Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Mikhailo, 5 vuotta, odotti pommisuojassa pehmolelun kanssa.

Maanantai 22.8.2022 (radio)

Ukrainan lapset. Haavisto arvioi Ukrainan sotaa. Rypsin ja rapsin viljely. Yleisurheilun EM-kisat. Sää

Alavuden öljynpuristamon toimitusjohtaja Hanna Yli-Kuha

Syysöljykasvien sato on Suomessa huonoin miesmuistiin – kasviöljyistä odotetaan pulaa Euroopassa

Suomessa kylvettiin viime syksynä ennätysmäärä syysöljykasveja, mutta vaikea talvi söi valtaosan sadosta.

Blommande rybsodling under en mörk himmel

Rypsistä ja rapsista maksetaan nyt ennätyksellisen hyvää hintaa – monin paikoin epäonnistunut syyskylvö hankaloittaa tilannetta

Pohjalaismaakunnissa öljykasvien syyskylvö onnistui kohtalaisesti. Silti puristamoilla on pulaa rypsistä ja rapsista. MTK kehottaa harkitsemaan kevätkylvöllä paikkaamista.

Sisäkuva puimurin hytistä, mies puimassa timoteita.

Puimaan pääsee jo – kuivuus on heikentänyt satoa

Puinnit ovat alkaneet myös Kanta-Hämeessä. Hausjärveläinen Simo Mattila aloitti puinnit torstaina timotein puinnilla. Puinnit jatkuivat timotein parissa myös perjantaina. Kuivuus näkyy Hämeen pelloilla.

rypsfält i lappträsk.

Rapeseed oil prices skyrocket as demand outstrips supply

The global market price of rapeseed has risen by almost 40 percent compared to last year.

Finnairin lentokoneita toukokuussa Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Tiistai 25.8.2020 (radio)

Finnair vähentää väkeä. Suomalaiset kantelevat koronakriisin hoidosta. Kevytautot eivät tule Suomen maanteille. Öljykasvien viljely vähenee Suomessa.

Nainen rapsipellolla

Rypsi- ja rapsipellot ovat katoamassa maisemasta – öljykasvien viljelyala on vähentynyt huomattavasti

Öljykasvien viljely on työlästä, ja riskit sadon epäonnistumisesta ovat suuria.

rypsfält i lappträsk.

Öljynpuristamossa ei vielä hötkyillä rypsisadosta

Rypsi- ja rapsisadosta ennustetaan kuivuuden ja tuholaisten takia normaalia heikompaa. "Satoa ei ole vielä puitu", öljynpuristamosta sanotaan.

tuhoutunut rapsinkukka, jossa rapsikuoriaisia

Jos kaikki olisi hyvin, tämä pelto kukkisi nyt keltaisena – tuholaiset ovat tehneet pahaa jälkeä öljykasvipelloilla

Rapsikuoriaiset ovat ahmineet öljykasvien kukintoja varsinkin Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla.

ruikiin tähkiä

Viljasadosta odotetaan kahden vaikean kesän jälkeen runsasta – ruista ennätysmäärä

Teollisuus jännittää loppukesän sateita ja sadon laatua.

Raaka, kypsentämätön pihvi naisen kämmenellä.

Finns eat too much red meat, study says

People in Finland need to change their dietary habits, according to the country's health institute.

nainen syö perunalastua

Kuiva kesä 2018 supisti viljasatoja kolmanneksella Hämeessä

Valtakunnallisesti kasvukauden satotuotto jäi 1960-luvun kesien tasolle.

Rapsipelto Ilmajoen Alajoella ja isäntä Jussi Kortesmäki.

Rapsi ja rypsi päätyvät lähipäivinä puimureiden kitaan

Viljat on puitu pohjalaispelloilta, mutta öljykasvisato on pääosin edelleen pellossa. Suotuisilla Kyrönmaan pelloilla iso osa rypsi- ja rapsisadosta on jo korjattu, mutta esimerkiksi Ilmajoella pellolle pääsyä odotellaan vielä jonkin aikaa.

Gammayökkösen toukka syö rypsin palkoa

Gammayökkönen levinnyt Kanta-Hämeeseen

Tuholainen on syönyt peltoja jo ainakin Hämeenlinnan seudulla.

Ranskalaisdokumentti tutkii biopolttoaineiden maailmanlaajuista tuotantoa ja taistelua markkinoista.

Ulkolinja: Vihreätä kultaa – Pelastavatko biopolttoaineet planeetan ja millä hinnalla?

Biopolttoaineiden tuotanto ja markkinat ovat kovaa bisnestä.

Ensimmäinen tuorerehusato on korjattu monella tilalla.

Lähes kaikki kesäkuun sade tuli parissa päivässä – ProAgria: "Hyvä ensiapu"

Kesäkuun sademäärä jäi Etelä-Pohjanmaallakin alle keskimääräisen. Tulevat viikot ratkaisevat vilja- ja rehusadon kohtalon, myös kirvatilanne on pahempi kuin vuosiin.

Rapsipelto kukassa.

Rapsi voitti rypsin – ja kiinnostaa koko ajan enemmän

Keltaisena hehkuvaa peltoa on vaikea tunnistaa rypsiksi tai rapsiksi. Yhä useammin kyse on öljypitoisuudeltaan paremmasta rapsista.

Lakoontunutta peltoa

Maanviljelijöillä ja lomalaisilla on nyt sama toive

Kasvukausi on jäljessä pari viikkoa. Tilanne vaihtelee kovasti eri osissa Varsinais-Suomea.

varhaisperunaa

Kylmä kevät ei vienyt juhannusherkkuja – mutta tavallista kalliimmiksi ne tulevat

Perunoita ja mansikoita saadaan kauppoihin ajoissa, mutta kylmän teettämä työmäärä ja niukka saatavuus nostavat hintoja.

Kaaleja kaupan vihannestiskillä.

Study shows healthy Nordic diet could help prevent stroke

Researchers have found that foods typically associated with a healthy Nordic diet might help prevent stroke. Those who ate a diet rich in fish, grains and vegetables were found to be less likely to suffer stroke than those whose diets contained fewer of these ingredients.

Leikkuupuimuri

Syyskuun pouta pelasti puinnit Kymenlaaksossa

Öljykasveja ja pellavaa lukuun ottamatta viljasato on Kymenlaaksossa jo saatu korjattua, vieläpä hyvässä säässä. Sato on kuitenkin jäänyt keskimääräistä heikommaksi.

Rapsi tai rypsi

Pohjalainen rypsi ja rapsi selvinneet pääosin tuholaisista – sateista voi koitua vielä ongelmia

Pohjalainen rypsi- ja rapsisato on pääosin säästynyt kaalikoin tuhoilta. Yksittäisiä satomenetyksiä on tullut muun muassa puutteellisten tai epäonnistuneiden torjuntojen takia, kerrotaan ProAgria Etelä-Pohjanmaasta.

Stig Winqvist tarkkailee tuholaisten jälkiä pelloillaan Tuusulassa.

Valtavat tuholaisparvet herkuttelivat ainakin kolmanneksen rypsi- ja rapsisadosta

Alkukesästä Suomenlahden yli lämpöaaltojen mukana tulleet suuret tuholaisparvet jakautuivat tasaisesti koko maahan. Varsinkin poikkeuksellisen suuri kaalikoiperhosten määrä on aiheuttanut isot vahingot öljykasviviljelmille.

Kaalikoin toukka rouskuttaa lehteä.

Kaalikoi saattaa aiheuttaa kaalinviljelijöille merkittävät tappiot

Suomeen on parveillut historian suurimpiin kuuluva määrä kaalikoita. Kaakkoistuuli toi alkukesästä Suomeen jopa miljardeja kaalikoita.

Ruokaöljypulloja kaupan hyllyssä

Rasvakeskustelu räiskähti – ja taas vedettiin väärä johtopäätös, sanovat tutkijat

Ravitsemusasiantuntijoiden mukaan kasviöljyjen haitallisuudesta viime päivinä noussut keskustelu on ymmärretty Suomessa osin väärin. Ruokaa voi edelleen kypsentää rypsiöljyssä.

Ruisleipä ja omena

Study: Baltic Sea diet reduces obesity

New research by the Institute for Health and Welfare indicates that eating food native to the regions around the Baltic Sea can combat obesity. Rye bread, root vegetables, berries and rapeseed oil are on the daily menu, whereas red and processed meat is not.

Viljelijät luottavat jälleen öljykasvien viljelymahdollisuuksiin

Rypsin ja rapsin viljelyala on kääntynyt nousuun. Öljykasvien uutta tulemista avittaa muun muassa poikkeusluvalla sallittu siementen peittausaineen käyttö, jota ilman viljely olisi Suomen oloissa hyvin vaikeaa tuholaisongelman takia.

Mansikan raakileita.

Mansikka myöhässä, härkäpapu ja kevätvehnä pulassa ilman lämmintä säätä

Kymenlaaksossa kasvukausi on jäljessä jopa kolmisen viikkoa tavanomaisesta. Ilman lämmintä säätä sadonkorjuukausi saattaa venyä pitkälle syksyyn, mikä lisää sadon laatuongelmia.

uusi peruna

Finns warned: Expect to pay more for potatoes this summer

The coldest start to the summer in half a century has delayed the onset of the new potato harvest, meaning that the beloved home-grown staple will prove costlier for shoppers, and less profitable for farmers.

Traktori kyntää peltoa.

Vesi sataa jo farmarin kukkaroon

Sade alkoi vappuna. Sen jälkeen pellot eivät ole ehtineet kuivua.

Juha Rissanen tarkastaa mehiläispesää.

Mehiläishoitajat ja rypsinviljelijät sovussa Pohjois-Savossa

Kasvinsuojeluaineiden haittavaikutuksista käyty keskustelu ei ole toistaiseksi aiheuttanut ristiriitoja Pohjois-Savossa.

Maitotila, lehmä

Researchers developing healthier 'omega milk'

Some milking cows in Finland have seen a change in their diets, as the Natural Resources Institute is examining the possibilities of producing milk with healthy high omega fat content.

Maanviljelijä kylvää viljaa traktorilla.

Kohta voi tulla kiire – sade keskeytti kylvötyöt

Kylvötöihin päästiin Lounais-Suomessa paikoin jo huhtikuussa. Nyt odotellaan maan kuivumista.

Traktori pellolla.

Öljykasvien viljely lisääntyy – kevätkylvöt aluillaan Päijät-Hämeessä

Viime päivien kolea ja sateinen sää on hidastuttanut kevätkylvöjä Päijät-Hämeessä. Kylvöjen arvioidaan pääsevän kunnolla vauhtiin lähipäivinä. Kevätrapsin ja -rypsin kylvöt kasvavat Päijät-Hämeessä.

Rypsipuristetta kulhossa.

Rypsistä voisi tulla merkittävä kotimainen proteiinin lähde

Teknologian tutkimuskeskus VTT ja janakkalalainen rypsipuristamo ovat tutkineet nelisen vuotta rypsipuristeiden proteiinin mahdollisuuksia ihmisravinnoksi. Suomen lisäksi eurooppalaisten öljykasvien proteiinin hyödyntämistä tutkitaan muun muassa Saksassa.

Naisen verenpainetta mitataan lääkärin vastaanotolla.

Agrifood Research: Potato and rapeseed may be blood pressure aids

Researcher Sari Mäkinen from Agrifood Research Finland (MTT) says that bioactive peptides that help control blood pressure can be found in the potato and rapeseed industries.

Mehiläisiä

Heat to sweeten honey harvest

Early summer’s cold and bleak conditions threaten to cast a shadow over this year’s honey crop. However warmth of July and August may have reversed the situation, with beekeepers in areas such as Kanta-Häme expecting to pull off a reasonable honey harvest in spite of the cold start to the season.

Viljaa.

Vaihtamalla paranee, ohjeistetaan viljelijöitä

Viljelijöitä kehotetaan entistä tehokkaampaan viljelykiertoon ja samoin kuin uusien lajikkeiden kokeiluun. Tämä oli keskeinen viesti Pohjanmaan ensimmäisillä peltopäivillä Ylistarossa. Peltopäivät keräsivät peräti 1500 kävijää koko maasta.

puintivalmista kuminaa

Erikoiskasvien suosio laskussa Pohjois-Karjalassa – ruokohelpin viljely romahtanut

Erikoiskasvien viljely on hiipunut maakunnassa merkittävästi. Etenkin porkkanan, kuminan ja ruokohelpin kasvattaminen on vähentynyt viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.

Rypsipelto.

Rypsin ja rapsin viljelyala kutistunut ennätysalas

EU kielsi vuoden alusta rypsin ja rapsin viljelyssä käytetyn tuholaistorjunta-aineen, mikä on vähentänyt intoa viljellä öljykasveja. Kiellon jälkeen tuholaistorjunta rypsi- ja rapsipelloilla on työläämpää.

Kimalainen kukassa.

Kimalaiset kaipaavat lisää keltaisia peltoja

Tutkimuksen mukaan kimalaisten määrä uhkaa Euroopassa pudota lähivuosina jopa neljänneksen. Suomessa hyönteisen elämää vaikeuttaa etenkin rypsin ja rapsin viljelyn vähentyminen. Viljelijöitä kannustetaan nyt niittykasvien varjelemiseen pölyttäjien elinolojen parantamiseksi.

Ruokaöljypulloja kaupan hyllyssä

EU pesticide ban forces Finnish rapeseed oil off supermarket shelves

Eagle-eyed shoppers around Finland have begun noticing that the country’s popular "rypsiöljy” – turnip-rape oil – has been replaced in shops by bottles of ”rapsiöljy” – which is derived from oilseed rape. The Finnish-grown turnip rape was widely cultivated using an insecticide which was banned after a large body of scientific evidence showed it is dangerous to wild bees, and therefore poses a dangerous risk to the future of agriculture.

Ruokaöljypulloja kaupan hyllyssä

Rypsi vaihtui rapsiin kaupoissa – hämmentyneet asiakkaat kyselevät perään

Rypsiöljyä ei saa monista kaupoista enää ollenkaan, koska sen viljelyssä yleisesti käytetty torjunta-aine on kielletty. Tilaa valtaa yhä useammin ulkomailta tuotu rapsiöljy. Asiakkaita muutos on hämmentänyt, sillä rypsiöljyä on suositeltu esimerkiksi pienten lasten ruokavalioon.

MTT:n tutkimusmestari Kati Mattila tutkii syysrapsipeltoa Ruukin koeviljelyksellä

Syysrapsista voi tulla uusi viljelykasvi Pohjois-Pohjanmaalle

Pohjois-Pohjanmaalla saatetaan lähitulevaisuudessa nähdä syysrapsiviljelyksiä. Maailman pohjoisimmalla syysrapsiviljelyksellä Siikajoen Ruukissa on saatu hyviä kokemuksia uudesta viileään ilmastoon soveltuvasta lajikkeesta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle