Uusimmat artikkelit
Kaakkois-Suomen yksityisteillä olevista silloista liki 80 on kiireellisen korjauksen tarpeessa
Metsäkeskus on kartoittanut Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan yksityisteillä olevien siltojen kuntoa.
Hallinto-oikeus kumosi lautakunnan päätöksen Rovaniemen yksityisteiden tukemisesta, kaupunginhallitus sai kuitenkin toimeenpanna päätöksen
Rovaniemi tukee nyt kaikkien yksityisteiden kunnossapitoa. Muutosta ei ole odotettavissa heti. Kaupungin olisi päätettävä tuen perusteista pysyvästi.
Aurauskäytäntöjä paranneltiin Kokkolassa – Jatkossa pääkadut aurataan samaan aikaan pyöräteiden kanssa
Kaupungin kadut on jaettu kunnossapitoluokkiin, jonka mukaan aurausjärjestys määräytyy.
Valtion avustusosuudet yksityisteiden perusparannuksiin nousevat kolmeksi vuodeksi – Lapissa tarjolla tänä vuonna neljä miljoonaa euroa
Lapin ely-keskuksen projektipäällikkö Jukka Rantajärvi kertoo, että avustusosuuksien korotuksilla halutaan edistää esimerkiksi puunhankintaa yksityisteitä parantamalla.
Valtio maksaa yhä suurempia korjausavustuksia yksityisteille - Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla hakemuspiikki heti vuodenvaihteessa
Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksella on nyt jaettavana noin kymmenen miljoonaa euroa kahteen maakuntaan yksityisteiden ja siltojen perusparannukseen. Valtion tuki on aiempaa suurempi kolmen vuoden ajan.
Yksityisteiden valtionavustuksiin tulee korotuksia
Yksityisteiden perusparantamisen prosentuaalista enimmäismäärää korotetaan kolmen vuoden ajaksi.
Yksityisteiden kunnostamiseen voi saada valtiolta pian huomattavasti enemmän rahaa
Suomi maksaa tulevina vuosina jopa 70 prosenttia yksityisteiden korjauskustannuksista. Nyt korkein mahdollinen tukimäärä on ollut 50 prosenttia.
Tieyhdistys kannustaa hakemaan avustuksia yksityisteiden kunnostuksiin – omaa rahaa oltava vähintään puolet kustannuksista
Keski-Suomen ely-keskuksesta kerrotaan, että teiden perusparannuksiin valtion avustusta voi saada 50 prosenttia kustannuksista. Siltojen uusimiseen valtion avustusta on mahdollista saada 75 prosenttia.
Tiekuntien kustannukset saattavat nousta jopa kolmanneksella hankalan talven vuoksi
Runsas lumentulo lisäsi aurauskertojen määrää ja pidensi yhteen aurauskertaan kuluvaa aikaa. Samalla polttoaineen hinta nousi.
Porissa valtuusto väänsi vuonna 2010 päätetyistä katuvaloista – Kirkkokankaantieltä puuttuu yhä tuolloin päätetty valaistus
Kaupunginvaltuustossa ihmeteltiin, miksi Porin kaupunki ei ole toteuttanut jo 11 vuotta sitten päätettyä Kirkkokankaantien valaistuksen saattamista loppuun asti.
Valtion tarjoamat tukirahat yksityistien parantamiseen eivät kelpaa kaikille tiekunnille
Tukirahojen myötä tulevat velvoitteet karkottavat osan hakijoista.
Tiekuntien lumenauraajista on paikoin pulaa Keski-Suomessa – tieisännöitsijä toivoo urakoitsijoille korvausta varallaolosta
Saarijärveläinen tiesisännöitsijä Martti Luotola kertoo, että monin paikoin auraajaksi ilmoittautuu vain yksi urakoitsija.

Lumenauraajista on kova pula – tieisännöitsijä: "Jatkossa auraajille on syytä maksaa pohjahinta vähälumisen talven varalta"
Tieisännöitsijä Opri Pietiäinen Mikkelistä kertoo, että auraajia on jouduttu kyselemään ympäri kyliä, ja silti urakoitsijoita on todella vaikea löytää.
Kanta-Kokkolan yksityisteiden hoito kaupungilta tiekunnille – Korkein hallinto-oikeus löi pisteen kymmenen vuoden periaatekiistaan
Ainakin ajallisesti yksityisteiden hoidon harmonisointi osoittautui Kokkolan kuntaliitoksen vaikeimmaksi kysymykseksi. Kantakaupungissa siirrytään liitoskuntien malliin, jossa kaupunki tukee teiden ylläpidosta vastaavia tiekuntia.
Yksityisteiden kunnostamiseen tarkoitettua rahaa on käyttämättä 27 miljoonaa euroa – ja lisääkin on tulossa, mutta silti korjauksia ei tehdä riittävästi
Suomen tieyhdistys hoputtaa tiekuntia tarttumaan tilaisuuteen, kun rahaa kerrankin on tarjolla. Tiekuntien intoa jarruttaa se, että jopa puolet urakan kustannuksista pitää kaivaa omasta pussista.
Yksityistieavustushakemukset ovat vähentyneet pohjalaismaakunnissa
Vuosittain Etelä-Pohjanmaan ely-keskus on jakanut yksityistieavustuksia alueellaan noin miljoona euroa.
Yksityisteille tarkoitettuja avustuksia uhkaa jäädä käyttämättä
Valtion budjetissa on varattu ennätyssuuri, kolmenkymmenen miljoonan euron potti yksityistieavustuksiin. Avustusta voi saada tien kunnon yleiseen parantamiseen tai esimerkiksi siltahankkeisiin.

Metsäteiden parannukseen riittää yhä rahaa
Metsänhoidon Kemera-tukia on Pohjois-Savossa maksettu metsäteiden parannustöihin tänä vuonna selvästi enemmän kuin viime vuonna. Rahapussin pohja ei silti vielä pilkota.

Pohjois-Karjalaan menestystä siltasuunnittelussa
Valtakunnallinen puusiltojen suunnittelukilpailu oli menestys: Pohjois-Karjalaan tuli sekä voitto että toinen sija. Kilpailun tarkoitus on lisätä puun käyttöä yksityisteiden silloissa.
Haja-asutusalueen auraukset hoidetaan entiseen tapaan Tervolassa vielä ensi talvena
Tervolan kunnanhallitus linjasi maanantaina, että tulevana talvena haja-asutusalueen auraus hoidetaan edellisen talven tapaan.

Savon Yrittäjät esittää yksityisteiden korjauksille valtion lainantakausta
Yrittäjäjärjestön mukaan tienhoitoyhdistyksillä on vaikeuksia saada lainantakauksia teiden perusparannuksiin.
Sadunomaisesta Kiikunlähteestä tuli liian suosittu – retkietiketti unohtuu, kun roskaava ihmismassa pakkautuu pienelle lammelle
Hollolassa turkoosina hohtavalle Kiikunlähteellä on jo muutaman vuoden ajan jouduttu miettimään keinoja, joilla voidaan rajoittaa ihmisvirtaa alueelle. Maasto on vauroitunut, roskaantunut ja alueen asukkaiden rauha rikkoontunut.

Juvan Hatsolan eritasoliittymän liikennejärjestelyihin tehtiin muutos Viitostiellä
Työt liittyvät Valtatie Viiden Mikkeli-Juva -urakkaan.

Rovaniemen kaupunginhallitus päätti yksityistieavustusten myöntämisestä – tiekunta edellytyksenä uusille avustuksille
Yksityisteiden avustusten hakuaikaa jatketaan syyskuun loppuun saakka.

Vitostien remontti etenee – Nuutilanmäen eritasoliittymä osittain käyttöön
Nuutilanmäen eritasoliittymässa valtatien remontti etenee hyvää vauhtia. Lopullisesti Viitostie on valmis kesällä 2022.
Kaupungin poukkoileva päätöksenteko hämmentää tiekuntia Rovaniemellä – Asukas: “Byrokratia vaatii aivan järjettömästi perehtymistä”
Rovaniemen kaupungin poukkoileva päätöksenteko yksityisteiden kunnossapidon avustuksissa hämmentää asukkaita. Kaupunkien välillä on eroja siinä, millaisia kunnostustöitä tuetaan rahallisesti.
Rovaniemi ei ehkä sittenkään maksa yksityisteiden hoitoa – kaupunginjohtajan sijainen käyttää otto-oikeuttaan elinkeinolautakunnan päätöksestä
Rovaniemen yksityisteiden hoidosta tehty päätös siirtyy kaupunginhallituksen käsittelyyn. Rovaniemen kaupunginjohtajan sijainen haluaa, että asia käsitellään uudestaan muun muassa siksi, ettei päätöksen kokonaiskustannukset ole selvillä.

Valtatie 9:n ohituskaistahanke etenee: yksityisteiden liittymät suljetaan, asfaltointi ja jyrsintä haittaavat liikennettä
Valtatien 9 viereen rakennettuja yksityisteitä otetaan käyttöön Yliskylän ja Orituvan välisellä osuudella ensi viikosta alkaen. Jo nyt tiet ovat liikennöitävässä kunnossa.
Rovaniemen elinvoimalautakunta käsittelee yksityisteiden avustuskäytäntöjä
Kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainion mukaan teiden kunnossapito ja uuden yksityistielain soveltaminen avustuksissa ovat herättäneet huolta ja kysymyksiä Rovaniemellä.
Rankkasateiden runtelemien yksityisteiden korjaamiseen luvassa kaupungin avustusta Viitasaarella
Toukokuun loppupuolella riehunut ukkosmyrsky rankkasateineen aiheutti laajoja tievaurioita Viitasaaren kyläkunnilla. Yksityiset tiekunnat anovat nyt kaupungilta avustusta teiden korjaamiseen, ja rahaa onkin luvassa.
Viitostielle tulee uusia ohituskaistoja Lapinlahdelle
Uudet ohituskaistat tulevat rinnakkain. Mittava tieparannus jatkuu syksylle 2022.
Ohituskaistat liikenteelle ja liittymät uusiksi – valtatie 12:n tiesuunnitelma Iitin ja Lahden välille on valmis
Rekoille ja muulle liikenteelle liian kapeaa tietä olisi tarkoitus parantaa 25 kilometrin matkalla. Toteutuksesta ei ole vielä päätetty.

Rovaniemen kaupunki hoitaa tulevaisuudessa kaikki yksityistiet ja niiden kunnostustoimenpiteet
Kaupunki avustaa tulevaisuudessa tiekuntia joko rahallisesti tai kunnossapidon muodossa. Kunnossapitoon kuuluu sekä kesä- että talvikunnossapito.
Yksityisteiden kunnossapitoon tarjolla avustuksia reilusti aiempaa enemmän Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa
Harkinnanvaraisuuteen perustuvia avustuksia on jaettavissa tiekunnille nyt 11,4 miljoonaa euroa. Viime vuonna summa oli noin viisi miljoonaa euroa.
Kelirikko teettää nyt työtä pohjalaisteillä – runsaat sateet ja nopea lumen sulaminen huononsivat tilanteen tavanomaista heikommaksi
Kelirikkokauden arvellaan jatkuvan vielä toukokuuhun.
Kelirikkomerkki siirtää vastuun autoilijalle – "Jos turvatyynyt laukeavat kun auto ajaa monttuun, tulee tuhansien eurojen kustannukset", muistuttaa tieisännöitsijä
Kelirikkoaikana soratiet tarjoavat autoilijalle yllätyksiä.
Koronaa paettiin mökeille ja kansallispuistoihin autoilla – monet pikkutiet eivät kestäneet kuormaa, ja se näkyy nyt
Yksityisteiden omistajilla on lain mukaan oikeus kieltää ulkopuolisten liikkuminen moottoriajoneuvolla.

Rovaniemen yksityisteiden avustuksista nousi poru: Yli tuhat kylien asukasta vaatii avustuspäätöksen oikaisemista
Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan muun muassa, että Rovaniemen kaupungin tulisi hoitaa omalla kustannuksellaan kaikki yksityistiet ja niiden kunnostukset.

Tiekuntia herätellään hakemaan valtionavustusta
Valtion budjetissa on varattu ennätyssuuri, 30 miljoonan euron potti yksityistieavustuksiin.
Rovaniemi päätti kiistellyistä tieavustuksista – tarkoitus on jakaa avustuksia aiempaa tasapuolisemmin
Yksityistielle voi saada joko rahallista avustusta tai kaupungin hoitaman kunnossapidon.
Pelkäätkö juuttuvasi autolla mökkitielle? Halvatkin lumiketjut saattavat auttaa
Suomessa ketjut eivät kuitenkaan korvaa henkilöautossa talvirenkaita.

Kokkola aloittaa maastopysäköinnin valvonnan ulkoilualueilla: "Alkuun jaetaan huomautuksia, mutta muitakin keinoja on"
Luvaton maastoon pysäköinti halutaan saada kuriin.
Talvi tulee, ja tämän tien varrella se aiheuttaa kauhua: 46 vuoden jälkeen kunta lopetti yksityisteiden hoitamisen – ja sama voi tapahtua muuallakin
Nurmijärvellä kuntalaiset protestoivat kunnan päätöstä siirtää yksityisteiden hoitovastuu tiekuntien harteille.

Yksityisteiden parannustyöt hidastuneet Uudellamaalla korona-aikana – tiekunnat vastuussa hoidosta ja kunnostuksista
Kunnat ovat hoitaneet monia yksityisteitä, joiden virallinen hoitovastuu kuuluu lain mukaan tiekunnille.

Viitostien osuuden kunnostustöihin esitetään reilun 7 miljoonan euron rahoitusta
Lisätalousarvioesitys annetaan eduskunnalle ensi viikon torstaina.
Jyväskylän yksityistieavustuksiin tulossa suunniteltua lievemmät leikkaukset – teiden talvikunnossapidosta viedään enemmän
Kaupunki laatii säästösuunnitelmia ensi vuodeksi.
Hätkähdyttävä tieto marjastajille: Jopa yli puolet yksityisteiden rajoitusmerkeistä laittomia – Asiantuntija: "Itse tehtyjä ei tarvitse noudattaa"
Rajoitusmerkkiin tarvitaan suostumus kunnalta ja kyltin pitää olla virallisesti hyväksytty.
Nuolen yksityistiellä Suomussalmella alkaa mittava remontti
Yksityisteiden lainsäädännökset muuttuvat, joten Nuolentien remontti on viimeinen kunnan hallinnoima.

Asukkaat saivat tarpeekseen ruuhkista ja roskista ─ Kiikunlähteelle johtava tie suljettiin autoilta
Hollolassa sijaitseva turkoosi Kiikunlähde on viime vuosien aikana noussut suosituksi retkikohteeksi. Seurauksena lähteen ympäristö on kulunut ja roskaantunut. Koronakevään tuomat ihmislaumat olivat viimeinen pisara alueen asukkaille.
Oulun vaalipiirin kansanedustajat haluaisivat lisärahaa yksityisteiden kunnostukseen
Ylen kyselyyn vastanneista suurin osa kannatti lisärahan osoittamista yksityisteiden kunnostamiseen.