Uusimmat artikkelit
HPK:n kapteeni Juuso Hietanen: Joukkueen tavoite on asetettu playoffeihin
Viimeistään keväällä HPK aikoo olla parhaimmillaan. Joukkueen kausi alkaa tiistaina ottelulla Rauman Lukkoa vastaan.
HPK:n tuore vahvistus Juuso Hietanen ennakoi keskiviikkona alkavaa liigakautta: "Kamppailu ja energia on vahvuutemme"
Hämeenlinnan pallokerhon päävalmentaja Jarno Pikkarainen uskoo alkavasta kaudesta tasaista.
Kommentti: Leijonien NHL-tähti häikäisee, mutta yksi Suomen sankari jää aina kaikilta huomaamatta
Leijonien puolustuksesta löytyy tähtiä, mutta myös yksi näkymätön ja täysin korvaamaton sankari, kirjoittaa Jussi Paasi.

Asuntojen hintojen nousu Suomessa on koko Euroopan toiseksi hitainta – ja se on hyvä, sanoo jopa asuntorakentaja
EU:ssa asuntojen hinnat nousivat yli neljä prosenttia, mutta Suomessa alle yhden prosentin vauhdilla. Asuntorakennuttajan mukaan "Suomessa ei ole enää varaa nostaa hintoja".

Dinamo sysäsi Jokerit kuilun partaalle – "Semmoinen tilanne, mitä ei saisi olla missään tapauksessa"
Helsinkiläisjoukkueen KHL-jääkiekkokausi uhkaa päättyä.

Jokerit ei vieläkään onnistunut kukistamaan Dinamoa, edessä pakkovoitto Moskovassa
Moskovan Dinamo on kampeamassa Jokereita kesälomalle, sillä se nappasi toisen peräkkäisen voittonsa Helsingissä.

Liigatähden hurja rannelaukaus aloitti komean kirin – katso, miten Leijonat kaatoi Ruotsin
Leijonat ratkaisi ottelun ajassa 57.20.

Kommentti: Leijonien ”vapaapäivästä” tuli painajaismainen – katsomonkin puolella tapahtui kummia
Suomen ja Etelä-Korean kohtaamisesta muodostui monella tavalla hämmentävä jääkiekko-ottelu, kirjoittaa Yle Urheilun toimittaja Jussi Paasi.

Leijonat harjoitteli tutuilla kentällisillä – ylivoimaviisikot selvillä
Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue matkustaa tänään Souliin.

Leijonavalmennus lähti liikkeelle lähes sadasta nimestä - "Kukkosen johtajuutta ei pysty oikein millään mittaamaan"
Suomen jääkiekkomaajoukkueen GM Jere Lehtinen oli maanantaina ylpeä siitä, kuinka kovalta Leijonien olympianippu näytti paperilla pitkällisen valintaprosessin jälkeen.

Olympiakandidaatti Rämö ei usko KHL:n boikottiin: "Se tekisi vain hallaa heille itselleen"
Leijonakonkari Juuso Hietasen mukaan Moskovan Dynamon kopissa ei ole juuri keskusteltu Venäjän sulkemispäätöksestä.

Suikkanen listasi kokoonpanonsa olympialaisiin Yle Urheilun Leijona-koneessa ja sai kollegan mietteliääksi - "Kuinka paljon Marjamäki laskee Pyörälän ja Kukkosen varaan?"
Yle Urheilun Leijona-koneessa voit kasata omat ketjusi Pyeongchangin olympialaisiin. Kiekkoasiantuntija Kai Suikkanen näytti mallia

Pelaajien joukkopako miljoonaveloissa olevasta KHL-seurasta alkoi – leijonapakki Juuso Hietasen tilanne avoin
KHL kertoi tiistaina, että 42 pelaajaa on lähtenyt Dinamo Moskovasta.

Leijonapuolustaja muistutti - "Tulimme ulos voittajina monesta vaikeasta paikasta"
Leijonien tehokkaimman puolustajan Juuso Hietasen, 31, naamasta näki, ettei jääkiekon MM-turnaus päättynyt toiveiden mukaisesti.

Juhamatti Aaltonen hukkasi elämänsä tilaisuuden – käsittämätön putki jatkuu
Suomella oli paremmat maalipaikat avauserässä Yhdysvaltoja vastaan.

Kommentti: Leijonissa tapahtunut valtava muutos – jopa Marjamäki rentoutui
Sveitsi-ottelun huima nousu osoitti, että Leijonissa on sittenkin tarvittavaa henkistä kovuutta, kirjoittaa Yle Urheilun Joska Saarinen.

Nyt tuli Leijonien voittomaali oikealle miehelle: "Hienoa, että pelilliset johtajat ratkaisevat pelejä"
Valtteri Filppula teki sunnuntaina yhden maajoukkueuransa tärkeimmistä maaleista.

Leijonien ylivoima kaipaa lisää tehoja - "Löytyisikö rightin hyökkääjä?"
Yle Urheilun asiantuntija Antti Pennasen mukaan Valtteri Filppulan johtamaan ylivoimakoostumukseen kaivattaisiin oikea käsi alhaalla pelaavaa hyökkääjää.

Leijonat muutti pelaamistaan Norjaa vastaan - "Suomi onnistui todella hyvin"
Yle Urheilun asiantuntija Antti Pennanen piti hyökkäämisen nopeuttamista Norjaa vastaan onnistuneena ratkaisuna.

Kaksi nopeaa osumaa vei Leijonat johtoon - Julius Hongalle avausosuma
Suomen puolustajat ovat vastanneet maalinteosta Pariisissa.

Leijonat menetti kahden maalin johtonsa - "Kundit menivät nopeasti hapoille tänään"
Isäntämaa Tshekki päihitti Suomen jääkiekkomaajoukkueen maalein 3-2 miesten EHT-turnauksen ottelussa Ceske Budejovicessa.

Kommentti: Vaisu, vaisumpi Helsingin turnaus
Leijona-miehistön anti Helsingin EHT-turnauksessa ei päätä huimannut, kirjoittaa Yle Urheilun Jussi Saarinen.

Jokerien pisteputki päätökseen KHL:ssä - "Yksinkertaisempaa peliä jatkossa"
Jokerit tavoitteli KHL:ssä seitsemän ottelun pisteputkea, joka jäi tappion vuoksi kuuden ottelun mittaiseksi.

Laineella ikimuistoinen taisto: "Ihan sama onko 13000 vai 2 katsojaa"
Lapsuudenidoli Aleksander Ovetshkinin kohtaaminen jäi Patrik Laineen mieleen. Katsojamäärällä sen sijaan ei ollut väliä.

"Skandaali!" – ruotsalaisasiantuntija raivosi Ohtamaan huitomisesta
Niklas Wikegård haukkui tuomarit Suomen ja Venäjän välierän loppuhetkien tapahtumista. Atte Ohtamaa huitoi kahdesti Ivan Teleginiä pohkeille.

Leijonien ja Kanadan edellisestä kohtaamisesta kaksi vuotta – osuuko Hietanen jälleen?
Suomi ja Kanada kohtasivat MM-puolivälierässä Valko-Venäjällä keväällä 2014. Tämän kevään joukkueesta mukana oli tuolloin kuusi pelaajaa. Puolustaja Juuso Hietaselle edellinen kohtaaminen on mielekäs muisto, maalivahti Mikko Koskinen joutui seuraamaan sitä kaukalon laidalta.

Unbeaten Finland and Canada face off at ice hockey worlds
In the final game of the first round, Finland's Lions battle Canada for Group B supremacy, but without defence stalwart Anssi Salmela. The quarter-finals kick off on Thursday.

Leijonien tehotilaston kärkipakki sivuun MM-turnauksesta
Anssi Salmela ei pysty jatkamaan Pietarin MM-jäällä. Puolustaja kärsii selkävaivasta.

Sallisen huonolle päivälle jatkoa - Lajunen korvaa nelosketjussa
Tomi Sallinen putosi nelosketjun sentterin paikalta Leijonien perjantain harjoituksissa. Jani Lajunen saanee mahdollisuuden näyttää.

Näkökulma: Enemmän vaihtoehtoja kuin kiinalaisbuffetissa - näin pyörii Leijonien huipputehokas ylivoima
Suomen tähänastiset vastustajat jääkiekon MM-kisoissa ovat jääneet jäähyjensä jälkeen turisteiksi, kirjoittaa Yle Urheilun Matias Strozyk.

Patrik Laine iski 1+1 ja nousi jo Jaromir Jagrin ennätyksen rinnalle
Leijonien superlupaus iski turnauksen kolmannen maalinsa heti Saksa-ottelun avauserässä ja syötti hetkeä myöhemmin toisen.

Kapteeni Koivu: Ahon kiekkoäly paistaa läpi
Sebastian Aho sai ylistäviä sanoja Leijonien MM-joukkueen kapteenilta Mikko Koivulta. Aho, Koivu ja Mikael Granlund pelasivat yhdessä Suomen torstain harjoituksissa.

Tässä Leijonien kentälliset - Sebastian Aho kärkivitjassa
Mikael Granlund, Mikko Koivu ja Sebastian Aho viilettivät Leijonien kärkiketjussa torstain harjoituksissa. Suomen MM-urakka alkaa perjantaina kamppailulla Valko-Venäjää vastaan.

Tehokas Granlund siivitti Leijonia - Hartikainen sivuun päätällin takia
Kari Jalosen johtama valmennusjohto haki Kouvolassa pelattavasta Tshekki-ottelusta vahvoja MM-näyttöjä.

Mitä taituruutta! KHL:ssä nähtiin erittäin upea osuma
Stephane Da Costa pyöritti Moskovan Dynamon puolustuksen päät pyörälle.

Jokeri-tähti sai mailaniskun kaulaansa - edessä sairaalareissu
Jokerien puolustaja Philip Larsen loukkaantui tappiollisessa Dynamo Moskova-ottelussa.

Venäjällä pitkään pelannut Leijona-pakki myönsi: "Tämä on heille iso juttu"
Juuso Hietasen mukaan Suomi ei toipunut Venäjän hurjasta alun latauksesta.

Leijonabarometri: Montako puolustajaa palaa Moskovaan keväällä?
Yle Urheilun verkkosivuilla arvioidaan Accuscoren matemaattisten mallien avulla eri leijonapelaajien mahdollisuuksia kevään MM-kisoihin.

Hämeenlinnan Hietaset – SM-liigakiekkoilijoita kolme sukupolvea
Aarno, Juha ja Juuso Hietanen muodostavat sukuketjun, jossa jokainen on pelannut jääkiekkoa korkeimmalla kansallisella tasolla. Ensimmäisenä Suomessa, heidän suvustaan löytyy siten pääsarjatason kiekkoilijoita kolmannesta polvesta.

IL: Leijonapuolustajaa kosiskeltiin NHL:ään – hylkäsi tarjouksen
Jääkiekkoilija Juuso Hietanen jatkaa uraansa Venäjällä. Hän valitsi ennemmin KHL:n Pohjois-Amerikan sijaan.

Petriläinen: Peli ratkesi Suomen hylättyyn maaliin
Suomi kaatui jääkiekon MM-puolivälieräottelussa tuomarivirheeseen, sanoo Pasi Petriläinen.

Kritisoidut venäläistuomarit kokeneita KHL-tuomareita – MM-finaali taskussa
Suomen ja Tshekin välisen puolivälieräottelun päätuomarit ovat kotoisin Venäjältä. Kumpikin heistä on kokeneita KHL-tuomareita.

Yle Urheilun asiantuntija Suomen kohtalokkaista jäähyistä: "Tuomari ryhdikäs"
Antti Törmäsen mukaan sekä Anssi Salmelan että Petri Kontiolan jäähyissä ei ollut silmiin nähden virheitä.

Nieminen: Tuomari on velkaa Suomelle maalin
Ville Nieminen ei ole tyytyväinen tuomarityöskentelyyn jääkiekon MM-puolivälieräottelussa.

Suomelta hylättiin maali – Tilalle jäähy ja Tshekin osuma: "Kova tuomio"
Yle Urheilun asiantuntijan Antti Törmäsen mukaan Petri Kontiolan jäähy oli kova tuomio. Samaan aikaan Juuso Hietanen laukoi kiekon maaliin.

Kova tylytys leijonapuolustajalle avopaikasta: "Täysi villasukka"
Antti Törmäsen mukaan Leijonat rakensivat huippupaikan toisessa erässä.

Leijonapakki vaihtaa seuraa KHL:ssä: "Uusia haasteita"
Juuso Hietanen pelaa seuraavat kaksi kautta Moskovan Dynamon riveissä.

Moses Jokereiden sankari kuumassa trillerissä
Jokereiden vieraskiertue KHL:ssä jatkui Nizhni Novgorodissa, kun joukkue kohtasi Torpedon. Joukkue haki jännittävien vaiheiden jälkeen Steve Mosesin johdolla komean 4-3-voiton

Sadan prosentin paikka söi Sami Lepistöä
Sami Lepistöllä oli avopaikka iskeä Suomelle tasoitusmaali Venäjää vastaan, mutta osuma jäi haaveeksi.

Leijonapuolustajalle kelpasi Venäjä-potti - "Kova nippu siellä oli kasassa"
Juuso Hietanen iloitsi Leijonien usean pelaajan onnistumisista Venäjää vastaan.