Uusimmat artikkelit
Tähän palvelutaloon pääsee hoitajaksi kahden viikon opiskelun jälkeen
Turun ammattikorkeakoulun sairaanhoitajaopiskelijat opettelevat alaa Campuskoti Merihelmessä, jossa asuu kolmisenkymmentä muistisairasta vanhusta.
Koulun johto kehotti Taideakatemian valtaajia poistumaan välittömästi – opiskelijat: ”mielenilmaus keskeytetään perjantaina”
Valtaus alkoi Turun Taideakatemian tiloissa Linnankadulla viime viikon alussa.
Turun Taideakatemia vallattiin – korkeakouluopiskelijoita kutsutaan tiistaina mielenilmaukseen ympäri maata
Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK kutsuu korkeakouluopiskelijoita mielenilmaukseen tiistaina. Turussa opiskelijat valtasivat Taideakatemian kampuksen jo maanantaina.
Turun AMK tiivistää yhteistyötä Loimaan ja Uudenkaupungin kanssa
Keskeisimpänä tavoitteena on osaavan työvoiman saatavuuden parantaminen seutukaupungeissa.
Rannoilta löytyy lähes hyödyntämätön energianlähde: järviruo'olla tehdyt kokeilut ovat lupaavia
Sementtitehtaan uuni voisi niellä järviruokoa päivässä ainakin kymmenen hehtaarin kasvuston verran. Energian lisäksi poltossa syntyisi käyttökelpoista tuhkaa.
Vaasan ja Turun ammattikorkeakoulut järjestävät yhdessä koulutusta vetytalouteen – tavoitteena on vastata työmarkkinoiden uusiin osaamistarpeisiin
Energiatuotannon siirtyminen kohti päästöttömiä ratkaisuja kasvattaa vetytalouteen liittyvän koulutuksen kysyntää. Opintokokonaisuuden voi suorittaa työssäkäynnin ohessa.
VAMK ja Centria mukana ministeriön miljoonahankkeessa – tavoitteena lisätä alueella tarvittavaa erityisosaamista
Opetus- ja kulttuuriministeriö on osoittanut yhteistyölle 2,5 miljoonan euron rahoituksen. Mukana ovat myös Satakunnan ja Turun ammattikorkeakoulut.
Opiskelijoiden toimeentulo- ja mielenterveysongelmat herättivät vilkkaan keskustelun – katso Ylen ja Turun AMK:n yhteinen vaalipaneeli
Ylen ja Turun ammattikorkeakoulun yhteisessä vaalitentissä pureudutttiin opiskelijoita askarruttaviin aiheisiin. Vilkas keskustelu syntyi myös asevelvollisuuden laajentamisesta.
Digitaidot paremmin haltuun syövänhoidossa – Turun AMK koordinoi kansainvälistä hanketta
Digitaitoja tarvitaan esimerkiksi tietojärjestelmien käytössä, ammattilaisten välisessä yhteistyössä sekä moniammatillisen hoidon toteutuksessa.
Turun yliopisto saa tuotantotalouden koulutuksen, Turun ammattikorkealle rakennusarkkitehtien koulutusvastuu
Opetus- ja kulttuuriministeriö tiedotti korkeakoulujen uusista koulutusvastuista tiistaina. Molemmat koulutusvastuut ovat olleet hyvin toivottuja Turussa.
Opiskelija Mira Vähäsalon, 27, panemassa oluessa on kuivuneita voisilmäpullia
Leipomon jätteet saavat uuden elämän Turun ammattikorkeakoulun tutkimuspanimossa.
Turun ammattikorkeakoulu aloittaa vedenalaisen melun tutkimuksen Saaristomerellä
Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää merien suojelussa, sekä meriliikenteen, meriympäristöön kohdistuvien rakennushankkeiden ja tuulivoimaloiden suunnittelussa.
Järviruoko voi olla tulevaisuuden ase ilmastonmuutosta vastaan – biohiilenä se sitoo kasvihuonekaasua vuosisatoja
Ruokomassan jalostaminen biohiileksi on helposti todennettava ja varma tapa saada hiiltä pois ilmakehän kierrosta. Jalostettu ruoko toimii myös hiilikompensaationa.
Turun ammattikorkeakoulu valmistautuu täyttä häkää uuteen sähkö- ja automaatiotekniikan insinöörikoulutukseensa – uusi koulutus alkaa ensi vuoden syksyllä
Turun ammattikorkeakoulu valmistelee parhaillaan uuden koulutuslinjansa aloittamista. Turun AMK:lle myönnettiin sähkö- ja automaatiotekniikan insinöörien koulutusvastuu tammikuussa.
Opiskelijakuntien jäsenkato pahenee ja talous sakkaa – selvitys suosittelee muun muassa tukea opetusministeriöltä, jotta edunvalvonta säilyy
Tuore selvitys listaa ehdotuksia, joilla voitaisiin parantaa vaikeuksissa olevien opiskelijakuntien asemaa. Ne eivät kuitenkaan riitä, uskotaan Turun ammattikorkeakoulussa.

Seilin sääksien pesintä epäonnistui – varis söi yhden munan, toinen meni rikki
Tänä vuonna pesintä alkoi huhtikuun lopulla Seilin saaressa. Pesällä olivat tänä vuonna jo aikaisemminkin pesintää pesällä yrittäneet sääkset Hilma ja Onni.
Turun ammattikorkeakoulun keksintö parantaa sähköautojen akkujen tehokkuutta ja saattaa jopa laskea hintaa
Prismaattisen akkukennon aiempaa parempi lämmönhallinta nopeuttaa latausta sekä kylmissä että kuumissa olosuhteissa ja pidentää akun kestoa.
Sairaanhoitajaksi haluaa yhä harvempi – laskeva trendi hakijamäärissä jatkunut jo vuosia
Esimerkiksi Turun ammattikorkeakoulussa hakijamäärät ovat vähentyneet merkittävästi. Vetovoimaa pyritään kohentamaan kehittämällä koulutusta jatkuvasti.
Paperiset todistukset jäävät historiaan Turun AMK:ssa – tänä keväänä valmistuvat saavat jo sähköisen tutkintotodistuksen
Koulusta valmistunut voi edelleen tulostaa itse paperisen todistuksen, mutta ammattikorkeakoulun mukaan paperinen kopio ei vastaa virallista todistusta.
Turun AMK kehitti hoitajille työkaluja aggressiivisten lasten kohtaamiseen – tilanteita opiskellaan virtuaalisesti
Lasten ja nuorten väkivalta on raaistunut viime vuosien aikana. Virtuaalitodellisuuteen perustuvalla koulutuksella pyritään erityisesti ennaltaehkäisemään hoitotyössä tapahtuvia väkivaltatilanteita.

Sote-alan opiskelija voi Turussa jatkossa suorittaa amk-kursseja jo ammatti-instituutissa
Turun ammatti-instituutti aloittaa yhteistyön Turun AMK:n kanssa. Syksyllä opintonsa aloittavat sote-alan opiskelijat voivat osallistua ammattikorkeakoulun kursseille.
Äly-wc kerää dataa käyntikerroista ja asioinnin kestosta – Turussa testattu laite auttaa hoitotyössä ja edistää asukasturvallisuutta
Tavoitteena on luoda pohjaa äly-wc:n laajemmalle hyödyntämiselle hoivakodeissa, kotihoidossa ja sairaaloissa. Kohderyhmiä olisivat esimerkiksi ikääntyneet, kehitysvammaiset ja muistisairaat.
Turussa kehitetään uusia ratkaisuja teollisuuden koulutukseen – trukkikortin voi pian suorittaa avatar-hahmona digitaalisella temppuradalla
Pelimaailman opit jalostuvat teollisuuden koulutuskäyttöön. Asiasta on kiinnostunut jo ainakin Meyer Turun telakka.
Sanna Marin tviittasi, että etäopetussuositus päättyy nyt, mutta opiskelijoiden pitää jatkaa etänä vielä pitkään – tässä kirjavat perustelut
Lähiopetukseen ei tahdota siirtyä, koska opettajat ovat suunnitelleet etäopetusta. Massaluentoja ei järjestetä helmikuussa missään, mutta muuten linjaukset vaihtelevat kirjavasti.
Turun yliopisto saa tavoittelemansa sähkö- ja automaatiotekniikan koulutusoikeuden
Päätös tuo muutaman vuoden viiveellä helpotusta Lounais-Suomea vaivaavaan sähkö- ja automaatiotekniikan osaajapulaan.
Syksyn yhteishaussa opiskelupaikka noin 700:lle opiskelijalle Turun korkeakouluihin
Opetushallituksen tietojen mukaan kaikkiaan Suomessa sai opiskelupaikan syksyn yhteishaussa korkeakouluihin 9 388 opiskelijaa. Turun yliopistoon ja Turun ammattikorkeakouluun haki 5 731 hakijaa.
Ministeriö jakoi rahaa kiertotaloushankkeisiin – Paimion parantolalle ja Turun ammattikorkeakoululle satojatuhansia euroja
Työ- ja elinkeinoministeriö tuki viittä eri kiertotaloushanketta yhteensä miljoonalla eurolla. Viidesta hankkeesta kaksi sijoittuu Varsinais-Suomeen.
Turun yliopisto haluaa laajentaa DI-koulutusta sähkö- ja automaatiotekniikkaan
Koulutuksen lisäyksellä halutaan vastata Lounais-Suomen alan osaajien kasvavaan kysyntään.
Turun ammattikorkeakoulu hakee taas lisäkoulutuksia ministeriöltä – vararehtori: "Työvoima- ja osaamispulaa ei voida paikata Varsinais-Suomessa muualla toteuttavilla koulutuksilla"
Turun AMK hakee sähkö- ja automaatiotekniikan ja sisustusarkkitehtuurin koulutusvastuiden laajennuksia Opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Taustalla on Varsinais-Suomen teollisuuden vakava työvoima- ja osaajapula.
Turun AMK:n terveys- ja hyvinvointiopinnot kiinnostivat syksyn yhteishaussa – hakijamäärät kuitenkin laskivat
Suosituimpia hakukohteita olivat toimintaterapeutin, ensihoitajan, fysioterapeutin ja sosionomin AMK-opinnot.

Turun AMK saa Kongsbergiltä lainaan miljoonan euron arvoista tutkimuslaitteistoa itseohjautuvien laivojen kehittämiseen
Kyse on esimerkiksi lämpö- ja yönäkökameroista, tutkista, sääasemasta, dataa keräävistä sensoreista, datan käsittelyyn sopivasta palvelimesta sekä tuuli- ja näkyvyysantureista.
Pitkään työttöminä olleet turkulaiset pääsevät maksuttomaan terveystarkastukseen
Terveystarkastukset tehdään yhteistyössä kaupungin ja Turun ammattikorkeakoulun kanssa.
Koronapandemia on vaikuttanut vain vähän Turun yliopiston vaihto-opiskelijamääriin – AMK:ssa vähennystä selittää lisäksi opiskelija-asuntojen puute
Turun yliopistosta arvioidaan, että etävaihto tulee yleistymään. Opiskelija on kirjoilla yliopistossa, mutta opiskelu tapahtuu kotimaassa. Turun Ammattikorkeakoulussa virtuaalivaihto ei ole herättänyt kiinnostusta opiskelijoissa.
Ravintolatartunnat voimakkaassa kasvussa Turussa – kaupunki valmistelee opiskelijoiden pop-up-rokotuspäiviä
Ensimmäisen rokotusannoksen on saanut 60,5 prosenttia turkulaisista. Toisen annoksen saaneita on 28,3 prosenttia.

YAMK-tutkinnossa tradenomista voi tulla paperilla sairaanhoitaja – harhaanjohtavat nimikkeet aiheuttavat ongelmia ja tutkinto tunnetaan huonosti
YAMK-tutkinnon nimeksi on ehdotettu muun muassa nimeä maisteri (AMK). Monet koulut puhuvat Master-tutkinnoista.
Turun ammattikorkeakouluun, Turun yliopistoon ja Åbo Akademiin ennätysmäärät hakijoita kevään yhteishaussa
Kevään toinen yhteishaku korkeakouluihin päättyi keskiviikkona.
Turku osallistuu omistamansa Teknologiakiinteistöjen osakeantiin 26,5 miljoonalla eurolla
Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi osallistumisen äänin 54-12. Yhtiö käyttää osakeannissa saatuja varoja luototusasteen parantamiseen.
Meyer Turku ja Turun AMK syventävät yhteistyötä – telakka kohdistaa kesätöitä ammattikorkeakouluopiskelijoille
Turun ammattikorkeakoulu ja Meyer Turun telakka ovat laatineet yhdessä toimintasuunnitelman.
Turkuun avataan virtuaalitodellisuuden ja tekoälyn tutkimuskeskus
Keskus lisää Turun ammattikorkeakoulun virtuaaliympäristöjä.
Virus laivalla halutaan tappaa tehokkaasti tai ohjata oikein ilmastoinnilla – lupaavien tulosten myötä siirrytään laboratoriosta merelle
Turun ammattikorkeakoulun tutkijat kehittävät uusia keinoja risteilymatkustamisen turvallisuuden parantamiseksi.
Muuttunut opiskelijakorttibisnes söi opiskelijakuntien jäsenmääriä – edunvalvonta on jo heikentynyt, sanovat amk-opiskelijakuntien aktiivit
Opiskelijakunnat tekevät lakisääteistä edunvalvontatyötä, josta kukaan ei ole halukas maksamaan.

Turun AMK:sta valmistui toiseksi eniten opiskelijoita – edelle pääsi vain helsinkiläinen Metropolia
Turun ammattikorkeakoulusta valmistui viime vuonna kaikkiaan 2075 opiskelijaa, joista reilu 300 suoritti ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon.

Kevään ensimmäinen yhteishaku päättyi – Turun AMK:n koulutuksiin haki yli 800
Kevään ensimmäisessä yhteishaussa haettiin syksyllä alkaviin vieraskielisiin koulutuksiin.
Ammattikorkeakoululaisten siirtyminen YTHS:n piiriin ruuhkautti ajanvarauksen – odotettu uudistus käynnistyi kangerrellen Lounais-Suomessa
Ammattikorkeakoululaiset siirtyivät YTHS:n hoidettavaksi vuodenvaihteessa.

Turun AMK:n avoin opetus on maksutonta lomautetuille ja työttömille kevätlukukaudellakin
Lomautuksen tulee olla kokoaikainen.
Piikkien vilinä koronarokotuskuvissa hirvittää monia – Ex-piikkikammoinen: "Pääsin eroon lapsuuden kammosta lääkärin avulla"
Asiantuntijan mukaan rauhallisten rokotuspotilaiden näkeminen voi poistaa pelkoja.

Turun AMK perustaa kauan kaivatun toimintaympäristön autonomisten kulkuneuvojen tutkimuksen edistämiseksi
Kolmivuotinen hanke tarjoaa käsiteltyä ja visualisoitua tutkimustietoa kaikkien käyttöön.
Turkulaisseniorit ovat innostuneet digitaalisista liikuntapeleistä
Turun AMK on vetänyt kansainvälistä pelihanketta Suomessa.

Jopa Zinedine Zidane lähti mukaan Real Madridin somekampanjaan – Suomessa vaatimattomuus ja urheilukulttuuri ovat hidastaneet kehitystä
Henkilöbrändäys ja julkaisut sosiaaliseen mediaan ovat olleet yksilöurheilijoille tuttua puuhaa. Nyt myös joukkuelajeissa on valjastettu urheilijoita markkinoimaan edustamaansa joukkuetta.