Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Viitasaaren lopputyöstipendin kysyntä lopahti koronavuonna – tuhannen euron kannustusrahalla ei toistaiseksi yhtään hakijaa

Viitasaaren kaupunki toivoo, että 1000 euron stipendi auttaisi paikkakunnan yrityksiä koulutetun työvoiman etsinnässä.

Turun pro gradu -apurahahaku alkaa – 2000 euron apuraha tarjolla Turkuun sovellettavissa olevan gradun tekijälle

Apurahan saa kymmenen Turun yliopiston tai Åbo Akademin opiskelijaa.

Salon Korvenmäessä varastoidaan kesän lämpöä kaksi kilometriä syvään kaivoon

Tavoitteena on porata alueelle kuusi syvälämpökaivoa.

Satakuntaan koulutetaan kaivattuja metallialan osaajia uudella opintokokonaisuudella

Satakunnan ammattikorkeakoulu SAMK aloittaa yhteistyön Aalto-yliopiston kanssa.

Keskeytyneet harjoittelut viivästyttävät korkeakouluopiskelijoiden valmistumista – Tiia Suikkanen valmistuu insinööriksi etäkurssien avulla

Koulut järjestävät etäkursseja ja priorisoivat valmistuvia, jotta mahdollisimman moni saisi paperit.

Emma Nuutisen huippukausi päättyi suuriin pettymyksiin ja nyt maajoukkuehyökkääjä puntaroi uran jatkoa: "Pistää miettimään, mihin kannattaa lähteä tulevaisuudessa satsaamaan"

Jääkiekkohyökkääjä Emma Nuutinen, 23, valmistuu tänä keväänä yhdysvaltalaisesta Mercyhurstin yliopistosta. Seuraavia askeleitaan hän miettii sitten, kun 300-sivuinen lopputyö on palautettu.

Musiikin aiheuttamat traumat näkyvät bändileireillä – Jussi Liski: "Oli hurjaa nähdä, kun oppilas huomasi 50 vuoden jälkeen osaavansa soittaa"

Pedagogin tärkein tehtävä on kannustaa oppilasta, Liski sanoo. Kerro oma hyvä tai huono kokemuksesi musiikista tai sen opetuksesta tämän jutun lopussa.

Neljäkymmentä korkeakouluopiskelijaa saa paikan Etelä-Karjalan kunnista

Kunnat tarjoavat harjoittelu- ja lopputyöpaikkoja korkeakouluissa opiskeleville.

Hoivakoteihin kaivataan yksilöllisiä kulttuurielämyksiä – "Myös elämän loppuvaiheessa asioita on tehtävä monipuolisesti"

Seniori- ja vanhustyössä otetaan valtakunnalliseen käyttöön kulttuurinen henkilöprofiili, jonka avulla hoivayksiköiden asukkaiden kiinnostuksen kohteita huomioidaan hoitotyössä aiempaa paremmin.

Teuvalaiset saavat kertoa kunnan palveluista nettikyselyssä

Kyselyyn voi vastata joulukuun ajan.

Hätäkeskuspäivystäjistä tehty tutkimus kertoo työstä, jota ei arvosteta eikä ymmärretä – Kova henkinen kuormitus yllätti

Susanna Sankala huomasi, että pahimmat tehtävät saavat päivystäjän kyyneliin vielä vuosienkin jälkeen.

Kuusi kiinnostavaa juttua sunnuntai-iltaan: Virtuaalivaluutta vei rahat, tv:stä tuttujen paluu opintoihin ja koiran ihmisiän kertova laskuri

Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon kiinnostavimpia juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Graduntekijä tutki suomalaista dopingkeskustelua: "Urheilun ilmiöitä ei haluta, uskalleta tai osata kyseenalaistaa"

Samuli Oja kävi läpi Yle Urheilun dopinguutisointia vuosien 2017-2018 ajalta. Hän havaitsi, että näkyvää valtaa mediassa käyttävät osittain eri tahot kuin ne, jotka tekevät urheilun merkittävät eettiset päätökset.

Professori lähestyi Pekka Poutaa, ja niin koko kansan meteorologiin iski gradupaniikki – syynä Helsingin yliopiston poikkeuksellinen uudistus

Helsingin yliopisto teki ison koulutusohjelmauudistuksen, minkä takia vanhat suoritukset vanhenevat kesällä yhdessä yössä.

Kolmannes ei valmistu korkeakoulusta 10 vuodessa, ja se on opinahjoille ongelma – ”En muista, että kukaan olisi kysellyt tutkinnon perään"

Etenkin it-alaa opiskelevista valmistuu harva. Se paineistaa korkeakoulut, joiden pitäisi tuottaa yhä enemmän tutkintoja.

Forssaan perustettiin opinnäytepankki

Opinnäytepankin tarkoituksena on esimerkiksi helpottaa harjoittelupaikan löytämistä.

Tamperelainen mies on lähes valmis tradenomi, mutta nyt opinnot vanhenevat – moni sairastunut kompastuu lopputyöhön, toisinkin voisi olla

MS-tautia sairastava Evgeni Fomin haluaisi tehdä suullisen loppuraportin, mutta tämä ei onnistu.

Aalto-yliopisto perustaa biotuotetekniikan professuurin Savonlinnaan

Professorin vastuulla on muun muassa yliopiston ja Savonlinnan kuitulaboratorion yhteistyön kehittäminen sekä diplomitöiden ohjaaminen.

Mikromuovi ei ole salaisuus lukiolaisille

Pro gradu -työn kyselyyn vastanneet Joensuun ja Kuopion lukiolaiset olivat tietoisia mikromuovin ongelmista.

Yhteisöllisyys pehmensi pahamaineisen Kuhmon Karhunpolun

Piilolankankaan Karhunpolun lähiötupa on raitistanut ja rauhoittanut huonosta maineesta kärsinyttä aluetta.

Tutkimus: Nenäinniemen puhdistamo poistaa 99 prosenttia jäteveden mikromuoveista

Jyväskylän yliopistossa tehty pro gradu -tutkimus osoittaa, että puhdistamolla viime vuonna käyttöön otettu kiekkosuodatinkäsittely toimii tehokkaasti.

Suosittu tubettaja Mmiisas ottaa kantaa ympäristöasioihin ja saa kritiikkiä omista valinnoistaan: "Ekokyttäys on somevaikuttajien riesa"

Suomen suosituimpiin tubettajiin kuuluva Mmiisas eli Miisa Rotola-Pukkila haluaa kannustaa ihmisiä hyviin ympäristekoihin ilman syyllistäviä kommentteja.

Laulaja ja ohjaaja Anu Hälvä rakastaa uuden oppimista – jo toinen gradu on viimeistelyvaiheessa

“Nyt täytyy kirjoittaa yötä myöten, että saan sen valmiiksi”, sanoo Hälvä.

Ylempien amk-tutkintojen plagiointisoppa sakenee – nyt jo 26 selvityspyyntöä epäilyttävistä opinnäytetöistä

Irtisanotut amk-opettajat ihmettelevät plagiointeja sekä mystisesti kadonnutta opinnäytetyötä.

Herätys: Työllisyyspalvelujen uudistus takkuaa, Saksa työllisti siirtolaiset tehokkaammin kuin Suomi, tuuli terästää aurinkoista lauantaita

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Jani Koskinen ei arvannut, mikä kohu nousisi Pohjois-Karjalassa puhutulla murteella kirjoitetusta gradusta: "Syytökset kuulostavat hyvin kummallisilta"

Suomen kielen professori ei olisi hyväksynyt murteella kirjoitettua pro gradu -tutkielmaa: "Mielenkiintoinen, mutta tarpeeton."

Mikromuovien selviytyminen Päijänteeseen saakka selvitetään Jyväskylässä

Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen pro gradu -työssä selvitetään, mitä mikromuoveille tapahtuu Nenäinniemen jätevedenpuhdistamossa .

Halla-aho graduselvityksestä: Ei vaikuta Huhtasaaren asemaan puolueessa

Halla-aho myös toistaa jo aiemmin ilmaisemansa kannan, että hän suhtautuu tieteelliseen plagiointiin vakavasti.

Jyväskylän yliopisto: Laura Huhtasaaren gradussa enemmän plagiointia kuin aiempi selvitys osoitti

Jyväskylän yliopiston mukaan Laura Huhtasaaren (ps.) opinnäytetyön tieteellisen käytännön loukkaukset ovat vakavia. Selvityksen tehneen professorin mukaan 80 prosenttia tutkielman pohdintaluvusta on kopioitu muilta.

Tampereella kasvatetaan Suomen ehkä erikoisinta nurmikkoa ratikan alle – Ruohon pituus on määritelty lähes sentilleen

Nurmiratoja näkee Keski-Euroopassa, mutta täysin samanlaista kuin Tampereella ei ole missään maailmassa.

Emmi Salo, 26, luuli tekevänsä vain opinnäytetyötä – samalla syntyikin hyvinvointibisnes, joka laajenee seuraavaksi ulkomailla

Sosiaalinen media voi pohjustaa menestystarinoita yritysmaailmaan. Silloin on tehty asioita oikein kaksi kertaa, sanoo alan ammattilainen. Emmi Salon ravinto- ja treenipalveluun keskittyvä yritys on oiva esimerkki brändin rakentumisesta.

Suvi valmistuu lapsuutensa unelma-ammattiin – ”Ei tullut lääkäriä, tuli sairaanhoitaja”

Mikkeliläinen sai jännittää sairaanhoitajan papereita kalkkiviivoille saakka, sillä tutkinto oli ehdoton vaatimus heti maanantaina alkavaan työhön keskussairaalassa.

Tissitakki haastaa sukupuoliroolit – nuoret vaatetussuunnittelijat tarttuivat ajan ilmiöihin

Lahden Muotoiluinstituutista valmistuvat vaatesuunnittelijat käsittelivät lopputöissään muun muassa sukupuolirooleja ja vaatteisiin liitettyjä tunteita.

Halla-aho plagioinnista: "Ei paranna kenenkään uskottavuutta" – ei halua kommentoida Huhtasaaren gradua

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ei pidä siitä, että poliitikot tuomaroivat tutkimusta tai opinnäytteitä.

Jyväskylän yliopisto aloittaa uuden esiselvityksen Laura Huhtasaaren pro gradu -työstä

Uuden selvityksen tarkoituksena on kartoittaa uusien esitettyjen loukkausepäilyjen aiheellisuus.

Jyväskylän yliopiston rehtori kommentoi ensimmäistä kertaa uutta Laura Huhtasaaren pro gradu -kohua – lähipäivinä päätetään käynnistetäänkö esiselvitys vai ei

Ensimmäisessä selvityksessä plagiointia löytyi vain vähän, mutta viime viikolla julki tullut Svenska Ylen selvitys kertoo toista.

"Tutkimusvilppi ei vanhene koskaan" – vanhakin gradu voi tuoda kirjoittajalleen ikävän yllätyksen

Keskustelu Laura Huhtasaaren gradusta jatkuu. Yle kysyi asiantuntijoilta, paljonko saa kopioida, ja miten mahdollista plagiointia Suomessa valvotaan.

Huhtasaaren gradusta tehtiin esiselvityspyyntö Jyväskylän yliopistolle

Yliopiston lakimies: "Esiselvitys käynnistetään mikäli pyyntö ei ole ilmeisen perusteeton".

Huhtasaaren gradussa luultua enemmän plagiointia – Huhtasaari: "Ajojahtia"

Svenska Ylen tekemän selvityksen mukaan kansanedustaja Laura Huhtasaaren (ps.) gradussa on huomattavasti enemmän plagioitua tekstiä kuin Jyväskylän yliopiston selvityksessä tuli ilmi.

Tuija Siltamäen kolumni: Nuoriso, mainettaan vielä ihan sairaan paljon pahempi

Nuorisolaiset, nuo selfie-kulttuurin orjat, eivät ymmärrä omaa parastaan, eli olla kiitollisia kaikista niistä uhrauksista, joita he ovat kansakunnan parhaaksi saaneet tehdä, kirjoittaa Ylen kolumnisti Tuija Siltamäki.

Harjoittelija voi yllättää kokeneenkin yrittäjän: "Hän on ollut parempi kuin odotimme" – Harva pienyritys ottaa korkeakouluista hyödyn irti

Monella pienyrityksellä ei ole tietoa korkeakoulujen mahdollisuuksista eikä aikaa ja taitoa ottaa siitä selvää. Yrittäjät toivovat, että korkeakoulut ja opiskelijat olisivat aktiivisempia yritysten suuntaan.

Jyväskylän yliopisto: Laura Huhtasaaren gradussa plagiointia, mutta vain vähän

Kyseessä on hyvän tieteellisen käytännön loukkaus, mutta se ei ole luonteeltaan erityisen vakava.

Miksi sahata, kun voi räjäyttää? Asentajille uusi nopea tapa päästä eroon sähkölinjoille katkenneista puista

Räjäyttämisvaihtoehtoa on testattu Pohjois-Savossa talven aikana. Kuopion Pelastusopiston kehittämishanketta kehitetään eteenpäin yhdessä verkkoyhtiön kanssa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle