Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Merivoimien lippu liehuu tuulessa.

Ensimmäisen maailmansodan aikainen merimiina löytyi yllättäen Saaristomereltä – miina raivattiin Suomen ja Ruotsin sotaharjoituksessa

Miina löytyi Vidskärin edustalta ja ruotsalainen miinantorjunta-alus tunnisti sen 1900-luvun alussa lasketuksi kosketusmiinaksi.

Meriarkeologien kuvaamaa kalaverkkoa hylkyyn kietoutuneena.

Suomen edustalla käyty Itämeren suurin meritaistelu ei ollutkaan niin hirmuinen – yli 200 vuoden jälkeen selvisi, että aluksia tuhoutui puolet luultua vähemmän

Venäläislaivaston tappiot vuonna 1790 käydyssä meritaistelussa ovat osoittautumassa oletettua vähäisemmiksi.

Ruotsin Merivoimien ampumaharjoitus Itämerellä

Yle Ruotsin merisotaharjoituksessa: "Tulevaisuudesta emme toki tiedä, mutta varustaudumme puolustamaan itseämme"

Ruotsalaishavaintojen perusteella Venäjän ilmavoimat esiintyy itämerellä aggressiivisemmin kuin laivasto.

Läheltä

Merivoimien 100-vuotisjuhlakonsertti Turussa

Suomen ja Ruotsin merivoimien orkesterit konsertoivat viikonloppuna Turussa.

Ruotsin erikoisjoukot harjoituksissa Gotlannissa marraskuussa 2015. Raskaasti aseistautuneita sotilaita havumetsässä.

DN: Ruotsin merivoimat lähellä ampua alas tuntemattoman ilma-aluksen

Ruotsalaissotilaat odottivat kovilla patruunoilla ladatut aseet käsissään ampumiskäskyä.

Ruotsalainen miinanraivaaja.

Ruotsi raivaa räjähdyskuntoisia miinoja Ahvenanmereltä

Pohjassa on vanha venäläinen miinakenttä.

Carl Haglund

Haglund puolustusraportista: Tässä rakennetaan kyky taistella yhdessä

Ministeri Haglundin mukaan Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyötä koskevaan raporttiin sisältyy vahva poliittinen signaali.

Expressen: Merivoimat haravoi jälleen Tukholman saaristoa

Ruotsalaislehti kertoo kahden merivoimien aluksen liikkuneen viikonlopun aikana Tukholman saaristossa.

Meriarkeologi Marcus Hjulhammar

"Siellä on isoja aluksia, joita kukaan ei ole nähnyt satoihin vuosiin" – tämänkö vuoksi Ruotsin operaatio epäonnistui?

Itämerta tutkivan sukeltaja-arkeologin näkemyksen mukaan merenpohjasta on hankala löytää kohteita. Esimerkiksi 40 metriset alukset saattavat maata pohjassa satoja vuosia ilman, että kukaan niitä sieltä löytää.

Yksityishenkilön ottama kuva, jossa näkyy sukellusveneeksi epäilty tuntematon esine.

Asiantuntija: Sukellusvene on ylivoimaisesti paras väline etsiä sukellusvenettä

Aktiiviurallaan Suomen merivoimien vedenalaisen valvonnan kehittämisestä vastannut komentaja evp. Jyrki Berner arvioi Ruotsin merivoimien päiviä jatkuneiden etsintöjen viimeisiä käänteitä. Berner pitää hyvin todennäköisenä, että Ruotsi käyttää mahdollisen sukellusveneen etsinnöissä sukellusveneitä.

Grafiikkaa.

Jännitys Itämerellä uusi normaalitila – "Joku testaa Ruotsia"

Sukellusveneen tai minkä lie merenalaisen kulkupelin jahti Ruotsin rannikolla todistaa sen, mikä sotilasasiantuntijapiireissä on tiedetty jo vuosia: sotilaallinen toiminta Itämerellä on viime vuosina lisääntynyt ja lisääntyy edelleen.

Tuesday's papers: Sub-terfuge? As the Swedish Navy's search off the waters of Stockholm continues, the Finnish media heats up with Cold War fears

One topic dominates the dailies on Tuesday, with other stories such as the official visit to Finland by Sweden's new Prime Minister Stefan Löfven and the murder confession by National Coalition youth party member taking back seat.

Jyrki Berner

Asiantuntija: Ruotsalaisten etsimä kohde tuskin on poistunut Tukholman saaristosta

Komentaja evp. Jyrki Berner arvioi, että Ruotsin merivoimat on sulkenut mahdolliset pakoreitit alueella.

Venäjän Itämeren laivaston korvetteja Pietarissa.

SVT: Venäläisalukset tulevat yhä lähemmäksi ruotsalaisia

Ruotsin merivoimille kuuluvan aluksen päällikkö kertoo, että venäläisten lisääntynyt läsnäolo näkyy, kun ruotsalaiset harjoittelevat Itämerellä. 

Ruotsin puolustusvoimien Blackhawk-sotilashelikopteri. Kuva on elokuulta 2014.

Swedish experts: Finland and Sweden should bolster defence partnership over Russia

Military specialists in Sweden’s top daily Dagens Nyheter say the neighbouring countries could use joint military and civilian resources in response to a potential Russian threat.

Ruotsin puolustusvoimien Blackhawk-sotilashelikopteri. Kuva on elokuulta 2014.

Ruotsalaisasiantuntijat: Suomen ja Ruotsin pitäisi lisätä sotilasyhteistyötä Venäjän uhan vuoksi

Naapurimaat voisivat käyttää yhteisiä sotilas- ja siviiliresursseja, ehdottavat sotilasasiantuntijat Dagens Nyheter -lehteen kirjoittamassaan mielipidekirjoituksessa.

Mustavalkokuva sukellusveneen osasta.

Ruotsin merivoimat löysi miinan räjäyttämän neuvostosukellusveneen

Hylky on syyskuussa 1941 uponnut S-6, joka ilmeisesti ajoi suoraan päin Saksan miinakenttää.

Tukholman sukellusvene olikin laituri

Tukholmassa huhtikuussa havaittu epäilty sukellusvene on paljastunut laituriksi. Merivoimien tiedottaja kertoo ruotsalaisille tiedotusvälineille, että laituri oli lähtenyt liikkeelle jäiden mukana.

Ruotsissa tutkitaan jälleen sukellusvenehavaintoa

Ruotsissa tutkitaan epäiltyä sukellusvenehavaintoa Tukholman lähistöllä. Ruotsin merivoimat selvittää, liikkuiko vieras sukellusvene lähellä Saltsjöbadenia Tukholman sisäsaaristossa kolmisen viikoa sitten.

Merellä soditaan kahdella kielellä

Vattajalla puhutaan viikonvaihteen aikana riikinruotsia. Ruotsalaiset joukot osallistuvat ilmatorjuntaharjoitukseen Kokkolan Vattajalla.

Ruotsalaiset pidättivät merirosvoja Somalian tuntumassa

Ruotsin merivoimat on pidättänyt seitsemän merirosvoa Somalian edustalla. Partiomassa olleet ruotsalaiset saivat hälytyksen viime yönä, kun merirosvot yrittivät kaapata kreikkalaisen rahtialuksen Adeninlahdella.

Major NATO Exercises In Baltic

NATO forces began an unusually large naval exercise in the Baltic Sea on Monday.

Suomi valmis tiiviimpään sotilasyhteistyöhön Ruotsin kanssa

Puolustusministeri Jyri Häkämiehen mielestä tiivistetty puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa hyödyttäisi Suomea taloudellisesti. Häkämiehen mukaan se ei kuitenkaan korvaisi tarvetta korottaa puolustusmäärärahoja. Ruotsissa haaveillaan pitkälle menevästä asevoimien yhteistyöstä.

Suomen ja Ruotsin joukot harjoittelevat Saaristomerellä

Suomen ja Ruotsin merivoimat harjoittelevat noin viikon ajan Saaristomerellä. Suomalaisten ja ruotsalaisten joukkojen yhteisharjoitus alkaa keskiviikkona, ja se kestää ensi viikon tiistaihin saakka, kerrotaan Merivoimien esikunnasta.

Göteborgin miina räjäytetään

Göteborgin satamasta myöhään keskiviikkona löydetty toisen maailmansodan aikainen miina aiotaan räjäyttää perjantaina.