Uusimmat artikkelit
Mustasaaren kunta on vaikean päätöksen edessä – ely-keskus toivoo päätöstä uudesta satamatiestä ennen kesälomia
Vaasan kanta on, että uusi satamatie vedettäisiin niin sanottua Vikby-reittiä pitkin. Mustasaaressa hiertää ajatus siitä, että tie kulkisi viljelysmaiden yli.
Bändimaraton kokoaa vaasalaisbändit yhteen
Toista kertaa järjestettävässä Feasta Band Maratonissa kuullaan paikallista musiikkia monesta eri genrestä.
Valtaosa ruotsinkielisistä hätäpuheluista ohjautuu Vaasan hätäkeskukseen
Vaasan henkilöstöstä 60 prosenttia työskentelee sekä suomeksi että ruotsiksi. Vaasan hätäkeskuksessa on avoinna tällä hetkellä useita työpaikkoja.
Vaasan kaupunki on tyytyväinen Epsilonin anoditehtaan suunnitelmiin
Kaupungin mukaan arviointiohjelmassa on kuvattu arvioitavat vaikutukset ja arviointimenetelmät selkeästi.
Vaasassa vietetään tiistaina esteettömyyspäivää
Esteettömyyskävelyllä voi kokeilla liikkumista erilaisilla apuvälineillä, kuten pyörätuolin, rollaattorin tai valkoisen kepin kanssa. Mukana ennalta suunnitellulla reitillä on Vamian opiskelijoita saattajina.
Vaasa hakee lupaa sähkö- ja automaatioalan englanninkieliseen koulutuksen järjestämiseen – pari kuukautta sitten hakemus sai kielteisen päätöksen
Englanninkielinen sähköalan koulutus on tarkoitettu erityisesti Vaasan seudun energia- ja akkuteollisuuden tulevan työvoimantarpeeseen vastaamiseen.
Alskatintien kävelysilta valaistaan vihreäksi – Vaasan kaupunki kannustaa: Go Käärijä!
Vaasan kaupunki kannustaa omalta osaltaan Suomen edustajaa Käärijää valaisemalla Alskatintien kevyen liikenteen sillan vihreäksi perjantaista maanantaihin 12.-15.5.
Härmän kuntokeskus haluaa laajentaa palvelutarjontaansa Mustasaaren Sepänkylään
Sepänkylän tuleva uimahalli mahdollistaa Härmän kylpylän toiminnan laajenemisen Mustasaareen, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Jan-Erik Hagfors.
Mustasaaren kunnanhallitus päättää tänään Raippaluodon sillan juhlavalaistuksesta
Kunnanhallitukselle esitetään kolmen vaihtoehdon joukosta kustannuksiltaan keskimmäistä.
Vaasan ohitustie muuttuu nelikaistaiseksi – Väyläviraston tuoreessa investointiohjelmassa huomioitu myös sataman väylän syventäminen
Yhteensä 100 miljoonan euron hankkeessa ohitustien kaistamäärä tuplaantuu aina Gerbyseen saakka. Aikataulu toteutukselle on vielä avoin.
Vaasan kaupunki on mukana Miljoona roskapussia -kampanjassa
Ylen Miljoona roskapussia -kampanja kestää kaksi kuukautta 14.6. saakka. Kerätyt roskapussit merkitään kampanjasivulle yle.fi/miljoonaroskapussia, jossa kerättyjen pussien määrä on näkyvissä reaaliaikaisesti
Vähästäkyröstä tontti eurolla – vapaana olevien omakotitalotonttien myyntiä vauhditetaan kampanjalla
Edellinen vastaava tonttikampanja onnistui hyvin ja nyt jatketaan alueen markkinointia.
Vaasan kissatalon muutto Isolahteen ei onnistu – hallinto-oikeus hyväksyi naapureiden valituksen
Hallinto-oikeus on hyväksynyt Vaasan kissatalon toiminnan siirtämisestä uusiin tiloihin Isolahteen tehdyn valituksen. Toimintaa pyörittävän yhdistyksen väelle ratkaisu tuli yllätyksenä.
Pelastuslaitoksen työ Vaasan ABB:n teollisuusalueen palossa on ohi – palon jälkiseuranta siirtyy kiinteistön toimijoille
Hitachi Energyn omistuksessa olevassa rakennuksessa keskiviikkona syttynyttä tulipaloa sammutettiin koko yö. Paikalla on yhä noin 15 pelastuslaitoksen työntekijää.
Vaasan EnergyWeek kasvatti osallistujamäärää entisestään
Viime viikolla järjestetyssä energia-alan tapahtumssa kävi yli 7100 osallistujaa, vieraat edustivat 44 eri maata.
Vaasalaismiestä syytetään törkeästä petoksesta – mies oli huijannut yli 40 000 euroa vuokratuloja
Vuokra-asia koskee Vaasan keskustassa sijaitsevaa ravintolaa.
Vaasan elokuvateatteri BioRex sai ison tukipotin esitystekniikan uusimiseen
Uusien projektoreiden hankinta laskee teatterin energiakustannuksiakin.
Tekonurmikenttä kuormittaa lähiympäristöään jopa 1 800 kilolla kumirouhetta joka vuosi – rouheesta halutaan nyt eroon ympäristösyistä
EU-komissio luokittelee autonrenkaista tehdyn kumirouheen ympäristölle haitalliseksi mikromuoviksi. Vaasa haluaa rouheesta eroon ja Seinäjoella on hyviä kokemuksia vaihtoehtoisesta täyttöaineesta.
Bussilinja Maalahdesta Sundomin läpi Vaasaan loppuu nykymuodossaan – Vaasan kaupunki hoitaa liikenteen itsenäisesti jatkossa
Ely-keskus tulee hankkimaan Maalahti – Vaasa yhteysvälin liikenteen jatkossa siten, että reitti kulkee 13.3 eteenpäin Liisanlehdon kautta. Sundomin reittiä testataan ensi viikon ajan.
Viime vuonna Uumajan satamaan valmistunut terminaali tuplasi raideliikenteen määrän vuodessa – tavara liikkuu Vaasasta Göteborgiin alle vuorokaudessa
Kvarken Portsin investointi uuteen rautatieterminaaliin on osoittautunut kannattavaksi. Vuodessa raideliikenteen määrä Uumajasta on tuplaantunut, ja kiinnostus kasvaa kaiken aikaa.
Maksuttoman varhaiskasvatuksen piirissä olevien lasten määrä Vaasassa kasvaa
Syynä on maaliskuun alussa asiakasmaksuja muuttanut laki. Asiakasmaksut alenevat uuden lain myötä, koska niiden perusteena olevia tulorajoja on korotettu kolmanneksella.
Jääkärien kotiinpaluuta juhlistetaan Vaasassa, ohjelmassa mm. paraatikatselmus ja ohimarssi
Puolustusvoimien jääkärien kotiinpaluun 105-vuotisjuhla näkyy ja kuuluu Vaasassa tänään ja huomenna lauantaina.
Perusopetukseen haetaan runsaasti opettajia Vaasassa
Avoinna perusopetukseen on 25 vakituista opettajan virkaa. Myös viime vuonna haussa oli vastaava määrä opettajia.
Toimitusjohtaja Kurtén: Vaasan Sport on liian pieni Liigaan – alemmalla sarjatasolla pelaaminen ei ole vaihtoehto
Vaasan Sport aloitti pelaajien myynnin, vaikka pudotuspelipaikkaan vielä oli teoreettinen mahdollisuus. Vaakakupissa painoi enemmän tulevien kausien talouden turvaaminen.
Vaasan kaupungin työntekijät voivat ilmoittaa väärinkäytöksistä uudessa eettisessä ilmoituskanavassa
Vaasa ottaa käyttöön eettisen ilmoituskanavan tänään keskiviikkona. Kaupunginhallitus päätti asiasta maanantain kokouksessaan.
Lennot Vaasasta Tukholmaan käynnistyvät jo huhtikuun alussa
Lentoja operoiva SAS kertoi aiemmin aloittavansa lennot Vaasan ja Tukholman välillä kesällä, mutta lennot käynnistyvät jo aiemmin.
Kova tuuli laantumassa Pohjanmaalla – huono ajokeli haittaa liikennettä
Pohjanmaan pelastuslaitoksella oli kiireisintä aamulla kello kahdeksan ja kymmenen välillä. Sähkökatkoja on mm. Mustasaaressa, Vaasan saaristossa ja Laihialla.
Mustasaari toivoo uutta valaistusta Raippaluodon sillalle tuplajuhlavuotensa aikana
Raippaluodon sillan uusia valaistusvaihtoehtoja testataan torstaina. Koevalaistus alkaa huomenna torstaina kello 17.30 ja kestää kello 22.00 saakka.
Viime vuonna Vaasan hotelleissa yöpyi eniten ihmisiä vuosikausiin – ruotsalaisten osuus kasvoi huomattavasti
Visit Vasan mukaan kasvun taustalla ovat muun muassa vuonna 2021 käyttöön otettu Aurora Botnia -alus sekä yhteistyö matkailualan yritysten kanssa.
Oppisopimuskoulutusta englanniksi – Danfossilla Vaasassa alkaa uudenlainen rekrytointitapa
Koulutukseen osallistuu yhdeksän henkilöä eri maista ja eri taustoista. Kokoonpanotyötä opetellaan Vaasan tehtaalla ja muuta koulusta Vaasan ammattiopistolla.
Vaasan Hietalahdessa sijaitsevan palloiluhallin myynnissä aikalisä
Myyntiä oli tarkoitus käsitellä tämänpäiväisessä kokouksessa, mutta myyjätaho päätti vaatia asian poistamista hallituksen listalta.Kaupunki pelkää kustannuksia ja sen mukaan liikuntapaikkoja on jo tarpeeksi.
Yhteistyötä tyttö- ja naisjalkapalloilun puolella vahvistetaan Vaasan alueella – keskustelut käynnistetään myös yhteistyöstä poikapuolella
VPS, VPS Juniorit, FC Sport, BK-48, Iskmo-Jungsund BK, FC Kuffen, Solf IK ja Sundom IF aloittavat yhteistyön tyttö- ja naisjalkapallon vahvistamiseksi Vaasan alueella.
Vaasan moottoritielle 80 km/h rajoitus tilapäisesti Vanhan Vaasan sillan kohdalle
Rajoitus asetataan koska ajoradalla oleva jyrkähkö painuma ns. Vanhan Vaasan kanaalin sillan kohdalla
Oskar Osala lähti mukaan Sportin osakeantiin ”merkittävällä summalla” – osallistuu jatkossa kasvattiseuransa urheilutoiminnan kehittämiseen
Seura on laatinut vuosille 2023-2028 viiden kohdan strategian, jonka keskeinen tavoite on saada omia juniorikasvatteja aina liigaan asti.
Vaasassa on taas runsas taidenäyttelykevät
Vaasan kaupungin museoissa avautuu kevätkaudella kaikkiaan kuusi uutta näyttelyä.
Jäteyhtiöt tekivät Stormosseniin liittyen tutkintapyynnön – konsultti: halutaan selvittää syntyikö päätös jätetaksasta painostamalla
Poliisin järjestelmään tutkintapyyntö ei ole vielä kirjautunut. Stormossenin toimitusjohtaja ei kommentoi asiaa.
Vaasan kaupunginteatteri keräsi viime vuonna yli 25 000 katsojaa
Vaasan kaupunginteatterilla käynnistyi viime syksynä 80-juhlavuosi ja juhlinta jatkuu tänä vuonna.
Vaasan Haapaniemellä uusitaan vesi-, viemäri- ja hulevesiputket – työmaalla saatetaan tehdä räjäytystöitä
Työt kestävät maalis-huhtikuun vaihteeseen. Työt eivät aiheuta isoja muutoksia liikennejärjestelyihin.
Liftille uusi linja palvelemaan työmatkaliikennettä Runsoriin ja Strömberg Parkiin
Vaasan seudun joukkoliikenne Liftin uusi työmatkalinja aloittaa maanantaina 9.1.
Tällainen oli uutisvuosi 2022 Pohjanmaalla: Koronatestit ja -rajoitukset vaihtuivat Ukrainan sodan rajuihin vaikutuksiin
Vuoden alussa ajatukset olivat vielä koronapandemiassa, mutta Venäjän hyökkäys Ukrainaan toi paljon muutoksia arkeen. Olemme tähän artikkeliin listanneet vuoden aikana puhuttaneita asioita.
Ekomaksut muuttuvat vuodenvaihteessa Stormossenin alueella
Maksu on ensi vuoden alussa samansuuruinen huolimatta talossa asuvien lukumäärästä.
Vaasa lahjoittaa ilotulitusrahat Vaasan Ruoka-avulle
Kaupunki haluaa raketeista luopumisella edistää ympäristöystävällisiä ratkaisuja sekä hiilineutraalia Vaasaa.
Lemmikkien omalla jouluhartaudella Vaasassa on pitkä perinne
Koirien ja omistajien oma joulutilaisuus järjestetään tiistaina Vaasan Kirkkopuistossa.
SAS aloittaa suorat lennot Vaasan ja Tukholman välillä
SAS lentää Vaasa-Tukholma reittiä aluksi viidellä lennolla viikossa kesäkuun lopusta alkaen.
Ilmoittautuminen Vaasan ensi kevään kuorofestivaaliin on alkanut
Vaasan Kuorofestivaali XXIX järjestetään 29. kerran 18.–21.5.2023.
Vaasa myöntää ensi vuodelle yhteensä 100 kuntapaikkaa kiintiöpakolaisille, turvapaikanhakijoille sekä tilapäistä suojelua saaville
Paikoista 20 on kiintiöpakolaisille, toiset 20 oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille ja 60 tilapäistä suojelua saaville.
Vaasan kaupunginhallitus näytti Wasa Stationin jatkoajalle vihreää valoa – valtuusto päättää asiasta ensi viikolla
Vaasan kaupunginhallitus esittää valtuustolle Wasa Station -hankkeen toteuttamissopimuksen jatkamista yhdeksällä kuukaudella eli vuoden 2023 syyskuun loppuun asti. Kaupunginhallitus oli päätöksen takana yksimielisesti.
Vaasassa lisätään bussipysäkkejä – uudet pysäkit tulevat Hietalahteen ja Runsoriin
Paikallisliikenteen uudet pysäkit tulevat Tarhaajantielle ja Ansaankadulle. Pysäkit lisätään joukkoliikenneuudistuksessa ilmenneen tarpeen vuoksi
Vaasan kaupunki on palkittu työnantajakuvan kehittämisestä
Tuomaristo arvosti Vaasan työntekijälähettiläskampnajaa sekä videokampanjaa, joka tavoittelee kaupungin tunnettuuden lisäämistä työnantajana.
Hanna-Mari Soini on Vaasan yliopiston markkinointi- ja viestintäjohtaja
Soini siirtyy Vaasan yliopistoon Wärtsilästä, missä hän on toiminut viestintäjohtajana.