Uusimmat artikkelit
Mariam Rezaein sävellys Azadi/Freedom vastustaa maailmaa, jossa tyttökouluun voidaan tehdä kaasuisku vain siksi, että oppilaat ovat tyttöjä
Mariam Rezaei puolustaa sävellyksessään naisten oikeuksia.
Kierrätyskeskuksessa kauhistuttiin roskiin menevien retrolaitteiden paljoutta – takuukorjatuilla vintage-stereoilla on kysyntää
Jorma Juhani Rosenqvistin mielestä ihmisten pitäisi pohtia kulutusvalintojaan tarkemmin. Ei kannata heittää pois retrolevaria, jos siitä voi korjata vinyyliharrastajan aarteen.
Jere Piirainen, 24, alkoi keräillä vinyylilevyjä ja joutui heti tekemään itsensä kanssa sopimuksen
Musiikkia julkaistaan nyt fyysisinä painoksina enemmän kuin koskaan, ja siksi Levykauppa Äx odottaa kuluvan vuoden myynniltään ennätyslukuja.
Cd-levyjen aikaan kasvaneelle vinyylit ovat sekä uutuudenviehätystä että nostalgiaa – hyväkuntoiset levyt vaihtavat omistajaa pop-up-tapahtumassa
Levyjen pop-up-myymälässä Seinäjoella vinyylit ja cd-levyt käyvät kaupaksi. Vaikka suoratoistopalveluista löytyy paljon musiikkia, moni laulu löytyy yhä vain alkuperäiseltä äänitteeltä.
Vinyylilevyjen suosio miellyttää metallikitaristia – "fanitkin toivovat bändin musiikkia vinyylin muodossa"
Hevibändi Silver Bulletin Hannes Horma sanoo, että vinyylilevyn kuuntelee yleensä kokonaan. Sen sijaan suoratoistossa musiikkia kuunnellaan helposti kappale kerrallaan.

Masteroija Jaakko Viitalähde viimeistelee huippuartistien levyt: "Huonosti soiva ääni haisee pahalle"
Moni musiikintekijä haluaa levystään nykyään myös vinyylimasterin, mikä ilahduttaa äänialan ammattilaista.

Vanhoja levy- ja kasettisoittimia korjataan innolla – C-kasetti jatkaa paluutaan
Käytetyt 30-40 vuotta vanhat levy- ja kasettisoittimet kiinnostavat jälleen musiikin harrastajia ja niitä huolletaan innokkaasti.

Helsingin empirekeskustan alla lepäävät kaikki Suomessa julkaistut levyt lähes 40 vuoden ajalta – kuunnella saa, mutta vain kopioita
Kansalliskirjaston levykokoelmassa on yli 110 000 levyä omakustanteista valtavirtaan. Kokoelmaa ei näytetä edes tutkijoille, ja levyjä saa kuunnella vain kopioina.

Mies käytti samaa joulukuusta yli 40 vuotta, kun ei jaksanut vaihtaa uutta – "Vain laiska voi pysyä terveenä"
Esa Granroth on valittu vuosia sitten Suomen laiskimmaksi mieheksi, eikä hän ole ajan saatossa muuttunut yhtään vähemmän laiskaksi.

Menneiden aikojen korjausmies herättää henkiin putkitelkkarin ja vhs-nauhurin – "Laitteet ovat vanhoja ja asentajat ovat vanhoja"
Yrittäjä Jukka Nevalaiselta löytyy perinteistä osaamista, jolla korjataan vuosikymmeniä vanhat retrolaitteet.

30 vuotta tiskijukkana – Jon Landlord tietää millä keski-ikäisen tanssijalka liikahtaa
Illan hämyssä Jari Salonen muuttuu. Hänestä tulee dj Jon Landlord, vinyylisoitinten herra ja retrodiscon prinssi.

Gramofonin paluu: Tuoreet artistit rakentavat imagoa vinyylin varaan
Vanhojen vinyylien kauppa on jarruttanut puheita äänitekaupan kuolemasta. Myös uusi musiikki tekee kauppansa vinyyleinä. Niin tuoreet tulokkaat kuin konkaritkin suosivat vinyylejä. Monelle se on osa imagoa.

Jaa vinyylimuistosi! Mikä on suosikkivinyylisi ja miksi?
Vinyyli väisti tyylikkäästi uusien tallennusmuotojen tieltä, mutta koskaan se ei jäänyt jalkoihin. Jaa muistosi suosikkivinyylistäsi, yhdistyykö sinulla mummolan vintti ja rahiseva levysoitin tiiviisti yhteen? Vai onko sinulla jokin levy, joka maistuu vain vinyyliltä kuunneltuna? Osallistu keskusteluun!

Gramofoni hörähti eloon huoltoliikkeessä – monella vanhalla laitteella tunnearvoa
Putkiradioihinkin löytyy vielä varaosia. Huoltoliike säästää vanhoja laitteita kuten VHS-nauhureita varaosiksi.

Levykauppa Äx alkaa myydä vinyylisoittimia
Kuopiolainen levykauppa Äx on tuonut valikoimiinsa kolme erilaista vinyylisoitinmallia, koska vinyylilevyjen kysyntä on yrityksen mukaan taas kovassa kasvussa.
Vinyylimania
Tyylikäs, musiikkipitoinen ja koukuttava dokumentti maailmanlaajuisesta ja yhä pahenevasta maniasta: intohimosta vinyylilevyihin. Cd-levyn tulon ja musiikin digitaalisen jakelun piti tappaa analoginen levy, mutta toisin kävi. Vinyylisoundin nimeen vannova heimo kasvaa koko ajan. Teema 28.9. klo 12.55.

Vinyylit käyvät kaupaksi muillekin kuin keräilijöille
Yhä suurempi osa levykauppojen myynnistä syntyy vinyylijulkaisuista. Vanhojen levysoittimien tilalle hankitaan myös nykypäivän huippuvarustelua, vaikka teknologia itsessään ei ole muuttunut.

Vinyylilevysoitinten kauppa käy kuumana vielä vuosikymmenten jälkeenkin
Jos kaapista löytyy itseltä tai vaikka vanhemmilta vanha vinyylilevysoitin, sitä ei kannata heittää pois. Soittimia voidaan edelleen kunnostaa, jos ne eivät toimi. Uusia löytyy myös helposti kaupoista.

Lintu signs on to lead RSO through 2018
The contract of Finnish Radio Symphony Orchestra's Chief Conductor Hannu Lintu has been extended by two years until 2018. Lintu has been hailed by his RSO colleagues as a top-flight musician and a charismatic media personality.

”Eikö tässä ole lainkaan sähköpiuhaa?”
Satavuotias mekaniikan ihme ihastuttaa yhä Grammarimuseossa. Gramofonissa riittää ihmettelemistä.

Sananen – Miehen paikka kotona
Miehen on vaikea löytää kotona paikkaansa. Se löytyy kuitenkin. Ilman GPS-laitteita, manuaalisesta maailmasta.

Kirjasto toteutti yleisön pyynnön – vinyylit palasivat
Tampereen pääkirjasto Metso hankki kokoelmiinsa noin sata uutta vinyylilevyä, kun yleisö kerran pyysi. Pääkirjasto luopui aiemmista vinyyleistään jo vuosia sitten, kun cd-levyt ja -soittimet syrjäyttivät LP:t.

"iPodilla ei voi korvata kirkon urkuja"
Tablettitietokone vielä kelpaa kirjan korvikkeeksi, mutta iPodilla ei voi korvata urkuja. Näin sanoo oululainen pappi, joka on tullut tunnetuksi myös virsiä soittavana kapakkamuusikkona.

Vanha kännykkä saa elvytystä pikkuputiikista
Vaikka automarketit ja nettikauppa hengittävän niskaan, levysoittimien neulat ja patterien vaihdot tuovat edelleen leivän pöytään lahtelaisen Tiinan Tarvikkeen yrittäjälle. Nuoret ovat kaivaneet vanhempiensa levysoittimet ullakoilta ja niitä kunnostetaan nyt täyttä häkää.

Esa-Pekka Salonen nominated for Gramophone award
Finnish composer-conductor Esa-Pekka Salonen has been nominated as Gramophone Artist of the Year 2013. The prestigious awards have been called the Oscars of the classical music world.
Rakas rämä C-kasetti täyttää 50 vuotta – palaako se koskaan muotiin?
C-kasetin aurinko laskee sitä mukaa, kun autojen kasettisoittimet häviävät. Kysyimme intohimoiselta kasettikeräilijältä, legendaariselta tiskijukalta sekä levykauppiaalta, kokeeko C-kasetti renessanssin.

Alku kiinnitti itsensä välieriin
Kotikenttä oli valttia naisten koripallon SM-sarjan puolivälierien avauksessa. Forssan Alku kukisti HoNsUn Jyväskylästä kotiluvuin 69-63. Välieriin selviää kahdella voitolla.

Vilppaan pudotuspelihaaveet säilyivät - Lapuan putki katkesi
Kolmen ottelun voittoputkessa porskuttanut Lapuan Korikobrat joutui tunnustamaan Salon Vilppaan paremmakseen Korisliigan ottelussa Lapualla. Vilpas otti pisteet lukemin 75-70 ja säilytti pudotuspelitoiveensa.
Vilpas säilytti play off -haaveensa
Salon Vilpas peittosi Lappeenrannan NMKY:n 80-73. Kotijoukkueen ykköspelaaja oli 31 pistettä heittänyt Marcus Relphorde.

Karhu oli liian kova Pohjanmaan derbyssä
Kauhajoen Karhun ja Lapuan Korikobrien paremmuudesta ei ole Pohjanmaan lakeuksilla epäilystä. Karhun voittoluvut olivat 84-79.

Korihait synkensi Namikan asemaa, Pyrintö löi Vilppaan
Korihait ei antanut Namika Lahdelle mahdollisuuksia Korisliigassa. Tampereella Pyrintö oli Vilppaalle liian kova.

"Seekassu" tekee paluun kotistereoihin
Yli 30 vuotta musiikkisoittimia myynyt elektroniikan ammattilainen kertoo, että kasettisoittimet ovat seuraava hitti musiikin kuuntelussa. Kasettidekkejä myydään jo useita viikossa ja yrittäjä veikkaa tahdin kiihtyvän.

Suomalaisfirma kehitteli musiikin Instagramin
Retro on pop. Turkulaisfirma kehitteli musiikin Instagramin, Retronic 9000:n.

Retro on pop – turkulaisfirma kehitteli musiikin Instagramin
Mikko Harju ja Ville Kaisla eivät suostuneet muuttamaan pois Turusta töiden perässä, vaan perustivat oman, mobiilisovelluksiin erikoistuneen Taiste-suunnittelutoimiston muutama vuosi sitten. Taiste sai juuri markkinoille retrohenkisen, vinyylisoittimen soundia jäljittelevän mobiilisovelluksen.

Lahti jätti jumbopaikan
Korisliigassa tapahtui lauantaina pari merkittävää asiaa.

Zeno upotti Vilppaan viimeisellä sekunnilla
Vilpas ja Bisons kamppailivat tiukasti voitosta Korisliigassa. Vilpas sai taipua Bisonsille 62-64.

Retro-elektroniikka joulukuntoon
Joulu on nostalgian aikaa. Vanhat soittimet korjataan usein juuri jouluksi, jotta päästään porukalla kuuntelemaan lp-levyjä ja c-kasetteja sekä katsomaan vhs-nauhoja. Huoltoliikkeissä on joulun alla paljon vanhoja stereolaitteita korjattavana.

Korihaiden tappioputki vihdoin poikki
Uudenkaupungin Korihaiden kahdeksan ottelun mittainen tappioputki napsahti poikki keskiviikkona Pohitullissa. Korihait palasi voittajaksi kaadettuaan Namika Lahden pistein 88-58 (35-32).
FoKoPolle viides perättäinen tappio
FoKoPo on joutunut tappiokierteeseen Korisliigassa. Lauantain kierroksella FoKoPo nöyrtyi Kauhajoelle 69-71.

Suomalainen säveltäjänero ei kuunnellut nuoruudessaan musiikkia
Vailla levysoitinta varttuneesta Kerkko Koskisesta kasvoi yksi Suomen arvostetuimmista säveltäjäneroista.

Loviisankatu 8 kukkii ravintolakulttuuria
Ravintola Torvi on niittänyt mainettaan erityisesti bändien keskuudessa yhtenä Suomen parhaista ravintoloista. Kulta-aikana Torveen sai jonottaa yli 150 metriä kuullakseen bluesia ja brittipoppia.

Kasettikauppa hiipui olemattomiin
Video- ja c-kasetit olivat aikoinaan merkittäviä myyntiartikkeleita. Uusien formaattien vallattua audio- ja videomarkkinat kasettikauppa on hiljentynyt miltei kokonaan.

Vanhaan aikaan radiot olivat huonekaluja
Kouvolan putkiradiomuseon valikoimista löytyy jo 2500 radiota. Ennen radion hankintaan vaikutti myös se miltä laite näytti.

Kolumni: Vinyylit ovat ihania
Niitä kerätään, hypistellään ja ihaillaan. Niihin isketään kiinni vaikka viimeiset pennoset. Tapani Ripatii hehkuttaa vinyylejä.
KORIPALLO: Korpivaara nakutti Espanjassa 30 pistettä
Heta Korpivaara oli hurjassa vireessä vuoden ensimmäisellä kierroksella Espanjan koripallon kakkosliigassa. Korpivaara tahditti 30 pisteellään Ferrolin 85-59-voittoon Guadalajarasta.

Uranuurtaja ilahtui uuden sukupolven innosta
Kuopiolainen Jaakko Myllyniemi kiinnostui disc jockey -harrastuksesta kaksi vuotta sitten. Myllyniemi otti yhteyttä legendaariseen DJ Niteen ja nyt he suunnittelevat yhteiskeikkaa. Nite iloitsee siitä, että kaikki uudet dj-hommia harrastavat eivät halua jäädä kotiin soittelemaan.

Vinyylin taika puree - ikään katsomatta
Vinyylilevyt eivät ole nostalgiannälkäisten keski-ikäisten yksinoikeus. Parikymppinen Matti Pitkämäki Kouvolasta pitää vinyyliä musiikkiformaattina ylivertaisena, vaikka LP-levyjen myynti olikin aallonpohjassa hänen syntymänsä aikoihin.
Sex Pistols on vinyylilevyjen aatelia
Jos hyllyssäsi on legendaarisen punk-yhtyeen Sex Pistolsin God Save The Queen vinyyliversiona, levy kannattaa säilyttää. Brittiläisen Record Collector-lehden listauksessa kyseinen levy rankattiin halutuimmaksi vinyyliksi kautta maailman.

Korihailla suvereeni playoff-avaus
Korisliigan runkosarjassa neljänneksi sijoittunut Uudenkaupungin Korihait aloitti puolivälieräsarjansa Espoon Honkaa vastaan vakuuttavalla 92-74-kotivoitolla. Korihaiden voiton ratkaisuksi rakentui joukkueen peräti 36 vapaaheittoa, joista isännät pussittivat 17 pistettä.
KORIPALLO: KTP jyräsi sarjajumbon kumoon
Porvoon Tarmolla oli hukkareissu Kotkaan KTP-Basketin kotihalliin. Tiukasti puolustanut KTP kaatoi Tarmon koriluvuin 82-53. Kotkalaiset aiheuttivat Tarmolle peräti 22 pallonmenetystä. Lappeenrannassa vieraillut Kouvolan Kouvot nappasi sarjapisteet matkaansa koriluvuin 88-78.