Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pysäytyskuva Matt Reevesin ohjaaman Batman -elokuvan kohtauksesta.

Tässä seitsemän elokuvaa joista puhutaan tänä vuonna – hakkaako Batman Hämähäkkimiehen?

Pedro Almódovar sohaisee Espanjan sisällissotaa uudessa elokuvassaan, mutta Norjassa on tehty ehkä vuoden paras romanttinen komedia. Koronarajoitukset voivat muuttaa ensi-iltatietoja.

Frances McDormand Oscar-gaalan lehdistötilaisuudessa.

Kolme puheenaihetta Oscar-gaalasta: Frances McDormand, yllätyksettömyys, ja mikä ihme on inclusion rider

Oscarit jaettiin Los Angelesissa varhain maanantaina Suomen aikaa. Gaalassa näkyi usko elokuva-alan moniarvoistumiseen.

Elokuvasta The Shape of Water.

Oscar-ehdokkaat julkaistiin: The Shape of Water tavoittelee 13:a pystiä

Helmikuun alussa Suomessa ensi-iltaan tuleva The Shape of Water kahmi eniten Oscar-ehdokkuuksia.

Meksikolaisohjaajan Guillermo Del Toron elokuva The Shape of Water on voittanut Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon, Kultaisen leijonan.

Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinto Guillermo Del Torolle

Meksikolaisohjaaja sai tunnustuksen elokuvastaan The Shape of Water.

Ian Holm näyttelee Bilbo Reppulia.

Hobitti-elokuvia päästiin viimein kuvaamaan

Hobitti-elokuvia on viimein päästy kuvaamaan Uudessa-Seelannissa. Kamerat pyörähtivät käyntiin maanantaina. Peter Jacksonin tuotanto on viivästynyt ay-kiistan, tekijänoikeusriidan ja ohjaajavaihdosten takia.

Muiden hyväksi on fantasia-aineksia sisältävä draama

Ohjaus: Oscar Santos Alkuperäinen nimi: El mal ajeno Alkuperämaa: Espanja Pääosissa: Eduardo Noriega, Belén Rueda, Angie Cepeda K-15

Hobitti-elokuviin haetaan lyhyitä ihmisiä

Uudessa-Seelannissa etsitään lyhyitä ihmisiä näyttelemään tuleviin Hobitti-elokuviin. JRR Tolkienin tuotantoon pohjautuen on suunnitteilla kaksi elokuvaa, mutta niiden tuotantoaikataulu on vielä epäselvä.

Ohjaaja Guillermo del Toro

Ohjaaja sanoi hyvästit The Hobbit -elokuvalle

J.R.R. Tolkienin kirjaan perustuva suurelokuva The Hobbit on ajautunut vaikeuksiin. Ohjaaja Guillermo del Toro on ilmoittanut vetäytyvänsä projektista.

Tähtihetki: Arthur ja Maltazard

Mitä minulle myydään? Se oli ensimmäinen tunne tutustuessani Luc Bessonin animaatiomaailmaan, sanoo Any Silfverberg.

Jackson ja del Toro valitsivat itsensä Hobitti-elokuvien kirjoittajiksi

Taru sormusten herra -trilogiasta palkittu ohjaaja Peter Jackson käsikirjoittaa Hobitti-elokuvat yhdessä niiden ohjaajaksi valitun Guillermo del Toron kanssa. Työpari päätyi itseensä etsittyään tarinalle sopivia kirjoittajia kahdeksan kuukauden ajan.

Ian McKellen jatkaa Keski-Maan Gandalfina

Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogian Gandalf, brittinäyttelijä Sir Ian McKellen, jatkaa roolissaan myös kahdessa elokuvassa, jotka perustuvat J. R. R. Tolkienin Hobitti-kirjaan. Filmien ohjaaja Guillermo del Toro on vahvistanut, että McKellen palaa velhoksi Uuden-Seelannin maisemiin, jossa uudetkin elokuvat kuvataan sormustrilogian tavoin. Myös Klonkkua esittänyt Andy Serkis jatkaa roolissaan.

Guillermo del Toro ohjaa Hobitti-elokuvan

Meksikolaissyntyinen Guillermo del Toro ohjaa Hobitti-elokuvan ja sen jatko-osan.