Uusimmat artikkelit
Miten sairaaloiden yhteispäivystyksissä selvitään joululomien yli? – Ministeri Kiuru on tilanteesta huolissaan
Ministeri huomauttaa, että resurssiongelmien lisäksi terveydenhuollon henkilökuntaa on sairaana paljon ja koronaa vastaan on suojauduttu aiempia vuosia vähemmän.
Nea Halttusen perheessä ei matkusteta jouluna sukuloimaan ja lahjoja on vähemmän – asiantuntija: Lapselta ei voi piilottaa rahatilannetta
Perheiden joulubudjettia mietitään tänä vuonna tarkemmin. Nea Halttusen perheessä lasten isompia lahjoja on ostettu yhteislahjoina, mutta hyväntekeväisyyteen ei voi entiseen tapaan lahjoittaa.
Kuopion peruskoululaisille ja lukiolaisille tulee vuoden kuluttua pitkä joululoma
Syyslukukausi päättyy 22. joulukuuta ja kevätlukukausi alkaa 8. tammikuuta.
Susi Nousiaisen kolumni: Lomailkaa te lapset, minulla on nyt töitä
Suuri osa lapsiperheellisistä, työssäkäyvistä aikuisista tekee töitä lasten ollessa lomalla, kirjoittaa Nousiainen.
Mikkelissä ollaan valmiudessa tekemään muutoksia koululaisten joululomiin – päätöksiä tehdään myöhemmin
Muutoksia koululaisten joululomiin ei toistaiseksi ole tiedossa, mutta tilanne voi muuttua koronaepidemiasta riippuen.
Harva hoitaja saa jouluksi vapaata, vaikka takana on ylipitkien työpäivien vuosi – sairaanhoitaja Johanna Vesterin joulu on palautumista
Seinäjokelainen sairaanhoitaja Johanna Vesteri on onnekas. Hän saa jouluksi vapaata ja vielä muutaman lomapäivän päälle. Takana on koronan vuoksi ylipitkiä työpäiviä ja -viikkoja. Hoitajan joululoma kuluu palautuessa.
Hallitus päätti, ettei se suosittele peruskouluille ja toiselle asteelle etäopetusta, mutta koululaiset lähtevät silti lomille epätietoisuudessa
Pahenevan koronaepidemian takia on vielä epävarmaa, miten koulua loman jälkeen jatketaan. Kunnilla on edelleen mahdollisuus pidentää joululomaa, jos koronatilanne kunnissa pahenee.
Pidennetyt joululomat eivät saa kannatusta Satakunnassa, etäkouluun siirrytään, jos sille on tarvetta
Satakuntalaiset koulupäättäjät uskovat, että etäkoulusta on enemmän hyötyä kuin koululaisten pidennetyillä joululomilla.
Siilinjärvellä ja Kuopiossa ohjeistettiin koululaisia ottamaan koulukirjat kotiin joululomille: varotoimi mahdolliseen etäopetusjaksoon
Suositus etäkoulujaksoon varautumisesta tuli kouluille aluehallintoviranomaiselta.

Jyväskylässä ei olla vielä keskusteltu muutoksista koululaisten joululomiin – kaupunki on valmiina tekemään nopeitakin ratkaisuja
Mahdollisissa muutoksissa noudatetaan terveydenhuollon viranomaisten ohjeistuksia.
Seinäjoen koulujen viimeiset päivät ennen lomaa lyhennettiin kontaktien minimoimiseksi – heikentynyt koronatilanne pitää viranhaltijat valmiudessa koko joulun
Seinäjoella joululoma päättyy jo 3. tammikuuta. Vaasassa 7. ja Kokkolassa vasta 10. tammikuuta, mikä antaa niissä kouluille jopa viikon lisäaikaa ilman että mahdolliset koronajärjestelyt konkretisoituvat.
Tamperelaisperheen joulu meni uusiksi kuopuksen koronatartunnan vuoksi – perheenäiti: "Onneksi isoäitini lupasi lähettää yhden perunalaatikon"
Perinteinen sukujoulu jää monelta perheeltä väliin tänä vuonna koronakaranteenin vuoksi.
Opetusministeri Andersson: kunnat voivat pidentää koulujen joululomaa tarvittaessa – OAJ suosittelee mieluummin etäopetusta
Opettajia edustava OAJ vastustaa lomien pidentämistä ja ottaisi mieluummin käyttöön etäopetuksen. Ainakaan Helsingissä tai Turussa ei suunnitella joululoman pidentämistä.
Koronatilanne sai kaupungit pohtimaan koululaisten lomien pidentämistä – Suomen Rehtorien puheenjohtaja: Toivoisin, että se olisi viimeinen keino
Helsingin pormestari Juhana Vartiainen ehdottaa koulujen joululomien pidentämistä parilla viikolla. Turussa joululomien mahdollisesta pidentämisestä päätetään vuodenvaihteessa.

Anniskelukielto vie kokilta työt, opettajan tuttavia turhauttaa – näin Norjassa asuvat suomalaiset ajattelevat maan koronatilanteesta
Viime päivien uutiset ovat saaneet pohjoisnorjalaisen kylän asukkaat viimein käyttämään maskeja kaupassa. Oslolaiskokki ei ole huomannut pääkaupungissa muutoksia. Opettajan mukaan etäkoulua vältetään heillä viimeiseen asti.
Asiantuntijat antavat vinkit koronaturvalliseen joulunviettoon: Ei karaokea ennen sukulointia
Uskaltaako riskiryhmään kuuluva isovanhempi tavata lapsenlapsensa? Entä miten käy koulujen joulujuhlien? Näin asiantuntijat evästävät joulunvieton suunnittelussa.
Pekka Juntin kolumni: Vatulointi vie Ruotsia kohti laumasuojaa
Ruotsin koronavaikeudet eivät johdu strategiasta vaan käytännön toimien hitaudesta, kirjoittaa Pekka Juntti

Korona ajoi lentopalloseurat poikkeukselliseen järjestelyyn: Perungan Poikien "kotipeli" pelataan lähes 800 kilometrin päässä Rovaniemeltä
Perungan Poikien toiminnanjohtajan Henri Tuomen mukaan ottelun siirtäminen säästää rahaa molemmilta joukkueilta.
Liiga-Ploki palasi joulutauolta voitokkaana lentopallokentälle: WoVo kaatui Rovaniemellä erälukemin 0–3
Viiden ja puolen viikon harjoittelutauon jälkeen pihtiputaalaisten tammikuun kalenterissa on 8 mestaruusliigan ottelua.
Koronatestiin hakeuduttava välittömästi myös joululomalla – toimi näin, jos olet muualla kuin kotipaikkakunnallasi
Helsingissä ja Lapissa lomailijoihin on varauduttu lisäämällä testauskapasiteettia.
Joulunajan ohjelmia Yle Radio 1:ssä
Jouluista musiikkia, kiinnostavaa puhetta, hienoja elämyksiä
Joulumatkailijat hakevat arkipakoa Keski-Suomesta ja Etelä-Savosta – yrittäjät tasapainoilevat nopeasti muuttuvassa tilanteessa
Tänä vuonna osa matkailuyrityksistä on päättänyt pitää ovensa poikkeuksellisesti auki joulunakin.

Kuopion lukiot ovat joululomalla jo tänään, sillä työ- ja lomapäiviä päätettiin muuttaa keväällä – peruskouluissa ensimmäinen lomapäivä aatonaattona
Kasvun ja oppimisen lautakunnassa on aiemmin päätetty, että ensimmäinen lomapäivä olisi vasta aatonaattona. Lukiot kuitenkin päättivät muuttaa loma-aikoja.

Ylen aamu tänään: Kuinka pian rokotusten alkamisesta voidaan purkaa koronarajoituksia? Katso lähetys tästä
Al-Holin leiriltä Koillis-Syyriasta kotiutettiin viikonloppuna Suomeen äitejä ja lapsia. Aamun lopuksi annamme lukuvinkkejä joululomalle.
Kolmesta koulusta toista sataa ihmistä karanteeniin Lahdessa
Karanteenit johtuvat yksittäisten oppilaiden koronatartunnoista.
Vanhojen tanssit siirtyvät Kouvolassa loppukevääseen – syynä koronatilanne
Tanssiaiset järjestetään 14. toukokuuta 2021.
Moni suomalainen purkaa patoutunutta matkustustarvettaan viettämällä joulun vuokramökillä – varauksia tehtiin jo keskikesällä
Venäläisten matkailijoiden puute puraisee ison loven itärajan tuntuman matkailukeskuksiin.
Imatran perusopetuksessa työskenteleville aikuisille maskisuositus
Nuorisotilat suljetaan torstaina, musiikkiopisto etäopetukseen perjantaista lähtien.

Heavy road traffic unlikely in Finland this holiday season
The number of cars on Finnish roads is expected to start increasing on Friday and peak on the 24th and 26th.
Laskettelukausi alkaa tällä viikolla Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa pitää vielä odottaa
Ruokolahden Freeski avaa rinteensä tällä viikolla.
Sodankylä jatkaa koronantorjuntasuosituksia loppiaisen yli
Suosituksia jatketaan, koska epidemiatilanne muualla maassa on vakava ja Lapissa tilanteen pelätään huonontuvan joulumatkailun takia.
Infektiolääkärin neuvo kauppaan: "Jos käyttää ostoskärryjä hyökkäysvaununa, saa heti metrin tilaa" – Pirkanmaalla tiukat rajoitukset jatkuvat
Pirkanmaan pandemiaryhmä kokoontui tiistaina ja kertoi, että rajoituksia pidennetään ensi vuoden puolelle. Yle seurasi suorana tilaisuutta.
Yle Areena on joululomalla toiveita täynnä – valitse oma areenalahjasi!
Jaa lahjasi somessa #areenalahja
Kansanedustaja Joonas Köntän sairausloma jatkuu eduskunnan joululomaan asti – koronavirustartuntaan sairastuneella edustajalla on lihaskipuja
Koronavirus vei toistaiseksi jyväskyläläisen kansanedustajan haju- ja makuaistin.
Maskisuositusta ei noudatettu – Vaasan kaupunki siirtää kaikki yläkoululaiset etäopetukseen maanantaista alkaen
Sivistystoimenjohtaja: Maskisuositusta ja etäisyyksiä ei ole jaksettu enää noudattaa. Noin 70 Variskan yläkoululaista karanteenissa koronatartunnan vuoksi.

Jääkiekkoliigaa pelataan joulutauon jälkeen akvaariokypärät päässä
Iltalehden mukaan jääkiekkoliigan keskiviikkona tekemä päätös velvoittaa pelaajat käyttämään kokovisiiriä.
KYSin hoitajille luvassa 400 euron korvaus, mikäli heitä joudutaan kutsumaan koronapotilaiden hoitoon kesken loman
Kertakorvauksen saa vain, jos töihin kutsutaan ja työntekijä päättää vapaaehtoisesti tulla.
Joulu kolkuttaa jo ovella, korona leviää kouluissa – Vantaan apulaiskaupunginjohtaja: "Tilanne on veitsen terällä"
Leviämisvaiheessa kamppaileva pääkaupunkiseutu yrittää pitää peruskouluja auki viimeiseen asti.

Jäähallit hiljenevät – SaiPan ja Ketterän joulukuun ottelut siirtyvät ensi vuoden puolelle
Koronaepidemian kiihtymisvaiheessa olevassa Etelä-Karjalassa kokoontumisrajoitukset ovat voimassa vuoden loppuun saakka.

Iso matkanjärjestäjä TUI peruu brittien joulumatkat Lappiin – matkailupomo: Valtaosa marras- ja joulukuun varauksista on nyt peruttu
Normaalitalvina Britanniasta lentää satoja tilauslentoja Suomen Lappiin.
Imatra ratkaisi Mansikkalan koulukeskuksen tilaongelman – Linnalan kentän moduulit käyttöön joululoman jälkeen
Tilanahtauteen koronaviruksen vuoksi joutunut Imatran Mansikkalan koulukeskus saa joululoman jälkeen avukseen Linnalan kentällä sijaitsevat moduulit, jotka ovat käytössä keväslukukauden 2022 loppuun saakka.

Aurinkomatkojen tunturikohteista kaksi ylitse muiden – osa suosituimmista lähdöistä jo loppuunmyyty
Ensimmäisen myyntiviikon aikana, Lapin tunturikohteisiin on myyty useampia satoja matkoja.
Åbo Akademissa jatketaan etäopiskelua vuoden loppuun
Ensimmäisen vuoden opiskelijat jatkavat osittain lähiopetuksessa.
Turun yliopisto jatkaa etänä vuoden loppuun
Yliopisto suosittelee Koronavilkku-sovelluksen lataamista.

Kotkan rippileirit siirtyvät syys- ja joululomille – leireille ilmoittautuminen järjestetään uudelleen
Koronatilanne vaikuttaa myös lasten kesäleireihin.

Jalkapallon EM-kisojen kohtalo selviää tänään – tässä ovat todennäköisimmät vaihtoehdot
Koronavirus siirtää jalkapallon EM-kisoja myöhemmäksi lähes varmuudella. Uefa päättää asiasta kokouksessaan tiistaina.

Tämä Kaisa Mäkäräisen huippusuoritus sai asiantuntijan maireaksi: “Jos Kaisa pystyy tänään samanlaiseen, täytyy olla kova hänet päihittääkseen”
Kaisa Mäkäräinen ampui viestissä puhtaasti ja oli nopein hiihtäjä. Se luo uskoa sunnuntain yhteislähtökisaan.
"Lasten ja vanhempien mielikuvitus on laiskistunut" – 8 vinkkiä lumettomiin lomapäiviin
Monissa kunnissa lasten joululoma jatkuu loppiaiseen asti. Tästä jutusta löydät tekemistä ja vinkkejä hämäriin iltoihin.

Kasperi Torikka jatkaa RoKissa loppukauden
Torikka on tehnyt RoKissa pelaamassaan kuudessa ottelussa kolme tehopistettä.

Norjalainen ampumahiihtoässä Johannes Bö pääsi voittajana joululomalle
Johannes Bö oli yhteislähdön ykkönen ampumahiihdon maailmancupissa.