Uusimmat artikkelit
Tampereen kaupunginhallitus ei esitä vastuuvapautta liikuntapalveluiden jupakassa
Kaupunginhallitus esittää lausuntonaan tarkastuslautakunnalle, ettei vastuuvapautta myönnetä varovaisuusperiaatteen vuoksi.
Drag-lapsista kertova dokumentti vedettiin pois kulttuurifestivaalin ohjelmistosta lukuisten uhkauksien jälkeen
Helsinkiläisen kulttuurifestivaalin elokuvanäytös aiheutti kohun jo ennakkoon. Kaupunki kertoo, että uhkauksista on tällä hetkellä käynnissä poliisitutkinta.
Kouvola nimesi vuoden alussa säästöjä etsivän ryhmän – se päättää muun muassa hyppyrimäen pelastamisesta Palomäellä
Kouvolassa säästöjä tullaan etsimään tänä vuonna myös liikuntapaikoista.
Lehtomäen tekonurmikentän lämmitystä harkitaan uudelleen Kouvolassa
Kouvolan kaupunki on linjannut kolmen miljoonan energiansäästötavoitteista tälle lämmityskaudelle. Viime vuoden loppuun mennessä säästöä oli kertynyt vasta hieman yli miljoona euroa.
Vaasassa on kulttuuriavustusta haettavissa – ehdottaa voi myös vuoden 2022 kulttuuritekoa
Kulttuuriavustusta voi hakea tammikuun ajan. Myös vaasalaisen kulttuuriteon äänestysaika päättyy tammikuun viimeinen päivä.
Kouvolassa Valkelan uimahalli on kiinni tammikuun alusta ensi syksyyn asti – syynä remontti ja energiansäästöt
Liikunta- ja kulttuurilautakunta päätti lyhentää Valkealan uimahallin sulkuaikaa reilulla viikolla. Halli suljetaan tammikuun alussa ja avataan remontin jälkeen elokuussa 2023.
Kiekkojuniorin isä Harri Sihvola sai tahtonsa läpi ja yli 2 000 nimeä adressiin – Inkeroisten jäähalli pysyy auki yli talven
Kouvolalainen Harri Sihvola on Inkeroisten jäähallia puolustaneen adressin alullepanija ja kiekkojuniorin isä. Kuntalaisten vetoomukset vakuuttivat myös jäähallin kohtalosta päättäneen lautakunnan.
Oulun uusi kulttuurijohtaja on Sami Ylisaari – siirtyy virkaan Järvenpään kaupungin kulttuurijohtajan pestistä
Virkaa haki 41 siihen kelpoista henkilöä määräaikaan mennessä. Valinta tehtiin kahden haastattalukierroksen jälkeen, ja viimeisessä oli Ylisaaren lisäksi Oulun kulttuuripalveluiden päällikkön Johanna Tuukkanen
Oulun sivistys- ja kulttuurilautakunta kannattaa Pohjois-Pohjanmaan museon siirtosuunnitelmaa Tietomaan alueelle
Lautakunta korostaa, että jos Ainolan museorakannus myydään rakennuksen kulttuurihistoriaa tulee vaalia. Lisäksi yleisölle avoimet tilat olisivat jatkossakin tärkeitä. Yhdyskuntalautakunta ei tiistaina antanut omaa lausuntoaan.

Oulun pääkirjasto aiotaan kunnostaa vuoteen 2025 mennessä –keskustakirjastoon tulisi muun muassa lasten kulttuurikeskus
Suunnitelmissa on, että Oulun pääkirjasto siirtyisi väistötiloihin jo ensi vuonna ja vuonna 2023 alkaisi peruskorjaus. Oulun sivistys- ja kulttuurilautakunta hyväksyi osaltaan hankesuunnitelman alkuviikosta.
Pohjanmaan liitto etsii kulttuuripalkinnon saajaa
Kulttuurilautakunnalle voi syyskuun loppuun mennessä esittää ehdokkaita palkinnon saajiksi.
Kouvolassa pohditaan suunnitelmia uudesta Kulttuurikorttelista – yhdistäisi neljä kulttuurilaitosta
Kouvolan keskustaan kaavaillussa Kulttuurikorttelissa olisi tilat kansalaisopistolle, Poikilo-museoille, pääkirjastolle ja teatterille.

Uuden uimahallin suunnittelu Matkakeskuksen alueelle etenee Kouvolassa – lopullisesti sijainnista päätetään kesäkuussa
Kouvolan nykyiset uimahallit ovat peruskorjauksen tarpeessa. Kaupunkiin aiotaan rakentaa uusi, nykyisiä halleja monikäyttöisempi uimahalli.
Kouvolan uuden uimahallin sijaintipaikat on nyt vertailtu – voittajaksi nousi Matkakeskuksen alue
Kouvolan asukkaat ovat toivoneet, että uuteen uimahalliin pääsisi helposti bussilla. Lautakunta ottaa sijaintipaikkaan kantaa ensi viikolla. Uusi uimahalli olisi monipuolinen virkistyspaikka.
Oulun Raksilaan ajetaan nyt vahvasti täysin uutta uimahallia
Sivistys- ja kulttuurilautakunta yhtyi erillisen selvitysryhmän näkemykseen uudisrakennuksen tarpeesta.
Kouvolassa kannetaan huolta nuorten liikkumisesta – kaupunki suunnittelee tukipakettia koronan kurittamille liikuntaseuroille
Liikunta- ja urheiluyhdistysten kulut ovat kasvaneet koronarajoitusten vuoksi.
Oulu-lisä lakkautetaan, mutta iltapäivätoiminnan maksu nousee pelättyä vähemmän – lautakunta päätti lapsiperheisiin kohdistuvista säästöistä
Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunta jätti kuitenkin avoimen varhaiskasvatuksen maksuttomaksi.
Oulu-lisä on menossa vasaran alle – kotihoidon tuen korotusosasta ollaan luopumassa osana kaupungin talouden tasapainottamista
Oulun kaupunginhallituksessa keskusteltiin myös varhaiskasvatuksen kerhojen maksullisuudesta. Päätökset jäävät lautakunnalle.

Oulun sivistys- ja kulttuuripalvelut kertoivat 1,5 miljoonan euron säästöistä – koronakevät kuittasi osan säästöpaineista
Tänä syksynä on kuitenkin säästetty esimerkiksi henkilöstön etuuksista, ja niistä leikattu summa on noin 420 000 euroa.

Henkilökohtaiset avustajat pääsevät jatkossa ilmaiseksi Kouvolan kulttuuritapahtumiin – muutos voimaan ensi viikolla
Avustettavalla henkilöllä tulee olla Kelan myöntämä EU:n vammaiskortti.

Nikke Isomöttönen siirtyy Jyväskylästä Turun filharmonisen orkesterin johtoon
Jyväskylä Sinfonian vs. intendentti Nikke Isomöttönen on valittu Turun filharmonisen orkesterin intendentiksi.

Henkilökohtaiset avustajat saattavat pian päästä ilmaiseksi kulttuuritapahtumiin Kouvolassa – muutos edistäisi yhdenvertaisuutta
Kouvolassa on noussut esiin henkilökohtaisten avustajien tarve päästä maksutta kaupungin järjestämiin kulttuuritapahtumiin.
Kouvolalaispoliitikot ottivat kantaa kulttuurin säästöaikeisiin – kuuntele koko keskustelu täältä!
Kouvolassa on kaavailtu suuria kulttuuritoimijoihin kohdistuvia säästötoimenpiteitä.

Kokoomuksen Azizi nousemassa Turun hallitukseen
Azizi korvaa Laitilan kaupunginjohtajaksi siirtyvän Lauri Katteluksen.
Oulun Hiukkavaaran kouluun suunnitellaan yli 10 miljoonan euron laajennusta
Monitoimitalon peruskouluun halutaan lisätilaa 350:lle oppilaalle.

Junioreiden salivuorot muuttuvat maksullisiksi Kouvolassa – taksat käyttöön heinäkuussa
Täysimääräisinä taksat otetaan käyttöön ensi vuoden alusta.

Carea-koulun toiminta aiotaan siirtää Kouvolan vastuulle – opetus siirtyisi uuteen yhtenäiskouluun
Koulun toiminnan on tarkoitus siirtyä Kouvolan kaupungin vastuulle elokuun alusta lähtien.

Valkealan kirjasto siirtyy väistötiloihin – nykyinen kirjasto puretaan uuden monitoimitalon tieltä
Kirjasto on muuton vuoksi suljettuna noin kuukauden ajan.

Toisen asteen opiskelijat pääsevät maksutta uimahalliin Kemissä – kokeilujakso kestää kevään ajan
Kokeilun aikana kerätään muun muassa käyttäjämäärätietoa siitä, kuinka paljon opiskelijat palvelua hyödyntävät.
Kouvola perui pakolaispäätöksensä – kaupunki ei otakaan lisää pakolaisia
Kouvolaan aiotaan ottaa jatkossakin 15–20 kiintiöpakolaista vuodessa.

Kouvolan työntekijöiden lomautukset sulkemassa kirjastot ja museot ensi kesänä – myös liikuntapaikkoja kiinni
Kaupunki lomauttaa henkilöstönsä pääasiassa kolmeksi viikoksi tänä vuonna.
Kulttuurin rahanjako kuohuttaa Helsingissä
Pienille toimijoille tehdyt avustusleikkaukset kuohuttavat kulttuuripiirejä Helsingissä.
Kouvolan kaupunki laittoi teatterinsa ahdinkoon: “Tämä on ollut hirveä syksy”
Tiedossa on yt-neuvotteluja ja lomautuksia, vaikka leikkausten pienentäminenkin on vielä mahdollista.
Kouvola ottaa lisää pakolaisia – kaupunkiin tulee vuodessa noin 60 pakolaista
Kouvolaan tulevien ulkomaalaisten määrä on kääntynyt laskuun valtakunnallisen kehityksen vastaisesti.
Kouvolan teatteri on ajautumassa yt-neuvotteluihin – syynä kaupungin suunnittelemat säästöt
Kouvolan teatterin vuosittaiseen avustukseen suunnitellaan kymmenen prosentin leikkausta.
Säästöpäätökset eivät ole vielä ohi Kouvolassa – vasta talousarvion hyväksyminen sinetöi kulttuurin ja liikunnan avustusleikkaukset
Teatterin, musiikkiopiston ja orkesterin avustussummien pienentämisestä päätetään joulukuussa.
Kouvola aikoo säästää maksamalla pienempiä avustuksia urheiluseuroille ja kulttuurilaitoksille – lautakunta valmis leikkaamaan
Leikkuri iskee muun muassa urheiluseurojen ja kulttuurilaitosten toimintaan.

Liikunta- ja kulttuurilautakunta hyväksyi esityksen Lahden kaupunginteatterin yhtiöittämisestä
Kaupunginhallitukselle menee kuitenkin esitys, jossa kehotetaan hankkimaan lisää tietoa muun muassa kustannuksista.

Lautakunta linjasi: Palomäen hyppyrimäet maan tasalle ja uusi monitoimihalli Kouvolan jäähallin yhteyteen
Kouvolassa aiotaan sulkea kaksi jäähallia ja keskittää jääurheilu Urheilupuistoon.

Palomäen hyppyrimäet saattavat päätyä maan tasalle – päättäjät ottavat kantaa Kouvolan liikuntapaikkaselvitykseen syyskuussa
Palomäen hyppyrimäet sisältyvät Kouvolan liikuntapaikkaselvitykseen.

Launeen tekojääkentän suunnitelmat hahmottuvat – urakka olisi alkuperäissuunnitelmia kalliimpi
Tekojääkentän hankesuunnitelma Lahden liikunta- ja kulttuurilautakunnassa torstaina 29. elokuuta

Ilmailuharrastajat haluaisivat Suomen Ilmailumuseon Uttiin – Kouvola aikoo kieltäytyä hankkeesta
Kaupunki pitää kumppanuutta kiinnostavana, mutta rahan puolesta mahdottomana.

Kouvolassa idea kauppakeskuskirjastosta – pääkirjaston siirtämistä tyhjentyneeseen kauppakeskukseen voitaisiin selvittää syksyllä
Viime vuonna Kouvolassa tehtiin selvitys kirjaston peruskorjauksesta ja mahdollisesta laajennuksesta sekä uudisrakennuksen rakentamisesta.

Kouvola säästää kulttuurista ja liikunnasta yli puoli miljonaa euroa – kirjahankintoja karsitaan, hiihtoladut ja ulkojäät tehdään vasta tammikuussa
Lautakunta hyväksyi loppuvuotta koskevat säästöt yksimielisesti.

Saneerataanko vanhaa vai rakennetaanko kokonaan uusi? – Kouvola on asettamassa teatterin uudistamiselle 15 miljoonan euron hintakaton
Kouvolan teatterissa kärsitään sisäilmaongelmista ja lisäksi tilat ovat ahtaat.

Sote-menot eivät pysy kurissa – Lahden taloudessa riittää tasapainotettavaa pitkäksi ajaksi
Kaupunginhallitus valmistelee rasapainotusohjelman päivittämistä kevään valtuustoseminaariin.

Lahti valmistautuu pormestarin aikaan – henkilövaaleja ei ole tulossa
Lahden johtavat poliitikot haluavat välttää seuraavien kunnallisvaalien henkilöitymisen pormestariehdokkaisiin.

Turun kulttuurilautakunta päätti osan vuoden 2019 avustuksista
Loput kulttuuriavustukset lautakunta jakaa helmikuussa 2019.

Elokuvateatterin perustaminen on vuoden kulttuuriteko Kemissä
Tunnustuksen ovat myöntäneet Kulttuuri- ja tiedesäätiö Kemi 2000 sekä Kemin kultuurilautakunta.

Lahden kaupunginteatterin johtajan pestille esitetään neljän vuoden jatkoa
Ilkka Laasonen on johtanut teatteria vuodesta 2013.