Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Charles Leclec.

Epäonninen Ferrari-tähti häikäisee Bakun paalukuninkaana – George Russell vastasi aika-ajojen jättipaukusta

Ferrarin Charles Leclerc selätti alkukauden vaikeutensa ja ajoi kolmatta kertaa peräkkäin paalupaikalle Bakun katuradalla. Valtteri Bottas onnistui lyömään tallikaverinsa.

Formula 1.

Formula ykkösissä historiallinen uudistus – tulevana viikonloppuna ajetaan peräti kaksi aika-ajoa

Formula ykkösten sprinttiformaatissa on kaksi merkittävää muutosta. Ne astuvat voimaan Bakun katukisassa.

Tim Väyrynen HJK:n paidassa.

Voitto toisi tänään HJK:lle lähes kolme miljoonaa euroa – summa voi kasvaa vielä merkittävästi

HJK:n kassaan on kilahtanut euromenestyksestä jo noin 1,4 miljoonaa, mutta tänään HJK:lla on mahdollisuus lähes kolmen miljoonan pottiin.

HJK:n Tim Sparv kertoo pelikunnostaan ja torstain ottelun merkityksestä

HJK voi varmistaa voitolla paikan europelien lohkovaiheeseen – kokoonpanossa mukana Huuhkajat-kapteeni Tim Sparv

Kotijoukkue HJK:n kokoonpanossa mukana oleva Tim Sparv sanoo torstain ottelun olevan tärkeä niin seuralle, pelaajille kuin kannattajille. Voitolla HJK varmistaisi lohkopaikan Konferenssiliigassa.

Sateenkaarilippu Hollannin ja Tshekin kamppailussa Budapestissa 27.6.2021

Tyrmistynyt sponsori paljasti: Uefa kielsi sateenkaarimainokset Pietarin ja Bakun EM-kisastadioneilla

Euroopan jalkapalloliitto Uefa on kieltänyt sateenkaarenväriset mainokset vedoten Venäjän ja Azerbaidzhanin lainsäädäntöön. Asian nosti esille saksalainen autojätti Volkswagen.

Lewis Hamilton joutui keskeyttämään Bakun F1-osakilpailun 2021.

MM-sarjan ykkössija haihtui kaksi kierrosta ennen maalia – Lewis Hamiltonin harvinainen virhe hämmentää: "Menee monta päivää ennen kuin hän toipuu"

Pirellin synkkää päivää sävyttivät Strollin ja Verstappenin lähes identtiset rengasrikot Bakun pääsuoralla.

Lewis Hamilton tekee virheen Bakun katuradan ensimmäisessä mutkassa uusintalähdön jälkeen. Hamiltonin renkaat lukkiutuvat ja jarrutus menee pitkäksi.

Perez voitti Azerbaidžanin GP:n, kun Verstappenin rengas räjähti – Hamilton mokasi uusintalähdön, Räikkönen pisteille

Kimi Räikkönen ajoi hienosti ja nappasi kauden ensimmäiset pisteensä. Valtteri Bottas jäi kahdenneksitoista: "Olin kuin liikkuva šikaani".

Valtteri Bottas sätter sin handflata mot sitt nedböjda huvud, iklädd Mercedes svarta tävlingsdräkt.

Bottakselle karmea pettymys Bakun aika-ajossa: "Ei vain pääse kovempaa" – suomalainen valahti kymmenenteen ruutuun

Formula ykkösten Azerbaidžanin osakilpailun aika-ajo oli erittäin rikkonainen useiden ulosajojen jälkeen.

Max Verstappen Red Bullin ratissa.

Red Bullin harjoitusvauhti ylivertaista Azerbaidzhanin gp:ssä, F1-mahtitalli Mercedes ongelmissa – "Autosta puuttuu pitoa"

Red Bull hallitsi formula ykkösten Azerbaidzhanin ensimmäistä harjoituspäivää. Mahtitalli Mercedes ei päässyt kunnon vauhtiin koko päivänä.

Valtteri Bottas sätter sin handflata mot sitt nedböjda huvud, iklädd Mercedes svarta tävlingsdräkt.

Bottas myöhästyi startissa Bakuun – Monacon nolon pulttijupakan käänteet yllättivät

Formula 1 -sarja jatkuu viikonloppuna Azerbaidzhanissa. Valtteri Bottaksella on ollut ongelmia lentojen kanssa ja hän joutuu tämän takia jättämään osan insinöörien palavereista väliin.

Kimi Räikkönen Bakun katuradalla.

Räikkönen pistehaaveiden kera viikonloppuun: "Kilpailut Bakussa voivat olla hyvin kaoottisia"

Veteraanikuljettaja Kimi Räikkönen tietää Bakun katuradan metkut, kun F1-sirkus jatkuu viikonloppuna Azerbaidzhanissa.

Azerbaidžanin tykistö ampuu.

Armenian pääministeri: Vuoristo-Karabahin tilanteeseen ei ole diplomaattista ratkaisua, nyt soditaan

Pääministeri Nikol Pashnijan kutsuu vapaaehtoisia liittymään taisteluun.

Formula 1 Azerbaidzhan

Vahvistus: F1-kauden alku viivästyy lisää – Azerbaidzhanin osakilpailu siirtyy

Azerbaidzhanin osakilpailu on jo kauden kahdeksas F1-kisa, joka on peruttu tai siirretty.

Valtteri Bottas

Autosport: F1-kauden alku viivästynee lisää – Myös Bakun osakilpailu siirtymässä

Formula 1 -kauden aloitus siirtynee lisää, kertoo Autosport-lehti verkkosivuillaan.

Jalkapallon Euro 2020 lohkoarvonta

Katso tallenne: Huuhkajat pelaa B-lohkossa Pietarissa ja Kööpenhaminassa! Yle seurasi hetki hetkeltä lohkoarvontaa

Jalkapallon EM-kisojen lohkot arvotaan lauantaina 30.11. Bukarestissa. Lähetystä voi seurata TV1:ssa ja Areenassa kello 18.30 alkaen.

Huuhkajat Liechtenstein-ottelussa 2019

Kommentti: EM-arvontojen taika ei ole entisensä, mutta yksi hetki voi saada kämmenet hikoamaan

Tässä vaiheessa on miltei mahdotonta sanoa, onko EM-lopputurnauksen A- vai B-lohkoon päätyminen Suomen menestyshaaveiden kannalta suotuisampi vaihtoehto, kirjoittaa Yle Urheilun Matti Härkönen.

Dudelange Qarabag

Täysi kaaos Eurooppa-liigan ottelussa: poliittinen kannanotto keskeytti pelin Luxemburgissa

Dudelangen ja Qarabagin ottelu keskeytyi torstaina poliittista viestiä kantaneen droonin lennettyä kentän ylle.

Yleisurheilu kuvitus

Saga Vanninen otteli kultaa ikäluokkansa maailman kärkituloksella – myös moukarinheitossa kultaa napannut Silja Kosonen venyi kärkitulokseen ja Suomen ennätykseen

Suomalaiset olivat kovassa iskussa 17-vuotiaiden Euroopan nuoriso-olympiafestivaaleilla. Kaikkiaan Suomeen tuli torstaina neljä mitalia.

Eden Hazard Chelsea Laurent Koscielny Arsenal

Arsenal hakee kuivalle jaksolle päätöstä – Tarjoaako Chelsea läksiäislahjan Hazardille?

Jalkapallon Eurooppa-liiga saa uuden tittelinhaltijan myöhään keskiviikkona, kun Bakussa Azerbaidzhanissa ottavat kilpailun finaalissa yhteen englantilaisseurat Arsenal ja Chelsea.

Eden Hazard Chelsea Laurent Koscielny Arsenal

Baku ei innosta brittifaneja – Arsenal ja Chelsea palauttivat yli puolet Eurooppa-liigan finaalilipuista

Arsenalin ja Chelsean välinen jalkapallon Eurooppa-liigan finaali pelataan ensi viikon keskiviikkona Bakussa Azerbaidzhanissa.

Näyttelijä Joanna Lumley matkaa Silkkitiellä.

Kiehtova maailma: Joanna Lumleyn Silkkitie – reitti, joka muutti ihmiskunnan historiaa

Brittinäyttelijä tekee huikean matkan Silkkitiellä.

Henrikh Mkhitaryan

Arsenalin Henrikh Mkhitarjan jää pois Eurooppa-liigan finaalista turvallisuussyistä

Armenian ja finaalin järjestäjämaa Azerbaidzhanin välit ovat kireät, eikä armenialainen Mkhitarjan usko turvallisuutensa olevan taattu.

Arsenal

Hurja etäisyys! Arsenalin ja Chelsean kannattajat joutuvat taivaltamaan finaaliotteluun yli 4 500 kilometrin matkan – "Tätä on mahdotonta hyväksyä"

Lontoolaisseurojen kannattajat saavat jalkapallon Eurooppa-liigan finaaliin vain pienen määrän lippuja, koska pelipaikkakunnalle Bakuun on vaikea matkustaa.

Rebecca Gergalo

Voimistelija Rebecca Gergalo on virheiden jälkeen löytänyt varmuuden EM-kisojen kynnyksellä – "Tuli niin paljon kisoja, ettei ehtinyt palautua"

Suomen Rebecca Gergalo kilpailee yksilöiden neliottelussa rytmisen voimistelun EM-kisoissa viikonloppuna.

Kimi Räikkönen

Räikkösen hylkäyksen takana käsittämättömän pieni ero – tekninen asiantuntija arvostelee rajusti Alfa Romeon toimintaa: "Olisi pitänyt olla rehellinen"

Arvostetun moottoriurheilumedia Motorsportin tekninen asiantuntija Jake Boxall-Legge ihmettelee Alfa Romeon toimintaa Kimi Räikkösen hylkäyksen taustalla.

Bottas ja Hamilton Bakussa

Mercedes-pomo vakuuttaa, ettei talli sorki Bottaksen ja Hamiltonin kaksintaistelua – "Me annamme heidän kisata"

Formula 1 -sarjaa hallitsevan Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff vahvisti Azerbaidzhanin gp:n jälkeen, että tallin kuljettajat Valtteri Bottas ja Lewis Hamilton ovat vapaita taistelemaan kisavoitoista ilman tallimääräyksiä.

Valtteri Bottas

Nyt ei tarvitse itkeä surusta! Valtteri Bottas ajoi paalulta voittoon Bakussa ja otti maukkaan revanssin

Valtteri Bottas kukisti Lewis Hamiltonin komeassa jännitysnäytelmässä Bakun katuradalla.

Valtteri Bottas Bakussa

Valtteri Bottas uskomattomaan voittoon Azerbaidzhanissa! Näin Bakun GP eteni

Yle seurasi hetki hetkeltä Formula 1 -osakilpailua Bakusta Azerbaidzhanista.

Valtteri Bottas

Valtteri Bottas ajoi paalulle täysin käsittämättömässä aika-ajossa! Suomalaistähti loisti jonotusleikin ja kolaritykityksen jälkeen

Valtteri Bottas on ainoa kuljettaja, joka on nyt ottanut tällä kaudella kaksi paalupaikkaa.

Valtteri Bottas

Valtteri Bottaksella iso kasa ongelmia Bakussa – Räikkönenkin valitteli tiimiradiossa

Valtteri Bottas jäi viidenneksi Bakun toisissa harjoituksissa.

Valtteri Bottas

Valtteri Bottas piikitteli F1-tuomari Mika Saloa Bakun sekoilun jälkeen: ”Miten meni niinku omasta mielestä?”

Bakun F1-kisaviikonlopusta on odotettu jännittävää. Heti ensimmäisissä harjoituksissa tapahtui kummia.

George Russellin autoa työnnetään kuvassa

F1-farssi Azerbaidzhanissa! Vakava vaaratilanne keskeytti harjoitukset

Azerbaidzhanin F1-harjoitukset jouduttiin keskeyttämään jo varttitunnin jälkeen.

Lewis Hamilton

Lewis Hamilton kaipaa autoonsa lisävauhtia - "Uskon, että Valtteri ja Ferrarit ovat nopeita Bakussa"

Formula ykkösten MM-pisteistä taistellaan tällä viikolla Azerbaidzhanissa.

Ukrainan Daria Bilodid valkoisessa judogissa

Poikkeuksellinen judoteini teki huikeaa historiaa! – Odotettu maailmanmestaruus tatamilla näytöstyyliin

Ukrainan judoihme Daria Bilodid on tehnyt lajihistoriaa Bakussa käytävien MM-kilpailuiden avauspäivänä torstaina.

Valtteri Bottas vetää kypärää päähänsä.

Bottas: Huomenna otamme sen, mitä Bakussa olisi pitänyt saada

Valtteri Bottas harmitteli paalupaikan karkaamista neljällä sadasosalla. Mercedes on erittäin vahvoissa asemissa sunnuntain kisaan.

Valtteri Bottas

Bottas nauratti pettymyskaljoillaan ja uhkui Ylelle suurta itseluottamusta jatkosopimuspuheissaan

Valtteri Bottas koki Azerbaidzhanin Bakun katuradalla todella suuren pettymyksen, mutta Barcelonan kisaviikonlopun alla Mercedes-kuljettaja oli totutun iloisena.

Bakun katurata on hyvin tiivis.

Bakun F1-kisaa hurjempaa jännitysnäytelmää joutuu etsimään historiankirjoista, mutta menikö draama jo yli? ”Tuolla radalla voisi tapahtua pahoja asioita”

Yle Urheilun Formula 1 -asiantuntija Jukka Mildhin mukan Bakun vaarallinen katurata noudattelee sarjan uuden amerikkalaisomistajan Liberty Median toiveita.

Kimi Räikkönen

Räikköselle kohukolarista kritiikkiryöppy kollegalta, asiantuntija hehkuttaa Kimin asennetta: "Hän on parantanut huomattavasti viime kaudesta"

Esteban Ocon arvosteli kovin sanoin Kimi Räikköstä Azerbaidzhanin GP:n alun kolarista. Yle Urheilun asiantuntijan Jukka Mildhin mukaan Räikkösellä ei ollut tilanteessa mitään tehtävissä.

Valtteri Bottas

Asiantuntija hehkutti Valtteri Bottasta mestarilliseksi ja ymmärsi Mercedes-pomojen rajut moitteet F1-pomoille: "Se oli todella paha juttu"

Yle Urheilun asiantuntija Jukka Mildhin mukaan Valtteri Bottas ei tehnyt Azerbaidzhanin kisaviikonloppuna yhtään virhettä.

Valtteri Bottas

Hamilton olisi antanut Bottakselle voiton hämmentävässä Bakun GP:ssä – Bottas harmitteli C Morelle: ”Huonoa säkää”

Lewis Hamilton myönsi, että Bakun GP:n voitto oli hänelle onnekas. Tallitoveri Valtteri Bottas menetti voiton keskeytykseen aivan loppuvaiheessa.

Kimi Räikkönen

Räikkönen nousi vastoin kaikkia todennäköisyyksiä kakkossijalle: ”Odotin muiden ongelmia”

Kimi Räikkönen oli menossa rengasongelmien ja alun kolaroinnin takia vasta kuudenneksi, mutta lopun uskomaton draama nosti toiseski.

Valtteri Bottas

Bottas keskeytti kärkipaikalta ja Räikkönen nousi toiseksi – näin eteni todella ihmeellinen Bakun GP

Yle Urheilu seurasi uskomatonta Azerbaidzhanin GP:tä hetki hetkeltä.

Valtteri Bottas, Lewis Hamilton.

Bottas ja Hamilton uhosivat Bakun voittokamppailusta Vettelille: ”Kisa voi olla hullu täällä”

Mercedes-kuljettajilta ei puutu itseluottamusta, vaikka viime vuosien menestystalli ei ole voittanut tällä kaudella yhtään kisaa.

Kimi Räikköne

Räikkösen lähes varma paalupaikka muuttui viime hetkellä täyteen pettymykseen – Vettel taas paalulle

Kimi Räikkönen jäi vasta kuudenneksi, kun viimeinen yritys Bakun aika-ajoissa meni pieleen aivan loppuvaiheessa.

Kimi Räikkönen

Vettelille kolmas paalu putkeen, Räikköselle karvas pettymys – näin eteni Bakun GP:n aika-ajot

Yle Urheilu seurasi hetki hetkeltä Azerbaidzhanin GP:n aika-ajoja.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle