Uusimmat artikkelit
20-vuotias Aleksi Kurki johtaa kunnanhallitusta Pyhtäällä: ”Päädyin politiikkaan vähän vahingossa”
Pyhtääläinen Aleksi Kurki on tiettävästi Suomen nuorin kunnanhallituksen puheenjohtaja. Hän innostui politiikasta 15-vuotiaana TET-harjoittelussa kansanedustajan avustajana.
Minkälaista sumutusta ja riidan lietsontaa somessa on vaalien aikaan? Yle Uutisluokan video ja tehtävät avaavat verkon vaalivaikuttamista
Millaisia valheita ja vihankylväjiä nähtiin Yhdysvaltain presidentinvaaleissa? Miten meihin yritetään vaikuttaa kevään kuntavaaleissa? Yle Uutisluokan uudella videolla perehdytään verkon vaalivaikuttamiseen. Paina vain play ja hyödynnä valmiit tehtävät!
"Putinin kokki" ja vaikutusvaltainen liikemies myöntää vaalivaikuttamisen Yhdysvaltain vaaleissa
Jevgeni Prigozhinin mukaan vaalivaikuttaminen tulee myös jatkumaan.
Vaasan valtuustoryhmien puheenjohtajat kokoontuvat perjantaina - Tommi Mäen toiminta saattaa nousta keskusteluun
Vaasan kaupunginvaltuutettu Tommi Mäen toiminta saattaa olla puheenaiheena valtuustoryhmien puheenjohtajien kokouksessa perjantaina.
Aatu Puisto, 20, tähtää politiikkaan konservatiivisilla arvoilla ja sanoo sen ääneen: "Tosiasia on, että kaikkia ei voi miellyttää"
Vaasalainen Aatu Puisto ihailee Donald Trumpia ja tämän tapaa toimia. Huhtikuussa Puisto koki ensimmäisen somekohunsa ja sen seuraukset. Hän haaveilee, että voisi joskus itsekin istua Arkadianmäellä.
Kuntatutkija: Porin uusi johtaja pitäisi valita ammatillisin perustein, ei jäsenkirjalla
Kuntatutkija Jenni Airaksisen mielestä jäsenkirjalla ei pitäisi olla enää merkitystä valinnassa, kun Porissa keväällä päädyttiin hylkäämään puhtaasti poliittinen pormestarimalli. Porissa aletaan hakea uutta kaupunginjohtajaa kesän jälkeen.
Uimalaituri, skeittiramppi vai jouluvalot? Mikkeliläiset voivat nyt äänestää, mihin kaupungin pitäisi investoida
Kaupunkilaiset voivat valita viisi investointikohdetta 30 vaihtoehdon joukosta.
Veikka Lahtinen on tehnyt aktivismia vuosia ja nyt hän kertoo, miksi se on somessa vaikeaa: “Aktivismista voi tulla kokopäivätyö ilman palkkaa”
Some tavoittaa ihmiset mutta uuvuttaa helposti aktivistin.
Pitääkö taiteen käsitellä ilmastokriisiä, kysyy Meidän Tuukka – osallistu keskusteluun!
Pitääkö taiteen käsitellä ilmastokriisiä.
Perussuomalainen Kiina-ilmiö: käsikirjoitus
Lue tästä ohjelman käsikirjoitus
Kiinalaiset maksoivat useita Mika Niikon matkoja – kansanedustajan Kiina-yhteydet vielä tiedettyä laajemmat
Niikon kiinalaisystävä sanoo syntynyttä kohua naurettavaksi.
Itse asiassa kuultuna: Jacob Söderman – suorasanainen vaikuttaja
Jacob Söderman on ollut omien polkujensa kulkija.
Ulkolinja: Taistelu Valkoisessa talossa
Venäjä-tutkimukset uhkaavat jo Donald Trumpin asemaa.
Ulkolinja: Putinin kosto
Yrittikö Venäjä vaikuttaa USA:n presidentinvaaleihin?
Panorama: Mitä Facebook tietää meistä?
Jaatko sinäkin elämäsi hetket sosiaalisessa mediassa?