Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Syö kuin astronautti: kvinoapuuroa marsilaisella pestolla

Haastoimme huippukokki Henri Alénin valmistamaan Mars-ruokaa

"Nasalta on paukut loppu" – hakee ideoita Marsin asuttamiseen Suomesta

Tampereen ammattikorkeakoulu on mukana Yhdysvaltain avaruus- ja ilmailuhallinto Nasan ohjelmassa, jossa ratkotaan Marsin asuttamista.

Katso Tim Kopran videotervehdys suomalaisopiskelijoille: Tulen Suomeen ensi vuonna!

Suomalaissukuinen astronautti Tim Kopra kannustaa videoviestissään opiskelijoita heidän Marsin asuttamisen haasteita ratkovassa hankkeessaan. Kopra myös kertoo aikeistaan vierailla Suomessa ensi vuonna.

Lentomatkalle Marsiin – tamperelaisopiskelijat mukana NASAn tutkimusohjelmassa

Tampereen ammattikorkeakoulu osallistuu Yhdysvaltain avaruus- ja ilmailuhallinto NASAn ohjelmaan, jossa ratkotaan Marsin asuttamista. Mukaan valitaan 15 tekniikan opiskelijaa, jotka etsivät uudenlaisia ratkaisuja asuttamisen ongelmiin.

Futuristi Niko Herlin: "Olen aika varma, että ihminen kuolee sukupuuttoon"

Tulevaisuutta ei voi ennustaa. Futuristin pitää siitä huolimatta kyetä kuvittelemaan kaikki mahdollinen ja mahdotonkin. Niko Herlin pallottelee ihmiskunnan sukupuuton, Marsin asuttamisen ja mustan joulun välillä.

Nasa: Marsia aletaan asuttaa 2030-luvulla kuin Amerikkaa aikoinaan

Nasan suunnitelmissa on lähettää asukkaita ensin johonkin Marsin kuista ja sitten itse punaiselle planeetalle. Muutamien vuosien päästä perustamisestaan siirtokunta on omavarainen, Nasa uskoo.

Itäsuomalaiset opiskelijat pääsevät tutkimaan Marsin asuttamista Nasan kanssa

Itäsuomalaisista kouluista valitaan 24 opiskelijaa tutkimaan Marsin asuttamisen haasteita. Opiskelijat valitaan Nasan koulutusohjelmaan Itä-Suomen yliopistosta, Karelia-ammattikorkeakoulusta, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymästä ja Joensuun normaalikoulusta.

Joensuulainen yritys tutkii Marsin asuttamista Nasan kanssa

Joensuulainen IT-alan yritys Arcusys suuntaa avaruuteen. Yritys aloittaa yhteistyön Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan kanssa. Tarkoituksena on tehdä oppimisympäristöjä astronauteille ja tutkia Marsin asuttamisen mahdollisuuksia.

Tutkijat Mars-siirtokunnasta: asukkaat alkaisivat tukehtua 68 päivän jälkeen

Hollantilaisen säätiön edustaja sanoo, että yhdysvaltalaisryhmän arvio Mars One -siirtokuntahankkeen toteutuskelpoisuudesta perustuu puutteellisiin tietoihin.

Miehitetystä Mars-lennosta voi tulla elinikäinen reality-show

Hollantilaissäätiön suunnittelema yksisuuntainen matka Marsiin olisi kallis ja raskas matka. Samalla se olisi todennäköisesti kaikkien reality-ohjelmien äiti. Näin arvioi saksalainen Der Spiegel -lehti.

Astronautti Aldrin: Mars pitää asuttaa

Yhdysvallat tavoittelee ihmisen lähettämistä Marsiin lähivuosikymmeninä. Entinen astronautti menee pitemmälle, hän haluaisi asuttaa Marsin.