Uusimmat artikkelit
Whitney Houston kuoli hotellin kylpyammeeseen – käsikirjoittaja Anthony McCarten sanoo, ettei poptähden tarina silti ole tragedia
I Wanna Dance: The Whitney Houston Movie kertoo ennätyksiä rikkoneen maailmantähden tarinan. Houstonia näyttelevälle Naomi Ackielle oli tärkeää toistaa Houstonin liikkeet mahdollisimman tarkkaan.
Catharina Zühlken puhutteleva Eternity on omistettu menehtyneille rakkaille
Catharina Zühlke kilpailee vuoden 2020 UMK:ssa.
Tikan biisi I Let My Heart Break on balladi murtumisesta ja yli pääsemisestä
Tika kilpailee vuoden 2020 UMK:ssa.
Edesmenneen Whitney Houstonin lähipiirissä jälleen kuolemantapaus
Whitney Houstonin kasvattama Nick Gordon kuoli 30-vuotiaana. Hän seurusteli Houstonin tyttären kanssa, joka kuoli viisi vuotta sitten.
Ariana Grande on sukupolvensa ainoa suuri popdiiva
Grande esiintyi Helsingissä 5. lokakuuta.

Rokumentin liput tulleet myyntiin
Suomen suurimman musiikkielokuvafestivaalin valkokankaalla Joensuussa nähdään tänä syksynä valovoimaisia tähtiä.

Uusi elokuva Whitney Houstonista muuttui salapoliisityöksi – Miksi ainutlaatuisesta pop-tähdestä tuli tahmea tabloidijulkkis?
Perjantaina Suomen ensi-iltansa saava dokumenttielokuva Whitney tekee rajuja paljastuksia tähden elämästä. Elokuvan ohjannut Oscar-voittaja Kevin Macdonald kertoo Ylelle, että tarkoituksena on palauttaa artistin ryvettynyt maine.

Dokumentti: laulaja Dee Dee Warwick käytti Whitney Houstonia lapsena hyväksi – ohjaaja kommentoi väitettä Ylelle
Whitney-dokumentin mukaan hyväksikäyttäjä oli Houstonin serkku, laulaja Dee Dee Warwick.

Watch: Slapping new life into the kantele
Singer-songwriter Ida Elina is helping to revitalise the Finnish national instrument, the kantele. Her blend of pop, jazz and folk is earning her gigs around Europe and inspiring younger players.

Whitney Houstonin hologrammi tekee maailmankiertueen vuonna 2016
Edesmenneen laulajan musiikki palaa konserttilavoille, kun Houstonin hologrammi lähtee kiertämään maailmaa.

Coska
Coska on ruotsalais-suomalainen elektropop-duo Helsingistä. Yhtye julkaisi Benjamin-debyyttisinkkunsa viime vuonna ja uusin Sunstruck on tuorein lohkaisu alkusyksynä julkaistavalta EP:ltä.
14.6. Teeman Elävä arkisto: Hittimittaripäivä
Kokopitkä kohmelosunnuntai kasarihittien paukkeessa!

Loco-Motionin tekijä on kuollut
Gerry Goffin sanoitti muun muassa Whitney Houstonin kappaleen Savin' All My Love for You.

Pää Kii ulkomaan keikoista: Whitney Houstonkin kävi Suomessa ulisemassa
Pää Kii aikoo esiintyä Roskildessa tyylilleen uskollisesti: Suomeksi ja ilman välispiikkejä.

Laulukilpailussa vedetään Beatlesia ja radiohittejä
Laulukilpailujen suosio on kova ja nuoret lahjakkuudet pyrkivät niiden kautta artistiuralle. Janakkalassa JanIdoli-laulukilpailun finaalissa tavoitteena on saada nuoria laulamaan hyvässä yhteishengessä. Nuoret saavat äänenkäytön valmennusta ja esiintymiskokemusta - ja tähtihetken estradilla.

3,2 miljoonaa katsoi Armstrongin tunnustusta
Entisen huippupyöräilijän dopingtunnustus nosti selvästi yleisöpulasta kärsineen tv-kanavan katsojalukuja.

Mitä mieltä olet Hurtsin kappaleesta Miracle?
YleX Iltapäivä soittaa maanantaista torstaihin joka päivä uuden Rytmibarometrikappaleen. Jokaista kappaletta voi äänestää kello 16 saakka. Perjantaisin viikon suosituin Rytmibarometri julistetaan voittajaksi ja se saa itselleen palkinnoksi soittotakuuta!

Verotiedot, vaalit ja vitamiinit vetivät verkossa
Lukijoita kiinnostivat myös onnettomuusuutiset, kuten esimerkiksi Silja Serenaden uhkaava kallistuminen loppuvuoden myrskyssä. Ulkomaan uutisissa lukijoita keräsivät etenkin elämä ja kuolema: Ruotsiin syntyi pikkuprinsessa ja amerikkalaislaulaja Whitney Houston kuoli.

MTV Europe Music Awards juhlitaan sunnuntai-iltana - Whitney Houstonille kunnianosoitus
MTV Europe Music Awards-gaala järjestetään tänään sunnuntai-iltana Saksan Frankfurtissa.

Jackson ja Houston mukaan R&B-kunniajoukkoon
Edesmenneet Michael Jackson ja Whitney Houston ovat mukana ensimmäisten R&B Hall of Fame -museoon nimettyjen artistien joukossa.

Mitä mieltä olet Agnesin kappaleesta One last time?
YleX Iltapäivä soittaa maanantaista torstaihin joka päivä uuden Rytmibarometrikappaleen. Jokaista kappaletta voi äänestää kello 16 saakka. Perjantaisin viikon suosituin Rytmibarometri julistetaan voittajaksi ja paras Rytmibarometrikommentti palkitaan!

Whitney Houstonin kuolemaan ei liittynyt rikosta
Beverly Hillsin poliisin mukaan laulajatar Whitney Houstonin kuolemaan ei liittynyt rikosta. Poliisi kertoi keskiviikkona lopettaneensa laulajan kuolemaan liittyneen tutkinnan.

Whitney Houstonin tytär haluaa esittää äitiään elämänkertaelokuvassa
Houstonin tytär Bobbi Kristina haluaa esittää helmikuussa menehtynyttä äitiään suunnitteilla olevassa elämänkertaelokuvassa.

Rihanna: Olen tuhma!
Supertähti väittää olevansa edelleen samanlainen kuin ennen julkisuuttakin, mutta hänestä vain on tullut tuhmempi.

Edesmenneen laulajalegendan huoneesta löytyi huumeidenkäyttötarvikkeita
Whitney Houstonin virallinen kuolinsyyraportti valmistui.

Raportti vahvistaa, että Houstonin huoneesta löytyi valkoista jauhetta
Keskiviikkona julkistettu lopullinen kuolinsyyraportti kertoo, että kuolleena löytyneen laulaja Whitney Houstonin hotellihuoneesta löytyi valkoista jauhetta.

Rihanna haluaisi esittää Whitney Houstonia
Rihanna haluaisi esittää Whitney Houstonia traagisen tähden elämäkertaelokuvassa.

Chaplinin knalli ja keppi myytiin huippuhinnalla
Näyttelijälegendan tavaramerkkien lisäksi uuden omistajan löysivät muun muassa Clark Gablen takki ja Whitney Houstonin korvakorut.
Kuolinsyy varmistui: Whitney Houston hukkui
Laulaja Whitney Houstonin kuolinsyy on selvinnyt. Poptähti hukkui Los Angelesissa hotellihuoneessa kylpyammeeseen otettuaan kokaiinia. Kuolemansyyntutkijan mukaan laulajan ottama huume aiheutti ilmeisesti sydänkohtauksen, jonka seurauksena Houston menetti tajuntansa ja vaipui veden alle.

Houstonin testamentti julkaistiin – koko omaisuus tyttärelle
Edesmennyt poptähti jätti koko maallisen omaisuutensa 19-vuotiaalle tyttärelleen.

Edesmennyt supertähti teki listahistoriaa
Helmikuussa menehtynyt supertähti Whitney Houston on tehnyt listahistoriaa.

Whitney Houstonin kuolinsyy varmistumassa
Ruumiinavauksen tuloksista on selvinnyt, mitä lääkkeitä hän käytti kuollessaan. Houston kuoli 11. helmikuuta hotellissa Los Angelesissa.

Whitney Houstonin kuolin-cocktail paljastettiin
Ruumiinavauksen tuloksista on selvinnyt, mitä lääkkeitä hän käytti kuolleessaan.

Adele löi Whitney Houstonin listaennätyksen
Brittiläinen laulaja Adele on onnistunut päihittämään edesmenneen Whitney Houstonin ennätyksen Yhdysvaltain Billboard 200 -albumilistalla. Adelen levy 21 ohitti Houstonin The Bodyguard -elokuvan soundtrackin pisimpään listaykkösenä olleena naisartistin levynä.

Whitney Houstonin omaisuutta huutokaupataan
Edesmenneen laulajattaren arvokkaita mekkoja ja koruja laitetaan huutokaupattavaksi.

Yle välittää Houstonin hautajaiset – katso livenä netissä
Yle lähettää viikko sitten kuolleen yhdysvaltalaislaulaja Whitney Houstonin hautajaiset suorana lähetyksenä YLE Uutisten nettisivuilla. Lähetys alkaa tänään klo 19.00 ja päättyy klo 20.30.

Britney Spears suree Whitney Houstonia: Olin suurin fani
Poppiprinsessa Britney Spears suree tänään haudattavaa Whitney Houstonia.

Whitney Houstonin hautajaiset kokosivat satoja surijoita
Laulajatähti Whitney Houstonin hautajaiset kokosivat satoja ihmisiä tämän syntymäkaupungin Newarkin kirkkoon New Jerseyssa. Siunaustilaisuuteen saapui noin 1 500 tähden perheenjäsentä ja ystävää. Viikko sitten kuolleen laulajan muistotilaisuudessa esiintyivät muun muassa Stevie Wonder ja Alicia Keys.

Whitney Houston haudanlepoon huomenna – erikoisjärjestelyitä ja nimekkäitä tähtiä
Viime viikonloppuna menehtyneen Whitney Houstonin hautajaiset järjestetään Suomen aikaa lauantaina 18. helmikuuta klo 19.00 alkaen.
Whitney Houstonin siunaustilaisuus lauantaina lapsuuden kirkossa
Laulaja Whitney Houstonin hautajaiset järjestetään lauantaina Newarkissa New Jerseyn osavaltiossa. Siunaustilaisuus pidetään kirkossa, jonka gospelkuorossa Houston esiintyi lapsuudessaan. Siunaustilaisuus on yksityinen.

Grammy-gaala houkutteli miljoonia tv:n ääreen
Musiikkialan suurin vuosittainen palkintojuhla Grammy-gaala houkutteli sunnuntaina televisioiden ääreen 39 miljoonaa katsojaa. Valtaisaan katsojamäärään vaikutti laulaja Whitney Houstonin äkillinen kuolema, sekä gaalassa esiintyneen Adelen suosio.

Whitney Houston haudataan viikonloppuna
Lauantai-iltana kuolleena löydetyn Whitney Houstonin ruumis lennätetään tähden kotiin New Jerseyyn myöhään maanantai-iltana. Houstonin hautajaiset on määrä pitää joko perjantaina tai lauantaina, kertoo uutistoimisto AP.

Apple joutui Whitney Houston -rahastusväitteen syntipukiksi
Tekniikkajätti Apple on joutunut sijaiskärsijän asemaan sen jälkeen, kun tiedotusvälineissä kerrottiin yhtiön nostaneen Whitney Houstonin albumien hintaa iTunesissa pian artistin kuoleman jälkeen. Apple ei kuitenkaan määrää albumien hintoja.

Whitney Houston - tähtitaivaalta huumehelvettiin
Viikonloppuna 48-vuoden iässä menehtynyt laulajatähti päätyi parrasvaloista huumehelvettiin. The Sun-lehti kertoo laulajan uran varjoisasta puolesta.
Whitney Houstonin kuolinsyyn selvittäminen voi kestää viikkoja
Los Angelesissa lauantaina kuolleen Whitney Houstonin kuolinsyyn selvittäminen voi kestää viikkoja. Houstonille sunnuntaina tehdystä ruumiinavauksesta odotetaan toksikologia-raporttia.
Kuka laulaja on vienyt sydämesi?
Tieto yhdysvaltalaisen laulajan, Whitney Houstonin, kuolemasta saavutti viikonloppuna fanit ympäri maailman. Suuri järkytys faneille oli myös mm. Michael Jacksonin kuolema vuonna 2009. Kenen maailmantähden tai yhtyeen musiikki on jäänyt eritoten sydämeesi vuosien ja vuosikymmenten varrella.

Grammy-gaala muuttui Whitney Houstonin muistotilaisuudeksi
Musiikkiteollisuuden suurta juhlaa, Yhdysvaltain Grammy-gaalaa vietettiin maanantain vastaisena yönä raskaan suru-uutisen painon alla. Vuorokautta aiemmin kuollutta laulaja Whitney Houstonia muistettiin pikapikaa kootuin ohjelmanumeroin.

Whitney Houston “fair and friendly”
Tributes are pouring in from all over the world for singer Whitney Houston, who died on Saturday aged 48. Among those paying respects to the superstar is a Finnish limousine driver who worked for Houston in the 1990s.

Whitney Houston (1963-2012)
Amerikkalaislaulaja Whitney Houston oli yksi eniten erilaisia musiikkialan palkintoja urallaan keränneistä huippuartisteista. Hän oli suosionsa huipulla 1980-90-luvuilla. Houston menehtyi Los Angelesissa 11. helmikuuta 2012.

Moni supertähti on kohdannut traagisen lopun
Lauantaina 48-vuotiaana kuolleen laulajatar Whitney Houstonin elämän viime vuodet olivat kamppailua päihdeongelmien kanssa. Vaikka kuolinsyytä ei vielä tiedetä, Houston liittyy samaan joukkoon monien supertähtien kanssa, jotka ovat kuolleet melko nuorina. Useassa tapauksessa taustalla on ollut pahoja alkoholi- tai huumeongelmia.