Uusimmat artikkelit
Nuori visionääri yrittää pelastaa Varkauden akkutehtaan – Yle selvitti, kuka ottaa haltuunsa epäonnisen bisneksen
Epäonninen akkutehdas on ollut noin kymmenen vuotta tyhjillään.
Yksi kuoli asuntopalossa Varkaudessa viikonloppuna – poliisi pidättänyt keski-ikäisen miehen
Tällä hetkellä esitutkinnassa tutkittavina rikosnimikkeinä ovat tappo ja tuhotyö.
Kaupunkipyöräkausi alkaa kesäkuussa Varkaudessa – asukkaat ja matkailijat voivat pyöräillä tänä kesänä ilmaiseksi
Varkaudessa kaksi kesää palvelleet kaupunkipyörät ovat nyt Navitas Kehityksen omistuksessa. Yhtiö ja aiempi pyöräoperaattori ovat sopineet pyörien jatkokäytöstä ja kuviot ovat selvät.
Poliisi tutki Varkauden tulipaloa henkirikoksena – useita ihmisiä otettu kiinni
Toisen kerroksen huoneistossa syttynyt tulipalo ei päässyt leviämään muihin huoneistoihin.
Juvalla samalta työmaalta varastettu kuparia jo kolmesti – viimeisimmän vahingon arvo tuhansia euroja
Itä-Suomessa tapahtuu vuosittain noin 50 omaisuusrikosta, joissa kohteena on metalliromu tai kupari. Poliisin tietojen mukaan valtaosa anastetusta kuparista myydään romuttamoille.
Vesistöjen kevättulvat kääntymässä laskuun
Kallaveden pinnan nousu on pysähtynyt, monilla muilla järvillä tulva on kääntynyt jo laskuun.
Kelan Pohjois-Savon palvelupisteiden aukiolossa muutoksia kesällä
Osa Kelan toimipisteistä on keskikesällä kokonaan kiinni. Osaa koskevat supistetut aukioloajat.
Sähköpotkulaudat tulevat Varkauden katukuvaan myös tänä kesänä
Varkauden kaupunki on tehnyt sähköpotkulautojen vuokrausyrityksille ohjeet pelisääntöjen aikaansaamiseksi muun muassa lautojen pysäköintiin.
Varkaudessa ollaan tyytyväisiä akkutehtaan uuteen omistajaan – ”Kyseessä ei ole mikään start up”
Skeleton Technologies käynnistää akkujen tuotannon Varkaudessa. Kaupungissa iloitaan, että kaupat saatiin viimein tehtyä.
Kanavat avautuvat Pohjois-Savossa perjantaina
Kylmä kevät ja jäätilanne siirsivät kanavien avausta alkuperäisestä suunnitelmasta viikolla.
Helsinkiläismies joutui raa'an henkirikoksen uhriksi Varkaudessa – syytetty myönsi kirveellä hakkaamisen ja ruumiin polttamisen
Syyttäjän mukaan syytetty hyökkäsi yllättäen nuoren helsinkiläismiehen kimppuun eikä uhrilla ollut mahdollisuutta puolustautua. Syytetty on osin myöntänyt teon, mutta kiistää tapon.
Katupöly heikensi ilmanlaatua Pohjois-Savossa – huhtikuu lähivuosien pahin katupölykuukausi
Varkaudessa ilmanlaatu oli huhtikuussa pääasiassa huono, Kuopiossa ja Siilinjärvellä välttävä.
Risujen poltto tai pientareen kulotus voi koitua kalliiksi, jos et noudata vakuutusyhtiön suojeluohjeita
Kevät on pihoilla siivousaikaa ja moni polttaa mielellään puutarharoskat paikan päällä. Jos tuli karkaa rakennuksiin tai metsään aiheuttaen vahinkoja, vakuutusyhtiö harkitsee tarkkaan korvausmäärää.
Sairaanhoitajille on maksettu Varkaudessa koronakorvausta väärin perustein – korvaus perittiin seuraavassa palkassa takaisin
Sairaanhoitajien koronakorvauksen maksu meni keväällä pieleen Varkaudessa. Korvauksen sai vastoin sovittua noin 20 hoitajaa, jotka työskentelivät Varkauden päivystyksessä keväällä 2020.
Carlson myy rautakauppansa RTV-yhtymälle
Kauppa sisältää kuuden rautakaupan liiketoiminnan. Myyntiä perustellaan kuluttajien ostokäyttäytymisen ja markkinoiden muutoksella.
Paritalo tuhoutui Varkaudessa – lapset pääsivät ulos ennen tulen leviämistä
Kaksikerroksinen rakennus tuhoutui asuinkelvottomaksi.
Varkauden akkutehtaan kaupan odotetaan toteutuvan toukokuussa
Uusi yritys on ostamassa akkutehtaan konkurssipesältä koneet ja laitteet sekä tekemässä vuokrasopimuksen tehtaan tiloista.
Hyvinvointialue haluaa lisätä kaihi- ja tyräleikkauksia Iisalmessa ja Varkaudessa – tehostaminen helpottaa Kuopion yliopistollisen sairaalan painetta
Vuoden 2023 alussa aloittanut Pohjois-Savon hyvinvointialue suunnittelee uudistuksia leikkauskäytäntöihin. Vajaalla käytöllä olevia tiloja Iisalmessa ja Varkaudessa halutaan käyttää entistä enemmän.
Palokuntanuoret mittelevät SM-kisoissa Varkaudessa lauantaina
Paikalle odotetaan yli 200 kilpailijaa eri puolilta Suomea. Päivän aikana mitataan sekä fyysisiä taitoja että tietämystä.
Koirarekisteri avautuu ensi viikolla – asiakaspalvelu varautuu kiukkuisiin puheluihin
Ruokaviraston kiistellyn rekisterin piti avautua jo vuodenvaihteessa. Nyt rekisteröintitahdin tulisi olla yli 3 300 koiraa päivässä, jotta kaikki koirat saadaan rekisteriin vuoden loppuun mennessä.
Nuortenpaja sulkeutuu Varkaudessa – toiminta siirtyy Elävä-säätiölle
Elävä-säätiön järjestämä nuorten pajatoiminta alkaa vaiheittain toukokuussa Varkaudessa. Toiminnan paino on nuorten yksilöllisessä valmennuksessa.
Varkauden Aluelämpö teki voittoa lähes kolme miljoonaa euroa viime vuonna
Varkauden ja Savon Voiman omistaman Varkauden Aluelämmön liikevaihto kasvoi viime vuonna 10 prosenttia runsaaseen 17 miljoonaan euroon. Omistajille jaetaan osinkoa 1,5 miljoonaa euroa.
Suomen parhaaksi työpaikaksi valittiin ensi kertaa oppilaitos – rehtori: ”Juhlimme tätä koko loppuvuoden”
Koskaan aiemmin Suomen parhaat työpaikat -listauksen kärkeen ei ole noussut koulutusorganisaatiota. Kyseessä on arvostettu tunnustus, joka kertoo tutkitusti yrityksen hyvästä työntekijäkokemuksesta.
Torstaina on kansallinen veteraanipäivä, juhlatapahtumat Kuopiossa ja Kiuruvedellä
Kuopiossa kansallisen veteraanipäivän juhla järjestetään Musiikkikeskuksella ja Kiuruvedellä kulttuuritalolla.
Katupölytilanne helpottanut Pohjois-Savossa
Kuopion kaupungin katuverkossa katupölyhaitat ovat olleet viime kevättä vähäisempiä. Sen sijaan Varkaudessa on ollut jopa poikkeuksellisen huono.
Tulipalo tuhosi piharakennuksen Varkaudessa
Tulipalo työllisti pelastuslaitosta maanantaina iltapäivällä Varkauden Harjurannassa. Liekit veivät talon piharakennuksen.
Kaksi autoa ajoi rajusti ulos Varkaudessa sunnuntaina aamuyöllä
Peräkkäin kovaa vauhtia ajaneista autoista toinen törmäsi toisen perään.
Varkauden kaupunginjohtajan palkka nousemassa 11 000 euroon kuukaudessa
Varkauden kaupunginhallitus esittää kaupunginjohtajalle palkankorotusta. Yhtenä syynä on se, että kaupunginjohtajan palkka säilyisi muihin kuntiin verrattuna kilpailukykyisenä.
Joku haki jälleen kaupunginjohtajaksi tubettaja Jani Vähäkainun nimellä – viesti kiusaajalle: ”Hanki parempaa sisältöä elämääsi”
Ensin varkautelainen tubettaja Jani Vähäkainu kuuli hakeneensa Joensuun kaupunginjohtajaksi, nyt vuorossa oli Kerava. Hän toivoo, että hakijoilta vaadittaisiin vahvaa tunnistautumista.
Poliisi löysi varkautelaisen moottoripyöräkerhon tiloista aseita ja huumeita
Poliisi teki etsinnän Diablos MC Warkaus -kerhon tiloihin maaliskuun lopussa. Etsinnöissä löytyi muun muassa sarjatuliase.
Lauantain teemapäivänä Savon kinojen elokuvat ovat tavallista edullisempia
Elokuviin keskittyvää teemapäivää vietetään ensimmäistä kertaa Suomessa. Mukana on elokuvateattereita ympäri maan.
Jääpalloseura WP-35 hankki maajoukkuehyökkääjän Ruotsista – seuran oma kasvatti Jimi Heinonen palaa Varkauteen
Puolivälieriin päättyneellä kaudella päässyt WP-35 on saanut kovan vahvistuksen ensi kaudelle. Suomen maajoukkuehyökkääjä Jimi Heinonen palaa kasvattajaseuraansa yhdeksän vuoden tauon jälkeen.
Varkauden Aluelämpö saattaa siirtyä Savon Voiman omistukseen
Varkauden kaupunki ja Savon Voima selvittävät osakekannan vaihtoa, jossa osa tai kaikki Varkauden Aluelämmön osakkeista siirtyisivät Savon Voimalle ja Varkauden osuus Savon Voiman omistuksesta kasvaisi.
Savon Voima maksaa omistajakunnilleen 14 miljoonan euron osingot
Savon Voiman omistaa 20 pääasiassa pohjoissavolaista kuntaa.
Jäänmurtaja on lähtenyt pääsiäisen jälkeen avaamaan Saimaan syväväyliä
Väylävirastosta kerrotaan, että syväväyliä tarvitaan puun kuljetuksiin heti keväästä lähtien
Varkaudessa yöllä ravintolaan murtautunut mies jäi kiinni murtopaikalta
Poliisi sai murtautujan nopeasti kiinni silminnäkijän soitettua murrosta hätäkeskukseen.
Nainen puukotti miestä käteen Varkaudessa maanantaina
Nainen puukotti riidan yhteydessä miesystäväänsä yksityisasunnossa.
Kevään katupölykausi on alkanut
Kuiva pakkassää lisää pölypitoisuuksien nousua. Korkeimmat pitoisuudet on mitattu Siilinjärvellä ja Varkaudessa.
Savo-Karjalassa keskitettiin ääniä oman kylän ehdokkaille – ilomantsilaiset kertovat ajatuksistaan videolla
Varsinkin keskustalaisilla oli Savo-Karjalassa kova paikalliskannatus. Asiantuntijan mukaan omaan edustajaan voidaan ladata liiankin kovia odotuksia.
Useimmat Savo-Karjalan vaalipiirin läpimenneet edustajat saivat vahvaa tukea naapurimaakunnasta
Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntaraja ei ollut este, kun äänestäjät valitsivat ehdokkaitaan eduskuntavaaleissa. Kuopiossa ja Joensuussa jaettiin suuriakin äänimääriä naapurimaakuntaan.
Kahden uuden kunnan asukkaat äänestävät nyt Savo-Karjalan vaalipiirissä
Etelä-Savon maakunnasta Joroinen on siirtynyt Pohjois-Savoon ja Heinävesi Pohjois-Karjalaan. Siksi molempien kuntien asukkaat äänestävät nyt ensimmäistä kertaa Savo-Karjalan vaalipiirissä.
Kuka saa valittaa suurpetojen poikkeuslupametsästyksestä, se jakaa Savo-Karjalan kansanedustajaksi pyrkiviä
Suurpetoja harvennetaan poikkeuslupaharkinnan perusteella, mutta luvista on valitettu myös Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitusoikeuden rajaaminen vain paikallisiin tahoihin jakaa ehdokkaita.
Taiteilija Jukka Itkosta muistellaan Varkaudessa runoin ja tarinoin
Taidekeskus Väinölässä lauantaina järjestettävässä tapahtumassa on mahdollisuus tutustua erityisesti teksteistään tunnetuksi tulleen taiteilijan maalauksiin.
Metsähallituksen resurssit erävalvonnassa supistuvat, mutta Itä-Suomessa ei tule muutoksia
Metsähallitus on valtion liikelaitos, jonka rahoitus ohjaa myös erävalvontaa. Tänä vuonna kausivalvontaa valtion mailla vähennetään pohjoisessa. Idässä valvonnan hoitavat vakituiset erätarkastajat.
Varkauden akkutehtaan kauppa voi toteutua huhtikuun alussa
Eurooppalainen ostajaehdokas on testannut konkurssiin menneen tehtaan koneet ja laitteet. Konkurssipesän hoitajan mukaan mitään esteitä kaupan syntymiselle ei pitäisi olla.
Keskisuomalainen-konserni valitsi päätoimittajaksi kavalluksesta tuomitun – konsernijohtaja Kangaskorpi ei tiennyt rikostaustasta
Keskisuomalainen-konserniin kuuluvan Sinun Savo -kaupunkilehden päätoimittajaksi valittu Kimmo Halonen tuomittiin vuonna 2014 törkeästä kavalluksesta ehdolliseen vankeuteen.
Poliisilla riittää kotikeikkoja Itä-Suomessa – ”Tietyissä kohteissa käydään vuodesta toiseen”
Kun naapuriasunnossa metelöidään tai tapellaan, saa hätäkeskus soiton ja poliisi hälytyksen kotikeikalle. Monta kertaa osoite on sama vuodesta toiseen ja lähes aina vastassa on päihtyneitä ihmisiä.
Varkauden teatteri täyttää 110 vuotta – Juhlavuoden kunniaksi kirjoitettu musiikkinäytelmä johdattaa savolaisuuden juurille
Vuonna 1913 perustettu teatteri on yksi Suomen vanhimmista yhtäjaksoisesti toimineista taidelaitoksista.
Entisessä paperitehtaassa voisi kasvaa 5 miljoonaa kiloa kirjolohta vuodessa – ympäristövaikutusten arviointi yllätti yhtiön
Kirjolohen kiertovesikasvatusta kehittänyt Finnforel on selvittänyt jättimäisen kalankasvatuslaitoksen perustamista Jämsän Kaipolan entiseen paperitehtaaseen.
Suojellaanko luontoa yksityisten mailla vapaaehtoisesti vai pakolla, asia jakaa kansanedustajaksi pyrkiviä
Puolueilla on eroa suhtautumisessa luonnonsuojelun toteuttamistapaan. Tämä käy ilmi Savo-Karjalan vaalipiirin ehdokkaiden vastauksista Ylen vaalikoneessa.