Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Opetushallituksen pääjohtaja Pitkälä: Ylioppilastutkinnon voisi poistaa

Opetushallituksen nokkamies panisi ylioppilastutkinnon täysremonttiin. Pääjohtaja Aulis Pitkälä sanoi Ylen aamu-tv:n haastattelussa, että ylioppilastutkinto pitäisi joko uudistaa täysin tai vaihtoehtoisesti sen voisi poistaa kokonaan.

Lukiolaiset ihastuivat uuteen oppimismalliin ilman kurssikokeita – "Suurin osa omaa tahtia kokeilleista tahtoo jatkaa"

Vantaalaisille lukiolaisille opetettiin keväällä lyhyttä matematiikkaa uuden yksilöllisemmän oppimismallin mukaan. Kurssin päätteeksi selvä enemmistö opiskelijoista piti oppimismallia itselleen parempana kuin perinteistä opetusta. Ylen Koulukorjaamo-sarja seurasi oppilaiden taivalta parin kuukauden ajan.

"Olemme keksineet, miten ilo palautetaan kouluun" – Veromäen oppimismalli mallina maailmalle

Veromäen neljännet luokat ovat opiskelleet yksilöllisen oppimismallin mukaisesti kuluneen lukuvuoden ajan. Luokanopettaja Markus Humalojan mielestä mallin voisi monistaa mihin kouluun tahansa, kunhan opettaja sisäistää oppilaskeskeisen opetuksen ja koulu kannustaa tiimiopettajuuteen.

"Voittajia heikoimmat ja kaikkein nopeimmat" – miten 37 oppilaan luokka oppi matematiikkaa uudella tavalla

Tänä keväänä vantaalainen opettaja Olli Karkkulainen vaihtoi opetustyyliään: hän ei enää luennoinut opiskelijoille eikä antanut arvosanaa kokeen perusteella. Karkkulainen huomasi, että uusi oppimismalli auttoi sekä hitaimpia että nopeimpia opiskelijoita parempiin tuloksiin. Keskiverto-oppilaan se pakotti tekemään kovemmin töitä.

Taiwanin televisio kiinnostui Ylen hoivakoti- ja kouluhankkeista – "Meillä ihmiset eivät haluaisi osallistua"

On demokratian merkki, että ihmiset haluavat osallistua journalismin tekemiseen, sanoo Taiwanin yleisradioyhtiön toimittaja Chuan-Chiu Chou. Hän kuvaa parhaillaan ohjelmaa pohjoismaisesta journalismista Helsingissä.

Näyttelijä Leena Uotila: Opettajan täytyi tietää, että opettelin kouluasioita vain ulkoa

Näyttelijä Leena Uotila pärjäsi koulussa kuulomuistilla ja ulkoluvulla. Raamatun kertomuksia hän opetteli sanasta sanaan ulkoa, ja opettaja kiitteli luokan edessä vuolaasti hyvää oppilasta. Aidon oppimisen ja ymmärtämisen kanssa sillä ei ollut paljon tekemistä.

Väsymys estää nuoria oppimasta - opettajilta kaivataan selkeyttä koulutöiden kaaoksessa

Yle Uutisluokka kysyi kolmen eri koulun nuorilta, mikä heitä estää oppimasta. Yläkouluikäisten vastauksissa nousivat esille muun muassa rauhattomat oppitunnit, täyteen ahdetut aikataulut ja älypuhelimen kutistamat yöunet.

Koulunsa keskeyttänyt Benjamin Peltonen: "En opi mitään lukemalla" – video

Instagram-tähtenä tunnetuksi tullut laulaja Benjamin Peltonen ei ole lukijatyyppiä. Hän oppii asioita tekemällä. Benjamin Peltonen kertoo Ylen Koulukorjaamon videohaastattelussa päätöksestään jättää lukio kesken musiikin takia.

"Koulun arviointikulttuuri ohjaa bulimiaoppimiseen" – opettaja Pekka Peuran mielestä kokeita käytetään väärin

Onko perinteinen koe ainoa tapa selvittää, mitä oppilas on tunneilla oikein oppinut? Ylen Koulukorjaamon opettajat Pekka Peura ja Olli Karkkulainen ovat osaamisen arvioinnista keskenään täysin eri mieltä. Karkkulainen listaa viisi syytä perinteisten kokeiden, Peura laajemman itsearvioinnin puolesta.

Aikuiset leikkimään tai työpaikat katoavat! Näin sanoo Suomen tunnetuin kanteleiden rakentaja

Lapset leikkivät ja oppivat samalla uutta. Miksi aikuiset lopettavat leikkimisen? Paras keino kehittää uutta ja turvata työpaikkoja löytyy siitä, kun työyhteisössä myös leikitään, väittää luova kanteleyrittäjä Hannu Koistinen.

Tulevaisuuden työ on vaikeaa, mutta se pitää aivot vireänä

Aivotutkijan mukaan rutiinityöt ovat terveydelle vaarallisia. Yksi ihmisen tärkeimmistä taidoista on sen sijaan uuden oppiminen ja sen merkitys korostuu yhä enemmän digiajan vaativassa työelämässä. Onko kaikista meistä ongelmanratkaisuun ja luovuuteen, jota tulevaisuudessa vaaditaan? Millaisia eväitä koulu siihen antaa?

Aikuinen, osaatko vielä oppia uutta? Testaa!

Omaan oppimiseen voi vielä aikuisena vaikuttaa. Mutta millä keinoilla? Testaa tietämyksesi aikuisena oppimisesta!

Onko sinun vaikea oppia uutta? Se voi johtua tunteistasi, ei taidoistasi

Jos aidosti kiinnostut uudesta tiedosta tai taidosta, olet jo pitkällä sen oppimisessa. Uuden oppimiseen vaikuttavat niin tunteesi kuin aiempi osaamisesi ja saamasi palaute. Professori Kristiina Kumpulainen neuvoo myös ottamaan opitun tiedon käyttöön heti.

Opettajien digitaidot ja koulujen laitteet kirjavia – Vantaalla verkkopedot ja guruoppilaat auttavat muita

Uusi opetussuunnitelma painottaa digitaalista opiskelua. Opettajien taidoissa ja koulujen laitteissa on kuitenkin valtavia eroja. Vantaalla digiopetusta on tuotu jokaiseen kouluun. Esimerkiksi guruoppilaat jakavat digitaitojaan muille oppilaille ja opettajille.

Koulukorjaamon opettaja: Suomen koulut voisivat siirtyä kirjoista tietokoneisiin – jos haluaisivat

Vantaan Veromäen koulun neljäsluokkalaisilla on jokaisella käytössään oma kannettava tietokone. Opettaja Markus Humalojan mielestä digiloikka olisi mahdollista kaikissa Suomen kouluissa.

Älypuhelin preppaa jo kymmeniä tuhansia abeja – suomalaisfirman tähtäimessä seuraavaksi Kiina ja Saksa

Kevään kirjoituksiin valmistautuvista abeista yhä useampi harjoittelee kieliä älypuhelimellaan. Puhelin voi syrjäyttää tabletit ja pöytäkoneet kokonaan jo muutamassa vuodessa.

Kerro tärkein koulumuistosi – Millä eväillä Krista Pärmäkoski pärjäsi koulussa ja hiihtoladulla?

Mitkä luonteenpiirteet siivittivät Ikaalisissa alakoulua käyneen Krista Pärmäkosken huippuhiihtäjäksi? Ylen Koulukorjaamo kerää suomalaisille merkittäviä koulumuistoja. Kerro, millaista koulumuistoa sinä kannat yhä mukanasi!

"Matikan opetteluni meni itkuksi ja se on vaikuttanut 70 vuotta" – kielteiset tunteet estävät oppimista

Lannistaminen, nöyryytys ja epäoikeudenmukaisuus – siinä yleisimmät tuntemukset, kun Ylen Koulukorjaamo pyysi suomalaisia jakamaan mieleenpainuneita koulumuistoja. Muistoista välittyy tunteiden suuri rooli uusien asioiden oppimisessa. Parhaimmat muistot ovat jääneet opettajista, jotka kannustivat ja antoivat oppilaille vastuuta.

Onko yksilöllinen opetus koulussa sallittu? Kyllä – ja 7 muuta vastausta uudesta opetusmallista

Saavatko oppilaat tehdä yksilöllisen oppimisen mallissa mitä lystäävät? Uusi opetusmalli herättää kysymyksiä. Yksilöllisen oppimisen pioneerit, vantaalaisopettajat Pekka Peura ja Markus Humaloja vastasivat yleisön kysymyksiin Ylen livechatissa.

Kysy Koulukorjaamon opettajilta juuri nyt: Jos opettaja ei enää luennoi, mitä tilalle?

Mikä on opettajan rooli yksilöllisen oppimisen mallissa – entä oppilaan saama vastuu? Yksilöllisen oppimisen pioneerit, vantaalaisopettajat Pekka Peura ja Markus Humaloja vastaavat yleisön kysymyksiin uudesta oppimismallista klo 22.30 asti Ylen livechatissa alla.

Koulukorjaamo: Kun opettaja ei luennoi – voiko teorian oppia videolta?

Kuinka hyvin opetusvideoilla voi korvata opettajan perinteistä luennointia? Tarvitaanko kokeita vai voiko oppilas testata itse osaamistaan? Kouluopetuksen uudistajat ovat kehittäneet omia testejä ja opetusvideoita, jotka soveltuvat yksilöllisempään oppimiseen.

Kymmenvuotiaat Riikka ja Eemil suunnittelevat kouluviikkonsa aikataulun itse – Katso videot!

Veromäen alakoulussa Vantaalla neljäsluokkalaisten maanantai alkaa viikkourakan julkistamisella. Oppilaat suunnittelevat aikataulunsa itse. Miten Riikka ja Eemil suoriutuvat urakastaan ja sen suunnittelusta? Ylen Koulukorjaamo seurasi viikkoa.

Mitä ihminen tekee sinillä ja kosinilla – paitsi kompastuu niihin yläkoulussa?

Matematiikassa parasta on oivaltaminen, sanotaan, mutta entä sitten, jos trigonometriset funktiot ovat käsittämättömiä eikä valaistumista koskaan koe? Yläkouluissa istuu melko monta murrosikäistä, joille sinit ja kosinit ovat lähinnä painajaisten pikkuotuksia.

Lopettavatko opettajat opettamisen? 10 vastausta yksilöllisestä oppimisesta

Yksilöllinen oppimismalli herättää kiinnostusta, mutta myös huolia. Ylen Koulukorjaamossa yleisöltä tulleisiin kysymyksiin vastaavat opettajat Pekka Peura ja Markus Humaloja.

Kerro tärkeä koulumuistosi – Ruben Stiller: Tein kouluaikana kahta asiaa – nipotin ja juoksin pururataa

Toimittaja Ruben Stiller oli koulussa nipottaja, joka teki paljon työtä koulumenestyksensä eteen. Siitä on jäänyt varmuus, että tarvittaessa hän pystyy edelleen olemaan järjestelmällinen ja näkemään vaivaa – tosin tarvetta on ollut hänen mielestään harvoin. Stiller kysyy Ylen Koulukorjaamon videohaastattelussa, mitä vikaa on vanhanaikaisessa koulussa.

Moni pitää itseään turhaan tyhmänä – syyllinen voi olla hahmotushäiriö

Hahmotushäiriön oireet usein tunnistetaan koulussa, vaikka häiriötä ilmiönä ei osattaisikaan nimetä. Toisin oli ennen: nyt aikuisiässä olevat ovat saattaneet koko ikänsä pitää itseään tyhmänä.

Kerro tärkeä koulumuistosi – Rosa Meriläinen: En olisi tässä, jos olisin oppinut tottelemaan

Kouluaikojen mieleenpainuvimmat sattumukset ovat monesti pieniä hetkiä, mutta niihin liittyy vahva tunne. Useimmille syntyy jo koulussa vahva käsitys omista hyvistä ja huonoista puolista. Mitä kirjailija Rosa Meriläiselle tulee koulusta ensin mieleen? Kerro, millaista koulumuistoa sinä kannat yhä mukanasi!

Koulukorjaamo: Vähemmän kokeita, enemmän vastuuta lapsille – voiko yksilöllinen opetus toimia?

Miltä näyttää koulu, jossa oppilaat määräävät oman etenemistahtinsa? Yksilöllisessä opetusmallissa opettaja ei luennoi ja kokeistakin on osittain luovuttu. Ylen Koulukorjaamo selvittää, miten yhä yleistyvä opetusmalli käytännössä toimii.

Koulukorjaamon opettaja: "Eniten epäilyttää se, ettei pidetä kokeita"

Ylen Koulukorjaamo-sarjassa opettaja Olli Karkkulainen ryhtyy opettamaan lukiolaisille matematiikkaa uuden yksilöllisen mallin mukaan. Miten se onnistuu 36 oppilaan ryhmässä, kun opettaja ei enää opeta kaikille samoja asioita yhtä aikaa?

Miten onnistuu Koulukorjaamon opettajalta digiloikka?

Ylen Koulukorjaamo seuraa kevään ajan, kuinka luokanopettaja Liisa Pekkanen ottaa opetukseensa kollegansa Markus Humalojan kehittämiä yksilöllisen oppimisen menetelmiä. Pekkanen on aloittanut hiljattain vantaalaisen Veromäen koulun neljännen luokan opettajana. Tietotekniikan monipuolisella hyödyntämisellä on tärkeä rooli opetuksessa.

Opettaja joka luopui oppitunneista – Vapautta ja vastuuta neljäsluokkalaisille

Voiko kymmenvuotias olla vastuussa omasta oppimisestaan? Vantaalaisen Veromäen koulun opettajan Markus Humalojan mielestä voi. Veromäellä neljäsluokkalaiset opiskelevat omaan tahtiinsa. He suunnittelevat itse viikkoaikataulunsa ja arvioivat osaamistaan. Ylen Koulukorjaamo-sarja seuraa kevään ajan, miten arki sujuu Veromäellä, kun käytössä ovat yksilöllisen oppimisen uudet menetelmät.

Radikaali opettaja Pekka Peura: Kokeita ei tarvita, kun oppilas arvioi osaamistaan itse

Miltä kuulostaisi, jos koulussa ei olisi pakollisia läksyjä eikä kokeita? Oppilaat istuisivat ryhmissä ja ratkoisivat tehtäviä keskenään. Kurssijakson päätteeksi he ehdottaisivat itselleen arvosanaa. Tältä näyttää opetus vantaalaisen opettajan Pekka Peuran tapaan jo nyt. Ylen Koulukorjaamo-sarjassa kysytään, millainen koulu olisi ihanteellinen paikka oppia?