Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Merimetsoja istumassa kiinteällä merimerkillä.

Sähkömarkkinat uudistuvat vauhdilla – asiakaskin on pian myyjä ja sähkönsiirrosta kertyvä data on silkkaa rahaa

Sähköverkkoa muutetaan älykkääksi, mikä tarkoittaa käytännössä myös asiakkaille uusia järkevän sähkönkäytön mahdollisuuksia. Taustalla on tarve tasapainottaa tuotanto ja kulutus.

Kartta näyttää Nuupaksen, Rovaniemen ja Ranuan kartalla.

Ranualla saatetaan rakentaa aurinkovoimaa jo ensi kesänä, kun kolmen hehtaarin hanke nytkähti eteenpäin

Mikäli oikaisuvaatimuksia ei tule, rakentaminen aloitetaan ensi keväänä.

Nokian uuden kampuksen havainnekuva.

Nokian Oulun uuden kampuksen tuotanto- ja jäähdytysjärjestelmän tekijät on valittu – valmistuessaan yksi maailman suurimmista

Caverion toteuttaa Oulun Energialle yhden maailman suurimmista CO2-teknologiaan perustuvista jäähdytysjärjestelmistä.

 Kuvassa Savosolarin toimitusjohtaja Kirsi Suopelto, kaupunginjohtaja Janne Kinnunen ja ESE:n hallituksen puheenjohtaja Heikki Nykänen pitävät käsissään käyttöönvihkimisen kunniaksi leikattua nauhaa.

Nämä aurinkokennot tuottavat sähkön sijaan lämpöä – Mikkelin Tuskuun rakennettu aurinkokeräinpuisto vihittiin käyttöön

Aurinkokeräimet ottavat talteen lämpöä, jota hyödynnetään kiinteistöjen lämmityksessä. Toistaiseksi aurinkokeräimet eivät ole Suomessa kovin yleisiä, toisin kuin sähköä keräävät aurinkokennot.

Kaksi työmiestä asentaa aurinkopaneeleja omakotitalon katolla, taustalla kuusi ja sininen taivas.

Ostitko aurinkopaneelit ovimyyjältä vai liikkeestä, onnistuiko ja miten homma sujui? Kerro meille kokemuksesi, teemme juttua

Aurinkosähkön suosio kasvaa. Samaan aikaan kuluttajaviranomaisten saamat yhteydenotot asennuksista ovat lisääntyneet. Kerro meille jutussa olevallaa lomakkeella, miten sinun asennuksesi onnistui.

 Aurinkopaneeleja  aurinkovoimalassa.

Mikkelissä lähes 900 hehtaaria potentiaalisia alueita aurinkovoimalle

Etelä-Savon maakunnan energiaomavaraisuus on heikolla tasolla. Tuulivoiman rakentaminen alueelle on haastavaa, minkä vuoksi Mikkelin kehitysyhtiö Miksei on perehtynyt aurinkovoiman mahdollisuuksiin.

Mika Ruusunen seisoo suunnittelemansa energiatehokkaan talon takapihalla.

Tällainen on superpihi älytalo, jossa lämpöpumppukin on energiatuhlari – testaa laskurilla, miten valintasi vaikuttavat lämmityslaskuun

Ruususen talossa energiaa säästetään ottamalla talteen jopa suihkuvesien hukkalämpö. Jutun energialaskurilla voit kokeilla, miten omat valintasi vaikuttavat lämmityskustannuksiin.

Ilmakuvassa aurinkosähkövoimala Nurmijärvellä.

Tiistai 21.3.2023 (tv)

Pankkimarkkinat. Nuorten työuupumus. Aurinkosähkö. Sääennuste.

Etualalla auton ajoakusta purettuja moduleita pahvilaatikossa ja sen takana Tesla sähköauton ajoakkulevy, jonka ääressä mies tutkii mittalaitteita.

Teslojen akuista sähkövarastoja rakentava startup sai lentävän lähdön – Cactos kasvaa eikä enää ole vain autojätin varassa

Teslan kierrätysakuille toimintansa perustanut Cactos hankkii jatkossa myös uusia akkuja isolta kansainväliseltä valmistajalta. Se mahdollistaa aiempaa isompien energiavarastojen tekemisen Muhoksella.

Etelä-Savon Energian Pursialan voimalaitos Mikkelissä maaliskuussa 2022.

Mikkelin kaupungin taloudellinen ahdinko syvenee – kaupunki on päätymässä myymään osan energiayhtiöstään

Mikkelissä ESEn vähemmistöosuuden myynti on nousemassa ykkösvaihtoehdoksi talouden tasapainottamisessa. Kaupungin on saatava alijäämät katettua tämän vuoden aikana, jotta se ei päädy kriisikunnaksi.

Havainnekuva kerrostalosta, jonka seinillä on sinisiä ja turkooseja aurinkopaneeleja.

Helsinkiin nousee energiapihi kerrostalo, joka torjuu ilmastonmuutosta ja poimii halpaa sähköä

Talon aurinkopaneelit tuottavat vuodessa sähköä melkein yhtä paljon kuin talon lämmitys ja tekniikka kuluttavat. Talon lämmitys on viritetty erityisen energiatehokkaaksi.

Nainen, jolla on nyrkkeilyhanskat kädessä ja hijab päässä.

Tiistai 10.1.2023 (tv)

Vartijat. Vesivoima. Nyrkkeilijä Naimo Bulhan. Sää.

Aurinkopaneeleja.

Oulun Ruskoselälle suunnitellaan aurinkovoimalaa

SkartaNYAB Oyj hakee varausta Lopakkasuon läjitysalueelle, suunnitelmissa on rakentaa sinne aurinkovoimala. Oulun yhdyskuntalautakunta käsittelee alueen varauksen myöntämistä tänään.

Joroisten lentoasema ilmasta kuvattuna, taustalla näkyy alue mihin aurinkopaneelipuisto on tarkoitus rakentaa.

Kallis sähkö sai sijoittajat liikkeelle – Suomeen nousee suuria aurinkosähköpuistoja

Käytöstä poistuville turvesoille, pelloille ja joutomaalle on löytymässä uutta käyttöä aurinkosähkön tuotannossa. Suomeen on suunnitteilla suurikokoisia aurinkosähköpuistoja, jotka ovat teholtaan jopa ydinvoimalaa vastaavia.

Aurinkopaneeleita.

Keskiviikko 17.8.2022 (tv)

Omalääkärit. Aurinkoenergia. Sähköautot. Sää.

Aurinkopaneelin pintaa.

Kuhmon Ilmailukerho rakentaa aurinkovoimalan lentokentälle

Hankkeen kokonaiskustannus on 27 000 euroa, josta EU:n Leader-avustuksella katetaan noin 16 000 euroa.

Lämpölaitoksen tyhjä pihamaa. Geoterminen kaivo jää kannen alle piiloon.

Puhtaan energian jättilaitos kariutui, kun luonto päihitti insinöörit – Fortum vetäytyi St1:n geotermisestä pilotista Espoossa

Geoterminen laitos olisi tuottanut onnistuessaan 10 prosenttia kaupungin lämmöntarpeesta. Sitä ei kuitenkaan saatu toimimaan seitsemän vuoden yrityksen jälkeen.

Kuvassa on Kuopion opiskelijayksiön havainnekuva.

Kuopion keskustaan valmistuu 52 opiskelijayksiötä, talossa kattoterassi Kallavesi-näkymin ja aurinkopaneeleita – asuntohaku auki

Asunnot valmistuvat kesäkuussa. Asuntoja markkinoidaan ympäristöystävällisinä ja nykyaikaisina.

Pylväsgrafiikka lämmityksen hinnoista erikokoisissa kerrostaloissa. Mukana grafiikassa 34, 54, 79 ja 100 neliön suuruiset ja vuonna 2009 Mikkelissä rakennetut kerrostalot

Isännöitsijä laski maa- ja kaukolämpötalojen energiakulut: kerrostaloasukas voi säästää jopa kymmeniä euroja kuukaudessa

Entistä useampi kaukolämpöä käyttävä kerros- ja rivitalo harkitsee vaihtamista maalämpöön. Mikkeliläisen isännöitsijän vertailu kahdessa samankokoisessa ja -ikäisessa kerrostalossa kertoo, että maalämpö säästää ison kasan euroja.

Villakangastakkiin ja kauluspaitaan pukeutunut Arttu Voutilainen katsoo kaukaisuuteen.

Arttu Voutilainen, 27, on yksi harvoista alle kolmikymppisistä miljonääreistä verotilastoissa – vaurastui aurinkoenergia-alan yrityksellä

Arttu Voutilainen tienasi viime vuonna osakekaupoilla yli 2,6 miljoonaa euroa. Savon Aurinkoenergiasta osake-enemmistö siirtyi kaupoissa Bravida-konsernille, mutta Voutilainen jatkaa yrityksen johdossa.

Finn Springin Härkänevan tehdas Toholammilla.

Uusiutuvan energian varastointiin etsitään uusia vaihtoehtoja ja haetaan valtion tukea

Aurinko- ja tuulivoima ovat sähköntuotannossaan ja kannattavuudessaan säästä riippuvaisia, mikä on yksi syy energiavarastojen kehittämiseen. Uusiutuvan energian säätömahdollisuuksia helpottavia akkuratkaisuja suunnitellaan myös vesivoimassa.

Vertikaalipuutarha energiatehokkaammaksi aurinkovoimalla

Aurinkoenergia kiinnostaa yrityksiä ja yhä enemmän myös kuluttajia – katso tästä, mitä hyötyjä siitä aiotaan ottaa irti Kajaanin korkeudella

Aurinkoenergiasta haetaan tehokkuutta Kainuun ammattiopiston Seppälän toimipisteessä Kajaanissa olevaan vertikaalipuutarhaan. Voimalan päätuotto syntyy maalis–syyskuussa.

Aurinkopaneeleita pellolla

Aurinkovoimaa rakentavat yhtiöt uskovat alan kasvuun: uusia voimaloita tulossa Ouluun ja Kalajoelle

Myönteiset odotukset perustuvat teknologia- ja kustannuskehitykseen, sähkön hinnan nousuun ja yritysten ilmastotavoitteisiin.

Loppulan tilan pihapiiri

Sanginjoen Loppulan korjaus osoittautui arvioitua kalliimmaksi – päärakennus saataneen kuntoon, muu pihapiiri saattaa uudistua aiottua vähemmän

Loppulan ystävät ry:lle tuli yllätyksenä se, että alueen päärakennukseen on vedettävä uusi sähkökaapeli. Kaikkiaan rahoitus on jäämässä vajaaksi pahimmillaan yli 200 000 euron verran. Nyt jostain on karsittava.

Tuulivoimapuisto Iissä.

Kuka kärsii ja kuka hyötyy, kun Suomi siirtyy puhtaaseen sähköön? Ilmastopaneeli listasi 6 seikkaa, jotka uhkaavat oikeudenmukaisuutta

Energiajärjestelmän siirtyminen sähköön voi aiheuttaa energiaköyhyyttä, fossiilienergiasta luopuminen taas osuu epätasaisesti eri alueille ja ihmisryhmiin. Suomen Ilmastopaneelin raportti esittää liudan keinoja ongelmien ennaltaehkäisemiseen.

Havainnekuvassa ISKUn aurinkosähköpuisto Lahdessa

Lahteen rakennetaan yksi Suomen suurimmista aurinkosähköpuistoista – 6 000 aurinkopaneelia Iskun tehtaan yhteyteen

Mukkulaan Iskun tehtaan tontille tuleva aurinkosähköpuisto koostuu kolmesta erillisestä voimalasta.

Taiteilijat Taneli Stenberg ja Anetta Lukjanova muraalin edustalla Kuusankoskella Kymin Ruukin alueellae

Tiistai 28.9.2021 (tv)

Talouskasvu. Maalämpö. Muraali. Sää.

Jani Kaaro

Jani Kaaron kolumni: Haluatko uusiutuvaa energiaa, mutta et kaivoksia takapihallesi?

Jos maailma haluaa puhdasta energiaa, tie sinne on likainen. Aurinkopaneelien ja tuulivoimaloiden rakentaminen on kaivosyhtiöille todellinen “kultakaivos”, kirjoittaa Kaaro.

Siilinjärveläinen Seppo Vestenius seisoo ilmavesilämpöpumpun vieressä.

Ilma-vesilämpöpumppujen suosio kasvaa ja hinnat nousevat – Seppo Vesteniuksen vanha öljykattila sai lähteä valtion avustuksen siivittämänä

Ilma-vesilämpöpumppujen suosio on kasvanut energiaremonteissa. Syynä on toisaalta valtion energia-avustus, toisaalta helpoksi koettu asennus. Pumppuja asentavien yritysten tilauskirjat ovat täyttyneet, mikä tietää pidempää jonotusaikaa loppuvuodeksi.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Jumiskon vesivoimala avattiin Kemijärvellä peruskorjauksen jälkeen

Pohjolan voiman omistama Jumiskon vesivoimalaitos Kemijärvellä otettiin peruskorjauksen jälkeen käyttöön elokuun puolessa välissä.

aurinkoenergiaa porvoon saaristo

Entistä useampi suomalainen tekee rahaa täysin uudella tavalla – aurinkopaneelien kysyntä on räjähtänyt niin, ettei tuotanto pysy enää perässä

Suomessa on tänä vuonna tuotettu aurinkosähköä ennätysmäärä, ja hetkittäin aurinkosähköä on ollut tarjolla enemmän kuin tuulivoimaa. Sähkön myyminen kannattaa pörssisähkön hinnan kaksinkertaistuttua.

Ilmakuvassa Lappeenrannan lentokenttä

Hyönteisasiantuntija ei rakentaisi aurinkopaneeleja Lappeenrannan lentokentälle – kaupunki: "Jos siltä näyttää, niin sitten niitä ei tehdä"

Lappeenrannan kaupunki selvittää, miten lentokentälle suunnitellut aurinkopaneelit vaikuttaisivat lentokentän alueen uhanalaisiin hyönteisiin. Ympäristöasiantuntijan mukaan aurinkopuistolle pitäisi löytää jokin muu paikka.

Aurinkopaneelit kerrostalon katolla.

Tutkimus: Aurinkopaneeleilla tuotettu sähkö kannattaa käyttää itse tai myydä sähköverkkoon – akut maksavat vielä liikaa

Aurinkosähköä varastoivien akkujen hintojen tulisi pudota reilusti ennen kuin tavallisten pienvoimaloiden käyttäjien kannattaa hankkia niitä.

Vaasan seutu tahkoaa kolmenneksen Suomen energiateknologiaviennistä

Aurinkopaneeleiden kasvu jatkuu hurjana – Etelä-Savossa lisäystä 40 prosenttia

Omakotiasukkaat ja kesämökkiläiset hankkivat pieniä aurinkovoimaloita kiihtyvällä tahdilla.

Tarastenjärven geovoimalan jättipora

Geolämpö kiinnostaa Oulun Energiaa, joka selvittää uuden energiamuodon kaukolämpömahdollisuuksia

Oululaisyhtiö on mukana Tampereella alkaneessa kokeilussa, jossa porataan kolme kilometriä syvä koekaivo. Mukana on kaikkiaan 15 energiayhtiötä eri puolilta Suomea. Niitä kiinnostaa ympäristöystävällisen geolämmön soveltuvuus kaukolämmön tuotantoon.

Pelastuslaitoksen työntekijä pitelee palanutta aurinkopaneelia.

Aurinkopaneelien kasvava suosio on kääntänyt katsetta niiden paloturvallisuuteen – Palomestari: "Itse tehdyt viritykset ovat epävarmimpia"

Erilaiset aurinkopaneelijärjestelmät ovat yleistyneet Suomessa. Valtionyhtiö Motivan mukaan paloturvallisuusriskit liittyvät verkkovirtaan kytkettyihin paneelitalouksiin. Pelastuslaitoksen mukaan itse viritellyt mökkijärjestelmät ovat vaarallisempia.

Jani Hakola asentaa lämmönkeräys putket maalämpökaivoon.

Training centre goes geothermal in bid for carbon neutrality

Kuortane Olympic Training Centre will save some 1,350 tonnes of carbon emissions by switching.

Jani Hakola asentaa lämmönkeräys putket maalämpökaivoon.

Huippu-urheilijat harjoittelevat pian maan lämmittämissä halleissa Kuortaneella – suuret kiinteistöt vapautuvat hiilestä samoilla nikseillä kuin kodit

Kuortaneen urheiluopistolla maalämpöön siirtyminen säästää satojen henkilöautojen hiilidioksidipäästöt vuodessa.

kunnan kyltti tien varressa

YIT Suomi Oy rakentaa Turengin koulukeskuksen Janakkalaan

Kunta sai urakasta neljä tarjousta, joista yksi hylättiin myöhästymisen vuoksi.

Jumiskon vesivoimalaitos

Jumiskon vesivoimalaitos uusitaan Kemijärvellä – teho nousee

Voimalaitoksen korjaustyöt eivät näy voimalaitoksen ulkopuolelle, sillä voimalaitos sijaitsee syvällä kallion sisällä.

Sierilän voimala tulisi keskelle kuvassa näkyvää Sieriniemeä, jonka poikki kaivetaan runsaan kilometrin pitkä voimalaitoskanava. Kuva on alajuoksun suuntaan taustalla näkyy Kemijoen ylittävä Oikaraisen silta. Sieriniemi, Rovaniemi 12.6.2019

Suomen luonnonsuojeluliitto: Kemijoki Oy keksi selityksen viivästelylle peitelläkseen Sierilän vesivoimalahankkeen huonoa valmistelua

Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan Kemijoen viimeisellä luonnontilaisella osuudella elää monia uhanalaisia lajeja ja jokainen EU:n luontodirektiivin lajia koskeva havainto on selvitettävä.

Solarvoima Oy:n asentaja Joni Särkinen kantaa aurinkopaneeleja omakotitalon katolle.

Aurinkopaneelien halpeneminen jatkuikin, mutta hintaerot ovat hurjat avaimet käteen -paketeissa – keräsimme vinkit tarjousviidakkoon

Hankinta voi mennä pieleen niin paneelien kuin asentajienkin valinnassa. Keräsimme tietopaketin aurinkopaneelien ostoa suunnittelevalle.

Kaakkois-Suomen Pelastusalanliiton toiminnanjohtaja Veli-Matti Aaltonen valmistelemassa alkusammutusharjoitusta.

Laki muuttui 10 vuotta sitten, eikä juuri kukaan enää vaivaudu kuuntelemaan ohjeita oman asumisen turvallisuudesta – viimeistään nyt pitäisi herätä

Tulevaisuudessa asumisen turvallisuutta ovat myös oikealla tavalla huolletut ja tarkastetut aurinkosähköjärjestelmät.

Vaasan seutu tahkoaa kolmenneksen Suomen energiateknologiaviennistä

Aurinkosähkön kannattavuus paranee omakotitaloissa ja taloyhtiöissä – katso kartalta, milloin säästöt kasvavat omalla paikkakunnallasi

Yle kysyi verkkoyhtiöiltä, missä aikataulussa muutokset tulevat voimaan heidän asiakkailleen.

Espoolainen Ari Siipivirta ja aurinkopaneeleja katolla.

Miksi aurinkopaneelien omistajien piti odottaa vuosikausia epätasa-arvoisen mittaustavan korjausta? Yle selvitti, mikä kesti

Uudistusta jumitti tulkinta vanhasta EU-direktiivistä, nyt se tehdään direktiivistä huolimatta.

Espoolainen Ari Siipivirta pyyhkii lunta aurinkopaneelien päältä.

Aurinkopaneelien omistajia suututtanut mittaustapa korjattiin vuosien odotuksen jälkeen – professori: “Vääryydet on nyt korjattu”

Aurinkosähkön pientuottajat ottavat harppauksen eteenpäin, mutta lähivuosina on tulossa myös pieni askel taaksepäin.

Erikoisajoneuvot tärisyttivät maata Helsingin keskuspuistossa viime talvena, kun Helen ja GTK tutkivat mahdollisuuksia geolämpökaivon poraamiselle.

Pora jyrisee kohti maan syvyyksien lämpöä pian myös Helsingissä – energiayhtiö Helen sai ministeriöltä miljoonien eurojen tuen geolämpöön

Energiayhtiön pidemmän aikavälin tavoitteena on laitos, joka hyödyntää useita kilometrien syvyisiä geolämpökaivoja

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle