Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Forrest Gumpin luonut kirjailija Winston Groom kuoli

Menestyselokuvan innoittaneen kirjan tekijä kuoli 77-vuotiaana.

Pop-kulttuuri antaa autismista väärän kuvan

2000-luvulla autismista on tullut pop-kulttuuria.

Supermarkettien ruokajätekielto halutaan ulottaa koko Eurooppaan

Ranskassa säädetyn lain alkuperäinen ideoija on ottanut tavoitteekseen, ettei muissakaan maissa heitettäisi enää myymättä jäänyttä ruokaa roskiin.

Vähän erilainen kauppareissu: Naiset kelaavat yli 350 kilometriä pyörätuoleilla – video

Kaksi kouvolalaisnaista aikoo kelata pyörätuoleilla Kouvolasta Tuurin kyläkauppaan. Jaana Kivimäen ja Satu Ikosen reissun idea lähti Facebook-viestistä. Kaksikko lähti matkaan tiistaina.

Osa 22/32 Vain nenä juoksee

Edellisviikolla laadittu harjoittelun tehostamisssuunnitelma on toistaiseksi kärsinyt kolhuja. Tosi pitkät lenkit ovat viimeisen viikon aikana jääneet haaveeksi. Toki mukaan mahtuu muutamia harjoituksia. Tosin ne eivät taitaneet olla kovin järkeviä, sillä juuri nyt juoksee ainoastaan nenä.

Benjamin Buttonin uskomaton elämä jää hengettömäksi

Ohjaaja David Fincherin lukuisia Oscar-ehdokkuuksia kerännyt ohjaustyö kertaa katsojille 1900-luvun historian elämänsä väärinpäin elävän miehen kautta. Mielenkiintoisesta ideasta lähtevä ja visuaalisesti kaunis Benjamin Buttonin uskomaton elämä on kuitenkin niitä elokuvia, joissa ulkoiset puitteet ovat kohdillaan, mutta sisältö jättää kylmäksi.