Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Turun työttömien yhdistyksille tarjolla kumppanuussopimus ja lisärahoitusta

Perusteluna on yhdistysten toiminnan jatkuvuuden turvaaminen.

Timo Kiskonen on polkenut 20 vuotta tuttuun työttömien ruokalaan syömään – kun sitä ei enää ollut, arki suistui raiteiltaan: "Kyllä sitä syödä pitäisi"

Työllisyyden lisääntyminen on vähentänyt työttömien ruokaloiden määrää viime vuosina. Korona saattaa kuitenkin lisätä ruokaloiden tarvetta jälleen.

Iisalmen työttömien yhdistys joutuu etsimään uudet tilat

Yhdistys ei vielä tiedä, missä toiminta jatkuu toukokuun jälkeen.

Jyväskylän Hirsjärvi Työttömien Keskusjärjestön puheenjohtajaksi

Valtakunnallisen Työttömien Keskusjärjestön puheenjohtajaksi on valittu jyväskyläläinen Irma Hirsjärvi.

Konkaripoliitikko sai pefletit takaisin uimahalliin – nyt häntä närästää työttömien verotus

Ylivieskalainen kunnallispoliitikko Ahti Törmälä perää muutosta työttömien verotukseen. Samansuuruista eläkettä ja työmarkkinatukea verotetaan aivan erisuuruisilla prosenteilla.

Ihmisten auttamishalu yllätti asunnottomien yönä – tänään ei tarvitse palella

Jokainen satakuntalainen asunnoton voi pukea tänään päälleen lämpimän takin, pipon ja hanskat. Siitä kiitos maakunnan asukkaille.

Posti säilyy Rautavaaralla – muuttaa huhtikuussa uuteen paikkaan

Rautavaaran postille on etsitty uutta paikkaa Siwan lopettamisen takia.

Tuovi ja Yrjö ovat pitkäaikaistyöttömiä: "Kutsutaan myös sosiaalipummiksi"

Työttömyys on kuin leima iholla. Siitä ei pääse helposti eroon.

Suolahteen kahdeksan tonnia EU:n ruoka-apua

Äänekosken Suolahdessa alkaa tänään EU:n ruoka-avun jako. Kuluvan vuoden ensimmäinen ruoka-apukuorma on suuruudeltaan lähes 8000 kiloa.

Perustulokokeilu hahmottuu – 2 000 valitun on pakko osallistua

Ehdotuksen mukaan perustulokokeiluun valittaisiin 2 000 työtöntä, joiden olisi pakko osallistua kokeiluun. He saisivat kuukausittain 560 euroa verovapaata tuloa. Asiaa koskeva ehdotus lähtee lausuntokierrokselle syyskuun alussa.

Ruokakaupat jakavat ylijäämäruoan mielellään hyväntekeväisyyteen

Etelä-Karjalan ruokakaupoista lähtee päivittäin ruokaa hyväntekeväisyyteen, jaettavaksi ruoka-apuna vähävaraisille. Kauppieiden mielestä toiminnasta on hyötyä myös kaupoille.

Yhdistys kampeaa ihmisen kerrallaan työelämään – muutokset palkkatukeen hirvittävät työttömien kaupungissa

Kotka on yksi rajuimmin työttömyydestä kärsivistä Suomen kaupungeista. Kaupungin päättäjät anovat apua valtiovallalta isompien muutosten toteuttamiseksi. Pieni työttömien yhdistys taas etsii hartiavoimin tietä työelämään heille, jotka eivät sitä muuten saa.

Hallituksen keinot eivät oikein vakuuta työttömiä

Eri keinot yrittäjyyden ja työllisyyden kasvattamiseksi saavat työttömiltä hieman nuivan vastaanoton. Osaa keinoista kannatetaan, mutta uusien työpaikkojen syntyyn ei välttämättä uskota. Kukaan ei vastusta byrokratian purkamista, ainakaan mitä tulee TE-toimistojen käytäntöihin.

Ruokaa ja empatiaa – Imatran työnhakijoiden toimistossa jaetaan kumpaakin

Imatralla ruokajonon jatkoksi on tullut lapsiperheitä, yksin asuvia nuoria ja opiskelijoita. EU-kasseja jaetaan Imatran Työnhakijoiden toimistolla keskusliikenneaseman toisessa kerroksessa.

Yhdistykset haaveilevat uudenlaisesta yhteiselosta vanhoissa työväenasunnoissa – "Sitä tämä aika kaipaa nyt"

Mäen laelle kaiken kansan nähtäväksi aikoinaan tuodut kuusankoskelaiset työväenasunnot eivät enää kelpaa Kouvolan kaupungille. Paikalliset haluaisivat palauttaa elämän entiselle museoalueelle uudella tavalla.

Ylimääräistä kouluruokaa voisi jakaa ilmaiseksi, mutta kuka sen tekee?

Esimerkiksi koulu- ja päiväkotiruokailuista ylijäävän ruuan hyödyntämiseen on haluja, mutta ensin olisi löydettävä vastuullinen, ruokatuotannon tunteva yhteistyötaho. Se ei ole aina helppoa.

Kuhmossa tehtiin salainen sopu – työttömien yhdistys toimii päivän kerrallaan

Kuhmon työttömien yhdistyksen ja sen entisen toiminnanjohtajan riita-asiaan on saatu sopu. Rovaniemen hovioikeus määräsi asianosaisten pyynnöstä sovintosopimuksen salaiseksi.

Loputonta byrokratiaa, kommelluksia työnhaussa – "Musta huumori ei ole vierasta työttömille"

Vitsit voivat olla vähissä, mikäli työtä ei aktiivisesta hausta huolimatta tahdo löytyä. Huumori samanhenkisten kanssa voi lievittää tilanteeseen liittyvää stressiä.

Työttömän vaikea päästä leivän syrjään kiinni – Sipilän puheesta kitkerää palautetta

Oulun työttömien yhdistyksen toiminnanjohtaja Monica Bulldra odottelee lisärahoja tukityöllistämiseen. Hän ei usko yksityisen sektorin antavan riittävästi työmahdollisuuksia pitkäaikaistyöttömille. Pääministerin keskiviikkoinen puhe ei lohtua antanut.

Työttömien yhdistyksen toiminnanjohtaja: "Kyyti on kesästä asti ollut kylmä, kuten ilmakin"

Yhdistykset ja yhteisöt ovat vaikeassa tilanteessa, koska valtion työllisyysmäärärahat ovat lopussa. Esimerkiksi Kuhmon Työttömien yhdistys joutunee supistamaan toimintaansa.

Kainuun työttömien terveiset: "Lumet tulevat ennen maahan kuin uutta lisämäärärahaa tulee"

Kuhmon ja Suomussalmen työttömien yhdistykset  ovat pahassa pulassa. Työllisyysmäärärahat ovat maakunnassa loppu. Pahimmassa tapauksessa yhdistykset joutuvat lopettamaan koko toimintansa. Samanlainen tilanne on muuallakin Kainuusssa.

Loma tuo työttömälle paineita – "Sinähän olet koko ajan lomalla" ei mieltä lämmitä

Työttömän arki on arjen keksimistä. Loma-aikana työtön ei koe työssäkäyvien elämyksiä, vaan käy pahimmillaan läpi laajan tunneskaalan kateudesta itseinhoon, kuvaa kokkolalainen työtön. Työllisten kuittaus on usein tyyliä "sinähän olet aina lomalla".

Helsingin Valtion palkkatuet jumissa – työttömyys uhkaa työttömien yhdistysten henkilöstöä

Helsingin työttömien yhdistys ja Toimintakeskus Sampola ovat ajautuneet vakaviin talousoneglmiin, koska valtion palkkatukien maksuissa on ollut viivästyksiä. Työttömien työllistäjiä uhkaakin nyt työttömyys ja työntekijät ovat jo jääneet ilman palkkoja. Myös vuokrat ovat rästissä.

Työttömien yhdistykset eivät houkuttele nuoria

Työttömien yhdistyksiä löytyy eri puolilta Suomea, mutta yhdistysten palveluista nauttivat enimmäkseen nelikymppiset ja tätä vanhemmat ihmiset. Työttömät nuoret eivät koe yhdistystoimintaa omakseen, vaan hakeutuvat helpommin esimerkiksi kuntien ja oppilaitosten järjestämiin työpajoihin.

Työttömien yhdistyksistä elää enää reilu kolmasosa – Kurikassa parikymppinen poikkeus

Työttömien yhdistyksiä syntyi vuosina 1994–95 kuin sieniä sateella. Laman runtelema maa oli otollista maaperää yhdistyksille ja tarve suuri. Viimeisten vuosien aikana uusia työttömien yhdistyksiä ei ole enää syntynyt, vaikka työttömyys kasvaa nopeasti. Kurikan Työnhakijat on yksi "työllisyyden hyvistä vuosista" selvinnyt yhdistys.

Palkkatukiuudistusta ei kiitellä: "Uudistus on todella tympeä"

Vuoden vaihteessa voimaan astuva palkkatukiuudistus tuohduttaa työtöntä ja hämmentää työvoimayhdistystä. Esimerkiksi Kajaanissa palkkatuen turvin töitä ruokalassa tehneet eivät voi jatkaa samassa työssä entiseen tapaan.

Sätkät sammuksiin kaverin tuella

Pohjois-Karjalassa ollaan käynnistämässä Salossa hyväksi havaittua mallia, jossa työttömiä kannustetaan tupakasta irti vertaistuen avulla. Parhaillan koulutetaan ryhmäohjaajia, joiden johdolla tupakanvastaiseen taistoon käydään ryhmissä.

Diakoniajohtaja: Yksittäisen ministerin lipsahdus paljasti sen, ettei pienituloisuutta tunnisteta

Yli 30 vuotta diakoniatyötä johtanut Teuvo Siivonen perää poliittisiksi päättäjiksi ihmisiä, jotka tuntevat ja tietävät pienituloisten ihmisten todellisuuden. Hänen mielestään suomalaisessa yhteiskunnassa puuttuu tahto jakaa hyvinvointia heikko-osaisille.

Kesä on vähävaraisille perheille yhtä vaikeaa aikaa kuin joulu

Rahavaikeudet tai mielenterveys- ja päihdeongelmat eivät katoa helteisenä kesänä, mutta näkyvät esimerkiksi seurakunnissa vähentyneinä yhteydenottoina. Apua ongelmiin saadaan kesävierailta.

Työttömien yhdistys Suolahdessa täyttää 20 vuotta - tarve vuosien varrella lisääntynyt

Aihetta suurempaan juhlaan ei ole, mutta tapaus huomioidaan yhdistyksen järjestämällä toiminnallisella teemaviikolla.

Jyväskylän Työttömät ovat nyt Työllistäjiä

Jyväskylän Työttömien yhdistys muutti nimensä vastaamaan enemmän toimintansa painopistettä.

Työttömien terveystarkastuksista tiedottaminen on retuperällä

Työttömien ilmaisista terveystarkastuksista tiedottaminen ontuu pahoin. Vuonna 2011 voimaan tullut laki velvoittaa kuntia järjestämään neuvontaa ja terveyspalveluita työttömille, mutta esimerkiksi Pohjois-Karjalassa tehdyn selvityksen mukaan vain kaksi kuntaa selvisi tiedottamisesta kunnialla.

Työttömän oikeus tienata herättää toiveikkuutta

Työttömällä on nykyisin oikeus ansaita 300 euroa kuukaudessa ilman, että tulot vähentäisivät työttömyyskorvauksia. Muutoksen uskotaan aktivoivan niitä, jotka eivät aiemmin ole pystyneet ottamaan vastaan lyhytaikaista työtä.

"Ruoka-avun ruuat menevät sitten lehmille ja sioille"

Jyvässeudun työttömien yhdistys joutui lopettamaan ruoka-avun jakamisen väärinkäytön ja häiriökäyttäytymisten vuoksi. Työttömien yhdistykselle ruokaa toimittavan Elämän Leipä ry:n puheenjohtaja Reino Pynnönen on lakkautuksesta harmissaan. Pynnönen katsoo, ettei Elämän leivälle jää muuta vaihtoehtoa, kuin syöttää ylijääneet ruuat eläimille, kun ruokaa ei voida jakaa ihmiselle normaalisti.

Työttömien yhdistys lopettaa ruoka-avun häiriöiden vuoksi

Jyvässeudun työttömien yhdistys lopettaa ruoka-avun jakamisen. Yhdistyksen hallitus on päättänyt lopettaa lahjoituselintarvikkeiden jakamisen jatkuvien häiriökäyttäytymisten ja ruoka-avun väärinkäytön vuoksi.

Vähävaraisten joulua ei järjestetä tänä vuonna Oulussa

Vähävaraisten yhteinen joulujuhla jää Oulussa tänä vuonna väliin. Ennen joulun aikaa seurakunnat ovat järjestäneet pienimuotoisia tilaisuuksia.

Nuoria ei työttömien yhdistystoiminta kiinnosta

Työttömien toiminnanohjaaja Pirkkalasta haluaisi viestiä nuorille mm. palkkatuen tuomista mahdollisuuksista. Nuoria ei kuitenkaan juuri työttömien yhdistyksissä näy.

Eläkeläisten roposet pelastamassa työttömien ruokailua

Parikymmentä vuotta jatkuneen työttömien ruokailun ei anneta hiipua Kokkolassa. Yllättävän rahapulan vuoksi keskeytynyt työttömien ruokailu pystyttiin kolmessa viikossa aloittamaan uudestaan, kun peruspääoma, muutama tuhat euroa saatiin kokoon. Lahjoittajia kertyi kymmenkunta: rahaa lahjoittivat niin hyväosaiset kuin eläkkeelle jääneet entiset työttömät.

Käräjiä, jäsenten erottamisia ja riitoja työttömien yhdistyksessä

Kuhmon työttömien yhdistys on perjantaina pitänyt syyskokoustaan järjestyksenvalvojien vartioidessa suljettuja ovia ja tulijoiden osallistumisoikeutta. Edellisenä päivänä toiminnanohjaajaksi valittu, yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Tuula Ohtonen kiistää erotettujen jäsenten syytökset laittomuuksista.

Thaipoimijat: "Emme ymmärrä työnantajan heitteillejättöä"

Thaipoimijoiden kertomusten mukaan he ovat tulleet Suomeen tekemään työtä, eli poimimaan marjoja heille luvatun rahamäärän edestä. Heillä painaa niskassaan raskas velkataakka, jota he eivät saa katettua Ber-Exiltä tienaamillaan rahoilla.

"400 euron ansio helpottaisi arkea"

Ylen tietojen mukaan valtiovarainministeriö on esittänyt, että työttömät saisivat tienata 400 euroa kuussa ilman, että työttömyyspäivärahaa leikattaisiin. Työttömien yhdistyksen mukaan muutos helpottaisi monen työttömän arkea.

Kunnat laistavat työttömien terveystarkastuksista

Työttömien kuuluu päästä säännöllisesti terveystarkastuksiin aivan kuten työelämässä olevienkin. Monet kunnat ovat kuitenkin jättäneet työttömien terveystarkastukset järjestämättä. Työttömien yhdistysten mukaan kunnat saattavat pelätä ruuhkia.

Onko ihmisarvo ostettavissa?

Pohjoiskarjalaisen ihmisarvopäivän kysymyksenasettelu on tänä vuonna sangen raadollinen. Missä määrin ja miten ihmisen oman arvon tuntemusta määrittelee raha, sen mukanaan tuoma ulkokuori, sen mukanaan tuoma kyky saada tavaroita, palveluja. Voidaanko ihmisarvoa paitsi ostaa, myös myydä.

Pitkäaikaistyötön: Miksi kouluttautumista ja keikkahommia rajoitetaan?

Kuopiolaisen pitkäaikaistyöttömän mielestä työnhakijan omia kiinnostuksen kohteita ei huomioida, kun hän pyrkii hakemaan koulutusta tai työharjoittelupaikkaa.

Työttömien liikuntakampanja aiheuttaa kähinää Oulussa

Oulun kaupungin työttömille tarkoitettu liikuntakampanja on aiheuttanut närää kaupunkilaisten keskuudessa.  Syys-joulukuussa järjestettävä kampanja rahoitetaan leikkaamalla työttömien yhdistykselle annettua virkistysavustusta.

Hervantalaiset huolissaan palveluistaan

Muun muassa työvoimatoimisto ja sosiaalihuollon aikuispalvelut on lopetettu. Seuraavaksi kaupunginosasta lähtee psykiatrian poliklinikka.

Yhdistyksen nokkamies kähvelsi työttömien rahat itselleen

Hämeenlinnan työttömien yhdistyksen entistä toiminnanjohtajaa epäillään isosta kavalluksesta. Työttömien yhdistyksen uusi hallitus on jättänyt poliisille tutkintapyynnön yhdistyksen entisen toiminnanjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan toimista.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle