Uusimmat artikkelit
Kun todellisuus ei riitä, lisää sitä – Yle mukana median tulevaisuutta luotaavilla messuilla
Mediateknologian johtavan kehittäjän mielestä esimerkiksi Ukrainan sota pitäisi voida kokea virtuaalisesti. Alan huipputapahtumassa uudet teknologiat nähdään myös osana päivittäistä uutisjournalismia.
Opiskelijat ovat hyödyntäneet virtuaalitodellisuutta jo vuosia, mutta työpaikoilla teknologiaa käytetään harvoin – nyt sitä yritetään lisätä
Virtuaalitodellisuuden oppimisympäristöt ovat olleet tähän asti harvojen yritysten käytössä. Niistä haetaan taloudellista hyötyä niin markkinointiin, huoltoihin kuin perehdyttämiseen.
Maisa Immonen, 26, opetteli 3D-taiteen itsekseen, voitti pelkonsa ja tekee nyt Insta-filttereitä työkseen: "Tämä on räjähtänyt käsiin"
Metaversumin kehittyminen tarjoaa Suomessakin taideosaajille uusia työmahdollisuuksia. Esimerkiksi Timo Wright vie työn alla olevalla vr-dokumentillaan katsojan Fukushiman kaduille.
Mikä ihme on metaversumi, jonka mukaan Facebook nimesi itsensä uudelleen? "Elät siinä jo nyt", sanoo asiantuntija
Metaversumi nousi otsikoihin, kun Facebook ilmotti palkkaavansa valtavan määrän työntekijöitä Eurooppaan kehittämään sitä. Somejätti ei suinkaan ole metaversumi-suunnitelmineen yksin.
Räjäytä tajuntasi synteettisellä medialla!
Blow Your Mind -tapahtuma järjestetään 5.11.2021.

Pokémon Go nousi hurjaan suosioon viisi vuotta sitten, mutta pelillä tehdään yhä kasapäin rahaa – nyt sitä vastaan masinoidaan kuitenkin boikottia
Pokémon Go on edelleen maailman neljänneksi suosituin mobiilipeli. Koronan takia peliin tehtiin merkittäviä muutoksia, ja palaaminen normaaliin kuumentaa tunteita myös Pokémon Gossa.
Kuopion remontoitu kulttuurikeskus avasi vihdoin ovensa – avausnäyttely esittelee italialaisen renessanssimestarin töitä
Kuopion museon uudet tilat avautuvat pitkän odotuksen päätteeksi Da Vinci -näyttelyllä, jossa on hyödynnetty lisätyn todellisuuden tuomia mahdollisuuksia.

"Haluatko tietää, miltä tuntuu kuolla?" Espoon teatteri houkuttelee katsojia digitaaliseen roolipeliin ja lisää on luvassa
Teatteritaide ottaa haparoivia askeleita virtuaalimaailmassa. Uusia keinoja kehitetään kuumeisesti.
Oulussa Hiukkavaaran koululaiset saavat aiempaa vahvemman visuaalisen kokemuksen opetettavista asioista – apuna lisätty todellisuus
Yli 200 oppilasta pääsee kokeilemaan tekniikka, jossa luokkatilaan tuodaan näkymää esimerkiksi veden kiertokulusta.
Vuorovaikutus on sisältöä
Sosiaalisen median alustoilla opimme yhteisöistä.

Perjantai 3.4.2020 (tv)
Tukihakemuksista tulee iso ruuhka. Koronatilanne lisää alkoholin myyntiä. Lisätty todellisuus parantaa kerrontaa. Sääennuste.

Suomalainen yritys hyppää Broadway-musikaaleihin – Arilynin lisätty todellisuus on kiinnostanut myös Ozzy Osbournea
Lisätyn todellisuuden sovelluksia tarjoavan kotimaisen Arilynin uusi aluevaltaus on amerikkalaiset musikaalit.
Kahvia, muusia ja liukuvoidetta – Jokaisen kaapeista löytyy aineksia Sorjosen maskeerauksia varten, ja niitä käyttäneen Eija Hakkaraisen töitä saattaisi luulla oikeiksi
Oletko tullut ajatelleeksi, että tekoveriäkin on erilaisia?

Miltä näyttää virtuaalitodellisuuden tulevaisuus? Maailmalla sitä kehittävät teknologiajätit, Suomi rahoittaa sovelluksia myös julkisin varoin
Laajennetun todellisuuden keskus Helsinki XR Center tuottaa pelejä ja taidekokemuksia. Helsingissä sijaitseva uusi keskus tarjoaa ammattilaisille ilmaiseksi pelit ja vehkeet uusimman VR:n ja AR:n kehittämiseen
Vesalan konsertissa kokeiltiin lisättyä todellisuutta – yleisö pidättäytyi vielä perinteisessä kännykkävalomeressä
Kännykkäsovelluksen kautta konsertissa pystyi näkemään mustekalan lonkeroita ja leijuvia meduusoja.

Kirjailija Minna Canthia tehdään tutuksi nyt myös lisätyn todellisuuden kierroksella ja mobiilipelissä Kuopiossa
Minna Canthin aikakautta värittävät valokuvat ja kirjailijalle kuuluneet virtuaalisesti nähtävät esineet.

Pokemon Go -pelin valmistaja julkaisi Harry Potter -mobiilipelin
Uusi Harry Potter: Wizards Unite -peli käyttää edeltäjänsä tavoin AR-teknologiaa ja Googlen karttapalveluita.

Finnish developer making game based on Netflix hit series Stranger Things
The mobile game will feature animated characters and utilise augmented reality tech, according to the developer.

Google lupasi konferenssissaan lisää yksityisyyttä käyttäjilleen – Uudet innovaatiot tuovat valkohain pihakeinuusi ja tekstinkääntäjän kameraasi
Google julkaisi uusia innovaatioitaan vuotuisessa kehittäjien konferenssissa pääkonttorissaan Kaliforniassa.

Virtuaalilasit saavat katsojan tuntemaan kehossaan sodan raakuuden: "Näistä puhutaan jopa empatiakoneina"
Tampereen yliopistolla tutkitaan, miten historian visualisointi auttaa ymmärtämään tapahtumia paremmin.
Palvelumme verkossa, televisiossa ja radiossa ovat tarjolla kaikille yhtäläisin ehdoin
Palvelumme ovat kaikkien käytössä yhtäläisin ehdoin.

Suomalaiset kauppaavat New Yorkin museoille lisättyä todellisuutta, joka herättää teokset eloon: "Noste on kova, voimme olla Suomen seuraava Nokia"
New York haluaa USA:n lisätyn todellisuuden keskukseksi. Sinne hamuavat myös suomalaiset alan yritykset Arilyn ja Memorandum.
Ilmees ku: Empaattista tarinankerrontaa lisätyn todellisuuden avulla
Ilmees ku -kokeilu testasi tarinankerrontaa AR-peilissä.
Teknologia viekoittelee unohtamaan inhimillisyyden - teknologian ilmiökartta maaliskuussa 2019
Ajatuksiamme huomionarvoisista teknologian ilmiöistä.

5G-teknologia voi mullistaa viihteen, teollisuuden ja liikenteen – samalla yksityisyys kapenee ja hybridisodankäynnille tulee uusia keinoja
Tietoverkkotekniikan professoriin mukaan esineiden internetiin kytketyt laitteet aiheuttavat yhteiskunnallisia riskejä.

"Kuin olisi vieressä ja osoittaisi sormella" – Kun auto hajoaa keskelle korpea, mekaanikko voi saada korjausohjeet silmille Australiasta
Lisätty todellisuus voi mullistaa mekaanikon työn lähitulevaisuudessa. Katso videolta, kuinka teknologia toimii toimittajan käsissä.

Ylen uutisstudiolle tehdään kasvojenkohotus – "Lisäämme uutisten ymmärrettävyyttä ja tapahtumien taustoja"
Ensimmäinen uutislähetys ehostetusta studiosta tehdään tammikuun 9. päivä.

Jo 6-vuotiaat osaavat laittaa kolmiulotteisen ketun juoksemaan metsässä sovelluksen avulla – näin suomalaislapsia opetetaan päiväkodissa
Lapset suunnittelivat tietokoneohjelman avulla unelmiensa pihan päiväkodilleen.

Suurperheen äiti rakentaa Pokemon Gon kaltaista satupeliä ja aikoo valloittaa sillä maailman: "Kyllä tässä miljoonista latauksista lähdetään"
Pelialan kattojärjestön Neogamesin mukaan lapsille suunnattu 3D- ja AR-mobiilipeli on harvinainen yhdistelmä.
Skrollaus, striimaus ja evästeet – tunnetko digiajan ilmaukset?
Testaa, kuinka hyvin tunnet digikielen sanaston.

Kolkon teollisuushallin uumenissa on tieteiselokuvia muistuttava hermokeskus, josta on suora yhteys miljooniin suomalaisiin seuraavan kuukauden aikana – suomalaiskodeissa nautitaan nyt lisätystä todellisuudesta, robottijournalismista sekä intohimoisista tekijöistä
Helsingin Pasilaan on kohonnut kisastudio, jollaista ei ennen ole nähty. Kurkista kulisseihin ja katso millaisista puitteista Yle välittää jalkapallon MM-kilpailut.
Summeri teki ilmeisiin perustuvan AR-filtteristoorin
Filtteriä voi käyttää Facebook-sovelluksella.

Suojeltu rakennuskaan ei ole enää turvassa seinätaiteelta, kiitos lisätyn todellisuuden
Lisätty todellisuus tuo taiteen sellaisiin paikkoihin, joihin sitä muuten ei voi tehdä. Sen avulla voi piirtää vaikka suojellun rakennuksen seinään.

Ylen olympiastudiossa tehtiin historiaa – juontaja haastatteli ilmaa, eli virtuaalista Sami Jauhojärveä: "Ajattelin, että tyhjille seinille puhuminen tuntuisi tyhmältä"
Katso videolta, miltä näytti, kun Sami Jauhojärvi tuotiin AR-tekniikan avulla Etelä-Koreasta Ylen olympiastudioon.

Älypuhelimiin tulossa uusia ominaisuuksia: Kuvahuijauksista entistä realistisempia ja jopa valevideot mahdollisia
Ulkoisesti älypuhelimet ovat muuttuneet viime vuosina niukasti, mutta kuorien sisällä tapahtuu jo tämän vuoden aikana, arvioi tutkimus- ja konsulttiyhtiö Deloitte.

Virtuaalilasit päässä ruisleipä voi maistua yhtä hyvältä kuin suklaa
Se, millainen sää ulkona on tai millaisessa ympäristössä evääsi syöt, saattaa vaikuttaa siihen, kuinka nautinnolliseksi ateriasi koet.

Virtuaalitodellisuus tulee – alan yhtiöiden liikevaihto kaksinkertaistui vuodessa, Stockmann teki joulupokemonit
Keinotodellisuuden parissa työskentelee yli sata suomalaisyritystä. Arilyn vei virtuaalipukin Stockmannille, Varjo tuo markkinoille omat virtuaalilasit.
Vikasietotila: Älylaseja ja -korvanappeja, ihoon upotettavia näyttöjä – mitä älypuhelimen jälkeen?
Kännykän toiminnot hajoavat palasiksi

Kaverin kanssa etulinjaan suoraan tykistökeskitykseen – Museossa voi käydä sotaa Pokémonin tekniikalla
Aito tykistökeskitys voi olla osalle kävijöistä jopa liian todenmukainen. Tekniikka ja tarinat työllistävät jatkossa paljon eri alojen osaajia museonäyttelyiden teossa.

Hämeen linnan lisätty todellisuus paljastaa miltä Ritarisali näytti 1500-luvulla
Pokémon Go –pelin tunnetuksi tekemä lisätty todellisuus nostaa eloon Hämeen linnan historiallisen Ritarisalissa 1500-luvulla olleet, mutta nyt jo puretut holvikaaret. Jatkossa sovellus voi tuoda jopa virtuaaliset hahmot kertomaan elämästä keskiaikaisessa linnassa.
Petri Home: Yle AR herättää joulukalenterin kuvat eloon
Lisätty todellisuus tarjoaa hyödyntämisen mahdollisuuksia.
Anssi Komulainen: Yle Beta is an incubator for future media experiences
Yle is inviting you on a quest for something new.

Näin ostat vaatteesi verkosta 2020-luvulla: Sovita virtuaalisesti, toimitus tunneissa lähimyymälästä
Miltä kuulostaisi tilata uudet kengät, ja saada ne jo tunnin sisään tai mennä uuteen kaupunkiin, jossa paikallisten myymälöiden tarjonta olisi selailtavissa netissä? Entä jos voisit sovittaa valitsemaasi vaatetta virtuaalisesti? Näin muodin verkkokauppa tulee muuttumaan lähivuosina.

Pokémon Go liikuttaa – pelkästään Yhdysvalloissa kävellään joka päivä 20 kertaa maapallon ympäri
Ihmisten saaminen liikkeelle on yksi huikean suosion saaneen Pokémon Go -mobiilipelin suurimmista saavutuksista. Tutkija uskoo pelin tuottavan askelien lisäksi sosiaalista hyvinvointia – sekä uusia pelejä.

Perjantai 7.10.2016 (tv)
Kolumbian presidentti Juan Manuel Santos saa Nobelin rauhanpalkinnon. Myrsky on tehnyt suuria vahinkoja Haitissa Karibianmerellä. Datalasit tuovat lisättyä todellisuutta. Ylen Teksti-TV täyttää tänään 35 vuotta. Vuosi kotoutumiskoulutuksessa -videoblogi jatkuu. Säätiedot.

Viikko tieteessä: Rajumpia pyörremyrskyjä, nukkuvat linnut lentävät, lisätty todellisuus ja arkeologikoira
Tieteen suurimpia saavutuksia ja ihmeellisimpiä löydöksiä viikon varrelta.

Mitä tulee Pokémonin jälkeen? Seuraava hittipeli voisi olla Harry Potter GO, NHL GO tai Joey Tribbiani GO
Koska eihän tämä nyt pelkkään Pokémon GO -peliin jää.

"Ihmisillä ei ole varaa olla käyttämättä sitä" – Pokémon GO:n esittelemä lisätty todellisuus on tulevaisuudessa elinehto
Lisätystä todellisuudesta puhutaan tietotekniikan neljäntenä vallankumouksena. Aiemmat ovat olleet PC, internet ja mobiililaitteet.

Maailman villinnyt Pokémon GO osuu parikymppisten nostalgiahermoon – peliteollisuus hakee jo seuraavaa hittiä
Jätti-ilmiöksi viikossa räjähtänyt Pokémon Go on saanut suomalaisetkin sekaisin, vaikka sitä ei vielä edes virallisesti ole julkaistu täällä. Mihin pelin taika perustuu? Minkä vuoksi lisättyä todellisuutta hyödyntävästä pelistä tuli hitti vasta nyt, vaikka teknologia on vanhaa? Voiko pelimaailmassa osua kultasuoneen muuten kuin tutuilla hahmoilla? Seuraava iso juttu voi kurkistella jo kulman takana.