Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Valtion tuki säilyttää lennot Jyväskylään ensi vuoden – kaupunginjohtaja Koivisto pitää lentoyhteyttä välttämättömänä

Finnair ilmoitti lopettavansa lennot viidelle maakuntakentälle ensi keväänä, mutta valtion tuki antaa jatkoaikaa.

Omistaja jätti vanhan risteilyaluksen uppoamaan satamaan ja katosi – nyt häntä odottaa jättilasku

Kotkan kaupunki aikoo nostaa Mary Ann -aluksen, koska omistaja ei ole sitä tehnyt kehotuksista huolimatta.

Oulun keskustassa myllätään puistoa, jonka kohdalla asuttiin jo 1600-luvulla – katso videolta, mitä tavaroita maasta toistaiseksi on löytynyt

Odotuksena on, että Snellmanin puistosta tehtäisiin vielä lisää ja entistä vanhempia löytöjä, sillä paikka on vanhinta Oulua.

Raahessa valmistaudutaan purkamaan elokuun koronarajoituksia

Raahessa ei ole todettu tartuntoja kahteen viikkoon. Kaupunki pohtii yli kolme viikkoa kestäneiden rajoitusten avaamista.

Mikkelin kaupunginjohtaja uusista rajoituksista: "koitetaan olla puuttumatta tilanteeseen yhtään enempää kuin on pakko"

Mikkelin kaupunki ei ole esimerkiksi sulkemassa kirjastojaan tämänhetkisen tilanteen perusteella.

Mikkelissä kouluja kahdeksi viikoksi etäopetukseen koronatilanteen vuoksi – myös kaupungin liikuntapaikat menevät kiinni

Asiasta päätti maanantaina kokoontunut Mikkelin kaupungin häiriötilanteiden johtoryhmä.

Oulun Hartaanselänrannan maamerkki voisi olla korkea puurakennus – uuden kaupunginosan suunnitelmista voi antaa kehittämisideoita

Alue on monin tavoin kiinnostava, sillä siellä järjestetään myös asuntomessut 2025.  

Turku lisää ja kiihdyttää sopeutustoimia taloutensa oikaisemiseksi – myös henkilöstösäästöt tulevat tarkasteluun

Tuoreen talousennusteen mukaan tilikauden alijäämäksi muodostuisi 73,3 miljoonaa.

Jyväskylän kaduille luvassa lumivuoria, jäätä ja sohjoa – kaupungilla kovat paineet säästää katujen talvikunnossapidosta

Kaupunkirakennepalveluista on ensi vuonna määrä säästää puolitoista miljoonaa euroa.

Suunnitelma pienestä lastenkodista suututti omakotialueen asukkaat – nimby-ilmiö on Suomessa yhä voimakas

Sosiologin mukaan oman tontin arvoon vedotaan yhä useammin, kun lähialueen hanketta vastustetaan.

Näin Kouvolassa toimitaan, jos koronaepidemia ryöpsähtää valloilleen: etäopetusta, tilasulkuja ja lisäbusseja ruuhkavuoroille

Kaupungin valmiusryhmä on päivittänyt toimintaohjeita koronatilanteen pahenemisen varalta.

Poikkeusajan puhelin- ja asiointiapu voidaan ottaa Kainuussa käyttöön uudelleen nopeasti

Kuhmossa korona-ajan palvelut ovat taas käytössä. Monissa muissa kunnissa tilannetta vielä seurataan.

Ilmaisten kasvomaskien kysyntä tasaantunut Jyväskylässä – jakelupisteitä harvennetaan

Vielä elokuun puolivälissä ilmaisia maskeja saatettiin jakaa 60 000 yhdessä päivässä.

Kemin uusi päiväkoti- ja kouluverkkosuunnitelma on valmistumassa

Seuraavaksi suunnitelmasta laaditaan vaihtoehtoluonnoksia.

Heinola kokeilee uusia tapoja kehittää alueita: kaupunkisuunnittelijat innostavat asukkaita ja keräävät käyttöideoita tyhjälle tontille

Alueiden uudet kehittämiskeinot vaativat paljon talkootyötä, vaikka sitä varten on tarkoitus varata rahaa ensi vuoden budjetissa.

Korona-altistuminen on voinut tapahtua jyväskyläläisessä yökerhossa tai pikaruokaravintolassa – kaupunki pohtii rajoitustoimia

Kaupunki tiedottaa, että aamulla kerrottujen kuuden tapauksen lisäksi on saatu tieto neljästä uudesta tapauksesta.

Hyvästi kesä: Jyväskylän uimarannat tiistaista alkaen kiinni

Rannat ovat viime viikkoina jo selvästi hiljenneet.

Rovaniemen yleisösaunahanke etenee hitaasti – Katso havainnekuva

Katajarannassa sijaitsevan entisen Kulkutautisairaalan eli niin sanotun Punaisen tuvan alueen kaavoittaminen virkistyskäyttöön on kestänyt jo yli kolme vuotta.

Rovaniemellä pääsee ilmaiseen koronatestiin Terveystalossa – ja maanantaina myös Mehiläisessä

Näytteenotto on kaupunkilaisille ilmainen, jos se varataan Rovaniemen kaupungin ohjeiden mukaan.

Kuopion uuden uimahallin pääsymaksut ovat aiheuttaneet jo kiistan – uimaseuran mielestä hinnat ovat kohonneet, mutta kaupungin mielestä eivät

Uimaseuran mielestä muiden käyttäjien hintoja on laskettu. Kaupunki sanoo olevansa tasapuolinen.

Riihimäkeläiset voivat taas ehdottaa taiteen ja kulttuurin tunnustuspalkintojen saajia

Ehdotuksia ja hyviä perusteluita voi tehdä syyskuun loppuun mennessä.

Kaupunginjohtaja: Rovaniemi tarvitsee kaksi miljoonaa euroa lisää valtiolta

Hakemuksen perusteluna on kaupungin vaikea taloustilanne.

Kemijärvi hakee 2,5 miljoonaa valtionosuuden korotusta

Kaupungin talous oli huono jo ennen koronapandemiaa.

Koulujen sulkeminen johtaa kunnissa "kuolemanspiraaliin", sanoo Avin ylitarkastaja – Riihimäellä käydään nyt viimeinen taisto lähikouluista

Kouluverkon supistaminen on tuttua tuskaa monessa kunnassa. Riihimäellä syntyi lähikoulujen sulkemista vastustava liike.

Suomen ensimmäiset sähköavusteiset kaupunkipyörät ovat Kuopiossa jo "liian suosittuja": niitä ei riitä kaikille eikä akkuja ehditä ladata

Sähköavusteisten pyörien akkuja on hankittu lisää, mutta yksistään se ei ratkaise suosion kääntöpuolta.

Tunnin maksuton pysäköinti jatkuu Mikkelin keskustassa syyskuun loppuun

Kaupunki aikoo selvittää, miten tunnin maksuttomuus on vaikuttanut keskustan liikkeissä.

Mikkelissä Rokkalan vanhaan meijeriin murtauduttiin jälleen – kaupunki ottaa käyttöön kovempia rangaistuskeinoja ja asentaa kameravalvonnan

Mikkelin kaupunki asentaa alueelle kameroita ja haluaa saattaa oikeuteen jokaisen autiorakennuksen murron.

Hämeenlinna selvittää koronasuosituksia

Tilannekuva on valmiina maanantaihin mennessä.

Jyväskylässä tuhat ihmistä jonottaa koronatestiin – kaupunki suosittaa kasvomaskeja joukkotapahtumiin

Kesäflunssa ja koulujen alku on lisännyt koronatestiin hakeutuvien määrää Jyväskylässä.

Kaupunginjohtajaa ei haluta vielä vaihtaa pormestariin Kouvolassa, mutta asiaan aiotaan palata pian

Valtuustoryhmät olisivat myös valmiita vähentämään lautakuntien määrää.

Kaupunkilaisten sähköiset yhteiskäyttöautot otetaan tänään käyttöön Jyväskylässä

Käyttöön otettavat yhteiskäyttöautot ovat täyssähköautoja.

Reetta Rädyn kolumni: ”Saan olla vappaa siellä ja ajatella miten mie halluun” – kannattaa kuunnella syrjäkylien nuoria ennen kuin julistaa maaseudun kuihtuvan

Maaseutu tyhjenee mutta sitä myös tyhjennetään. Nuorten on lähdettävä syrjäkyliltä muualle kouluun, halusi sitä tai ei, kirjoittaa Reetta Räty.

Koronatestauksessa yhä ruuhkaa Jyväskylässä

Kaupungin mukaan tilanteeseen on tulossa helpotusta.

Kaunis Veera näkee viimein päivänvalon – "Lopputulos kruunaa kaiken"

Patsaan lahjoittanut yrittäjä Ossi Vilhu on tyytyväinen, että pitkä prosessi saatiin päätökseen.

Oulun kaupunki on täyttänyt suojatarvikevarastonsa koronaa vastaan

Kaupunki on hankkinut kaikkia suojatarvikkeita hoitohenkilöstön tarpeisiin. Terveysjohtaja kuvailee tilannetta hyväksi.

Oulun kaupunki lisää koronatestauksen kapasiteettia ja valmistelee drive-in-testejä

Oulun kaupungin koronapalvelut ovat ruuhkautuneet tällä viikolla, ja testaushenkilöstöä on jo lisätty.

Oulun yhdyskuntajohtaja torihotellihankkeen etenemisestä: "Se olisi erinomainen asia kuntalaisten, torialueen yrittäjien ja kaupungin näkökulmasta"

Hotellia tekevät tahot ovat kertoneet aikovansa jatkaa hotellin rakentamista elokuussa. Rakentaminen on ollut pysähdyksissä kuukausia.

Francis McCarronin luottamusta arvioivan valiokunnan perustaminen vastatuulessa: kaatuuko aloite kuntalain pykälään?

Aloitteessa ei ole lain vaatimia allekirjoituksia, katsoo kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

Yli 70-vuotiaiden kauppa- ja apteekkiapu on lopetettu Kouvolassa – palvelun tarvetta arvioidaan myöhemmin uudelleen

Yhteensä 240 iäkästä kouvolalaista on saanut kaupungin järjestämää apua koronaepidemian aikana.

Kotkan kaupunki ja Kotkamills uudistavat yhteistyösopimuksensa – tavoitteena turvata Kantasataman kehittäminen

Sopimuksella varaudutaan Kantasataman ja sen lähiympäristön muutokseen.

Savonlinnassa saa ilmaiseksi lainaan soutuveneen – Mikkelistä ei tahdo löytää kaupunkipyörää vuokralle

Kahden kesäkaupungin tarjonta aktiiviselle matkailijaille eroaa toisistaan.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle