Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Puukiuastuotanto taas käyntiin Rauman Lapissa – tuli tuhosi puolet Narvin tehtaasta heinäkuussa

Sähkökiukaiden tuotanto on jatkunut koko ajan ilman katkoksia.

Raumalla palaneen kiuastehtaan palossa ei epäillä rikosta – syynä sähkölaitevika

Palo tuhosi noin puolet Narvin kiuastehtaasta viikko sitten.

Raumalla palaneesta kiuastehtaasta tuhoutui noin puolet, toimitusjohtaja: "Selviämme tästä"

Palon syttymissyytä tutkivat poliisin tekninen tutkinta ja pelastuslaitoksen palontutkija. Toistaiseksi syttymissyy ei ole tiedossa.

TeliaSoneran hallitusruletissa kolme ruutua suomalaisille

Korruptioraportti pyyhkäisee teleyhtiön hallituksen kokoonpanoa. Kabinetissa istuvat tällä haavaa Olli-Pekka Kallasvuo ja kaksi muuta suomalaista.

TeliaSoneran hallituksen puheenjohtaja vaihtuu

Puheenjohtaja Anders Narvinger on ilmoittanut, ettei hän asetu ehdolle uudelleen valintaa varten.

TeliaSoneralta tuki toimitusjohtaja Nybergille

TeliaSoneran hallitus vahvisti tiistaisessa kokouksessaan yhtiön nykyisen strategian. Samalla se antoi täyden tukensa toimitusjohtaja Lars Nybergille, joka on joutunut ahtaalle yhtiön Uzbekistan-kauppojen vuoksi.

DN: Lahjusepäilyt pakottavat TeliaSonera-johtajan lähtemään

Ruotsalaislehti kertoo, että telejätti TeliaSoneraan etsitään uutta johtajaa. Ruotsissa korruption vastaista työtä tekevät viranomaiset tutkivat yhtiön epäiltyä lahjusrikosta.

Lappilainen kiuasteollisuus uskoo tuotekehitykseen ja automaatioon

Rauman kuntaan liittynyt entinen itsenäinen Lappi on jo kauan tunnettu kiuaspitäjänä. Nykyisin kiukaiden valmistajista on jäljellä enää kaksi merkittävää tehdasta. Taantuma on nähty myös niiden porttien sisäpuolella.