Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Riihimäen lasiteollisuutta symboloiva jätti-ilves on nyt kaikkien nähtävillä – tapasimme miehen, joka pelasti teoksen hävitykseltä 80-luvulla

Ikoninen ilves olisi nyt jätettä, jos Riihimäen Lasin silloinen kunnossapidon työnjohtaja ei olisi puuttunut peliin.

Riihimäen lasimuseo pääsi tavoitteeseensa – sai valtakunnallisen vastuumuseon aseman

Valtakunnallisen vastuumuseon on muun muassa edustettava valtakunnallisesti merkittävää toimialaa sekä huolehdittava valtakunnallisesti merkittävästä kokoelmasta.

Arkisia astioita tuhansiin koteihin suunnitellut taiteilija kuoli – sen jälkeen löytyi outo väriä vaihtava esine, joka on saanut asiantuntijatkin ymmälleen

Riihimäen Lasin menneiden vuosikymmenten suunnittelijoista on suuren yleisön tietoisuuteen nousemassa uusi nimi.

Rohkeasta värinkäytöstä tunnetun Tamara Aladinin muistonäyttely on esillä Suomen lasimuseossa

Tamara Aladinin tuotanto on tunnettu vahvasta omaperäisestä muotokielestä ja rohkeasta värinkäytöstä.

Aurinkopullo villiinnytti keräilijät – ensimmäiset tulivat Riihimäelle jonottamaan jo aamukuudelta

Suomen lasimuseon pihalla Riihimäellä jonotetaan Helena Tynellin muotoiluklassikon Aurinkopullon uusia versioita. Uustuotantopullot tulevat avoimeen myyntiin torstai-iltana näyttelyavajaisten yhteydessä.

"Äidin toive oli, että Aurinkopulloa vielä tehtäisiin uudestaan" – keräilijöiden lasisuosikki tekee paluun sata vuotta suunnittelijansa syntymän jälkeen

Helena Tynellin suunnittelemaa Aurinkopulloa valmistetaan Riihimäellä 300 kappaleen erä studiolasituotantona alkuperäisellä muotilla, mutta uudenvärisenä: vaaleansininen ei kuulu alkuperäisiin väreihin.

A. Ahlström myi lopulta Riihimäen lasin alueen porilaiselle kiinteistökehittäjälle

A. Ahlström Oy on myynyt pitkään omistamansa entisen Riihimäen Lasin alueet kiinteistökehittäjälle. G-Capitalin toimitusjohtaja Ami Granön mukaan aluetta voisi jatkossa kehittää asumisen ja teollisen toiminnan suuntaan.

Pullojen henki ja historia

Pullo muotona, käyttöesineenä ja keräilykohteena.

Lasitaiteilija Helena Tynell on kuollut

Modernin suomalaisen lasin pioneereihin kuulunut Helena Tynell on kuollut. Hän oli 97-vuotias.

Uutta luovaa yrittäjyyttä ja palveluja entiseen lasitehtaaseen Riihimäelle - viimeinkin

Neljännesvuosisadan kylmähkönä varastona seisonut puristelasitehdas alkaa hamuta kattonsa alle elokuvaa, videota, käsityöläisyyttä ja liikuntaa. Etinen lasitehdas odottaakin uusia asukkaitaan tehtaaseen jo ensi vuodeksi. Kysyntää mm. liikuntatiloista seudulla on jo nyt.

Työpaikalle ei asennettu lämpöpattereita lainkaan: 1200 astetta riittää

Kun uunissa on yli tuhat astetta lämmintä, ei lämpöpattereilla ole käyttöä edes Suomen kovimmilla pakkasilla. Riihimäen lasikaupungin mainetta vaalivat lasitaiteilijat Marja Hepo-aho ja Kari Alakoski. He ovat ottuneet työskentelemään kuumissa oloissa.Kaksikko sai uudelle puhaltimolleen tilat vanhan lasitehtaan tiiliseinien suojaan.

Aarteenetsintä: olutpullo

Tapio Wirkkalan suunnittelema olutpullo on väriltään vihreä

Aarteenetsintä: Kantarelli

Erotatko Kantarellit toisistaan?

Perinne ei unohdu Riihimäellä: Lasitehtaan koulu yhteistyöhön Lasinpuhaltajakerhon kanssa

Sata vuotta sitten Riihimäen lasitehtaan lapsille perustettu koulu haluaa elävöittää opetusta aloittamalla yhteistyön eläkkeellä olevien lasinpuhaltajien kanssa.

Riihimäen Allinna myytiin äänestysluvuin 6-3

Kulttuurihistoriallisesti arvokas Allinnaa myydään sittenkin Jari Viidan vetämälle Viijari-yhtiölle. Kauppa jäi joksikin aikaa kaupunginhallituksen pöydälle, mutta maanantaina päätös vihdoin nuijittiin äänin 6-3. Kauppa katkaisee tontin läpi kulkevan pyörätien.

Nanny Stillin klassikko syntyi uudelleen kynttiläksi

Nanny Stillin suunnittelema nyppyläinen ja nostalginen Riihimäen lasin Grapponia -lasi on herännyt eloon oikeana kynttilänä. Vanhaa suomalaista lasimuotoilua arvostetaan ja se näkyy uusissa käyttötarkoituksissa yhä enemmän.

Vuoden nuori kädentaitaja - Marja Hepo-aho

Vuoden nuoreksi kädentaitajaksi on valittu riihimäkeläinen lasitaiteilija Marja Hepo-aho. Valtakunnallisen palkinnon voittanut käsityöläinen ihastuttaa raikkaalla ja modernilla muotokielellään, jossa ei ole perinteitä unohdettu.

Somerniemen kesätori pullistelee väkeä

Salon lähistöllä sijaitseva Somerniemen kesätori vetää joka kesälauantai tuhansia asiakkaita. Tori on tunnettu vanhasta keramiikasta ja uskomattomista, vanhoista tarve-esineistä. Kauppa käy Euroopan rahakriisin keskelläkin.

Suomen lasimuseossa saksalaista ja suomalaista muotoilua

Suomen lasimuseossa Riihimäellä avautui perjantaina peräti kolme uutta näyttelyä. Esillä ovat lasitehdas Gralglas Dürnaun lasimuotoilu, Erkkitapio Siiroisen lasituotanto ja Jukka Isotalon kierrätyslasista tehdyt käyttöesineet ja veistokset.

Riihimäki saamassa takaisin mainettaan lasikaupunkina

Riihimäki on saamassa takaisin mainettaan lasikaupunkina. Nuoren polven lasintekijät hakeutuvat kaupunkiin sen hyvän sijainnin, lasimuseon ja vanhan maineen takia. Studiolasipajat haluavat asettua Riihimäen Lasin vanhojen tiilimuurien suojiin.

Loppilaiset kävivät tuhrimassa liikennemerkkejä Riihimäellä

Poliisi otti Riihimäellä kiinni kaksi loppilaista nuorukaista, jotka olivat tuhrineet tagejaan liikennemerkkeihin, bussikatokseen ja kuorma-autoihin. Nuoret miehet olivat liikkeellä varastetulla polkupyörällä.

Oikeusjutun kautta päiväksi unelmatyöhön

Riihimäen lasimuseon johtaja Heikki Matiskainen unelmoi nuorena miehenä Museoviraston arkeologian osaston johtajan pestistä. Vaimo oli kuitenkin sitä mieltä, että epävarma tutkijan pätkäura ei ole kasvavan lapsiperheen isälle hyvä idea. Tuli vielä oikeusjuttu ja nyt Heikki Matiskainen sanoo, että oli hyvä, ettei arkeologia vienytkään miestä.

Innostus hehkuu kuin sula lasimassa

Nuoret tekijät puhaltavat uutta henkeä riihimäkeläiseen lasiosaamiseen. Seitsemän nuoren lasinpuhaltajan osuuskunta on ostanut lopettaneen yrityksen tuotantotilat entisen lasitehtaan alueelta ja aikoo vallata oman osansa taidelasimarkkinoista.

Lasinkeräilijöiden odotetaan innostuvan mystisestä Tamara Aladinista

Suurelta yleisöltä mystiseksi lasimuotoilijaksi jäänyt Tamara Aladin on nostettu suomalaisten muotoilijoiden valokiilaan Suomen Lasimuseon toimesta. Riihimäen Lasi 100 vuotta -näyttelyn ja kirjan ansiosta Aladinin tekemä työ tulee viimein laajaan tietoon.

100 vuotta Riihimäen lasia

Riihimäen lasitehtaan tuotanto ja historia ovat aiheena Suomen lasimuseon syyskauden avaavassa näyttelyssä. Ei liene liioittelua sanoa, että Riihimäen Lasin tuotteita löytyy sinunkin kotoasi.

Riihimäen lasi eli kulta-aikaansa 60-luvulla

Suomen lasimuseossa avautuu perjantaina Riihimäen Lasin historiasta kertova näyttely. Sata vuotta sitten perustettu lasitehdas oli vielä 60-luvulla Pohjoismaiden suurin. Parhaimmillaan yli tuhat henkeä työllistäneen tehtaan tuotanto käsitti niin taide- kuin käyttölasia.

Suomen Lasimuseo juhlii Riihimäen lasin sataa vuotta

Riihimäen lasitehtaan tuotanto ja historia on aiheeena Suomen lasimuseon syyskauden näyttelyssä. Elokuussa avattavassa näyttelyssä on esillä sekä kodin kodin sarjatuotantoa että näyttävää taidelasia.

Lasi kutsuu keräilijöitä

Lasien ja posliinin keräily vaatii taustatutkimusta ja tietoa. Lasien arvonnousu on arvaamatonta.

Suomen lasiala elää murrosta

Lasiala on siirtynyt tehtaista studioihin. Suomen lasimuotoilun tulevaisuus onkin tänä päivänä yksittäisten taiteilijoiden ja taitavien tekijöiden varassa. Muutos ei ole välttämättä pahasta, sanovat lasintekijät. Suomalaista lasimaailmaa luotsataan uudessa näyttelyssä.

Museot luottavat taantumassakin tulevaan

Riihimäen taidemuseo vahvistaa yhteyksiään Hyvinkäälle. Suomen lasimuseo puolestaan valmistelee ensi vuodelle Riihimäen Lasin 100-vuotisjuhla näyttelyä.

Automurtoja Riihimäellä

Riihimäellä on urakoitu automurtoja alkuviikon aikana. Myös Riihimäen lasin vanhan tehdaskiinteistön seinään on maalattu graffiteja ja rikottu ikkunoita.

Nanny Still on kuollut

Suomalainen muotoilija Nanny Still on kuollut. Hän kuoli lyhyen sairauden jälkeen asuinmaassaan Belgiassa viime viikon torstaina.

Riihimäelle esitellään lasiin vangittua kauneutta

Suomen lasimuseossa Riihimäellä vietetään suomalaisen lasimuotoilun uranuurtajiin kuuluneen Gunnel Nymanin syntymän satavuotisjuhlaa. Nyman ehti luoda monia taidelasin klassikkoja, vaikka kuoli alle neljäkymmentävuotiaana.