Uusimmat artikkelit
Hajuilla halutaan vaikuttaa ostokäyttäytymiseesi – Onnistunut tuoksu toimii kuin hevi-osaston aromit
Se, miltä myytävä tuote näyttää, ei riitä kaikille yrittäjille. Sen pitää myös tuoksua. Tuoksubrändäys antaa asiakkaalle aistikokemuksen, joka vetoaa tunteisiin ja jää mieleen.
MOT pestautui erikoisia terveysväitteitä levittävään yhteisöön – eteeristä öljyä tarjotaan avuksi jopa lapsettomuuteen
Verkostomarkkinointiyrityksen edustajat sanovat eteeristen öljyjen auttavan terveysongelmiin. Öljyjä suositellaan käytettäväksi sisäisesti, vaikka se on terveydelle vaarallista.
Näin meillä siivotaan: himosiivooja Jenni, järjestystä rakastava Outi ja myrkkyjä karttava Mirja päästivät toimittajan kotiinsa
Kolme erilaistia kotia, kolme erilaista siivoojaa.
Tee oma deodorantti ihan tavallisista aineksista
Tässä on kaksi ohjetta, joita kannattaa kokeilla.
Näin valmistat oman yrttiöljyn
Poimi yrtit tuoreina ja kuivina öljyä varten
Luonnonmukaista ihonhoitoa mehiläisvahaöljyllä
Tee hemmotteluhetkiin oma ihonhoitoöljy tai anna lahjaksi.
Valmista tuoksukynttilöitä omien mieltymysten mukaan
Metsä, yrtti tai ehkä kirpeä sitrus?

"Luonnonkosmetiikan paremmuus on allergisen kannalta täysin höpöhöpöä"
Oletko allerginen jollekin kosmetiikalle tai yliherkkä tuoksuille? Käytätkö luonnonkosmetiikkaa helpottaaksesi elämääsi? Turhaan rajoitat saippua- ja deodoranttivalintasi luonnontuotteisiin, sillä mikä tahansa kosmetiikka voi allergisoida.

Finnish farms look to caraway
Finland's eternal quest for the next big export hit rarely looks at agriculture—and that might be an oversight. The country is one of the biggest exporters of caraway worldwide—and for some farmers it's a nice little earner.

Koiria kapaloidaan kuin vauvoja – Painepaidasta toivotaan helpotusta uudenvuoden kauhuun
Sosiaalisessa mediassa kiertää paljon ehdotuksia, kuinka koiran paukkuarkuutta voisi lievittää ilman lääkkeitä. Toiset suosivat koiran kapalointia paukkupaitaan, toiset käyttävät rauhoittavia feromonihaihduttimia. Pitkäjänteinen koiranomistaja siedättää koiransa paukkupelot pois jo vuoden aikana.
Saunatuoksu ei ole harmiton tunnelmanluoja - käytä niitä oikein
Tiedätkö, mitä heität kiukaalle kun käytät saunatuoksuja?

Hampurin bunkkeripalossa loukkaantuneita 38 – joukossa palomiehiä
Palo syttyi toisen maailmansodan aikaisessa bunkkerirakennuksessa, jossa toimii nykyisin puusepänverstas ja varasto.

Entisen puolison tuoksu voi ahdistaa uudessakin suhteessa – yksi karmeimpia tuoksuja on kadaveriini
Vaikka emme haistaisi meihin joskus vaikuttanutta tuoksua vuosikymmeniin, voi se silti laukaista monenlaisia tunteita tullessaan jälleen kohdallemme. Toiset tuoksut puolestaan aiheuttavat alkukantaisen reaktion.
Mona löysi hyvinvoinnin eteerisistä öljyistä
Eteeriset öljyt ovat kasveista höyrytislaamalla saatua vettä hylkivää nestettä. Öljytippoja käytetään pääsääntöisesti höyryhengitykseen ja ulkoisesti ihonhoitoon ja hieronnan yhteydessä.

Kuminan puinti käynnistynyt pelloilla
Pohjanmaalla kuminaa viljellään noin parillatuhannella hehtaarilla, etenkin Suupohjan seudulla. Puimurit ovat jo liikkeellä kuminapelloilla.

Vitamiinit pitää saada ruuasta, ei pillereistä
Vastustuskykyä on mahdotonta pitää täydellisenä niin kauan kuin olemme tiiviisti yhdessä työpaikoilla, päiväkodeissa ja kouluissa. Pomminvarmaa keinoa vastustuskyvyn parantamiseen ei ole vielä keksitty.

Miksi kuusi paukkuu palaessaan?
Puu rätisee ja paukkuu palaessaan tulisijassa. Mutta miksi kuusi paukkuu esimerkiksi enemmän kuin mänty? Syy ei ole pelkästään pihkassa.

Tätä hirvikärpänen kammoaa - lue karkotusresepti
Tänä syksynä moni metsässä liikkunut on törmännyt kiusalliseen vaivaan. Hirvikärpäsiä on paikoin runsaasti, ja otukset ovat nyt ärhäkkäimmillään, sillä ne etsivät veriaterioita lisääntyäkseen. Hirvikärpäsiä on yleensä hyvin hankala estää tulemasta iholle, mutta Yle Etelä-Savon saamien tietojen mukaan on kuitenkin olemassa yksi keino, jolla nämä siivekkäät karkottuvat.
Noin kolmannes maailman vientikuminasta tuotetaan Suomessa
Suomalaista kuminaa viedään erityisesti Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Intiaan.

Raparperistakin saa kestävän hiusvärin
Punaisten hiusten värjäämiseen ei tarvita kuin punaviiniä, raparperin juurta ja ripaus suolaa. Hieman tosin liemi vaatii keittelyä ja se taito taidetaan ekokampaamossa. Kemikaalikammoiset ja vähän muutkin ovat innostuneet luonnonmukaisesta hiustenhoidosta.

Suopursuruoste syynä jokivesien ruskeisiin lauttoihin
Oulujoella, Kiiminkijoella ja Iijoella havaitut ruskehtavat öljymäiset lautat eivät johdu levistä vaan suopursuruostesienen itiöistä. Suopursuruostesieni on kuusen sienitauti. Itiöiden massaesiintymisiä havaitaan muutaman kerran vuosikymmenessä.

Kaarnakuoriaiset pilasivat veneenkäsittelyn
Rovaniemeläismies yllättyi, kun pienet mustat kuoriaiset syöksyivät sankkana parvena hänen veneensä kimppuun keskiviikkoiltana. Mies oli käsittelemässä venettään puunsuoja-aineella.