Uusimmat artikkelit
Heinola tehostaa epäpuhtauksien karsimista kaupungin hulevesistä
Heinola ottaa käyttöön uudenlaisen suodatinkaivosysteemin ensimmäisenä Suomessa.
Talojen katoille alkaa olla tunkua, kun energiaa pitäisi säästää ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia torjua
Rakennusfysiikan professori Juha Vinha ennustaa, että katoille tulee aurinkoenergiapaneelien lisäksi hulevesialtaita ja viheristutuksia.
Liperiläisen yrityksen biohiili hakee markkinoita
Puhi Oy on saanut tukea muun muassa Start Up -rahasto Joensuulta toiminnan laajentamiseen.
Jyväskylän hulevesitaksa nousee
Jyväskylän kiinteistöjen omistajilta perimä hulevesitaksa nousee 15 prosenttia. Kaupunkirakennelautakunta hyväksyi esityksen eilen äänin 7–3.
Orimattila kaavailee hulevesimaksun käyttöönottoa ensi vuoden alusta alkaen
Kaupunginhallitus hyväksyi maksun äänin 7-2. Maksulla kerättäisiin runsaat 200 000 euroa.
Tampereen pahin tulvapaikka on tiedossa, miksei sitä korjata? Näin vastaa apulaispormestari
Lauantain rankkasade aiheutti jo perinteisen tulvan Satakunnankadun ja Kuninkaankadun risteyksessä. Apulaispormestari Pekka Salmen mielestä pelkkä sadevesikaivojen lisääminen ei ole ratkaisu.
Lisää vihreää kaduille, kosteikkoja ja sadepuutarhoja – viheralueet auttavat kaupunkitulvien hallinnassa
Professorin mukaan suomalaisissa kaupungeissa on jo hienoja esimerkkejä luontopohjaisista hulevesiratkaisuista, mutta vielä riittää työtä.
Kaivonkansiin ilmestyy kalatarroja, koska monelle muoviroskien suora reitti vesistöihin on yhä yllätys
Kalatarrakampanjalla halutaan muistuttaa, että suuri osa katukaivoista johtaa hulevedet puhdistamatta suoraan lähimpään vesistöön.
Kempeleessä voi tulevaisuudessa virrata joki nimeltä ”Zanava” tai ”Zonava”, jos ennakkoluuloton idea menestyy päätöksenteossa
Valtuustoaloitteessa on esitetty ajatus Kempeleessä virtaavasta joesta, jonka kunnan tyylille uskollisena voisi nimetä z-kirjaimella alkavaksi, kuten ”Zonavaksi” tai ”Zanavaksi”.
Sihti kaivossa estää tupakantumpin päätymisen kalanruuaksi – hulevesien mukana luonnonvesiin valuu yllättävän paljon ihmisten roskaa
Lahdessa hulevesiä on suodatettu kaivoissa jo pari vuotta. Veden mukana kulkevia haitta-aineita on saatu talteen merkittävästi. Hyvien kokemusten ansiosta Turku ryhtyy puhdistamaan hulevesiään.
Heinola kaavailee hulevesimaksujen käyttöönottoa – kaupunki saisi neljännesmiljoonan tulot
Sade- ja sulamisvesistä perittäisiin maksu Heinolan kaupungin hulevesijärjestelmän alueella.
Siivoa kuivat lehdet kaivonkannelta – tukos voi aiheuttaa rankkasateella tulvan, muistuttaa Lahden kaupunki
Ritiläkaivojen suuaukkojen puhtaanapito kuuluu kiinteistöille, vaikka kaivot olisivatkin kaupungin katualueilla.
Tumpit ja muut roskat voivat päätyä katukaivon kautta vesistöön – Kemi on käynnistänyt Mahanpuruja muovista -kampanjan
Kadulle heitetyt roskat voivat päätyä luontoon, sillä suuri osa katukaivoista johtaa hulevedet puhdistamatta lähimpään vesistöön.
Kuopion keskustan liikennejärjestelyissä tapahtuu muutoksia
Muutoksia tapahtuu Haapaniemenkadulla, Presidentinkadulla ja Kaartokadulla 10. heinäkuuta alkaen.
Kajaanin Kauppakadun läpiajoliikenne on katkaistu huleveden purkupurken rakentamisen ajaksi
Alun perin liikenne piti ohjata yhdelle kaistalle. Työn turvallisen toteuttamisen sekä liikenteen sujuvuuden turvaamiseksi katu katkaistiin liikenteeltä rakennustöiden ajaksi.
Pakkasesta suojasäähän, suojasäästä pakkaseen – talvisään muutosten vaikutuksia hulevesiin tutkitaan Lahdessa ja Hollolassa
Kaksivuotisessa hankkeessa kartoitetaan talven hulevesien pinta- ja pohjavesille aiheuttamia riskejä.
Sade- ja sulamisvedet rehevöittävät Kangasalan pieniä järviä, kaupunki haluaa tilanteen viimein hallintaan
Kangasalan asutus sijaitsee suureksi osaksi vesistöjen keskellä. Roineen kaltaiset isot järvet eivät pienistä valumista hetkahda, mutta vähäisemmät vesistöt ovat rehevöitymisvaarassa.
Turun kaupungin selvitys: Port Arthurin tulva oli monen tekijän summa
Poikkeuksellinen rankkasade, väärin johdetut hulevedet ja suljettu luukku aiheuttivat yhdessä katujen ja pihojen lainehtimisen Portsassa viime heinäkuussa.
Freyr Batteryn huleveden käsittelysuunnitelmaa pitää vielä tarkentaa – myös kemikaalikuljetukset GigaVaasa-alueelle huolestuttavat
Katodiaktiivista materiaalia valmistavan tehtaan ympäristövaikutusten arviointi keräsi 22 lausuntoa sekä 4 mielipidettä. Huolta herättävät muun muassa huleveden käsittely sekä kemikaalit.
Sade- ja sulamisvedet ovat saastuneempia kuin aiemmin on arvioitu – haitta-aineet voivat olla myrkyllisiä kaloille ja rehevöittää vesistöjä
Hulevesien likaantumista ja niiden määrää kannattaa vähentää niiden syntypaikalla, ilmenee ympäristöministeriön ja Kuntaliiton selvityksestä.
Turussa aloitetaan valuma-alueiden ennallistamishanke – Varsinais-Suomeen mittava EU-tuki
Varsinais-Suomen testausalueet ovat Turussa Rauvolanlahdella ja Orikedolla, sekä Liedossa.
Utajärvelle rakennetaan biohiililaitosta, jonka lopputuote toimii rakentamisessa hiilinieluna
Rakennusalan konserni GRK on aloittamassa biohiilen tuotannon. Yhtiö suunnittelee useita biohiililaitoksia Suomeen.
Hulevedet kuormittavat viemäriverkostoja – miljoonia kuutioita täysin puhdasta vettä menee puhdistamoiden läpi
Pohjalaiskaupunkien vesilaitokset saisivat huomattavia säästöjä, jos hulevedet saataisiin ohjattua pois viemäriverkosta. Vuositasolla puhutaan jopa sadoista tuhansista euroista.
Kuvaa lätäkkö ja tienaa rahaa – Tampere selvittää sadevesien ongelmakohtia kuntalaisten avulla
Lätäköitymiskartoitukseen käytetään tamperelaisen startupin kehittämää Crowdsorsa-mobiilipeliä, jolla inventoitiin heinäkuussa kaupungin kaivonkannet ja linjakuivatuskourut.
Porin kaupunki muistuttaa asukkaita hulevesiväylien kunnossapidosta
Hulevesillä tarkoitetaan kaduille, teille, rakennusten katoille ja muille pinnoille kertyviä sade- ja sulamisvesiä.
Purkujätteen toimivuus hulevesien puhdistajana selvitetään Lahdessa
Lahti on lähdössä mukaan kansainväliseen tutkimus– ja pilotointihankkeeseen, jossa selvitetään muun muassa tiili- ja harkkojätteen hyötykäyttöä.
Perhon kunta saattaa luopua kiistellystä hulevesimaksusta
Tekninen lautakunta esittää maksun poistoa kunnanhallitukselle.

Kokkolassa kiistellään pihaliittymien leveydestä – Kari Valtosen ehjä asfaltti muutettiin viherkaistaksi, koska se ei täyttänyt kaupungin kriteerejä
Kokkolan kaupunkirakennelautakunta on tehnyt päätöksen vuonna 2018, että pihaliittymä saa olla enintään kuusi metriä leveä.
Yksittäistä syytä Nallikarin uimarannan liikabakteereihin ei löytynyt – ensi kesänä uimaveden laaduntarkkailua tehostetaan
Nallikarin uimarannan uimaveden laatu vaihteli viime kesänä niin, että uiminen jouduttiin kieltämään useiksi päiviksi kerrallaan.
Analyysi: Kaupunkitulvat ja helleaallot ovat tulleet jäädäkseen – nyt on korkea aika varautua niihin
Kesän rankkasateet voimistuvat ja helleaallot pitenevät. Kaupungeissa muutokseen on varauduttava viimeistään nyt, kirjoittaa meteorologi Kerttu Kotakorpi.
Lahden hulevesikaivojen suodatuskokeilusta lupaavia tuloksia – suodattimien käyttöä jatketaan vuoden loppuun
Tulevaisuudessa suodattimia asennetaan mahdollisesti lisää Lahden keskustan alueelle.
Kaukajärven kunnossa pysyminen huolestuttaa Kangasalla ja Tampereella
Nyt myös Kangasalla on jätetty valtuustoaloite, jossa vaaditaan sade- ja sulamisvesien tuoman ravinnekuorman hillitsemistä.
Pirkanmaalle luvassa runsaita sateita – pelastuslaitos auttaa tulvivan kellarin kanssa, mutta hätäkeskukseen kannattaa soittaa harkiten
Ilmatieteen laitos on antanut varoituksen rankkasateista lähes koko Suomeen. Pirkanmaan pelastuslaitos kertoo, miten Tampereella ollaan varauduttu rankkasateisiin.

Pitkään vireillä ollut hanke pohjavesien suojelemiseksi sai avustusta Mustasaaressa
Pohjavesialue Sepänkylä-Kappelinmäki on tärkeä vedenhankinnan kannalta ja pitkään vireillä ollut hanke pohjavesien suojelemiseksi saadaan vihdoin polkaistua käytiin Vesiensuojelun tehostamisohjelmasta myönnetyn avustuksen avulla.
Pihaviemäreitä ja -kaivoja kannattaa pitää silmällä hyvissä ajoin – runsaslumisen talven jälkeen riski lammikoille ja kellaritulville on tavallista suurempi
Vaikka lumikasojen sulaminen tapahtuu verrattain hitaasti ja hulevesiviemäristön kapasiteetin pitäisi periaatteessa riittää, kannattaa pihaviemärien ja -kaivojen esteetön virtaus tarkistaa ajoissa.

Uudet reaktorit pysäyttävät pelloilta valuvat ravinteet jo rannalle – aika näyttää, auttaako amerikkalaiskeksintö suomalaisten järvien suojelussa
Eteläpohjalaisen Alavudenjärven rannalle rakennetaan viisi hakepuubioreaktoria. Vastaavia ei ole Suomessa ennen ollut. Tavoite on, että ravinteet imeytyvät reaktoreiden hakkeseen ja vähentävät järven kuormitusta.
Arkeologi alkaa valvoa Pitkänsillankadun katuremonttia – kaivaminen etenee Kokkolan historialliseen keskustaan
Syyskuun lopussa alkaneet Pitkänsillankadun kaivutyöt etenevät tällä viikolla alueelle, jossa Kokkolan vanhin osa sijaitsi jo ennen kaupungin virallista perustamista. Hulevesikaivannosta etsitään nyt merkkejä tästä elämisestä.
Rovaniemen keskustan katutyöt päättymässä, osa töistä jää ensi kesään
Autoliikenne palaa vilkkaalle bussikadulle Ruokasenkadulle 15. marraskuuta mennessä.
Hulevedet sairastuttavat vesistöjämme ja nyt uutta lääkettä etsitään suodattimista – "Itämeri alkaa hulevesiviemärin suuaukolta"
Hulevesissä päätyy vesistöihin ravinteita ja muita haitta-aineita. Tutkimuksessa selvitetään kannattaako sadevesiä puhdistaa kaivoihin asennettavilla suodattimilla. Ensimmäiset tulokset ovat lupaavia.
Kaupunkien vanhat viemäriverkostot eivät vedä nykyisiä rankkasateita kunnolla ja se aiheuttaa tulvia – korjaus maksaa ja on hidasta
Hulevesiverkostojen kunnostaminen ruutukaava-alueella tuo pohdittavaa kaupungeille ja kunnille. Vanhat putkistot eivät riitä nykyisillä rankkasateilla. Uudistaminen on kuitenkin kallista ja hankalaa.
Tampereen Ojalan hulevedet huolettavat asukkaita: "Joskus meille tulee harmaata vettä, toisinaan täysin kuraista"
Kangasalan ja Tampereen rajalle rakennetaan asuntoja yli kymmenelle tuhannelle asukkaalle. Vaikutukset näkyvät myös Tampereen Olkahisenlahdella.
Vala rännikaivo ja pidä talon perustukset kuivana, kun sataa kaatamalla
Kuivat perustukset ovat terveen talon edellytys.
Kiinteistöliitto Keski-Suomen vertailu – vedestä maksetaan eniten Äänekoskella ja vähiten Muuramessa
Jyväskylässä ja Laukaassa on vuoden aikana nostettu veden ja jäteveden maksuja. Myös Keuruulla kerrostaloyhtiön vesikustannukset ovat nousseet vuoden aikana.

Kokkolan keskustassa alkaa iso katuremontti – yksi korttelinpätkä uhkaa kuitenkin jäädä murskeelle kuukausiksi, sillä suunnitelmista on valitettu hallinto-oikeuteen
Valittajana on yhtiö, joka omistaa kaksi vanhaa rakennusta korttelista. Yhtiö pelkää rakennusten kärsivän katutöistä.
Ilmastonmuutos lisää Suomen sademääriä, ja näin se tuntuu eri maakunnissa – katso kotialuettasi lähivuosikymmeninä kohtaavat tulvariskit
Ilmastopaneelin tuore raportti kokoaa ensimmäistä kertaa yhteen ilmastonmuutoksen vaikutuksia maakunnittain. Raportti muistuttaa, että useimmissa maakunnissa tarvitaan nyt aktiivista tarttumista sopeutumisen suunnitteluun.
Aktiivinen asukas auttoi suojeltua suoaluetta – työmaan erhe valutti hulevesiä Kangasalta Tampereen puolelle
Kangasalan uuden asuinalueen pääkadun työt ovat sadevesien valuma-alueella. Rissonkadun työmaalta valutettiin hulevesiä Petäjässuon laidalle neljänä päivänä.

Tällainen on ”pesusienikaupunki” – ilmastonmuutoksen aiheuttamiin rankkasateisiin varaudutaan rakentamalla putkien sijaan tulvapuistoja
Kaupunkiympäristön suunnittelussa kiinnitetään yhä enemmän huomiota siihen, etteivät sadevesiverkostot ylikuormitu. Ilmastonmuutos voi lisätä rajuja vesisateita ja samanaikaisesti kaupungistuminen kiihtyy.
Rovaniemen Yliopistonkadun kuivatusta parannetaan
Syys-lokakuussa tehtävien maanrakennustöiden tarkoituksena on suurentaa hulevesiverkoston kapasiteettia, jotta kirkon alikulku ei enää tulvisi sadesäällä.
Vesijohtolinjojen uusiminen Vaasassa jatkuu – nyt vuorossa Vöyrinkaupunki
Vöyrinkaupungilla aloitetaan vesihuollon saneeraustyöt maanantaina 6.9.2021. Tarkoituksena on uusia ja siirtää vesijohto-, jätevesi- ja hulevesilinjoja.
Mikkelin kaupunki käynnistää selvitykset veturitallien alueelle kaavaillusta hypermarketista
Osuuskauppa kertoi viime viikolla käynnistäneensä selvitykset mahdollisesta uuden Prisman rakentamisesta. Kaupungin näkökulmasta hypermarketin rakentaminen veturitallien läheisyyteen tukee kaupungin muita suunnitelmia Satamalahden alueen kehittämiseksi.