Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Riku Siivonen, Helsinki, 14.9.2018

Riku Siivosen kolumni: Polttopulloja, lihankorvikkeita ja jodia – A. I. Virtanen olisi täydellinen Nato-Suomen sankari

Valtiollisen komitean on syytä palauttaa A. I. Virtanen suomalaisten mieliin vaikka väkisin, kirjoittaa Siivonen.

Palavia henkilöautoja kadulla.

Malmössa levottomuudet jatkuivat yöllä – kahdessa kaupungissa hyökättiin poliisin kimppuun

Eri puolilla Ruotsia on ollut lukuisia väkivaltaisia mellakoita läpi pääsiäisen. Ne saivat alkunsa äärioikeistolaista tanskalaispoliitikkoa vastustaneista mielenosoituksista.

Nuori mies katsoo kameraan.

Ukrainassa on enemmän sotaan lähtijöitä kuin aseita – 23-vuotias Andrei: "Kukaan ei ole tuntenut pelkoa, kun Venäjä alkoi tappaa naisia ja lapsia"

Ukrainassa suuri osa väestöstä osallistuu sotaponnistukseen. Läntisessä Ukrainassa valmistetaan vapaaehtoisvoimin polttopulloja ja lämmintä ruokaa.

Poliisi

Someron kirkko yritettiin polttaa polttopullolla viikonloppuna

Poliisin mukaan kirkon ikkunoita rikottiin ja yhden ikkunan ulkokarmi oli nokeentunut.

Väkivaltaisuudet jatkuvat Pohjois-Irlannissa

Väkivaltaisuudet jatkuivat Pohjois-Irlannissa – poliisi käytti vesitykkejä Belfastissa

Mellakoitsijat heittivät kiviä, polttopulloja ja ilotulitteita poliisia kohti.

Rikkinäinen pullo teltan edustalla Oulun torilla.

Oulun torilla turvapaikanhakijoiden telttaan kohdistuneesta polttopulloiskusta vaaditaan ehdollista vankeutta rasistisen motiivin takia

Syyttäjän mukaan mies oli suunnitellut iskun ennakkoon, ja pullot oli valmistettu Soldiers of Odinin kerhotiloissa.

Poliisin esitutkintapöytäkirja

Äärioikeistojohtaja jakoi ministerin kotiosoitteen ja sai neuvoja poliisilta: "Keskittäkää voimat, ei pienellä porukalla matuja haastamaan"

Yle sai tietopyynnöllä Kansallismielisten liittouman johtajan ja helsinkiläisen ylikonstaapelin viestittelyä.

Vantaan Poliisitalo

Vantaan marraskuisessa asuntopalossa oli suuremman tuhon ainekset – asunnosta löytyi palopommeja, autokin oli ajastettu syttymään

Ainoa epäilty on vuonna 1958 syntynyt mies, joka löytyi asunnosta kuolleena. Mahdollista motiivia poliisi ei kommentoi.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Poliisi epäilee: Asunto sytytettiin palamaan Leppävirralla

Savon Sanomien mukaan Savonkadulla sijaitsevan asunnon ikkunaan olisi heitetty polttopullo.

Rikkinäinen pullo teltan edustalla Oulun torilla.

Oulun torilla turvapaikanhakijoiden telttaan kohdistuneesta polttopulloiskusta nostettiin syytteet

Polttopulloiskun tekijöiksi epäillään neljää miestä, joista kolme on jäänyt tuntemattomiksi.

Ensiapuhenkilö auttaa naista joka joutui poliisien kyynelkaasuiskun kohteeksi.

Hongkongissa levoton jouluaatto – poliisi suihkutti kyynelkaasua, mielenosoittajat heittivät polttopulloja

Mielenosoitukset ovat jatkuneet jo puoli vuotta, mutta Kiina ei taivu.

Mielenosoittaja vandalisoidun liiketilan edessä Kowloon Tongin alueella Hongkongissa 14. marraskuuta.

Mielenosoittajat jatkavat Hongkongin lamaannuttamista – kouluja suljettu, liikenne estetty paikoin

Poliisi kertoo myös uudesta kuolemantapauksesta, mutta sen yhteyttä mielenosoituksiin ei ole vahvistettu.

Raskaasti varustautuneita mellakkapoliiseja Hongkongissa.

Hongkongin mielenosoituksissa patukoita ja kyynelkaasua – ravintolat joutuivat evakuoimaan asiakkaitaan rähinöiden alta

Hongkongissa on pidätetty 28 ihmistä väkivaltaisuuksien takia. Mielenosoitukset pysyivät rauhanomaisina vain viikon.

konttikylä

Hovioikeus lyhensi Heikinharjun vastaanottokeskuksen polttopulloiskusta annettua tuomiota

Rovaniemen hovioikeus lyhensi parikymppisen miehen Oulun käräjäoikeudessa saamaa yhdyskuntapalvelutuomiota 60 tunnilla.

Isä ja lapsi

Suomi tarjoaa tuhansia euroja, mutta 8-henkinen perhe ei palaa Irakiin – "tarjous on houkutteleva niille, joiden elämä ei ole vaarassa"

Perhe elää Kelan ruoka-avun ja suomalaisten vapaaehtoisten tukemana. Isä ei haluaisi olla Suomessa, mutta ei uskalla palata Irakiinkaan, jossa perheen kotiin heitettiin polttopullo.

liekit lyövät ikkunasta

Helsingin Käpylän polttopulloiskusta epäilty on saatu kiinni – ilmoittautui poliisille Kokkolassa

Miestä epäillään murhan yrityksestä ja törkeästä tuhotyöstä.

liekit lyövät ikkunasta

Suspected Molotov cocktail used in Helsinki apartment blaze, police say

Police suspect a fire that destroyed a flat in Helsinki Monday night was ignited by a Molotov cocktail thrown through a window. No one was hurt in the incident.

Kölnin päärautatieasemaa jouduttiin sulkemaan junaliikenteeltä useiksi tunneiksi.

Panttivankitilanne Kölnin rautatieasemalla saattoi olla terroriteko

Saksalaislehden mukaan mies oli jo kaatanut bensiiniä panttivangin päälle, kun poliisi rynni paikalle.

Gettoutuvatko lähiöt? Turun Varissuon lähipoliisi kertoo

Turussa lähipoliisina toimiva Vesa Jauhiainen saa yhteyden somalinuoriin islamin opettajan avulla – sai aikoinaan ruotsalaiskollegoilta ihmettelyä: Eivätkö polttopullot lennä niskaan?

Jauhiainen nostaa yhtenä isona ongelmana esiin kielitaidon. Aikuinen saattaa seurata vain oman maan televisiolähetyksiä eikä nuori kehtaa sanoa, jos ei ymmärrä koulussa opetettua.

kartta

Oikeus: Espoon polttopulloiskut ravintoloihin olivat kosto – Päätekijä painosti kahta muuta miestä tekemään likaisen työn

Oikeus hylkäsi syytteet murhan yrityksistä: Todennäköisempää, että kukaan ei olisi kuollut.

Kuva öiseltä kadulta. Seinästä roikkuu poliisin eristysnauhaa. Kuvan keskellä seisoo poliisimies keltaisissa huomioliiveissä.

Toimittajalta: Ruotsissa pohditaan politiikan ja median osuutta ääritekoihin

Göteborgin polttopullohyökkäyksen jälkeen Ruotsin media ja poliitikot ovat joutuneet miettimään sananvalintojaan, kirjoittaa Pohjoismaiden-kirjeenvaihtaja Riikka Uosukainen.

poliisiauto

Göteborgilaiset toivat synagogalle kukkia ja sydämiä, ruotsalaispoliitikot tuomitsivat polttopulloiskun jyrkin sanoin

Pääministeri Stefan Löfvénin mukaan ruotsalaisessa yhteiskunnassa ei ole sijaa antisemitismille.

Kuvakaappaus Dagens Nyheter -uutissivustolta.

Herätys: Polttopulloisku synagogaan Ruotsissa, kuluttajaviranomaiset kaipaavat lisävaltuuksia ja Pelastusarmeijan joulupadat tulevat

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Free Ingria -järjestön nettisivu näytöruudulla.

Pietarissa pidätettiin autollinen "aseistettuja inkerinmaalaisia terroristeja" – kuuluvat Vapaa Ingria -ryhmittymään

Suomalaistaustaisten inkeriläisten mukaan Vapaa Ingria -ryhmittymällä ei ole yhteyttä oikeisiin inkeriläisiin.

Pizzeriassa syttyi sunnuntai-iltana tulipalo, joka oli polttopulloisku kertoo poliisi.

Espoon pizzerian tuhopoltosta syytetty määrättiin mielentilatutkimukseen

Oikeus päättää vasta mielentilatutkimuksen jälkeen, mihin rikokseen mies on syyllistynyt.

Espoon käräjäoikeus.

Syyttäjä vaatii neljälle miehelle yli kymmenen vuoden vankeusrangaistusta Espoon polttopulloiskuista

Jutun pääkäsittely alkoi tänään keskiviikkona Espoon käräjäoikeudessa.

Karttakuvassa Kyröskosken Jokimetsä, jossa polttopulloisku sunnuntaina tapahtui.

Tuomio polttopullon heitosta Hämeenkyrössä lieveni hovioikeudessa

Tuomittu heitti vuonna 2016 polttopullon ikkunan läpi makuuhuoneeseen, jossa nukkui kaksi henkilöä.

poliisin miekka-logo

Espoon pitseriapalon esitutkinta valmis – nimikkeenä nyt myös murhan yritys

Kokonaisuudessa on epäiltynä yhteensä viisi ihmistä.

Aleksei Utšitel, Matilda -elokuvan ohjaaja.

Tsaarin kielletystä rakkaudesta kertova elokuva kuohuttaa Venäjällä – Ohjaajan toimistorakennukseen tehtiin polttopulloisku

Äärikonservatiivit pitävät vielä julkaisematonta Nikolai II:n rakastajattaresta kertovaa Matilda-elokuvaa rienauksena ja vaativat sen kieltämistä.

Mielenosoittajat heittelivät kiviä mellakkapoliisia kohti Hampurissa 7. heinäkuuta.

Rajut mielenosoitukset jatkuneet Hampurissa jo kolmatta päivää

Poliisin mukaan mielenosoittajat ovat sytyttäneet useita autoja tuleen.

Pizzeriassa syttyi sunnuntai-iltana tulipalo, joka oli polttopulloisku kertoo poliisi.

Poliisi epäilee Espoon polttopulloiskun motiiviksi kostoa

Poliisi arvelee, että joku polttopulloiskun tekijöistä tuntee pizzerian omistajan.

Pizzeriassa syttyi sunnuntai-iltana tulipalo, joka oli polttopulloisku kertoo poliisi.

Kaksi miestä vangittu epäiltynä Espoon polttopulloiskusta

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on vanginnut 34- ja 32-vuotiaat miehet epäiltynä törkeästä tuhotyöstä.

Kartta

Poliisi epäilee Espoon pizzeriapaloa tuhopoltoksi

Pizzerian omistajan mukaan tekijöitä oli kaksi ja he heittivät pizzeriaan polttopullon.

Kukkia London Bridgen edustalla Lontoossa.

Poliisi: Lontoon iskun tekijät yrittivät ensin vuokrata kuorma-auton – pakettiauto oli varasuunnitelma

Hyökkääjät olivat myös valmistelleet polttopulloja, joita heillä oli mukana autossa.

viinan poltto esineistöä

Vuosikausiksi suljettu viinamuseo avataan uudestaan: Harvinainen video

Rajamäen tehdasmuseoon määrättiin yleisökielto sen avajaispäivänä vuonna 1963.

Rikkinäinen pullo teltan edustalla Oulun torilla.

Turvapaikanhakijoiden telttaan iskenyt on Soldiers of Odinin jäsen – kertoi motiivikseen turhautumisen

Poliisi on ottanut kiinni nuoren miehen, joka heitti sytyttämättömiä, polttoöljyä sisältäneitä pulloja kohti telttaa Oulun torilla. Epäillyn kodista löytyi etsinnöissä myös räjähteitä.

Nuoret turvapaikahakijat pelaavat biljardia vastaanottokeskuksen ikkunan äärellä.

Käräjäoikeus hylkäsi syytteet turvapaikanhakijoiden majoituspaikkaan tehdystä iskusta

Opistolla, jota kohti polttopullot heitettiin, oli tapahtuma-aikaan majoittuneena 14 alaikäistä turvapaikahakijaa. Käräjäoikeus: "Kelvoton yritys."

Nuoret turvapaikahakijat pelaavat biljardia vastaanottokeskuksen ikkunan äärellä.

Neljä miestä teki polttopulloiskun turvapaikanhakijoiden asuntolaan – syyttäjä vaatii ehdollisia vankeusrangaistuksia

Ylivieskan Raudaskylän Kristillisellä Opistolla oli tekoaikaan majoittuneena alaikäisiä turvapaikanhakijoita.

Poliisin logo.

Neljälle syytteet turvapaikanhakijoiden majoituspaikkaan tehdystä polttopulloiskusta

Neljä keskipohjalaista miestä sai syytteen polttopulloiskusta, joka tehtiin Ylivieskan Raudaskylän kristillisen opistoon reilu vuosi sitten. Miehet olivat teon tehdessään humalassa.

Katunäkymä, auto leikeissä.

Lehti: Göteborgin eilinen ammuskelu liittyi lähiöiden jengiväkivaltaan

Sanomalehti Göteborgs-Postenin mukaan Göteborgin eilisessä ampumavälikohtauksessa loukkaantuneen miehen epäiltäisiin olevan viimevuotisen autopommi-iskun takana.

Musiikkivideokuvaus.

Molotovin cocktail, tangomies ja maailmanloppu – näistä syntyy video metallibändille

Forward Momentum -videon teossa on mukana muiden muassa Sentenced-rumpalinakin tunnettu Vesa Ranta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle