Uusimmat artikkelit

US authority suspects Angry Birds maker of violating child privacy
New Mexico's attorney general has accused the Finnish company of "commercially exploiting" children.
Prisma: Jääkauden jättiläiset – mammuttitutkimus etsii selitystä kookkaiden lajien katoamiseen
Mikä hävitti viimeisen jääkauden jättiläiset?

Yhdysvaltalaissyyttäjät: Nuhjuisesta leiristä pelastettuja lapsia koulutettiin kouluampujiksi
Poliisit tekivät viime perjantaina rynnäkön New Mexicon pohjoispuolella sijaitsevalle leirille, jonka olosuhteita on kuvailtu karmaiseviksi. Leiriltä löytyi 11 nälkiintynyttä lasta.

Kannattaa aina pelata loppuun asti – huikea 14 pisteen loppukiri toi voiton
Yhdysvaltain NCAA-sarjassa nähtiin yksi kaikkien aikojen loppukireistä, kun Nevada kuroi 14 pisteen eron umpeen korisottelun päätösminuutin aikana.

Markkaselle jälleen isot minuutit
Arizonaa edustava Lauri Markkanen sai jälleen rutkasti peliaikaa Yhdysvaltojen yliopistosarjassa.

Suomalaistaiteilijan maine kiirii maailmalla – uniikit lasiveistokset yhdistelevät perinteistä lasinpuhallusta ja sarjakuvaa
Suonenjoelta kotoisin olevan lasitaiteilijan Sini Majurin töissä yhdistyy 100-vuotias lasitekniikka, 3D-tulostus ja sarjakuva. Juuri Frankfurtista palannut taiteilija on kiertänyt teosten kanssa ympäri maailmaa ja vientiä olisi vielä lisääkin. Teoksiin on upotettu kuvien lisäksi jopa savolaista kieroutta.

Nykysirkuksen huippunimi The Ricochet Project Helsingissä: "Käsittelemme sitä, mitä maailmassa tunnetasolla tapahtuu"
Uuden sirkuksen Cirko-festivaalin avaa The Ricochet Projectin ylistetty teos Smoke and Mirrors. New Mexicon autiomaassa syntynyt fyysisesti virtuaalinen akrobatiaesitys käsittelee yksinäisyyttä ja eristäytyneisyyttä. Se antaa myös toivoa yhteyden löytämisestä.

Henttala polki uransa parhaan sijoituksen
Joonas Henttala sijoittui seitsemänneksi Brasiliassa ajaettavan kilpailun ensimmäisellä etapilla.

Nyt lumimyrskyt Texasin riesana
Tornadojen jälkeen Texasin uudeksi riesaksi levisi sakea lumipyry.

Yhdysvalloissa ainakin 43 kuollutta joulun myrskyissä
Poikkeuksellisen rajut sääilmiöt riepottelivat erityisesti Yhdysvaltojen keski- ja eteläosia. Tornadon synnyttämiin myrskyihin ja tulviin on kuollut tähän mennessä ainakin 43 ihmistä.

Huumekuolemat lisääntyneet ympäri Yhdysvaltoja
Terveysviranomaisten mukaan yliannostuksiin kuoli viime vuonna eniten amerikkalaisia yli 40 vuoteen.

Yhdysvallat julisti Manhattan-projektin tapahtumapaikat kansallispuistoksi
Uusi kansallispuisto koostuu kolmesta alueesta eri osavaltioissa. Puiston perustamistilaisuus pidettiin Washington D.C.:ssä, talossa, jossa ydinpommin alkuperäiset suunnitelmat tehtiin.
Hollywoodin mustalla listalla – Teemalauantai 24.10.
Musta lista ja Maan suola: Woody Allen ja neorealismia.

Arvostettu pianisti uhraa kaiken aikansa "neuroottiselle puuhalle"
Jeremy Denkille harjoitteleminen ja konsertit ovat yksi osa elämää. Toisen kokonaisuuden muodostaa kirjoittaminen. Blogissaan amerikkalaispianisti kirjoittaa muun muassa liiallisen kiireen keskellä elämisestä.

Puistonvartijoiden löytämä valokuva pelasti aavikolle tuupertuneen pojan hengen
Ranskalaispojan vanhemmat kuolivat kuumuuteen Yhdysvaltain New Mexicossa.
Nebraska luopumassa kuolemantuomiosta
Nebraskasta voi tulla ensimmäinen osavaltio sitten vuoden 2013, jossa luovutaan kuolemantuomiosta.

"Laiha ja luikku puikkapoika" sai sparrausta maailman kovimmalta pujottelijalta
Joonas Räsänen löysi Yhdysvalloista jälleen ilon ja nautinnon laskemiseensa. MM-kisojen päätöslajissa, miesten pujottelussa, Räsänen haluaa onnistua laskuissaan yhtä hyvin kuin harjoituksissakin.
Kolmivuotias ampui vanhempiaan Yhdysvalloissa
Yhdysvalloissa on sattunut lyhyen ajan sisällä jo useita ampumatapauksia, joissa pieni lapsi on saanut aseen käsiinsä.
Portugali maksaa IMF-lainoja takaisin etuajassa
ainan nopeampi takaisinmaksu tuo miljoonien eurojen säästöt korkokuluissa. Portugalin valtiovarainministeri Maria Luis Albuquerque kertoi keskiviikkona, että Portugali "ottaa tarvittavat askeleet" nopeuttaakseen 25 miljardin euron takaisinmaksamista IMF:lle.

Hyppy avaruuden rajalta rikkoi huiman ennätyksen – Google-pomon syöksy ylitti äänennopeuden
Alan Eustace ylitti Felix Baumgartnerin kaksi vuotta sitten tekemän ennätyshypyn. Laskuvarjohypyn korkeusennätys on nyt 41 kilometriä.

Navajoille satojen miljoonien korvaukset Yhdysvalloilta
Kyseessä on suurin yksittäinen summa, joka vastaavissa kiistoissa on koskaan maksettu intiaaneille.

Sacramento Kings teki NBA-historiaa: kiinnitti ensimmäisen intialaistaustaisen pelaajan
NBA-seura Sacramento Kings on solminut sopimuksen intialaistaustaisen Sim Bhullarin kanssa.

Viimeinen alkuperäisiin koodinpuhujiin kuulunut navajo kuoli Yhdysvalloissa
Yhdysvaltain asevoimilla oli toisen maailmansodan aikaan palveluksessaan yhteensä noin 400 koodinpuhujaa. Heidän tehtävänään oli salata viestejä, joita lähetettiin puhelinten ja radioiden välityksellä Tyynenmeren sotanäyttämöllä.

Yhdysvaltain viranomaiset iskivät latinojengiä vastaan: Yli 600 pidätetty 179 kaupungissa
Oikeusministeriö pitää Surenos-jengiä maan nopeimmin kasvavana jenginä. Sitä epäillään osallisuudesta useisiin rikoksiin, muun muassa murhiin ja huumekauppaan.
Kolme loukkaantui kouluammuskelussa Yhdysvalloissa
Uutistoimisto AFP:n mukaan ampuja avasi tulen Berrendon yläasteen liikuntasalissa Roswellin kaupungissa tiistai-aamuna. Poliisi on pidättänyt ampujan.

Coloradon rankkasade jatkuu, jopa 1 200 ihmistä kateissa
Kuuden ihmisen on vahvistettu kuolleen tulvissa, ja uhrimäärän pelätään kasvavan.
Salamatkustaja yritti tulisesti Yhdysvaltoihin - löydettiin chililastin seasta
Meksikolaismies yritti päästä chililastiin piiloutuneena Yhdysvaltoihin. Matka tyssäsi kuitenkin rajalle.

Kollega ei miellyttänyt - ulkoministeri erosi Portugalissa
Portugalin ulkoministeri Paulo Portas on eronnut. Toinen ministeri lähti hallituksesta vain päivää aiemmin.
Portugalin valtionvarainministeri eroaa
Valtionvarainministeri Vitor Gaspar on eronnut. Gaspar on herättänyt tunteita Portugalissa, sillä hän korotti veroja ja leikkasi julkista kulutusta turvatakseen kansainvälisen lainoituksen.
Pöyry laajentamaan sellutehdasta Brasiliassa
Pöyry sai merkittävän suunnittelusopimuksen ison tehtaan rakennushankkeessa.

Mies unohtui eristysselliin lähes kahdeksi vuodeksi - korvaus 11 miljoonaa euroa
Hylätty vanki joutui muun muassa irrottamaan omia hampaitaan, kun häneltä evättiin pääsy hammaslääkäriin.
Yhdysvalloissa varoitettiin zombihyökkäyksistä - hakkerit asialla
"Kuolleet nousevat haudoistaan ja hyökkäävät elävien kimppuun", peloteltiin muun muassa Montanassa. Pilailun takana voi piillä aikomus tehdä todellista vahinkoa.
USA:n asevoimista erotetut homosotilaat saavat korvauksia
Yhdysvaltain puolustusministeriö on erottanut palveluksesta sotilaat, jotka ovat paljastuneet homoseksuaaleiksi. Samalla palvelussopimuksen mukaista erorahaa on supistettu. Tuomioistuin totesi käytännön laittomaksi.

YK: Miljardi ihmistä ei pääse vessaan
Vessassa käyminen on normaali osa ihmisen elämää, mutta piipahduksesta tulee iso ongelma, jos minkäänlaisia vessoja ei ole käytettävissä. Suuri osa ihmiskunnasta elää oloissa, missä kelvollisessa vessassa käynti on vain unelma. Kyseessä on yksi suurimmista ihmisoikeusongelmista.
Valtaisat maastopalot riehuvat Coloradossa ja New Mexicossa
Yhdeksässä Yhdysvaltain osavaltiossa riehuu kaikkiaan 19 suurta paloa. New Mexicossa ja Coloradossa roihuavat palot kuuluvat suurimpiin osavaltioiden historiasssa.

ToPolle huippuvahvistus VTB-liigasta
Korisliigassa viidentenä oleva ToPo on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen amerikkalaispelaaja Justin Hawkinsin kanssa. Hawkins, 26, siirtyy ToPon riveihin VTB-liigassa pelaavan Minsk 2006:n riveistä.
Yliopistosta varastettu meteoriitti löytyi
New Mexicon yliopiston museosta Yhdysvalloista varastettu meteoriitti on saatu takaisin. Venäläisten aikoinaan lahjoittama, Siperiaan 1940-luvulla pudonnut meteoriitti löytyi keräilijän hallusta.
Poppamies telkien taakse valkopäämerikotkien kynimisestä
Amerikan alkuperäisväestöön kuuluva mies joutunee vankilaan valkopäämerikotkien listimisestä. 47-vuotias poppamies kertoo tappaneensa ja kynineensä viisi Yhdysvaltain kansallislintua kysymättä lupaa sisäministeriöstä.
Branson vihki ensimmäisen kaupallisen avaruuskentän Yhdysvalloissa
Brittimiljardööri Richard Bransonin yritys on avannut ensimmäisen kaupallisen avaruuslentoaseman New Mexicossa. Virgin Galacticin on määrä aloittaa avaruuslennot vuoden 2013 vaihteessa Americaksi ristityltä kentältä.

Hiekkamyrsky nielaisi Arizonan suurimman kaupungin
Valtava hiekkamyrsky peitti tiistai-iltana allensa Arizonan osavaltion pääkaupungin Phoenixin. Kaupungin laitamilta otettu videokuva näyttää mahtavan hiekkapölyseinämän hukuttavan hitaasti kaupungin.
Säteilevän jätteen vakuutetaan olevan suojassa maastopalolta Yhdysvalloissa
Yhdysvalloissa New Mexicon Los Alamosissa riehuu edelleen metsäpalo vain kilometrien päässä ydinaselaboratorion varastoista, joissa on 20 000 tynnyriä plutoniumia sisältävää jätettä. Viranomaisten mukaan varastot ovat turvallisia, eikä radioaktiivinen jäte aiheuta vaaraa.
Ydinaselaboratorio kiinni maastopalon takia Yhdysvalloissa
Los Alamosin ydinaselaboratorio suljettiin sen jälkeen, kun maastopalo leimahti New Mexicon pohjoisosissa sunnuntaina. Vilkkaasti etenevä palo uhkaa jo ydinaselaboratoriota ja sitä ympäröiviä asuinalueita. Pelastusviranomaiset ovat antaneet alueelle vapaaehtoisen evakuointikäskyn.

Billy the Kidin kuvaharvinaisuus myytiin yli 2 miljoonalla dollarilla
Legendaarisen lainsuojattoman Billy the Kidin kuva on myyty huutokaupassa 2,3 miljoonalla dollarilla. Tinakuvan on arvioitu olevan ainut jäljellä oleva kuva pahamaineisesta villin lännen revolverisankarista. Mies on innoittanut kymmeniä ellei satoja elokuvia, tv-sarjoja ja kirjoja.
Brasiliassa hätätila rankkasateista
Brasiliassa on julistettu hätätila seitsemään kaupunkiin suurten rankkasateiden takia. Sateet ovat jatkuneet keskeytyksettä jo kolme päivää.

Rauhallista Joulua!
Kantamusten kanssa selvittiin sunnuntai-iltana Kokkolaan asti ja matka tuntui menevän nopeasti, vaikka juna puolisentuntia oli myöhässä. Se ei kuitenkaan haitannut lentokenttäruuhka-uutisten jälkeen ollenkaan vaan olimme enemmän kuin tyytyväisiä, että ajallaan kotia päästiin.

Toisella puolella palloa x 2
Matka on alkanut ja neljään päivään on mahtunut jo paljon tapahtumia. Torstaina pakkailut sujui hyvin. Kirjoitin itselleni ylös totuttuun tapaan mitä matkaan otan mukaan ja kävin listaa monta kertaa läpi. Tavaraa tuli paljon ja saan aika tyytyväinen olla... ainut mitä unohdin oli aurinkolasit :). Mutta kuten ystäväni sanoo, tämäkuuluu kategoriaan "positiiviset ongelmat".
Lyijykuulat ja rautanaulat muistuttavat intiaanien verilöylystä
Yhdysvalloista on löytynyt eurooppalaisten maahanmuuttajien ja intiaanien taistelupaikka, josta eurooppalaisten uskotaan aloittaneen Yhdysvaltain lounaisosien valloittamisen. Eurooppalaisilta piiritysjoukoilta jäi maastoon 1500-luvun metalliesineitä, joiden perusteella tutkijat arvelevat, että ratkaiseva taistelu käytiin juuri Piedras Marcadasissa.

FC Rio Grande Rockfutiksen SM-voittaja
Rovaniemeläinen FC Rio Grande -joukkue on voittanut Rockfutiksen tämän vuoden Suomenmestaruuden. Joukkue on ollut kahdeksan vuotta mitalisijoilla, mutta voitto oli nyt ensimmäinen.
Kolme ihmistä kuoli toimistoammuskelussa Yhdysvalloissa
Kolme ihmistä kuoli ja neljä haavoittui toimistossa tapahtuneessa ammuskelussa New Mexicossa. Aseistautunut mies hyökkäsi Emcore-kuituoptiikkayhtiön toimistoon aamulla paikallista aikaa Albuquerquessa.

Tähdet saattoivat Dennis Hopperin haudan lepoon
Elokuvatähti Dennis Hopper saatettu haudan lepoon. Hänen hautajaisensa pidettiin keskiviikkona New Mexicossa ja hänen viimeistä matkaansa olivat saapuneet kunnioittamaan läheisten lisäksi muun muassa näyttelijät Jack Nicholson ja Val Kilmer.