Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Hyönteinen päivänkakkaralla.

Senaatti-kiinteistöt muuttaa nurmikenttiä pörriäisiä miellyttäviksi niityiksi Jokioisilla

Ajatus nurmikenttien muuttamisesta niityiksi sai alkunsa kolmen Luken tutkijan keskustellessa matkalla lounaalle. Kolmikon huomio kiinnittyi kastelukoneisiin ja kuiviin, ruskeisiin nurmikoihin.

Kellastunutta golfkentän nurmea Lepaa Golfista 3. heinäkuuta 2023.

Golf on vihreän urheilun edelläkävijä: kentät voivat jopa korvata uhanalaisia ympäristöjä

Golfkenttien ympäristötietoinen ylläpito on lajin elinehto. Viime vuosina golfala on tehnyt paljon töitä kenttien monimuotoisuuden eteen.

Päivänkakkaroita punaisen talon pihassa

Karhut eivät leikkaa nurmikkoa – näin upea piha siitä syntyi

Marjaana Karhun pihassa luonto saa näkyä. Hallitusti hoitamattomilla luontopihoilla on iso merkitys luonnon monimuotoisuudelle.

Puistoympäristö, jossa kaksi lehtipuuta ja laaja nurmikko. Nurmikon keskellä pieni niittyalue, jonka keskellä valkoinen kyltti.

Ei mikään laiminlyöty rikkaruohopläntti: Lahdessa selvitetään, voiko nurmikon leikkaamatta jättämisellä hillitä ilmastonmuutosta

Helsingin yliopiston Lahden kampuksen tutkijaryhmä tekee selvitystyötä Lahden kaupungin puistoissa ja nurmialueilla useamman vuoden ajan.

Mies seisoo kasvihuoneen edessä ja esittelee korillista kukkasipuleita.

Vaasan kaupungilla lehtien poistaminen työllistää syksyisin hyvin – jonkin verran lehtiä saa kuitenkin jättää nurmikkoa varten

Lehtien poistaminen työllistää tällä hetkellä Vaasassa parisenkymmentä henkilöä. Lehtiä poistetaan lehtipuhaltimien lisäksi kaupungilla suurteholeikkureilla.

Anni Honkajuuri ja Julia Rantanen ihailevat auringonkukkaa Honkajuuren puutarhassa.

Pihavalmentaja kannustaa kotipuutarhureita hiiliviisauteen – pientaloalueilla on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä

Hiilipuutarhurointi vaatii asennemuutosta. Hiiltä sitova piha voi näyttää hoitamattomalta, jos kaipaa tasaista nurmea ja tuija-aitaa.

Iso päältäajettava ruohonleikkuri ajaa heinittynyttä puistoa.

Niittykokeilu ei tuonut toivottuja tuloksia Porissa – puistoissa nurmikot leikataan taas useammin

Porissa kokeiltiin pari viime kesää jättää osia puistonurmikoista leikkaamatta muun muassa säästöjen toivossa.

Leena Vilkka, Helsinki, 10.9.2018

Leena Vilkan kolumni: Saako hyttysen tappaa? 

Hyönteiset ylläpitävät kaikkea elämää maapallolla. Ilman niitä vilja ei kasva, linnut eivät laula, kirjoittaa Vilkka. 

Siirtonurmiyrittäjä Asko Mäki

Tv-ohjelmat ruokkivat kuluttajien puutarhaunelmia, ja yhä useampi hankkii pihalleen nyt siirtonurmikon – jopa kakkoslaatua kysytään

Siirtonurmi on yhä useammin vaihtoehto perinteiselle nurmikon kylvämiselle. Kysyntä on kasvanut tasaisesti. Alan yrittäjät seuraavat kustannusten kasvua tarkasti.

Niitty, jossa kukkivia kukkia.

Oulun kaupunki säästää osan puistoalueita niityiksi lopettamalla niissä ruohonleikkuun

Oulussa lisätään niittyjä ja kukkivien niittyjen määrää viheralueilla ei puolilla kaupunkia.

Kukkaniitty Rantasalmen keskustassa.

Jämsästä ei tule pörriäispääkaupunkia, vaikka kukkaniityistä tehty valtuustoaloite saakin kiitosta

Valtuustoaloite esitti Jämsän nurmikkoalueiden muuttamista kukkakedoiksi pölyttäjäkadon torjumiseksi. Samalla Jämsä olisi voinut julistautua markkinointimielessä pörriäispääkaupungiksi.

KuPS:n Aniekpeno Udoh tekee ottelun ensimmäisen maalin ohi Astanan maalivahti Dmytro Nepohodovin ja Eneo Bitrin

Eurokenttien unelmakohtaamiseen valmistautuva KuPS on välttämässä niukasti uudet rajoitukset – "Seuraamme aktiivisesti, tapahtuuko muutoksia"

Bundesliigan kulttiseura Union Berlin vierailee Helsingin Olympiastadionilla ensi viikon torstaina ja joutuu kotiottelussaan paikalliskilpailijansa pyhättöön.

Lähikuva keltaisesta golfpallosta golfkentän nurmella.

Golfkentillä on käyty kemiallista sotaa kuivuutta vastaan – katso kentänhoitajan vinkit kotinurmikon hoitoon

Häikäisevän vihreä ja hyvinvoiva nurmikko on golfkenttien tavaramerkki. Se on tärkeää myös kentän pelattavuudelle, koska ruohon on oltava oikeanlaista, jotta pallo pyörii hyvin. Golfnurmia hoidetaan sadetuksella ja erilaisilla kemikaaleilla.

Niittykukkia kasvatuslaatikossa. Nainen ja mies katsovat kameraan laatikon vieraan  kyykistyneinä.

Osa kaupunkien puistoista jalostetaan niityiksi pörriäisille – niittykasveja voi vaalia vaikkapa kasvatuslaatikossa, katso vinkit videolta

Pelasta pörriäinen -kampanja on herättänyt huomaamaan niittykasvien merkityksen luonnolle. On useita keinoja saada pölyttäjähyönteisille suotuisat kasvit kukoistamaan. Niittykukkien kasvatusta kannattaa kokeilla myös kasvatuslavalla tai -laatikossa.

Heinää puistossa ja taustalla Isonpuiston kirkko.

Kun puiston nurmi jätettiin ajamatta, maasta nousi yllätys – potkut saaneen kaupunginpuutarhurin idea sai kimalaiset taas surisemaan

Kotkassa nurmi kasvaa joissakin puistoissa paikoittain pidemmäksi. Niityttämisellä katsotaan, millaisia kasveja maasta nousee. Joistakin kasveista voi olla hyötyä pörriäisille, jotka ovat tänä päivänä ahtaalla.

Ac Oulun toimitusjohtaja Juho Meriläinen

AC Oulu kohtaa sunnuntaina Helsingin IFK:n nyt yhä parempikuntoisella Raatin kentällä – katsomoon saa tulla jo parisentuhatta henkilöä

AC Oulun toimitusjohtaja Juho Meriläinen uskoo, että alkukautta parempikuntoisempi Raatin kenttä tuo oululaisille etua sunnuntain HIFK-pelissä. Toimitusjohtaja povaa intensiivistä ottelua

Valkoposkihanhet valloittaneet Lahden rannat ja puistot

Lahden valkoposkihanhien rajoittamiseen ei ole luvassa nopeaa ratkaisua – koirien sijaan uimarannalla kokeillaan nyt hanhiaitaa

Lahdessa mietitään, kuinka rauhoitetut valkoposkihanhien parvet saataisiin ohjattua pehmeästi pois ei-toivotuilta alueilta.

Lappeenrannan niittyjä

Kaupunki jätti nurmikentän tarkoituksella leikkaamatta – nyt upealla kaupunkiniityillä kasvaa 27 eri lajia

Kaupunkiniityt ovat tulossa moniin suomalaiskaupunkeihin. Hetkessä niitty ei synny, vaan se vaatii usean vuoden odottelun.

KuPS:n pelaaja Ilmari Niskanen

KuPSin mestaruusmaalin tehnyt Ilmari Niskanen uhkuu luottamusta jalkapallon Veikkausliigan alla: tavoitteena on uusia mestaruus

Poikkeuksellisen tiivistahtinen otteluohjelma ei haittaa hallitsevan mestarijoukkueen pelaajia.

Kiviä tekstillä maalla kasvien välillä

Puutarharunoilu – koko perheen puuhaa kesäksi

Tee omia sanakiviä tervehdysten kirjoittamiseen.

Robottiruohonleikkuri leikkaa nurmikkoa Porin Raatihuoneenpuistossa.

Robottiruohonleikkurit ilmestyivät Poriin – jatkuva leikkaus pitää nurmikon lyhyenä ja tiiviinä kaupungin ykköspuistoissa

Robotit leikkaavat nurmikoita Kirjurinluodossa, Raatihuoneenpuistossa ja Cygnaeuksenpuistossa.

Peltokimalainen on lennähtänyt voikukalle

Voikukkakausi alkaa – näin saat kasvin kuriin ja järjestykseen ilman myrkkyjä

Pihassa tämä pörriäisherkku tarvitsee kuria ja rajoja.

Radiotuottaja Ville Kinnunen, Yle, tuhkaa hankia.

Kaipaatko kevätpuuhaa? Sulata tuhkalla viimeiset lumet kotipihalta ja lannoita samalla tulevan kesän nurmikkoa

Tuhka on hyvä lannoite nurmelle ja kasveille, mutta se ei yksistään riitä kasvun varmistamiseen.

Piikkiön kartta

Ajoneuvoilla tuhottu puistoalueita Kaarinan Piikkiössä – "Todella kurjaa jälkeä"

Korjauksiin käytetyt rahat ovat pois muista istutuksista. Kaupunki pyytää silminnäkijähavaintoja.

Olympiastadionilla asennetaan nurmikkoa. Yli puolet nurmikosta tehty.

Olympiastadionin nurmikon asentaminen loppusuoralla - katso, miltä näyttää

Olympiastadionin rakennustyömaa alkaa vähitellen näyttää urheilun suorituspaikalta, kun yli puolet nurmikosta on asennettu.

Ennätyksellisen kuiva heinäkuu kurittaa jopa täysikasvuisia puita

Jyväskylän seudulla heinäkuu on ollut viime vuottakin kuivempi.

Ari-Pekka Jeskanen esittelee robottiruohonleikkurinsa pohjaa.

Ari-Pekka Jeskanen leikkasi nurmikkoa aiemmin 72 tuntia kesässä – Nyt pihan siistii "Topi", joka häätää tontilta myyrät ja käärmeet

Naapurimaihin verrattuna robottiruohonleikkurit yleistyvät Suomessa hitaasti; itse tekemistä pidetään yhä arvossaan.

Akkuruohonleikkuri.

Akkuruohonleikkuria ostamassa? Älä usko valmistajien ilmoittamiin neliömetreihin yhdellä latauksella – Suomen kostea nurmi on hankala leikattava

Akkuruohonleikkurissa huoltotarpeita on vähän, mutta ne ovat sitäkin tärkeämpiä. Paras leikkuri on sellainen, johon saa varaosia.

Jere Nieminen ja Kalle Hermansson

Sissiniittyjä kylvävät miehet rakastavat luonnonkukkia: "Tämä on halpa harrastus, kerää vähän siemeniä ja viskoo sinne"

Monet luonnonkukat menestyvät kuivalla ja karulla joutomaalla. Tampereella osa niityistä on omin luvin kylvettyjä.

Nurmialuetta lähikuvassa.

Lappeenranta ulkoisti ruohonleikkureiden korjaamisen –  nurmikot alkoivat venähtää

Paikoittain kaupunki on antanut kasvien venähtää sen takia, että kaupunki muuttaa nurmialueita kukkiviksi niityiksi.

Koveron eritasoliittymä

Lapuan Koveron eritasoliittymän rakennustyöt ovat aikataulussaan

Liittymän pitäisi olla valmiina viimeistään heinäkuun lopussa.

Päivänkakkarat, mäkitervekot ja muut luonnonkukat rehottavat Tampereen yliopiston rinteessä.

Luonnonkukat rehottavat yliopistoniityllä Tampereella

Kitukasvuisen nurmikon tilalle on kylvetty paahteessa viihtyviä kukkakasveja.

Voikukkien takana mies leikkaa ruohoa ruohonleikkurilla.

Myös ruohonleikkuri voi olla päästötuholainen – pian pahimmat pölläyttelijät kielletään

Vuodenvaihteessa puutarhojen pienkoneiden päästöille tuli voimaan uusi EU-laajuinen rajoitus.

Kulopalo leviää kuivassa nurmikossa ja ilma on täynnä savua

Sähkölankaan osunut kurki sytytti maastopalon - muut tulituhot ihmisen työtä

Erityisesti lauantaina paloi ruohikkoa Pirkanmaan eri puolilla. Monet intoutuivat kulottamaan varoituksista välittämättä.

Kukkia Pellisenrannan niityllä Joutsenossa.

Suomalaiskaupungit seuraavat muun Euroopan esimerkkiä – puistojen nurmikoita korvataan niityillä

Maisemaniityt antavat kodin uhanalaisille hyönteisille ja tuovat säästöjä puistojen hoitokustannuksiin.

Rauhalahden jalkapallokenttä syyskuussa 2018.

Nurmikenttiä tekonurmeksi Kuopiossa

Keinonurmi lisää jalkapallokenttien käyttöaikaa huomattavasti.

Eija´s Garden Singer-pöytä, Ahvenkoski, Loviisa

Ammattilainen lohduttaa helteen riivaamaa puutarhuria – ensi vuodeksi piha elpyy

Kovaa on helteen keskellä ollut puutarha-ammattilaisellakin. Tämän kesän pelastus ovat olleet päivää viileämmät yöt ja viileyden nostama kaste.

Valkoposkihanhien määrä laskee – pääkaupunkiseudulla laskettiin silti lähes 5000 hanhea

Valkoposkihanhien tämän kesän poikastuotto oli seurantajakson viidenneksi alhaisin.

Jussi Viitala.

Jussi Viitalan kolumni: Ketokasvien hätähuuto

Teiden varsia tulisi käyttää niitty- ja ketokasvien suojeluun, kirjoittaa tietokirjailija Jussi Viitala.

Sputnik viihtyy ulkona, mutta joutuu nyt odottamaan sisällä haavojensa paranemista sekä sitä, että infektioriski on ohi.

Robotic lawn mower injures pet in western Finland

Maria Frände's cat Sputnik received several lacerations on his legs after getting caught in a robomower's orbit.

Esplanadin puisto.

Suomen paraatinurmikkoja leikkaakin robotti – kesätyöntekijän tehtävänä on vain valvoa työnjälkeä

Helsingin keskusta-alueen piiripuutarhurin Sampo Sainion mukaan robotit eivät ole viemässä töitä ihmisiltä, sillä työnsarkaa kasvavassa kaupungissa riittää.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle