Uusimmat artikkelit
Pandemian piti mullistaa musiikkibisnes, mutta palasiko kaikki lopulta ennalleen? Nuori poptähti ja rockvaarit kohtasivat eristyksen eri tavoin
Miten elektropopin nuori maailmantähti Charli XCX ja rockin kehäraakit Backstreet Girls selvisivät pandemiasta? Antti Lähde kirjoittaa kahdesta musiikkidokumentista, jotka katsovat korona-aikaa muusikon näkökulmasta, mutta vastakkaisista vinkkeleistä.
Korealainen supertähti Sunmi esiintyi Helsingissä ja toi mukanaan K-popin millintarkan koneiston: medialle kuvauskielto, lavaspiikit prompterista
K-popin ikoninen nimi Sunmi esiintyi sunnuntaina Helsingin Kulttuuritalolla. Konsertissa paljastui runsaasti Suomessakin yhä suurempaa suosiota niittävän K-popin mekanismeja.
"Mä en siis kestä!" – kuuntele tunnelmia Kajaanin seurakunnan valvojaisista, kun The Rasmus selvitti tiensä Euroviisujen finaaliin
Kajaanin seurakunta on järjestänyt olohuoneessaan uudenlaisia viisuvalvojaisia. Kolmas kerta on huomenna lauantaina, jolloin on Euroviisujen loppukilpailun aika.
Behm jättäisi Instagramin heti, jos ei olisi artisti – maailmalla poptähdet lähtevät nyt somesta ovet paukkuen, koska eivät kestä enää fanejaan
Tutkijoiden mukaan artisteista on tullut somevaikuttajia, joilta odotetaan kannanottoa lähes joka asiaan. “Enhän mä ole sitä varten perustanut sitä tiliä”, Behm sanoo Ylelle.

Yhdysvalloissa musiikkikaupunki Nashville kasvaa kovaa vauhtia koronasta huolimatta – musiikkialan ammattilaisten yhteistyö lievittää pandemian vaikutuksia
Nashvillessa musiikkialan ammattilaiset ovat itse päättäneet koronarajoituksensa. Kaupungin kulttuuritapahtumat pyörivät jälleen lähes normaalisti, mutta rajoitukset ovat näyttäneet musiikkigenrejen väliset erot.
Måneskinin ja Blind Channelin menestys nostaa myös Uuden Musiikin Kilpailun suosiota – The Rasmus oli silti viisufanille yllätys
Viisuhuuma näkyy nyt ympäri Eurooppaa muun muassa siinä, että viisufanien klubeihin hakeutuu nuorempia faneja. Moni maa myös satsaa aiempaa enemmän omaan viisukarsintaansa.

Tuomioistuin vapautti poptähti Britney Spearsin isänsä holhouksesta – "Paras päivä ikinä"
Britney Spearsin isä vastasi tyttärensä taloudesta ja yksityiselämästä kolmetoista vuotta. Laulajan ympärille muodostunut FreeBritney-liike on osoittanut mieltään holhouksen päättämisen puolesta.
Katsoitko Squid Gamen ja haluat kunnolla mukaan K-buumiin? Viisi vinkkiä, joiden avulla sukellat korealaiseen kulttuuriin
Aasialaisen kulttuurin vaikutus on jo pitkään vahvistunut länsimaissa. Tietokirjailija Minja Mäkilä kertoo, miten tutustua pinnalla olevaan Etelä-Korean kulttuuriin.
Ennen Markus Hyytistä, 23, kiusattiin, nyt rivosuinen tubettaja jakaa nimmareita fanien pakaroihin – myös moni "pieni" sometähti voisi tienata, kunhan hoksaa sen itse
Miljoonia seuraajia keräävien kanavien lisäksi myös pienemmät kanavat voivat olla potentiaalisia vaikuttajia. Kaupallisessa mielessä somekanavan ja -persoonan kiinnostavuus riippuu siitä, miten aktiivisesti seuraajat klikkaavat ja fanittavat kanavan vetäjää.

Black Album täyttää 30 vuotta – Metallica-fanit kertovat, miksi siitä tuli kaikkien aikojen klassikko: “Kuuntelin kasettia himassa ja olin ihan sekaisin”
Metallican The Black Album merkitsi yhtyeelle tyylimuutosta ja riskejä, mutta lopputuloksena syntyi genrerajoja rikkonut albumiklassikko, joka lumoaa yhä uusi sukupolvia.
Huuhkajien Pohjanpalo taistelee peliajasta Leverkusenissa, seuraa siirtotilannetta ikkunan loppuun – "Toistaiseksi olen erittäin tyytyväinen"
Suomalaishyökkääjä Joel Pohjanpalo kertoo keskustelleensa useiden seurojen kanssa mahdollisesta siirrosta.
Ranskan liigan ottelu päättyi kaaokseen – pulloja heitelleet fanit ryntäsivät kentälle ja yrittivät käydä pelaajiin käsiksi
OGC Nicen ja Marseillen välinen paikalliskamppailu keskeytettiin fanien vallattua kentän. Kahakka sai alkunsa, kun pelaajat heittivät takaisin katsomosta lentäneitä pulloja.
Yleensä euroviisukappaleet unohtuvat nopeasti, mutta nyt on toisin: Måneskinin ja Blind Channelin viisujen jälkeinen menestys on ennenkuulumatonta
Suomen Blind Channel ja Euroviisujen voittaja Måneskin tekevät parhaillaan viisuhistoriaa. Euroviisuklubin puheenjohtajan mielestä Måneskinin suosiota voi verrata jopa Abbaan.

Britney Spears syyttää isäänsä holhousaseman väärinkäytöstä – "Luulin, että he yrittävät tappaa minut"
Spears haluaa, että hänen isänsä toimista aloitetaan tutkinta. Uusi asianajaja aikoo pyytää, että poptähden isä poistettaisiin holhousvastuustaan.
Kommentti: Pekka Rinne oli NHL:ssä supertähti, mutta lopulta ihan tavallinen Pekka, joka hurmasi kaikki tyylikkyydellään
Rinteen sympaattinen persoona yhdistettynä armottomaan kovaan urheilulliseen suoritustasoon, teki hänestä Nashvillen seurahistorian suurimman pelaajan, kirjoittaa Yle Urheilun NHL-toimittaja Tommi Seppälä.

K-popin faneilla on jo valtaa heiluttaa pörssikursseja ja toimitusjohtajien jakkaroita – tulevaisuudessa tähdet voivat olla virtuaalisia: "Avatar-idolihan ei tarvitse yöunia"
K-popista on tullut viime vuosina todella suosittua myös Suomessa. Minja Mäkilän K-pop -Unelma huomisesta -kirja tutkii eteläkorealaisen pop-musiikin rakenteita pintaa syvemmältä.
Katso, kuinka fani juoksi kentälle jalkapallon EM-finaalissa ja piti vartijoita pilkkanaan – järjestäjä myönsi ongelmat
Katsoja pääsi kentälle kesken Italian ja Englannin finaalin. Vartijoilla kesti todella kauan saada häiritsijä kiinni. Wembleyllä oli sunnuntaina muitakin järjestyshäiriöitä.
Kaatuilut jatkuivat Ranskan ympäriajon kolmannella etapilla
Onnettomuuksissa oli osallisena useita ennakkosuosikkeja.

Britney Spears puhuu oikeudelle tilanteestaan ensimmäistä kertaa vuosiin – mitä pop-ikonin holhous tarkoittaa ja miksi hän puhuu nyt?
Britney Spearsin isällä Jamie Spearsilla on ollut huomattavaa valtaa tyttärensä elämään ja tämän miljoonaomaisuuteen. Hän puhui oikeudelle tilanteestaan ensimmäistä kertaa vuosiin tiistaina 23. kesäkuuta.
Hollanti haluaa näyttää, että iso tapahtuma voidaan järjestää turvallisesti – Euroviisuissa lähes kaikki on toisin kuin ennen
Koronapandemian keskellä Rotterdamissa järjestettävät Euroviisut ovat monella tapaa poikkeukselliset. Tapahtumaan osallistuvia testataan jatkuvasti ja Hollannin hallitus on laittanut terveysturvallisuuteen miljoonia euroja.

Surrealistinen näky Barcelonassa: 5 000 koronatestattua rock-fania täytti loppuunmyydyn areenan
Espanjan hallituksen hyväksymä konsertti oli samaan aikaan kokeilu, jolla pyritään selvittämään, voiko tämän kaltaisia massatapahtumia järjestää korona-aikana.

Tältä näyttää 20 miljoonaa tähteä – suomalainen astrokuvaaja kerää maailmalta hehkutusta mosaiikkikuvallaan, jonka tekeminen kesti 12 vuotta
Kuvaajan mukaan kuva on ensimmäinen kaltaisensa koko maailmassa. Sen tarkkuus ja värisyvyys ihastuttavat yleisöä.

Britney Spearsin fanit vaativat taas tähdelle vapautta Los Angelesissa
Joukko Spearsin faneja osoitti mieltään losangelesilaisen oikeustalon edustalla keskiviikkona.

Mira Luoti kuljetti 20 vuotta sitten salkussa tarroja ja tikkareita faneja varten, ja yhteys on säilynyt: "Tänäänkin sain naistenpäivän kukkapuskan"
Mira Luodin ensimmäinen oma nimikirjoituksen pyytäminen iskelmätähdeltä päättyi nolosti.
Popikoni Britney Spearsin ympärille syntynyt "vapautusliike" jatkuu sitkeästi – lue tästä, miksi takavuosien tähdestä puhutaan taas
Näinäkin päivinä Yhdysvalloissa on meneillään oikeuden istuntoja, joissa käsitellään Britney Spearsin holhousta.

Hyyrysen muusikkoveljekset tekevät musiikkia yhdessä ja arvostavat toistensa tekemisiä: "Meillä on tämmönen keskinäisen fanittamisen kerho"
YUP-yhtyeestä tuttu kitaristi, muusikko ja lääkäri Jussi Hyyrynen ja Stam1nan nokkamies Antti Hyyrynen tekevät musiikkia myös yhdessä WÖYH!-yhtyeessä.

Brasiliassa Suomi-punkin fanit ruotivat bändien eroja: "Johtuuko kylmästä vai kaamoksesta, mutta pohjoisen bändit ovat kovempia"
Punkkarien suurin ongelma on koronapandemia, joka sulki treenikämpän ja teki toistaiseksi lopun keikkailusta.

Tuomas Holopaisen hyväksymät yksityiskohdat yllättävät uudessa Nightwish-näyttelyssä Kiteellä – Unkarista saakka tullut fani vaikuttui
Kiteen kaupunki rakentaa brändiään metallimusiikin varaan. Elinkeinopäällikön mukaan näyttely kestää kansainvälistä vertailua.
Korona keskeytti kiekkoliigan ja tärveli bändien keikkakesän – fanit eivät hylänneet, vaan kantoivat rahansa suosikeilleen toista kautta
Koronan kurittamat bändit ovat saaneet helpotusta fanituotteista. Halu tukea omaa joukkuetta sai myös kiekkofanit ostoksille.

One Direction täytti 10 vuotta – fanit valvoivat viime yön ja toivovat, että maailman suosituimpiin kuulunut poikabändi tekisi paluun
Yle Uutiset haastatteli One Directionin faneja.
Suomalaisista hevikansan kasvattanut Klaus Flaming ei tiennyt yhtään mitä oli tekemässä
Metalliliitto teki Suomesta metallikansan.
Dingo-fanius ei ollut vain itkuista kaukorakkautta – nuorisotutkija Jaana Lähteenmaa: "Fanit olivat yhteisöllisiä ja luovia"
Bändin jäseniä ihailemalla pohdittiin toki rakkautta, mutta Dingon monitasoiset lyriikat kehystivät elämää laajemminkin.
Trumpin vaalitilaisuuden paikat tyhjenevät ja rasistien huutelu vaimenee, kun TikTokin käyttäjät ja K-popin fanit käyvät taistoon
Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat tehneet hassuista tanssivideoista tunnetusta TikTok-sovelluksesta aiempaa poliittisemman.

Video: Supersuosittu australialaisartisti kuulostaa aivan Almalta ja fanittaa suomalaista: "Olemme artisteja, jotka eivät välitä pyllyn pyörittämisestä."
Tones and I -nimisen artistin kappale Dance Monkey on yksi viime aikojen isoimmista kansainvälisistä hiteistä.
Promoottori Aino-Kuutamo Uusitorpan vuodesta piti tulla kaikkien aikojen paras – sitten kaikki meni uusiksi Antti Tuiskun stadionkeikoista lähtien
Kulttuurivieras repii artistit haastatteluihin vaikka suoraan sängystä, sillä hän pitää äidillisellä otteella huolen, että homma toimii.

Härski ja hauska show: Rammsteinin Lindemann veti Helsingin jäähalliin 6 000 innokasta fania – katso kuvat lauantain keikalta
Rammstein-yhtyeen vokalistin Till Lindemannin sooloprojektin keikalla ei nähty pyrotekniikkaa, mutta lavalta lensi kalaa ja täytekakkua.

Billie Eilishin uusi Bond-kappale on osalle nuorista faneista liian hidas: "Tuntuu vähän platkulta"
Billie Eilishin Bond-kappale No Time To Die julkaistiin tänään.

Sunrise Avenuen lopettamisuutinen hämmensi saksalaisfanit : "Ei voi olla totta!"
Yhtyeen lopettamisuutinen on aiheuttanut saksalaisten keskuudessa sosiaalisessa mediassa vilkasta kommentointia. Joillekin Sunrise Avenuen lopettamisuutinen on ollut myös iloinen asia.

Katso Huuhkajien EM-kisajuhlien upea huipennus! Rakastettu "Rive" sytytti fanit ja vei seremoniamestarin tittelin – Teemu Pukilta koskettava viesti Aili-mummolle
Huuhkajien EM-kisajuhlat Helsingin kansalaistorilla lähtivät hiljaisesti liikkeelle, mutta loppu ei jättänyt ketään kylmäksi.

Janne Hyöty on tehtaillut 40 listaykkösbiisiä Japaniin – nyt tähtäimessä ovat Kiinan valtavat ja erikoiset musiikkimarkkinat
Kiinan musiikkimarkkinat kasvavat nopeimmin maailmassa ja paikalliset suoratoistopalvelut toimivat eri tavoin kuin esimerkiki Spotify.

Fanit surevat korealaista poptähti Sullia – mielenterveysongelmat ovat maassa edelleen tabu
Fanit ja artistit ovat muistelleet sosiaalisessa mediassa traagisen kohtalon kokenutta Sullia.
Pop-taivaan supertähti Ariana Grande konsertoi ensimmäistä kertaa Suomessa – "Hän tekee aina kaiken isosti ja täysillä"
Suosionsa huipulla oleva yhdysvaltalaispoppari esiintyy loppuunmyydyllä Helsingin Areenalla lauantaina 5. lokakuuta.

Esteri Koski-Lammi, 101, fanittaa kotikaupunkinsa koripallojoukkuetta – voiton kunniaksi huikka konjakkia
Kauhajokelaisen Karhubasketin europelit jatkuvat torstaina Puola-ottelulla. Syyskuussa 101 vuotta täyttänyt Esteri Koski-Lammi jännittää tulosta kotonaan ja närkästyy tappiosta mutta hurraa voitosta.

Tampereen Poikabändi-esityksestä syntynyt kuuma fanitusilmiö: "Pikkareita lentää lavalle"
Tampereen Työväen Teatterin Poikabändi-musikaali on saanut jo muutaman esityksen jälkeen aikaan kuuman fanitusilmiön. Lavalle lentävät alushousut voivat kuitenkin synnyttää myös turvallisuusriskin.

Renegades-ruusut – Luopioitten uskollisten seuraajien fanius on kestänyt jo puoli vuosisataa
Puoli vuosisataa ei ole sammuttanut faniutta, joka syttyi, kun radiosta soi Cadillac. Birminghamista Suomeen eksynyt nelikko The Renegades antoi suurten ikäluokkien teineille palvonnan kohteen. Rene-pojista on jäljellä enää Rene-vaari, rumpali Graham Johnson.

Yhdysvaltalaisräppäri Nicki Minaj kertoi jäävänsä eläkkeelle musiikinteosta
Suunnittelee lähikuukausina häitä kihlattunsa kanssa.

Varusmiessoittokunta esiintyy syyskuussa Kuopion Musiikkikeskuksessa
Kiertueella esitetään yleisöäänestyksen perusteella valittuja hittikappaleita.

Tampereen kadut ovat viikon mittaan täyttyneet ympäri maailmaa saapuneista Rammstein-faneista – "Tämä on kuin kansainvälinen perhe meille"
Yli 60 000 ihmistä näkee Rammsteinin Tampereella viikonlopun aikana.

Kerran Rammsteinin laulaja oli oikeasti tulessa, penistykki on keikoilla peruskauraa – tiedäthän ainakin nämä 5 asiaa saksalaisbändistä
Rammstein ei jätä kylmäksi, olipa kysymys kappaleiden sanoituksista tai lavashow'sta. Bändi esiintyy Tampereella perjantaina ja lauantaina.

Kuopiorock käynnistyi helteessä – innokkaimmat fanit saapuivat festarin pääportille jo aamukahdeksalta
Festivaaleille odotetaan kolmen päivän aikana lähemmäs 30 000:ta kävijää.