Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Adele One Night Only

"Nolottaa, etten saanut avioliittoani toimimaan" – Adelen uusi 30-levy kertoo rankasta ajanjaksosta avioeron jälkeen

Adele One Night Only -paluukonsertin yhteydessä laulaja kertoo avioerostaan ja siitä seuranneesta ahdistuksesta ja itsetutkiskelusta. Konsertti on laulajan ensimmäinen sitten vuoden 2017.

Billie Eilish

Poplupaus Billie Eilish esittää uusimman James Bond -tunnuskappaleen

Yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Billie Eilish esittää tulevan James Bond -elokuvan tunnuskappaleen.

Laulaja Ilta katsoo hymyillen suoraan kameraan nojaten metalliseen aitaan. Kuva rajattu rintakehästä alaspäin.

Radioon mahtuu kerralla vain harva balladi, ja sille paikalle Cheek-featista aloittanut Ilta tähtää

Ilta pitää rap-featejaan kelpo ponnahduslautana listoille.

Ruisrock on Suomen vanhin ja Euroopan toiseksi vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty rockfestivaali.

Ensi kesän Pori Jazzin ja Ruisrockin artisteista tapellaan jo päätä pahkaa, mutta Adelea on turha odottaa

Kilpailu esiintyjistä on kiristynyt sitä mukaa, kun festivaaleja on tullut lisää. Parhaat artistit varataan jo hyvissä ajoin.

Suvi Ekman laulaa mikrofoniin

Älä turhaan jännitä laulamista: Miltä se tuntuu on tärkeämpää kuin miltä se kuulostaa

Laulujännityksestä voi päästä eroon, kunhan vain avaa suunsa. Ei kannata välittää siitä, mitä muut äänestäsi ajattelevat. Tunne ratkaisee.

Alma

Alma ei päässyt viiden parhaan joukkoon BBC:n lupaavimpien artistien listalla – ykköseksi norjalainen Sigrid

BBC:n vuosittain julkaistava lista esittelee lupaavimpia tulevaisuuden tähtiä.

Pop-tähti Adele saapuu Grammy-gaalaan.

Jopa Adele riskeeraa äänensä huonolla laulutekniikalla – Kova keikkatahti ylirasittaa laulajia

Laulajien ääniongelmat nousevat otsikoihin, kun suosikkiartistien esitykset peruuntuvat. Usein äänen menettämisen taustalla on ylirasitus ja ongelmat laulutekniikassa.

Daniel Craig.

Daniel Craig söi sanansa ja palaa James Bondin rooliin – uuden elokuvan tunnuskappaleen esittää Adele?

James Bond -elokuvien tuottaja kertoo Daniel Craigin jatkavan salaisen agentin roolissa. 25. Bond-elokuvan kuvaukset alkavat ensi vuonna.

Pop-tähti Adele saapuu Grammy-gaalaan.

Adele ja David Bowie kahmivat Grammy-palkintoja

Adele ja David Bowie voittivat molemmat viisi Grammya. Kommelluksilta ei säästytty tänäkään vuonna.

David Bowien viimeiset päivät -dokumentti on kuin jäähyväispuhe taiteilijalle.

Herätys: David Bowielle viisi Grammya, koulujen kriisivalmiudessa on puutteita ja kuinka lämmintä tänään onkaan?

Lue tästä päivän uutisaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Beyoncé esiintymässä Super Bowlin tauolla.

Grammy-gaalan pop-kuningatar on joko Beyoncé tai Adele

Musiikkialan Oscareissa eli Grammy-gaalassa on ensimmäistä kertaa ehdolla artisti, joka on luonut uransa striimauksilla.

Soundbreaking-sarja Beck, Public Enemy, Eurythmics ja Billy Idol.

Soundbreaking

Soundbreaking-uutuussarja Yle Teemalla

Saija Saarnisto

Voice of Finland -pankin räjäyttänyt Saija Saarnisto vasta aloittelee estradeilla

Yleisön, somen ja Voice of Finland -laulukisan tuomarit 13.1. villinnyt Saija Saarnisto ei ole ehtinyt kerätä itselleen suurta esiintymiskokemusta. Kokkolalaistyttö lähti kisaan itse asiassa siksi, että esiintymisjännitys karsiutuisi.

Taylor Swift

Taylor Swift ylivoimainen ykkönen – Forbes listasi parhaiten vuodessa tienanneet naisartistit

Swift tienasi Forbes-lehden arvion mukaan vuodessa vajaat 154 miljoonaa euroa. Viime vuonna listan kärjessä ollut Katy Perry tippui nyt sijalle kuusi.

Adele saapuu vuoden 2016 Brit Awards gaalaan Lontoossa.

Antakaa minulle Adelen ääni!

Kauneuskirurgiaa lauluäänelle? Jo huomenna?

Adele Grammy-gaalassa Los Angelesissa 15. helmikuuta.

Adele, Coldplay ja Beyoncé konsertoivat Ruotsissa, mutta eivät Suomessa – miksi?

Tämän hetken suosituimmat kansainväliset artistit esiintyvät muissa Pohjoismassa, mutta Suomeen asti heitä ei saada konsertoimaan. Syinä ovat Venäjä ja Olympiastadionin remontti. Helsingin areenakin alkaa olla megatähdille esiintymispaikkana liian pieni.

Ballistinen ohjus.

Kim Jong-un, Adele, Zuckerberg – Time-lehti listasi maailman vaikutusvaltaisimmat ihmiset

Time jakaa vaikutusvaltaisimmat ihmiset viiteen eri kategoriaan: johtajiin, taiteilijoihin, edelläkävijöihin, titaaneihin ja esikuviin.

Kuvakaappaus Hillary Clintonin Instagram tililtä jossa Hillary ja muusikko Kate Perry ottavat yhteisselfie.

Millainen musiikki soi Valkoisessa talossa ensi vuonna?

Siinä missä demokraattien Hillary Clinton luottaa listahitteihin, on republikaanien Donald Trumpin kampanjatilaisuuksissa kuultu niin rockia kuin klassista musiikkiakin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle