Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tässäkö ratkaisu Länsisataman ympärillä pyörivään liikenneruuhkaan? Satama on valmis rahoittamaan tunnelin Länsiväylälle

Noin parin kilometrin mittainen tunneli kulkisi Länsisataman satama-alueelta Länsiväylälle.

Vuosaaren satamassa järjestettiin vapaaehtoinen koronatesti, johon osallistui noin 50 matkustajaa: yhtään tartuntaa ei ilmennyt

Vapaaehtoista korontatestiä tarjottiin sunnuntaina Saksasta saapuneille matkustajille.

Helsinki tarjosi sunnuntaina koronavirustestausta Vuosaaren satamaan saapuneille, maanantaina avautuu neuvontapiste Länsisatamaan

Pisteitä avataan lähiaikoina myös Olympiaterminaaliin ja Katajanokan terminaaliin sekä Vuosaaren Hansaterminaaliin.

Laivamatkustajat halutaan pitää jatkossakin lähellä Helsingin keskustaa – Tuore selvitys puoltaa keskustasatamia, mutta ratkaistavana on vielä liikenneruuhkat

Selvityksessä kartoitettiin kolmea eri vaihtoehtoa siitä, mihin satamiin matkustajaliikenne tulisi tulevaisuudessa keskittää.

Suomeen saadaan kasvosuojia kohta myös rautateitä pitkin suuria määriä – ensimmäiset kontit saapuivat tänään

Suojavarusteita saapui tänään Kiinasta Suomeen sekä ilmateitse että rautateitse.

No passengers, but plenty of medicine and bananas

Although a passenger traffic ban has hit the Port of Helsinki's business, cargo services are running at near-normal volume.

Koronan vaikutus näkyy Suomen viennin ja tuonnin hermokeskuksessa yllättävän vähän – Banaanit ja lääkkeet kulkevat Helsingin satamasta lähes normaalisti

Täysin pysähtynyt matkustajaliikenne tekee ison loven Helsingin sataman talouteen, vaikka rahtipuoli toimii edelleen hyvin.

Vuosaaren sataman vaarallisen aineen onnettomuus osoittautui vääräksi hälytykseksi

Trailer Roadilla oli ensitietojen mukaan joutunut maahan tunnistamatonta vaarallista nestettä, mutta hälytys osoittautui aiheettomaksi.

Tulli ennakoi jo brexitiä palkkaamalla lisää ihmisiä hoitamaan kiihtyvää pakettirallia

Tulli varautuu lisääntyviin tulliselvitys- ja valvontatehtäviin. Myös huumausainerikokset ovat entistä isompia.

SDP tyrmäsi Helsingin keskustatunnelin – Valtuustoryhmän mukaan hinta on liian kova

Kokoomus on jäämässä yksin Helsingin keskustan alittavan tunnelin kannalle.

Liikenne Helsingin satamissa notkahti oudosti alkuvuodesta, mutta helmikuun vientiluvut piristyivät taas – vaalikevään talous on yhä auki

Helsingin sataman vientilukujen perusteella Suomen viennin kasvuvauhti on selvästi hiipumassa. Äkkijyrkkää viennin pysähtymistä tuskin koetaan.

Lumi ja nopea lauhtuminen aiheuttavat ongelmia satamassa

Satamaoperaattori Stevecon työkoneilla on ollut vaikeuksia liikkua satamassa liukkauden vuoksi. 

Tapio Lehtinen, 60, lähtee 300 päivän purjehduskisaan maailman ympäri yksin, pysähtymättä ja ilman ulkopuolista apua: “Varmasti tulee hetkiä, jolloin pelottaakin”

Tapio Lehtinen on kokenut merenkävijä, mutta heinäkuun 1. päivä käynnistyy hänellekin valtavan kova purjehduskilpailu.

Stevecon ahtaajat lakkoon Vuosaaren satamassa

Ahtaajat järjestävät työnseisauksen Helsingin Vuosaaren sekä Kotkan satamissa perjantaina.

Helsinkiläinen yritys keksi, miten sähköverkon ulkopuolella olevat hengenvaaralliset tasoristeykset saadaan turvallisiksi

Varoituslaitos tuottaa ja varastoi itse käyttämänsä energian. Sen johdosta laitos voidaan asentaa myös sähköistämättömille rataosuuksille, joita on lähes 3000 kilometriä.

Vessel saves stranded boy – Coast Guard gives ice tips

Sea ice around Helsinki becomes more precarious as spring draws near.

Kauppalaivan henkilökunta pelasti lapsen heikolta jäältä Helsingissä – Muista nämä ohjeet kevätjäillä

Aurinko, tuuli ja veden virtaus heikentävät jäitä, merivartiosto varoittaa.

Kiinalaiset hullaantuivat suomalaiseen vessapaperiin – sellu käy kaupaksi ennätyshinnalla

Suomalaiset sellutehtaat tekevät tänä vuonna uuden vientiennätyksen. Sellun kysyntä on kasvanut erityisesti Kiinassa, jossa sellusta valmistetaan korkeatasoisia pehmopapereita.

Joutomaasta kohosi kummallinen luontokeidas – Helsingin "Himalajalla" on nähty jopa ilves

Huoliteltujen puistojen sijaan kaupunkeihin halutaan nyt myös hoitamattomampia viheralueita. Ylijäämämaasta syntynyt Vuosaaren huippu on täysin keinotekoinen kukkula, mutta omaa häikaisevät luontoarvot.

Suomi on maailman kärkeä laivojen etävalvonnassa – Helsingistä valvotaan jo nyt 700:aa eri puolilla maailmaa seilaavaa laivaa

Belgialais-yhdysvaltalainen Guido Jouret uskoo, että Helsinki on paras paikka naittaa yhteen raskas meriteollisuus ja esineiden internet.

Tässä valmistuu tiettävästi maailman suurin hydraulinen nosturi – vähentää ihmistyötä lastauksessa

Liperissä valmistetaan parhaillaan kerrostalon korkuisia materiaalinkäsittelykoneita, jotka toimitetaan belgialaissatamiin.

Tulli käräytti kansainvälisen huumeringin – laajassa vyyhdissä pitkiä tuomioita

Tullin mukaan puolalais-suomalainen rikollisjärjestö ehti organisoida huumeiden salakuljetusta noin vuoden ajan.

Pullo-Eki on kerännyt pulloja yli 50 vuotta ja matkustanut rahoilla 38 maassa – jouluna hän risteilee Saksaan

Pullojen keräämisen lisäksi torniolainen Erkki Rissanen huolehtii kaupungin alueelta pois roskat, rikkinäiset pullot ja tupakantumpit.

Kaasun jakelu Suomessa laajenee merkittävästi – uudenlaiset tankkausasemat käyttöön raskaalle liikenteelle

Vuosaaren satama-alueelle Helsinkiin avataan maanantaina Suomen ensimmäinen nesteytetyn maakaasun tankkausasema eli LNG-asema.

Vuosaaren satamatiellä Helsingissä liikenne kulkee normaalisti

Vuosaaren satamatien molemmat kaistat suljettiin liikenteeltä tänään iltapäivällä onnettomuuden vuoksi. Liikenne palautui normaaliksi iltaseisemältä.

Vuosaaressa harjoitellaan polttoöljysäiliön palamista

Helsingin Vuosaaressa harjoitellaan tänään kello 10 alkaen tilannetta, jossa iso polttoöljysäiliö on syttynyt palamaan huoltotöiden yhteydessä ja savu leviää tuulen mukana. Voimalaitoksen mukaan tämänkaltainen onnettomuus voi tapahtua.

Kalja lentää tanssielokuvan kuvauksissa – video

Suomen ensimmäinen tanssielokuvatuella tehty lyhytelokuva on valmis. Valtteri Raekallion ja Thomas Freundlichin Cold Storage nähdään torstaina Helsingissä alkavilla Loikka-elokuvajuhlilla.

Vuosaaresta merkittävä rautatieasema – Äänekoskelta 500 sellujunaa vuodessa

VR Transpoint ottaa hoitaakseen Äänekosken tulevan biotuotetehtaan jättimäiset sellukuljetukset Vuosaaren satamaan Helsinkiin. Äänekoskelta matkaa Vuosaareen viikossa 10 sellujunaa eli noin 500 junaa vuodessa. Metsä Groupin kanssa solmittu sopimus kattaa sellun ratakuljetukset sekä uuden sellukuljetuksiin räätälöidyn vaunukaluston hankinnan.

Temperature record broken two days in a row

A balmy 14.1 degrees Celsius was recorded in Vuosaari Harbour just before noon on Tuesday, according to the Finnish Meteorological Institute. This tops the previous record set on Monday.

Marraskuun lämpöennätys taas uusiksi: Kemiössä 14,3 astetta

Eilen Jomalassa tehty lämpöennätys on rikottu. Huomenna keskiviikkona sää alkaa jo viiletä.

Vuosaaren satamassa syttyi oikeusriita

Helsingin Satama ja satamaoperaattori Finnsteve selvittelevät käräjillä, voiko satama määrätä Finnsteven pois käyttämältään alueelta ja rengiksi kolmannelle osapuolelle.

Äänekosken rataurakoitsijaksi VR Track Oy

Äänekosken ratayhteyksien urakoitsijaksi on valittu VR Track Oy. Rataosuuden rakentaminen sijoittuu vuosiin 2016-2017 ja osuuden on määrä olla valmis syksyllä 2017.

Ihmissalakuljetuksesta epäilty kiinni Helsingissä

Vuosaaren satamassa on otettu tiistaina kiinni mies, jonka epäillään salakuljettaneen Suomeen viisi ihmistä. He saapuivat Saksasta laivalla Helsinkiin, Vuosaaren satamaan.

Tavaraliikenteen valvonta tehostuu Vainikkalassa – junaröntgen alkaa läpivalaista junia

Tulli siirtää junaröntgenin Helsingin Vuosaaren satamasta Vainikkalaan. Henkilöliikenteen junia röntgenillä ei läpivalaista.

15 tonnin potkuri tipahti tielle Helsingissä

Vuosaaren satamatiellä nähtiin keskiviikkona erikoinen ilmestys, kun laivan potkuri tipahti auton kuormasta tielle. Potkuri painoi 15 000 kiloa.

Jättitehdas tietää ruuhkia maanteille, raiteille ja Vuosaaren satamaan

Jättimäiset sellutehtaat suorastaan ahmivat puuta. Äänekosken nykyinen tehdas tarvitsee puuta 2,4 miljoonaa kuutioita. Uusi tehdas tarvitsee 2,5 kertaisen määrän eli 6,5 miljoonaa kuutiota. Äänekosken seututeille ja kaupungin läpi kulkevalle Nelostielle se tarkoittaa rekkajyrinää kellon ja vuoden ympäri.

Vainaja löytyi raiteilta Vuosaaren satamassa

Miehen epäillään kuolleen sähköiskuun.

80. Päijänneajo yhden miehen juhlaa - Tarkkala ylivoimaisessa johdossa yötauolle

80. Päijänteen ympäriajo on ollut koko lauantaipäivän yhden miehen juhlaa.

Ensimmäinen uusista metrojunista kärkkyy varikolla pääsyä liikenteeseen

Metro matkusti Espanjan Bilbaosta Vuosaaren satamaan ja sieltä HKL:n varikolle Roihupeltoon. Junaa valmistellaan parhaillaan testiajoihin.

Näin rekat tukkivat liikennettä – katso livekuvaa Ylen Postitalon kamerasta

Protestoivat rekkakuskit kokoontuvat Eduskuntatalolle. Ylen kamera Postitalon katolla välittää kuvaa mielenosoituksen tapahtumista reaaliaikaisesti kello 11.15 alkaen.

Vuosaareen uusi terminaali Äänekosken sellulle – jopa kymmenyksen lisäys sataman liikenteeseen

Helsingin Satama ja Metsä Fibre valmistelevat selluviennin aloittamista Vuosaaren sataman kautta. Vuosaaren läpi kulkisi vuodessa jopa 800 000 tonnia sellua, mikä lisäisi sataman liikennettä noin 10 prosenttia ja toisin mukanaan jopa sata uutta työpaikkaa.

Ravintolalaivan matka tyssäsi konevikaan Sipoon saaristossa

Ravintolana toimivan aluksen kyydissä oli kaksi miehistön jäsentä ja 70 matkustajaa. Alusta hinataan Vuosaaren satamaan.

AKT:n toiminta risoo autonkuljettajia – satamalakko sotki loppuviikon ajot

Ahtaajien lakko sekoitti monen kuorma-autonkuljettajan työpäivän Vuosaaren satamassa. Kuljetusyrittäjän mukaan ammattiliitto AKT keskittyy ahtaajien etujen puolustamiseen.

Kärähtänyt kahvierä aiheutti palovaaran Pauligin paahtimolla

Pelastuslaitos sai hälytyksen Vuosaaren Satamakaaressa sijaitsevalle paahtimolle tiistaina ennen yhtä iltapäivällä tulipalon takia. Tilanteesta kuitenkin selvittiin lähes pelkällä säikähdyksellä.

Kuusamontie kestää jättirekkojen painon

Pirkanmaan ely-keskuksen arvion mukaan valtatien 20 sillat ja tienpinnat pystyvät kantamaan jopa satatonnisten rekkojen painon. Ensimmäiset jättimäiset puutavararekat ilmestyvät Kuusamo-Oulu -välille ensi vuoden puolella.

Vuosaaren kemikaalivuodosta selvitään ilman merkittäviä ympäristöhaittoja

Vuosaaren sataman divinyylibentseenivuodosta selvitään ilmeisesti ilman merkittäviä ympäristöhaittoja. Helsingin ympäristökeskuksen mukaan kemikaalipäästö näyttää rajoittuneen satama-altaaseen. Yhteensä nestemäistä ainetta valui kontista liki viisi tonnia.

Savuava kontti säikäytti Vuosaaren satamassa

Laivasta nostetusta kontista vuotaa mereen divinyylibentseeniä. Savuamisen syy ei ole tiedossa.

Panssarivaunuosien epäillyn salakuljetuksen esitutkinta jatkuu edelleen

Venäjältä Syyriaan matkalla olleet panssarivaunun osat pysäytettiin tammikuussa Vuosaaren satamassa. Yhteensä kymmentä Suomen kansalaista on kuultu epäiltyinä puolustustarvikkeiden maastavientirikoksesta ja säännöstelyrikoksesta.

Finnsteven ahtaajien ulosmarssi ei näy Kotkassa

Kotkassa Mussalon satamassa toimii noin 30 Finnsteven ahtaajaa. Vuosaaren satamassa tänään alkanut Finnsteven ahtaajien ulosmarssi ei ulotu Kotkaan, vaan ahtaajat jatkavat Mussalossa töitään normaalisti.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle