Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Sydney McLauglin MM-kisojen pitkässä viestissä.

Kansainvälisessä yleisurheilussa muhii kova peliliike, joka voi johtaa käsittämättömän ME:n murskaamiseen: “Kukaan ei ole päässyt edes lähelle”

Useita maailmanennätyksiä 400 metrin aidoissa rikkonut Sydney McLaughlin-Levrone, 23, suunnittelee tähtäävänsä jatkossa sileälle ratakierrokselle. SE-nainen Viivi Lehikoinen on huomannut uuden ilmiön.

Sara Kuivisto Jyväskylän GP:ssä 2021.

Katso ainakin nämä Kalevan kisojen huippusuoritukset

Yleisurheilun Kalevan kisoissa Joensuussa ratkotaan tänä viikonloppuna Suomen mestaruuksien lisäksi myös paikkoja Münchenin EM-kisoihin.

Viljami Kaasalainen ja Samuel Purola juoksemassa.

Milloin hätyytellään 50 vuoden takaista Suomen ennätystä? Iso muutos harjoittelussa on saanut suomalaismiehet uuteen iskuun ratakierroksella

Viljami Kaasalainen juoksi Jyväskylän GP-kilpailun voittoon 400 metrillä. Kilpailussa yhteensä kolme suomalaista ylsi ennätykseensä ja samalla ensimmäistä kertaa alle 47 sekunnin.

Sydney McLaughlin aitoo MM-finaalissa

Kommentti: MM-kisojen häkellyttävin suoritus on nähty, mutta Sydney McLaughlinin ME:n jälkeen on pakko kysyä, onko naisten aitakorkeudessa mitään järkeä

Maailman kovapalkkaisin yleisurheileva nainen on liian hyvä lajiinsa sen nykyisillä säännöillä, kirjoittaa toimittaja Atte Husu Hayward Fieldiltä.

Allyson Felix vilkuttaa yleisölle Yhdysvaltain mestaruuskisoissa.

Yksi kaikkien aikojen yleisurheilijoista juoksi viimeisen ratakierroksen kilpailunsa – Allyson Felix paljastaa harkinneensa lopettamista jo 14 vuotta sitten

Allyson Felix jäi ilman henkilökohtaista MM-kisapaikkaa 400 metrillä, mutta hän kuulunee Yhdysvaltain viestipooliin Eugenen MM-kilpailuissa heinäkuussa.

Sydney McLaughlin ylittää aidan.

Yleisurheilun MM-areenalla hurjasteltiin jo nyt – Sydney McLaughlin rikkoi pitkien aitojen maailmanennätyksen: "Taivas on rajana"

Yhdysvaltain yleisurheilumestaruuskisojen kolmas päivä huipentui olympiavoittaja Sydney McLaughlinin huimaan esitykseen 400 metrin aitajuoksussa.

Wilma Murto hyppäsi seipään Suomen ennätyksen

Suomen naisilla pitkästä aikaa loistosaumat voittaa Ruotsi maaottelussa – nämä asiat ratkaisevat viikonloppuna

Yle Urheilun asiantuntija Tuomas Raja perkasi lähtökohdat viikonloppuna Tukholmassa kilpailtavaan yleisurheilun Ruotsi-otteluun. Suomen naisilla on tilastojen valossa hyvät mahdollisuudet katkaista kuuden vuoden tappioputki.

Mette Baas.

VKV:n Mette Baas vei taas 400 metrin Suomen mestaruuden

Mette Baas voitti lauantaina 400 metrin Suomen mestaruuden omalla ennätyksellään ja sunnuntaina hän juoksi hopealle 200 metrillä.

Caster Semenya Rion olympialaisissa.

Yleisurheiluliitto pitää kiinni testosteronirajoista tutkimuksen oikaisemisesta huolimatta

Kansainvälisen yleisurheiluliiton puheenjohtaja Sebastian Coe sanoi BBC:lle, että testosteronirajoja koskevat säännöt ovat tulleet jäädäkseen.

Shaunae Miller-Uibo tuulettaa olympiavoittoaan

Bahama dominoi naistenkin ratakierroksella, Shaunae Miller-Uibo ylivoimaiseen kultaan – Allyson Felix mitaleille viidensissä olympialaisissaan

Bahamalaistähti Miller-Uibo voitti 400 metrin olympiakultaa toisen kerran peräkkäin. Bahaman molemmat mitalit Tokiossa ovat tulleet 400 metriltä. Torstaina Steven Gardiner voitti kultaa miesten ratakierroksella.

Grant Holloway kuvattuna 110 aitafinaalin jälkeen Tokiossa

Yleisurheilulegendoilta tyly tuomio Yhdysvaltain miesjuoksijoiden otteista Tokiossa – 125-vuotinen kultaputki on vaarassa katketa

Ennätykset ovat paukkuneet Tokion olympiastadionin radalla, mutta monet yhdysvaltalaisjuoksijat ovat jääneet kauas kesän parhaasta tasostaan. Miesten 100, 200 ja 400 metrin sekä 110 metrin aitojen kultamitalit ovat menneet muihin maihin, vaikka kärkitulokset olivat amerikkalaisten nimissä.

Karsten Warholm ja Rai Benjamin Tokiossa.

Suomalaiset eivät pysyisi edes sileällä Karsten Warholmin perässä – näistä seikoista Suomi voi ottaa oppia ME-ajan aitoneelta norjalaiselta

Valmennusjohtaja Jarkko Finnin mukaan Warholm on poikkeuksellinen urheilija. Tokion hurjaan aikaan vaikutti kuitenkin myös Rai Benjaminin läsnäolo. Finnin mielestä norjalaisen monilahjakkuuden lajista pitäisi luoda hitti nuorison keskuuteen Suomessa.

Sydney McLaughlin juoksee 400 metrin aitajuoksun maailmanennätyksen.

Tässäkö syy olympialaisten hurjiin maailmanennätyksiin? Tokion olympiastadionin nopea "trampoliinirata" keräsi ylistystä tuoreelta ME-naiselta

Tokion juoksuradan nopea pinta on herättänyt keskustelua. SUL:n valmennuksen ja koulutuksen johtaja Jarkko Finni muistuttaa, että yksin radan pinta tai uudet jalkineet eivät tee maailmanennätyksiä.

Sydney McLaughlin lähikuvassa.

Katso uskomaton maailmanennätys 400 metrin aidoissa! McLaughlin paransi ME-aikaa puolella sekunnilla ja hämmästeli Ylelle: "Epätodellista"

Yhdysvaltojen Sydney McLaughlin ja Dalilah Muhammad painelivat 400 metrin aitojen finaalissa alle entisen maailmanennätyksen. Pronssinainen Femke Bol paranteli Euroopan ennätystä.

Kariem Hussein kuvattuna vuonna 2015 Bekingissä.

Euroopan mestarille yhdeksän kuukauden kilpailukielto olympialaisten alla – aitajuoksija Kariem Hussein kärysi kielletyistä aineista

Sveitsin urheiluliiton mukaan Husseinin syömästä tabletista löytyi lääkeaine niketamidia.

Juoksijat Christine Mboma ja Beatrice Masilingi

"Miesmäisten" naisurheilijoiden kohtelu kuohuttaa jälleen – "Mitä ihmeen syrjintää tämä on, että nostetaan esiin yksittäisiä urheilijoita?"

Managerilegenda ei lähettäisi kohun keskelle joutuneita namibialaisnaisia Tokion olympialaisiin. Syynä on juoksijoita varmuudella odottava mediamylly, jonka volyymi voi olla nuorille urheilijoille liikaa.

Nigerian Aminatou Seyni juoksee nykyään 200 metrin matkaa.

Käsittämättömän ennätysparannuksen tehneellä yleisurheilulupauksella liian suuret testosteroniarvot – naisten 400 metrin kaksi kärkijuoksijaa ei voi kisata lempimatkalla olympialaisissa

Kaksi maailman kolmesta tämän hetken nopeimmasta 400 metrin naisjuoksijoista ei voi osallistua lempimatkalleen Tokion olympialaisissa.

Pikajuoksija Sha'Carri Richardson halaa isoäitiään Betty Harpia Yhdysvaltojen olympiakarsinnoissa.

Pikajuoksun supertähti varmisti olympiapaikkansa perheen surun keskellä – liikuttava hetki kisan jälkeen tallentui kameroille

Satasen maailmantilaston kakkonen Sha'Carri Richardson varmisti Tokio-paikkansa perheen surun keskellä.

Maria Andrejczyk heittää kuvassa keihästä.

Puolan Andrejczyk kiskaisi keihään lähelle ME-lukemia, naisten satasella kovaa tykitystä vastatuuleen

Maria Andrejczyk nousi keihäsennätyksellään 71,40 kaikkien aikojen tilastossa kolmannelle sijalle. Ennätysheitto syntyi heittolajien Euroopan cupissa Splitissä.

Naisten 22-vuotiaiden 200 metrin juoksun Suomen mestari, Veitsiluodon kisaveikkojen Mette Baas.

TUL:n Lapin piiri palkitsi parhaat: kemiläinen Mette Baas on vuoden urheilija

TUL:n Lapin piirin vuoden nuori urheilija on Rovaniemen Reippaan painonnostaja Jannike Bäckström.

Naisten 22-vuotiaiden 200 metrin juoksun Suomen mestari, Veitsiluodon kisaveikkojen Mette Baas.

TUL palkitsi Mette Baasin ja Anni Vuohijoen 2020 lajiensa parhaina

Lappilaisseurojen urheilijoiden lisäksi lajinsa parhaana palkittiin myös kolarilaislähtöinen ja nykyisin Hamarin Eloa edustava Mikael Kylmämaa.

Naisten 22-vuotiaiden 200 metrin juoksun Suomen mestari, Veitsiluodon kisaveikkojen Mette Baas.

Mette Baas valittiin Lapin parhaaksi urheilijaksi

Äänestyksessä Baas sai tiukan vastuksen jalkapalloilija Natalia Kuikasta.

Neziri kisan jälkeen

Video: Veitsiluodon Kisaveikkojen naisille pitkän viestin SM-kultaa

Joukkue otti voiton lauantaina 4x400 metrin juoksussa ajalla 3.45,12.

Ruotsi-ottelu Senja Mäkitörmä

Ruotsi odotetusti reilussa johdossa naisten ottelussa – paras suomalaistulos kuulassa 21 vuoteen päivän valopilkku: "Aika epäuskoinen olo"

Suomi johtaa miehissä Ruotsia yleisurheilun maaottelussa Tampereella ensimmäisen päivän jälkeen 120–104.

Reetta Hurske ja Nooralotta Neziri Ruotsi-ottelu 2018

Ruotsi-maaottelun kokoonpano julki – Samuelsson, Kemppinen sekä Baas urakoivat, Kruger jää pois

Suomen joukkue lähtee haastajana yleisurheilun Ruotsi-otteluun, joka kilpaillaan tulevana viikonvaihteena (5.-6.9.) Ratinan stadionilla Tampereella.

Urheilijoita verryttelemässä.

Uutiset suomalaisten Ruotsi-vihasta saivat Tampereelle matkustavan ruotsalaishuipun surulliseksi: "Ihmiset reagoivat voimakkaasti, kun ovat peloissaan"

Suomi–Ruotsi-maaottelun järjestäminen oli ruotsalaisille niin tärkeää, että apuun pyydettiin maan hallitusta.

Joshua Cheptegei

Bekelen 16 vuotta vanha 5000 metrin maailmanennätys mureni Monacossa – Topi Raitanen omaan ennätykseensä

Ugandan 23-vuotias Joshua Cheptegei on juossut 5000 metrillä uuden maailmanennätyksen.

Wayde van Niekerk

Italialaislehti: 400 metrin ME-miehen paluu radoille vesittyi koronavirustartuntaan

Wayde van Niekerkin piti kilpailla lauantaina Triestessä.

Salwa Eid Naser

Naisten ratakierroksen ihmejuoksija Naserin ylle dopingepäilyjä – asetettiin väliaikaiseen kilpailukieltoon

Bahrainia edustava hallitseva naisten 400 metrin maailmanmestari Salwa Eid Naser on joutunut väliaikaiseen  kilpailukieltoon.

Ruotsi-ottelu 4x400m

"Hengästymistä pidetään pelottavana" – Suomessa on synkkä alennustila yleisurheilun rajuimmalla matkalla, juoksijalegendalta kovaa puhetta ongelman todellisista syistä

Suomalaisten yleisurheiluvaikuttajien mielestä muuttunut kilpailujärjestelmä on polkenut 400 metrin tulostasoa alas.

Mike Tyson 2019

Kommentti: Mitä Mike Tysonin "paluusta" pitää ajatella? Haikailu vanhojen aikojen perään kertoo raskaansarjan nyrkkeilyn lahosta nykytilasta

Mike Tysonin uudet treenivideot nostivat esille raskaansarjan nyrkkeilyn lahon pohjan, kirjoittaa Yle Urheilun toimittaja Joel Holma.

Daniel Ståhl ,Dohan MM 2019

Kiekkojätti Ståhl on ehdolla Euroopan vuoden yleisurheilijaksi

Tuore kiekonheiton maailmanmestari Daniel Ståhl on yksi neljästä ehdokkaasta, joista valitaan Euroopan vuoden yleisurheilija.

Yleisurheilun MM, miesten 20 km kävely

Katso suorana: Miesten 20 kilometrin kävelyn maailmanmestaruus ratkaistaan

Yleisurheilun MM-kisoissa Dohassa kilpaillaan miesten 20 kilometrin kävelyssä kello 23.30 alkaen. Katso kilpailua kuvaa klikkaamalla!

Salwa Eid Naser

Käsittämätön veto! Bahrainin Naserin edellä enää Koch ja Kratochvílová!

Bahrainin Salwa Eid Naser yllätti itsensäkin naisten 400 metrin finaalissa.

Katsomo Khalifa-stadionilla.

Hetki, jota et nähnyt tv:ssä – Dohan MM-stadionilla todistettiin erikoista katsomoepisodia

Khalifa-stadionilla on tiistaina enemmän yleisöä kuin kertaakaan aiemmin käynnissä olevissa Dohan MM-kisoissa.

Irina Ivanova saa jälleen osallistua kansainvälisiin kilpailuihin.

Yksitoista venäläisyleisurheilijaa vapautettiin kansainvälisiin kilpailuihin – olympiavoittajan hakemus hylättiin

Venäläiset kilpailevat neutraalin lipun alla, sillä maalla ei ole edelleenkään osallistumisoikeutta kansainvälisiin kilpailuihin.

Isaac Makwala ja Wayde van Niekerk

Ratakierroksen ME-miestä van Niekerkiä ei nähdä Dohan MM-kisoissa

Valta vaihtuu miesten 400 metrillä yleisurheilun MM-kisoissa Dohassa tänä syksynä.

Johanna Peiponen

Lappilaiset toivat kaksi mitalia Kalevan kisoista

Parhaiten menestyi Johanna Peiponen, joka nappasi kultamitalin 10 000 metrin kisassa.

Dalilah Muhammad

Rion olympiavoittaja Dalilah Muhammad rikkoi 400 metrin aitojen ME:n: "Tämä on vasta alkua"

Dalilah Muhammad alitti ensimmäisenä naisena tällä kaudella 53 sekuntia. Samassa kilpailussa siihen pystyi myös Sydney McLaughlin.

Fred Kerley Michael Norman

Fred Kerley näytti ratakierroksella maailman kärkimiehelle kaapin paikan – Yhdysvallat hallitsee tilastoja moukarissa ja 400 metrillä

Naisten pika-aidoissa ja pituudessa mestareiksi nousivat tutut huippunimet Keni Harrison ja Brittney Reese.

Allyson Felix

Ratakierroksen tähti Allyson Felix palasi äitiyslomalta Yhdysvaltain parhaimmistoon – Christian Coleman ei saanut maanmiehistään vastusta

Maailman kovatasoisimmassa yleisurheilumaassa paikat MM-kisoihin jaetaan raa'asti maan mestaruuskisojen perusteella.

Otto Ahlfors

Otto Ahlfors oli nopein Seinäjoen Tähtikisoissa

Yleisurheiluliiton tähtikisasarjan avausosakilpailu käytiin keskiviikkona Seinäjoella. 

Caster Semenya

Semenya-päätös luvassa vapunpäivänä

Urheilun kansainvälinen välitystuomioistuin CAS julkistaa keskiviikkona 1. toukokuuta odotetun päätöksensä naisten yleisurheilun testosteronirajoista.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle