Uusimmat artikkelit
Rikki mennyt juomalasi aloitti tapahtumaketjun, joka romutti Anun terveyden – huumori auttaa jaksamaan ja siksi vatsakatetri sai nimen Edwart
Anu Pessala on päättänyt selvitä apinan raivolla ja laittaa hännän pystyyn, vaikka sitten hakaneulalla.
Unelmien täyttymys – 13-vuotias Alisa Keltanen sai äidiltään uuden munuaisen ja pääsi vihdoin uimaan
Dialyysihoito ja munuaissiirto katkaisivat tavallisen elämän lähes vuodeksi. Sairaalassa Alisa listasi asioita, joita haluaa tehdä sitten, kun kaikki tämä on ohi. Listalla oli uiminen moneen kertaan.
Suomessa on pula elinsiirtoon sopivista elimistä – luovuttajia jouduttu hylkäämään koronatartuntojen vuoksi
Elinsiirtoja tehtiin HUSissa vuonna 2022 yhteensä 371. Kaikki Suomen elinsiirrot on keskitetty HUSiin.
Elävien munuaisen luovuttajien määrä kasvussa
Munuaisen saajan ei tarvitse enää olla luovuttajan lähiomainen tai puoliso. Laki muuttui vuonna 2019.
“Vatta auki ja varaosat sisään”
Kolmas jakso kertoo terveydenhuollon keskiviikkopäivästä.
“Leikkaukseen sisältyy paljon riskejä”
Toinen jakso kertoo terveydenhuollon tiistaipäivästä.
Ensimmäisenä maailmassa sian sydämen elinsiirtona saanut potilas menehtyi
Tammikuussa David Bennettille siirrettiin geneettisesti muokattu sian sydän Baltimoressa Yhdysvalloissa.
Sian sydämen siirto ihmiselle on pitkän tutkimuksen tulos – eläimiltä siirretyt elimet voivat yleistyä ihmisen varaosina
Sian sydämen siirto ihmiseen on merkittävä askel kohti uudenlaista hoitoa, mutta suomalaisen elinsiirtokirurgin mukaan sydämen pitää toimia pitkään, jotta siirto kannattaa.
Yhdysvalloissa mies sai sian sydämen kokeellisessa elinsiirrossa
Geneettisesti muunnellun sian sydän siirrettiin 57-vuotiaalle miehelle. Potilas on parhaillaan toipumassa vaativasta leikkauksesta.

Vaasalainen Kaj Johansson sai elämänsä parhaan joululahjan: uuden munuaisen ja haiman
Johansson on käynyt vuosien saatossa läpi melkoisen sairaskertomusten mankelin, joka johti vaikeaan munuaisen vajaatoimintaan.
Elinluovutus voidaan nyt tehdä menehtyneeltä verenkierron pysähtymisen ja kuoleman toteamisen jälkeen – pilottivaiheessa tehdään munuaisensiirtoja
Useissa maissa on otettu käyttöön elinluovutus verenkierron pysähtymisen ja kuoleman toteamisen jälkeen eli Donation After Circulatory Determination of Death (DCDD) -toiminta. Nyt DCDD-toiminta on käynnistynyt myös Suomessa.
Kun Tuula Papulan munuainen lakkasi toimimasta, Tanja-sisko ei epäröinyt – laki "ystäväsiirrosta" sai elinsiirrot lisääntymään vauhdilla
Tänä vuonna munuaissiirtoja on tehty 200, ja niistä 36:ssa siirre on saatu elävältä luovuttajalta. Määrä on kasvanut selvästi viime vuodesta. Tavoite on, että siirtoja tehtäisiin yhteensä 50 vuoden loppuun mennessä.
Sosteri on aloittanut kolmansien koronarokotteiden antamisen immuunipuutteisille henkilöille
Kolmas koronarokote annetaan 12 vuotta täyttäneille ja tätä vanhemmille, joiden elimistön vastustuskyky on voimakkaasti madaltanut sairauden tai sen hoidon vuoksi. Tähän ryhmään kuuluvat muun muassa elinsiirto-, kantasolusiirron tai syöpähoitoa saaneet potilaat.
Rovaniemellä annetaan kolmas rokote voimakkaasti immuunipuutteisille henkilöille
Kolmanteen rokotukseen ovat oikeuttuja muun muassa ne 12 vuotta täyttäneet, joille on tehty elinsiirto, tai joilla on vaikea krooninen munuaisten vajaatoiminta. Toisen ja kolmannen rokotteen välillä tulee olla vähintään kaksi kuukautta.
Elinsiirtoa odottava potilas voi tulevaisuudessa saada avun 3D-tulostetusta siirteestä
Munuaisen tulostaminen elinsiirtopotilalle voisi olla todellisuutta jo tällä vuosikymmenellä.
Kainuussa nuoremmat riskiryhmät saavat odottaa rokotetta vielä tovin
Kainuun sote ottaa käyttöön sähköisen ajanvarauksen torstaina, osa tehdään edelleen puhelimella.
Puhelinajanvaraus 65–69-vuotiaille riskiryhmäläisille avautuu maanantaina
Rokotusajan voivat varata puhelimitse henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus.
Essotelle lisää rokotusaikoja – aikoja muun muassa elinsiirtopotilaille ja syöpäsairaille
Ajan voi saada jo ensi viikolle.
Nyt myös riskiryhmille annetaan rokotetta Keski-Pohjanmaalla ja lähialueella
Alle 70-vuotiaat koronan riskiryhmään kuuluvat alkavat saada rokotuksia koronavirusta vastaan.
Uusi hoito ja oma isä pelastivat Heidi Lindholmin, 24, hengen – yhä useampi hengenvaarallinen sairaus saadaan parannettua Suomessa
Joka viides Suomen noin 150 vuosittaisesta kantasolusiirrosta tehdään nykyään niin sanottuna haplosiirtona.
Jenni Hannula, 32, lahjoitti munuaisen lapsuudenystävälleen, koska se on nyt mahdollista: "Kärsimystä oli vaikea seurata kädet levällään"
Annika Pehkonen oli joka päivä tunteja hoitolaitteessa. Silti ystävä joutui ylipuhumaan hänet leikkaukseen.
Findata odottaa hakemustulvaa, kun suomalaisten terveystiedot avataan laajemmin tutkimuskäyttöön
Findatan kautta saatavien terveystietojen avulla tutkijat aikovat selvittää esimerkiksi sen, miten koronatartunta vaikuttaa siköihin ja raskaana oleviin naisiin

Vuosi sitten muuttunut laki mahdollisti munuaisen luovuttamisen ystävälle, ja Ditte Kronström teki niin – "Totta kai halusin auttaa"
Nykyään ystävä ja jopa anonyymi luovuttaja voi antaa munuaisensa sitä tarvitsevalle.
5-vuotias Elvi Sihvonen on kotieristyksessä koronan takia – elinsiirtopotilaalle tartunta voi olla kohtalokas
Siirtomunuaisen saaneen Elvin perheelle eristyksessä eläminen on tuttua vauva-ajalta, mutta silti tilanne tuntuu uudelta.
Koronavirus mullisti uusperheiden elämän – eroisä ei voi tavata poikaansa, elinsiirtoa odottavalle Heidi Lehdolle jokainen tartunta voi olla kohtalokas
Huoli on aito, koska perheiden kokoonpanot vaihtelevat ja toisiinsa yhteydessä olevien perheiden ketjut ovat pitkiä.

Metsän keskellä asuva elinsiirtopotilas vakuuttaa pojalleen, että hätää ei ole – ja vetoaa suomalaisiin: "Kannattaa ajatella myös meitä"
Helena Kummalan perheessä on jo normaalioloissa vältetty isoja väkijoukkoja ja huolehdittu käsihygieniasta.

Ihmiseen voidaan jo tehdä varaosia – 3D-tulostettu sarveiskalvo voi tulevaisuudessa auttaa 10 miljoonaa sokeutunutta ympäri maailman
Vainajilta saatujen siirteiden sijaan näkökyvyn voi tulevaisuudessa palauttaa biotulostettava sarveiskalvo.

Record number of organ transplants in Finland last year
Donated organs saved 450 people's lives, but another 570 or so are awaiting their turn.

Maanantai 13.1.2020 (radio)
Fiskars vähentää väkeä. Huumeet yleistyvät Suomessa. Viime vuonna tehtiin ennätysmäärä elinsiirtoja. Taal-tulivuori purkautuu Filippiineillä. Australiassa iso metsäpalo on saatu hallintaan.

Suomessa tehtiin ennätysmäärä elinsiirtoja viime vuonna – uusi elin pelasti 450 ihmisen elämän
Uutta elintä odottaa jatkuvasti noin 570 ihmistä, kertoo Munuais- ja maksaliitto.
Julia Määttä jäi eläkkeelle 22-vuotiaana vakavien sairauksien vuoksi – eläkeläisnuorten määrä Suomessa kasvaa
Vain harva eläkkeen saanut nuori pääsee myöhemminkään mukaan työelämään.

Maailman ensimmäinen "sika-apina" syntyi Kiinassa – ja kuoli
Espanjalaisen lehden mukaan Kiinassa kehitellään jo apinan ja ihmisen kimeeriä.
Finland faces chronic transplant organ shortage
Every year, five to ten percent of people in line for an organ transplant die waiting.
Lähes joka kymmenes elinsiirtoa odottava kuolee – tahto elinluovutukseen jää monelta kertomatta
Elinluovutustahtonsa voi ilmoittaa esimerkiksi Omakanta-palvelussa, mobiilisovelluksella tai elinluovutuskortilla. Läheiselle kertominenkin riittää.

Tuija Helanderille menestystä elinsiirron saaneiden MM-kilpailuissa
Tuija Helander pääsi mitaleille korkeushypyssä, sadalla metrillä ja viestissä.
Ilman jaloa elinluovuttajaa Ilkka Vass ei olisi hengissä – lahjasydän on sykkinyt hänen rinnassaan jo 30 vuotta
Ilkka Vass kiittää lahjasydäntään joka aamu.
Finnish researchers create corneas using 3D bioprinters
In future, organ transplant recipients won't need to wait for donors, but instead will get new organs created using their own cells, according to a researcher.
3D-biotulostimella valmistetaan jo sarveiskalvoa, ja kohta myös ihoa ja ihmisen varaosia
Tampereen yliopiston tutkimusryhmä on ensimmäisenä maailmassa tulostanut 3D-tulostimella osia ihmisen sarveiskalvosta.

Suomessa on jatkuva pula siirrettävistä elimistä – vuodenvaihteessa pääsyä elinsiirtoon odotti 570 ihmistä
Kaikki elinsiirtoa odottavat eivät ehdi saada ajoissa uutta elintä.

Lääketieteen historiaa tehnyt vauva tuli maailmaan vainajalta siirretystä kohdusta – kolmen lapsen äidin kohtu ratkaisi toisen perheen lapsettomuuden
Tutkijoiden mukaan saavutus on merkittävä, koska eläviä kohdunluovuttajia on vaikea löytää. Terve tyttövauva syntyi keisarinleikkauksella Brasiliassa.

Elinsiirtolasten viikko näkyy tänään Oysissa – Lapset saavat pukeutua sankareiksi ja ammattikuvaaja ikuistaa heidät
Munuais- ja maksaliiton järjestää elinsiirtolasten viikon ensimmäistä kertaa tällä viikolla.
Suomi on eläviltä luovuttajilta tehtyjen munuaissiirtojen takapajula – Markus sai puolisoltaan Terhiltä suurimman mahdollisen lahjan
Suomi on läheisiltä saatujen munuaissiirtojen takapajula.
Mitä kaikkea voit luovuttaa itsestäsi? – Tässä 6 asiaa, jotka voivat antaa uuden elämän
Näitä asioita voit luovuttaa itsestäsi.
“Elämäni oli kiinni muutamasta tunnista” – Juha Rasimus odottaa uutta sydäntä, mutta elimistä on jatkuva pula
Juha Rasimus on jonottanut uutta sydäntä yli vuoden.

Ihmisen kantasoluja siirrettiin lampaan alkioon – Tutkijat pohtivat kuinka paljon ihmistä eläimessä saa olla
Ainakin sikojen ja lampaiden toivotaan kasvattavan tulevaisuudessa siirtoelimiä ihmisten tarpeisiin.

Keuhkonsiirto pelasti perheenäidin hengen: "Ei ole sanoja sille kiitokselle, että saan olla nyt tässä"
Arvot ja asenteet jarruttavat keuhkonsiirtoja. Hyvistä tuloksista huolimatta yli puolet siirteistä jää käyttämättä. Oululainen Helena Kummala on yksi onnellisista keuhkosiirron saanneista.

Jesper sai 1-vuotiaana munuaisen äidiltään ja on nyt reipas eskarilainen – moni ei ole yhtä onnekas, sillä omaisluovutuksia tehdään vähän
Moni munuaissairas joutuu odottamaan elinsiirtoa vuosia. Valtaosa munuaisista tulee aivokuolleilta luovuttajilta, mutta myös elävien munuaisia tarvittaisiin.

Vaasassa tarvittaisiin kolme elintenluovuttajaa vuodessa
Joka vuosi elinsiirtoa odottavista 5-10 prosenttia menehtyy, koska sopivaa siirrännäistä ei saatu ajoissa.

Sydämensiirto pelasti Raijan hengen – tytär menehtyi sydämenpysähdykseen
Geenimutaation aiheuttama sydämenpysähdys muutti Raija Määtän elämän. Siitä alkoi vuosia kestänyt kamppailu elämästä.

Yhä harvemman sydän kelpaa elinsiirtoon – "Suomalaiset ovat sairaampia kuin muut pohjoismaalaiset"
Suomessa on tehty tänä vuonna poikkeuksellisen vähän sydämensiirtoja ja elinluovuttajat ovat entistä iäkkäämpiä.