Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Romahtaneita rakennustelineitä liikekiinteistön seinustalla.

Uhkaavan telineonnettomuuden selvittely jatkuu Jyväskylässä – osa liikekiinteistön tiloista voidaan avata, sortumisvaara ohi

Yön aikana onnettomuuspaikalla työskenteli vielä yksi vesivahinkoa torjunut pelastusyksikkö. Nyt pelastustoiminta on kohteessa loppunut.

Romahtaneet rakennustelineet ja kaksi pelastuslaitoksen työntekijää paloauton vierellä.

Hurja tilanne liikekeskuksessa Jyväskylässä: rakennustelineiden yli tonnin painoiset betonipainot lähtivät tuulenpuuskan voimasta liikkeelle katolla

Betonipainot repivät rikki rakennuksen kattoa ja osa niistä upposi rakenteisiin, mikä aiheutti sisälle sortumavaaran. Painoilla ankkuroitu rakennusteline sortui ja jäi roikkumaan seinustalle.

3D-renderöity kuva sillan rakenteista.

Otkes: Tapiolan romahtaneen sillan kantokyky oli alimitoitettu – katso Ylen 3D-mallista, miten sillan heikoin lenkki petti

Suurin syy Espoon Tapiolan sillan romahtamiseen oli sillan poikkitukien kiinnikkeiden pettäminen. Sillan suunnittelussa ja kantavuudessa oli myös muita puutteita. Lopullinen onnettomuustutkintaraportti valmistuu loppuvuodesta.

Naisvuoren näkötorni. Tornin ympärillä on rakennustelineet, vihreä kupoli on riisuttu suojamuoveista.

Naisvuoren näkötornin remontti on viimeistelyä vaille valmis – kupoli on jo kuorittu suojamuoveista

Historiallinen näkötorni on palautettu sotienjälkeiseen ulkoasuun.

Helsingin käräjäoikeus 8. joulukuuta.

Ikkunanpesijä putosi rakennustelineeltä ja loukkaantui – yhtiölle ja toimitusjohtajalle sakot

Käräjäoikeus katsoi, että käytetty teline oli monin tavoin rakennustyön turvallisuutta koskevan asetuksen vastainen.

Kustaa Aadolfin kirkko Iisalmessa Pohjois-Savossa.

Työntekijä tippui Iisalmen Kustaa Aadolfin kirkon kappelin työmaatelineeltä – yrittäjälle sakkorangaistus

Yrittäjä oli teettänyt työntekijöillään ulkomaalausta kesällä 2020. Työsuojelutarkastajan mukaan osa telineiden liitoksista oli viallisia.

Pyöräteline Hämeenlinnan rautatieasemalla

Koululaisten polkupyörät lojuvat bussipysäkeillä hujan hajan – Kouvola haluaa uusia pyöräkatoksia ja runkolukittavia telineitä

Selvitys polkupyörien pysäköintiratkaisuista Kouvolassa valmistui kesällä. Kaupunki suunnittelee lähi vuosina parantavansa pyöräilyn pysäköintiratkaisuja eri puolilla kaupunkia.

Hälytysajoneuvoja julkisisutyömaan edustalla Turussa.

Mies loukkaantui pudottuaan rakennustelineiltä Turun keskustassa

Onnettomuus tapahtui rakennustelineiden pystytysvaiheessa.

Rikottu koripallokorin levy ja koriteline.

Joensuun katukoriskenttä on jouduttu sulkemaan – paikalla tehty myös ilkivaltaa

Kanervalan katukoriskentän käyttäjät eivät malttaneet noudattaa paikan sääntöjä.

Siirtokehotus kiinnitetty polkupyörään.

Joensuu kerää hylätyt polkupyörät pois

Joensuun pyörätelineissä oleviin hylättyihin pyöriin kiinnitetään siirtokehoitus.

tietyömaa -liikennemerkki

Martimojoen sillan uusimistyöt ovat edenneet ripeästi

Liikennöinti uudella sillalla alkaa lokakuussa.

Puijon torni

Puijon tornia korjataan Kuopiossa

Puijon alueen palvelut tornissa ja sen ympäristössä toimivat normaalisti.

Oulun ylittävät Pohjantien sillat ovat yksi moottoritien ongelmakohta.

Pohjantien Oulujoen ylittävien uusien siltojen rakentaminen alkaa pian

Alunperin sillat oli tarkoitus peruskorjata ja rakentaa lisäkaistat, mutta tarkastelussa siltojen kunto osoittautui huonoksi ja sillat on uusittava kokonaan.

Ylikonstaapeli Vesa-Matti Viirre seisoo ja katselee Perhonjoen yli kulkevaa liikennettä.

Rakennustelineen romahtaminen ei hidasta Perhonjoen siltatöitä

Vielä ei tiedetä, miksi satametrisen telineen kiinnitykset pettivät.

Asiakas sotilaskotiauton luukulla.

Sotkun munkit matkustavat jatkossa kalliilla kyydillä – Kajaanin uusi sotilaskotiauto maksaa yli 100 000 euroa

Moderni sotilaskotiauto on turvallisempi ja teknisesti parempi kuin edeltäjänsä.

Läheltä

Puolueiden vaalimainokset tulevat kadunvarsille – Mikkelissä 20 telinettä

Vaalimainoksia ei saa laittaa äänestyspaikkojen läheisyyteen.

Gamla Hinkabölen tuulimylly.

Historiallinen tuulimylly uhkaa rapistua Pyhtäällä – "Tällä hetkellä sitä tukevat puhelintolpat"

Gamla Hinkabölen mylly on viljan jauhamisen lisäksi toiminut romanttisena kohtaamispaikkana saarelaisille.

lehmä

Tuhatkiloiset sonnit nostettiin lietekourusta Mikkelissä

Etelä-Savon pelastuslaitos kuvaili operaatiota haastavaksi. Navettaan rakennettiin nostotelineitä sonneja varten.

Linnut kilpailevat auringonkukansiemenistä Etelä-Koreassa.

Linnut taistelemassa auringonkukansiemenistä Etelä-Koreassa, miehiä rakennustelineillä Punaisella torilla ja viikon muita uutiskuvia

Viime viikolla eri maista tulevat kotkanmetsästysjoukkueet kilpailivat keskenään Kirgisiassa, linnut taistelivat auringonkukansiemenistä Etelä-Koreassa ja Vigon kaupungin yllä raivosi ukkosmyrsky. Yle kokosi viikon mielenkiintoisimmat uutiskuvat yhteen.

Mies kiinnittää lautoja rakenteilla olevan omakotitalon kattoon.

Ensimmäinen asuntomessutalo harjakorkeudessa Kouvolassa – "nyt ei sada sisään, syksy saa tulla"

Kouvolalaiset Anne Hasu ja Paavo Hakkarainen rakentavat ikääntyvän pariskunnan taidekotia ensimmäisten rakentajien joukossa Kouvolan ensi kesän asuntomessualueella Korialla.

Ihmisiä maalaamassa ulkona.

Näin syntyy taideteos: taiteilijat ja yleisö maalasivat livenä Jyväskylässä

Tänään on ympäri Suomea vietetty kuvataiteen päivää. Jyväskylässä taiteilijat pystyttivät maalaustelineensä Kirkkopuistoon keskelle kaupunkia.

Grafiikka

Nojatikkailta ei saa tehdä rakennustöitä – Työn tilaajakin on vastuussa, jos maalari putoaa tikkailta

Harva talonomistaja tulee ajatelleeksi, että tikkailta pudonnut ikkunanpesijä on myös hänen sotkunsa.

Varkaat iskivät rakennustyömaalle Mikkelissä

Poliisi pyytää vihjeitä Rantakylässä tapahtuneesta varkaudesta.

Rakennusteline ja suojamuoveja.

Rakennusalan opettaja putosi telineiltä mökkityömaalla ja loukkaantui vakavasti – omistaja tuomittiin sakkoihin

Lainvastaiset omatekoiset rakennustelineet ovat yleinen tapaturmien syy.

Uuteen 220 metriä pitkään siltaan tarvitaan yli miljoona kiloa terästä.

Tärttämäen sillan rakentaminen hyvässä vauhdissa Äänekoskella – uteliaita pyydetään pysymään pois työmaalta

Kuhnamon yli rakennettava silta on yksi osa Nelostien parantamista Äänekosken kohdalla.

Kynttilät ja kaatuneet elementit työmaaonnettomuuspaikalla Rovaniemellä

Kolme henkilöä sai sakkoja kuolemaan johtaneesta betonielementtionnettomuudesta Nelostien työmaalla Rovaniemellä

Lapin käräjäoikeus on tuominnut kolme henkilöä työturvallisuusrikoksesta ja kuolemantuottamuksesta.

Mies seisoo raha-automaatin edustalla.

Asta Lepän kolumni: Huono-osaisten arki on näkymätöntä suomalaisten hyvinvoivalle enemmistölle

Kutsummeko köyhät yhteiseen pöytään vai ajammeko heidät ulos? kysyy Asta Leppä kolumnissaan.

Mies kuvaa Kiira-rajuilman lauantai-iltana katkomia puita Kaisaniemen puistossa Helsingissä sunnuntaiaamuna 13. elokuuta.

Finanssiala: Kiira-rajuilman vahinkojen määrää vielä mahdoton arvioida

Rajuilman aikana irtosi kattopeltejä, rakennusten lasirakenteita rikkoutui ja kiinteistöihin tuli vesivahinkoja.

Pyhän Mikaelin kirkko Keminmaassa.

Keminmaan vanha kirkko odottaa kunnostusta – pulujen jätöksetkin syövyttäneet rakenteita

Rungiuksen muumiosta tunnettu kirkko on ollut suljettuna koko kesän ja pysyy kiinni näillä näkymin myös ensi kesänä.

rakennustelineet

Vanha kaunis talo unohtui keskelle kaupunkia – nyt ihmiset pelastavat sitä rapsutustreffeillä

Lähes sata vuotta vanha talo Rauman keskustassa saa talkoilla uuden maalipinnan. Myös yritykset ovat lähteneet mukaan talkoohengellä.

Kuvassa sääsuojan alla rakennettava kattotyömaa

Jättityömaa näkyvillä ja piilossa – Perhon kirkonkylän koulua on rakennettu säältä suojassa

Parin viikon päästä työmaa plajastuu ohikulkijoillekin. Hupun alla rakennellaan parhaillaan sisäkattoa.

Rakennustelineitä kiinteistön ympärillä.

Pahasti palanut Porin Omenahotelli saa hupun talveksi – remontti käyntiin keväällä

Tulipalossa tuntuvia vaurioita kärsineen kiinteistön saneeraus saataneen valmiiksi keväällä 2018.

Miehet pyöräilevät pikkutakit päällä

Pyöräilijöille uusia pysäköintipaikkoja Turun keskustaan

Turku asentaa 166 uutta polkupyörätelinettä yhdeksään eri kohteeseen.

Kaksi tyttöä näyttää hauista

”Riemu lasten silmissä palkitsee” – harrastavan lapsen vanhemmat saavat itsekin iloa, tietoja ja taitoja

Jollekulle kuljetusrumba on riesa, toiselle riemu. Kahden kilpaurheilevan lapsen talossa on yhteensä kymmenet treenit viikossa. Arki vaatii joustoa sekä vanhemmilta että lapsilta, mutta onnistumisista saavat iloa kaikki. 

Taskun pooki sai uuden ristin

Taskun pooki loistaa merenkulkijoille okrankeltaisena

Raahen Taskun saaressa sijaitsevan vanhan puisen merimajakan, pookin, kunnostus valmistui maanantaina. Suomen majakkaseuran talkootyönä kunnostama pooki on saanut ylleen keltamultaisen kuosin ja katolle puisen ristin.

Eugen Ekman

Suomi tarvitsee sankarinsa – Eugen Ekman pelasti Rooman kisat 56 vuotta sitten

Rooman olympialaisissa vuonna 1960 ainoan kultamitalin toi Suomeen vaasalainen telinevoimistelija Eugen Ekman. Kisojen toiseksi viimeisenä päivänä moni oli jo varma, että Roomassa ei päästä viettämään ollenkaan suomalaisia kultajuhlia. Silloin areenalle astui hevostaituri Ekman ja yllätti kaikki. Sankaritarina oli valmis.

Rakennustyökaluja.

Autoja ja työkaluja voi seurata, työntekijää ei – paikannus auttaa varkauksien selvittämistä

Raskas kuljetuskalusto on käyttänyt jo pitkään ajoneuvojen paikannusta osana töiden ohjausta. Samaa järjestelmää voidaan käyttää vaikkapa työkalujen seurantaan varkauksien varalle.

Patrik Sarinko nyrkkeilyasennossa

Terveisiä miesluolasta: "Yrittäjä on oman elämänsä samurai"

Porvoolaisyrittäjä Patrik Saringon miesluolaa koristaa komea graffiti, tilaustyönä tehty. Se ei ole suinkaan ainoa lajissaan, sillä tilausgraffitien määrä on kasvussa.

Kotkaniemessä pohditaan värimaailmaa.

Kotkaniemi avataan yleisölle keväällä 2018

Presidentti Svinhufvudin kotimuseon peruskorjaus valmistuu Suomen 100-vuotispäivään mennessä. Yleisö pääsee restauroituun kotimuseoon keväällä 2018.

Kirkon alttaritaulua tutkitaan.

Alttaritaulu ei suostunut hievahtamaan kirkosta – taulun paino yllätti siirtäjät

Valkealan kirkon alttaritaulun oli määrä lähteä konservoitavaksi Valamon luostariin tiistaina. Taulu jäi kuitenkin vielä paikoilleen, sillä se ei suostunut hievahtamaankaan yrityksistä huolimatta.

Hilla Uusimäki

Hilla Uusimäen upea EM-debyytti päättyi välieriin: "Parin vuoden päästä pidemmälle"

20-vuotias Hilla Uusimäki olisi halunnut vielä toisen kerran parantaa ennätystään, mutta välierissä ajaksi jäi 57,76.

Rovaniemen kirjasto

Pääkirjaston kattoikkunoita korjataan taas Rovaniemellä

Rovaniemen pääkirjaston katolla tehdään jälleen korjaustöitä. Meneillään on suurten kattoikkunoiden tiivistys, ja työn vuoksi ikkunat ovat olleet toukokuussa peitettynä telineillä.

Anne Korkiakoski

"Potilas ei ole kovin terve" – hallitusammattilainen arvostelee yritysten markkinointiponnisteluja

Hallitusammattilainen Anne Korkiakoski suomii suomalaisten yritysten markkinointia. Korkiakosken mukaan hienojen innovaatioiden odotetaan myyvän itse itsensä.

Katutaidetta

Rakennustelineistä tuli taideteoksia – Raunioitunut L'Aquila houkuttelee asukkaita takaisin kulttuurin keinoin

Maanjäristyksessä tuhoutuneen L'Aquilan kaupungin taiteilijat perustivat hankkeen, joka rohkaisee lähiöihin paenneita asukkaita muuttamaan takaisin keskustaan

Pukeilta pudonnut kylvökone ruhjoi miestä Koskella

Kaksi miestä oli asentamassa kylväkoneeseen taka-akselia, kun kone putosi telineiltään. Toinen miehistä sai jalkoihinsa ruhjeita. Hänet kuljetettiin sairaalahoitoon.

Rakennusmiehiä omakotitalon katolla.

Yhä useampi tekee uuden katon talvella – pimeys ja liukkaus näkyvät tapaturmatilastoissa

Talvi ei ole este kattoremontille, tosin jonkinlainen hidaste se urakoitsijalle on. Työturvallisuuteen on kiinnitettävä erityishuomiota, mutta teknisesti katon voi tehdä yhtä hyvin talvella kuin kesälläkin.

Betoninen veistos iltavalaistuksessa.

Suuria tunteita herättänyt betoniveistos on puhdas kuin pulmunen

Ristiriitaisia tunteita kaupunkilaisissa herättänyt betonipatsas on vihdoin kunnostettu Hämeenlinnassa. Valaistuksen saanut patsas hohtaa puhtauttaan Lahdensivuntien puistossa Myllymäen kupeessa.

Eduskunnan remontti.

Eduskunnan työmaalla vakava henkilöonnettomuus

Työntekijä on loukkaantunut vakavasti työtapaturmassa eduskuntatalon peruskorjaustyömaalla.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle