Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Mauritiuksen ainutlaatuisiin rantavesiin öljyä vuotanut alus on katkennut kahtia

Torjuntatöitä vaikeuttaa sää. Lähipäiville odotetaan monimetrisiä aaltoja.

Guardian: Uhanalainen Kiribatin saarivaltio vastaa merenpinnan nousuun kohottamalla saariensa maata

Saaria kohotetaan täyttömaalla, jota saadaan merenpohjasta ruoppaamalla.

Torstai 26.3.2020 (radio)

Uudenmaan rajat menevät kiinni ehkä perjantain aikana. Hallitus suunnittelee maatalousyrittäjille omaa tukipakettia. Suomalaisten keskimääräinen kuukausieläke on noussut ensimmäistä kertaa yli 1 700 euron. Australian Ison valliriutan korallit voivat entistä huonommin.

Yli 10 000 ihmistä on virkannut koralleja, jotta ilmastonmuutoksen tuhot tulisivat esiin – Helsingissä koukkuun tarttui Matti Heikkilä, yksi harvoista miehistä

Kyse on maailmanlaajuisesta taidehankkeesta, joka saapuu nyt ensi kertaa Suomeen. Lopputulos on nähtävillä kesällä Helsinki Biennaalissa.

Maailman suurin koralliriutta on jälleen vaarassa – uhkana liian lämmin merivesi

Guardianin mukaan noin puolet riutan koralleista kuoli vuosina 2016–2017.

Viisivuotisraportti kertoo karua kieltään: Maailman suurin koralliriutta erittäin huonossa kunnossa

Australiassa sijaitseva Iso Valliriutta on niin huonossa kunnossa, että myös sen asema Unescon maailman perintökohteiden listalla on uhattuna.

Suuri laavakivilautta ajelehtii Tyynellämerellä, veneilijöiden videolla kivet aiheuttavat valtavan metelin

Lautasta ovat raportoineet Nasan lisäksi purjehtijat, jotka joutuivat ajamaan veneellä kivien keskellä.

Tutkimus: Tyynenmeren saarilla voi olla kyky sopeutua nousevaan vedenpintaan

Hyvä uutinen: Uusi tutkimus tuo toivoa syrjäisille saarivaltioille, joiden on pelätty hukkuvan veteen, kun ilmastonmuutos nostaa merenpintaa.

Lain porsaanreikä sallimassa liejukuormien kippaamisen Isolle valliriutalle – "Viimeinen naula korallien arkkuun"

Vielä ei ole selvillä, onko Australian päättymässä oleva kesä ollut koralleille niin tuhoisa kuin syyskuuussa ennustettiin.

Ilmastoasiantuntija: Ilmaston lämpeneminen uhkaa suomalaisten tärkeitä eläinlajeja

Pahiten uhattuina ovat naali ja saimaannorppa, joka kaivaa pesänsä lumikinokseen.

National Geographic: Puolet Ison valliriutan koralleista kuollut

Korallien haalistuminen ja lopulta kuolema johtuvat meriveden lämpötilan noususta. Ilmastonmuutos on nopeuttanut merilämpötilojen muutoksia.

Havaiji rajoittaa aurinkorasvojen myyntiä – vaurioittavat koralliriuttoja

Havaijisaaret houkuttelevat vuosittain noin kahdeksan miljoonaan turistia.

Simpukoista muodostuvat riutat tuhon partaalla Australiassa

Nature Conservancy -ympäristöjärjestön tekemän tutkimuksen mukaan lähes kaikki simpukkaeläimistä muodostuvat riutat Australiassa ovat hävinneet reilun 200 vuoden aikana.

Lämmin hiekka uhkaa Australian Ison valliriutan kilpikonnia

Uuden tutkimuksen mukaan Australian Ison valliriutan viherkilpikonnan munista kuoriutuu lähes pelkästään naaraita.

Filippiineillä nimetään saari Suomen kunniaksi

Saari on uhanalaisen liemikilpikonnan pesimäpaikka.

Punalevä on haitaton, hyödyllinen ja huonosti tunnettu

Keski-Suomesta käynnistynyt makean veden punalevien uhanalaistutkimus on edennyt loppusuoralle. Makean veden punalevä on uhanalainen monissa Euroopan maissa.

Kuusi huomiota tulevaisuudesta, joiden ei pitäisi yllättää

Lauri Reuter kokoaa Global Solutions -ohjelman antia.

Australian Ison valliriutan arvoksi arvioidaan miljardeja

Selvityksen tehneen konsulttiyhtiön mukaan Iso valliriutta on Australialle arvokkaampi kuin 12 Sydneyn konserttitaloa.

Ison valliriutan tila on luultua surkeampi

Korallien vaaleneminen oli viime vuonna laajempaa kuin koskaan aiemmin.

Kaksi kolmasosaa Isosta Valliriutasta vaurioitunut Australiassa

Syynä on meriveden lämpeneminen ilmastonmuutoksen myötä, mikä saa aikaan korallien haalistumista. Pahimmillaan tämä voi johtaa korallien kuolemaan.

Deutsche Bank lopettaa investoinnit hiilienergiaan

Pankki oli yksi 400:sta yhtiöstä, joka antoi Pariisin ilmastosopimuksen yhteydessä lupauksen hiili-investointien vähentämisestä.

Tuho uhkaa Japanin suurinta koralliriuttaa – jo 70 prosenttia siitä on kuollut

Tutkijoiden mukaan meneillään on maailmanlaajuinen korallien massakuolema.

Australia: Iso Valliriutta ei ole kuolemassa

Australia antoi riutan tilasta selvityksen Unescolle, joka viime vuonna harkitsi riutan asettamista uhanalaisten luontokohteiden listalle sen kunnon heikentymisen vuoksi.

Iso valliriutta kärsii – ennätysmäärä koralleja kuollut

Riutan pohjoisosassa kaksi kolmasosaa matalan veden koralleista on kuollut.

Kuuden vuoden kiista päättyi: Suuren valliriutan laivaturman vahingoista päästiin sopuun

Varustamo oli kiistänyt vastuunsa sanoen, että riutta korjaantuu luonnollisesti. Riuttaan törmännyt laiva aiheutti siihen kolmen kilometrin pituiset vauriot. Ympäristöjärjestön mukaan korvaussumma on "surkean pieni".

Raportti: Lämpiävät meret vaarantavat jo ihmistenkin terveyden

Meret ovat tähän saakka imeneet valtaosan ihmiskunnan tuottamasta liikalämmöstä, mutta samalla ne ovat sairastuneet itse, kertoo poikkeuksellisen laaja tutkimusraportti.

Lämpenemisestä kärsivä koralli kuvattiin videolle – paisuu ja häätää levää

Korallit elävät symbioosissa levän kanssa, mutta karkottavat sen, kun meriveden lämpötila kasvaa liian korkeaksi. Korallit alkavat samalla vaalentua, mikä voi ennakoida niiden kuolemaa.

Meriveden lämpeneminen kurittaa Malediivien koralleja

Intian valtamerellä sijaitsevan Malediivien saariston korallit ovat kärsineet pahoin ennätyskorkeista meriveden lämpötiloista, raportoivat tutkijat. Korallit ovat vaalentuneet, mikä voi johtaa niiden kuolemaan.

Suomalaisnainen tekee työtä maailman hyvinvoinnin eteen: "Kukaan ei ole immuuni korallien kuolemalle"

Ei juurikaan sähköä, ei kauppoja, postia tai pankkiautomaatteja. Pauliina Ahti lähti huhtikuussa töihin Madagaskarille, Andavadoakan kylään, tavoitteenaan parantaa meren hyvinvointia. Mustekalojen määrät ovat jo lisääntyneet, nyt nainen keskittyy koralliriuttoihin.

Oikeus: Kiinan aluevaatimukset Etelä-Kiinan merellä ovat laittomia

Kiina ilmoitti jo etukäteen, ettei Haagin kansainvälisen tuomioistuimen päätös sido sitä. Kiinan mielestä 90 prosenttia Etelä-Kiinan merestä kuuluu sille.

Tutkimus: Kalatkin osaavat huijata ja taktikoida

Lintujen ja apinoiden on tiedetty osaavan muuttaa käytöstään sen mukaan, mikä tuottaa parhaiten tulosta. Tuoreen tutkimuksen mukaan siihen pystyvät myös kalat. Puhdistajakalat auttavat muita pääsemään eroon loisista, mutta nappaavat palveluksistaan tilaisuuden tullen omin luvin lisämaksun.

Kesäkolumnisti Jussi Viitala: Aikamme on loppumassa – silti ihminen ei osta tosiasioita

Tieteen tekijät ovat varoittaneet jo vuosia maapallomme heikosta kunnosta. Näyttää kuitenkin siltä, että tutkijoiden varoituksia ei vieläkään oteta todesta. On esitetty jo arvio, että meillä on 40 vuotta aikaa pelastaa maapallo, Jussi Viitala kirjoittaa.

Korallien väriloisto haalistuu – uhkana massakuolema

Upeita koralleja uhkaa ainakin osittainen tuho. Tutkijoiden mukaan meneillään on maailmanlaajuinen korallien massakuolema.

Prisma: Valliriutan salattu elämä

David Attenborough tutustuu Australian valliriuttaan.

Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos tappoi sukupuuttoon ensimmäisen nisäkäslajin

Jyrsijälaji oli ainoa Suuren valliriutan kotoperäinen nisäkäslaji. Tutkijat eivät löytäneet syksyllä 2014 tehdyllä tutkimusretkellä jälkeäkään jyrsijöistä. Tutkijoiden mukaan sukupuuton syynä on nimenomaan ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos.

Yle valvoi: Tässä yön uutiset lyhyesti

Irakin armeija kiristää saartorengasta Isisin hallitseman Fallujah'n kaupungin ympärillä ja Ruotsissa ääripopulistien puheenjohtaja on voittanut televisioväittelyn.

Yli kolmasosa Ison valliriutan keski- ja pohjoisosasta kuolemassa

Tutkijoiden mukaan syynä on korallien vaaleneminen, mikä johtuu ilmaston lämpenemisestä.

Viikko tieteessä: Raivokohtauksia aiheuttava tulehdus ja hurja ilmastoennuste

Tieteen suurimpia saavutuksia ja ihmeellisimpiä löydöksiä viikon varrelta.

Australian Ison valliriutan korallit vaalenevat vaarallisesti – video

Etenkin Ison valliriutan pohjoisosan korallit kärsivät historiallisen pahasta vaalenemisesta.

Video: Tutkijat hädissään Isosta valliriutasta – "Suuri osa koralleista ehkä kuolemassa"

Maailman suurimman koralliriutan kivi- ja pehmytkorallit vaalenevat hälyttävää tahtia riutan pohjoisosissa.

Poika toipuu haihyökkäyksestä Australiassa

Viranomaisten mukaan 11-vuotias poika ei loukkaantunut hengenvaarallisesti, sen jälkeen kun hai hyökkäsi hänen kimppuunsa Australian itärannikon valliriutalla.

Tutkimus: Pedon nappaama kala kutsuu apua

Pelokalan suuhun joutuneet kalan parhaita ystäviä hädässä ovat toiset petokalat, jotka yrittävät riistää saaliin itselleen. Kemiallinen hätähuuto pelastaa neljä kymmenestä saaliskalasta, australialaistutkimus osoitti.

Australialta vihreää valoa yhdelle maailman suurimmista hiilikaivoksista – Greenpeace huolissaan Isosta valliriutasta

Greenpeace huomauttaa, että kaivos tuottaa jopa 121 miljoonaa tonnia hiilidioksidipäästöjä vuosittain.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle