Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Afrikan metsänorsut sukupuuton partaalla – salametsästyksellä kerätään rahaa terroristeillekin

Vastikään omaksi lajikseen vahvistetun metsänorsun kanta on huvennut 31 vuodessa 86 prosenttia, arvioi Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto.

Ylen Pelasta pörriäinen -kampanja sai parhaan luontoteon palkinnon

Yle Luonnon kampanjassa kutsuttiin suomalaisia auttamaan elintärkeitä pölyttäjiä. Kunniamaininta meni Kokkolaan.

Visentin eli euroopanbiisonin suojelutyö on tuottanut tulosta

Ähtärin eläinpuisto on mukana suojelemassa visenttejä.

Järjestö: Välimereen päätyvän muovijätteen määrä voi jopa yli kaksinkertaistua 20 vuodessa

Esimerkiksi muovipussikielto vähentäisi jätemäärää kymmenillä tonneilla vuodessa, arvioi Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto.

Tutkimus vahvistaa: jääkarhut ovat vaarassa kadota miltei kokonaan vuosisadan loppuun mennessä

Jos ilmaston lämpenemisen aiheuttama merijään sulaminen ei hellitä, jääkarhujen ravinnonsaanti vaikeutuu merkittävästi.

Tutkimus: Nokkeluus lisää lintujen selviytymistä ympäristön ja ilmaston muuttuessa

Ulkoterassin pöydältä napattu sokeri ja auto pähkinänsärkijänä – muun muassa näin jotkin lintulajit ovat oppineet tulemaan toimeen, kun olosuhteet ovat muuttuneet.

Birds' lives changing rapidly in Finland, signalling ecosystem shift

Common birds are proliferating while rarer species' populations have plunged by more than 90 percent.

Tansania siirtää 36 leijonaa Serengetin kansallispuistosta – elintilasta kamppailevat eläimet käyneet karjan ja ihmisten kimppuun 

"Leijonat ovat haavoittuvassa asemassa ja haluamme toimia lajin säilyttämiseksi", sanoo Tansanian luonnontutkimusinstituutin johtaja.

Euroopan puulajeista ainakin 66 on välittömästi kuolemassa sukupuuttoon

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN kertoo, että suurimmat syyt puulajien harvinaistumiseen ovat haitalliset vieraslajit sekä laajamittaiset hakkuut.

G7-kokouksen päivällisellä tarjoiltiin pääruokana erittäin uhanalaista kalaa

Illallisen oli valmistanut paikallinen huippukokki Cedric Bechade.

Ilmaston lämpenemisen sulattama jäätikkö saa Islannissa muistomerkin – "Loputkin katoavat 200 vuodessa"

Tutkija pelkää, että vaikka täysimittaiset toimet ilmaston lämpenemisen estämiseksi aloitettaisiin tänään, Islannin jäätiköitä ei ehdittäisi pelastaa.

Hunajasato uhkaa jäädä pieneksi – mehiläiset ovat parveilleet tavallista enemmän

Karhut ryöstävät mehiläistarhoilta vuosittain jopa 300 pesää.

Hyviä uutisia: Ihminen voi olla luonnolle sika, mutta kekseliäät vapaaehtoiset ovat onnistuneet suojelemaan monia eläinlajeja

Kolibreille omat cocktailit, raatoja kotkille ja kampanjointia tuiskussa mehiläisten puolesta. Hyväntekijät auttavat eläimiä ympäri maailman.

Kirahvi saattaa kohta saada aiempaa paremman suojan Yhdysvalloissa

Tiukemmat määräykset voisivat estää kirahvin osien tuonnin Yhdysvaltoihin.

Back from the brink? At least 78 rare Saimaa seal pups born this spring

Described as "the world’s most endangered seal", the endemic Saimaa seal's population level appears to be holding steady, partly thanks to volunteer efforts.

Kadonneet eläimet: Voiko suuren sukupuuttoaallon pysäyttää?

Maailman eliölajit katoavat huolestuttavaa vauhtia.

Lumileopardi ei ole enää erittäin uhanalainen laji

Osa tutkijoista on kuitenkin sitä mieltä, että lumileopardeja uhkaa edelleen niin salametsästys kuin elinympäristön tuhoaminenkin.

Maailman vanhin urospanda on kuollut – siitti eläessään neljäsosan vankeudessa asuvista pandoista

Pan Pan ehti eläessään siittää maailmaan 130 pandanpentua.

Kirahvia uhkaa hiljainen sukupuutto – kannat romahtaneet 30 vuodessa

Kirahvi luokitellaan nyt vaarantuneeksi eläinlajiksi, jonka suurin uhka on ihminen.

Jättiläispandojen tilanne kohentui – Olisiko WWF:n aika päivittää logoaan?

WWF Suomen suojelujohtaja sanoo, ettei järjestöllä ole aikeita korvata pandaa logossaan uhanalaisemmalla eläimellä. Jutun lopussa voit kuitenkin äänestää omaa suosikkiasi.

Jääkarhujen määrä voi vähentyä nopeasti kolmanneksella – jäinen elinpiiri kutistuu

Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton mukaan ilmaston lämpeneminen lisää myös muita uhkia: erityisesti öljynetsintä arktisella alueella on vaaraksi jääkarhuille.

Tutkimus: Maapallolla käynnissä uusi sukupuuttoaalto – "Tilanne hämmästyttävän paha"

Tutkijoiden mukaan selkärankaisia lajeja häviää maapallolta sata kertaa nopeammin kuin tavallisesti.

Ranskan tulli löysi 170 uhanalaista kilpikonnaa lentokentältä

Viranomaiset kertoivat joulukuun puolivälissä tehdystä löydöstä maanantaina. Uhanalaiseen kilpikonnalajiin kuuluvat poikaset ovat liian pieniä kestääkseen toista kansainvälistä lentoa, joten ne pysyvät Ranskassa todennäköisesti muutaman vuoden ennen siirtoa takaisin Madagaskariin.

Erosen pariskunta autttaa norppaa hädässä – "Jos luonnosta ottaa, sinne pitää myös antaa"

Pari viime talvea ovat olleet lumettomia ja leutoja saimaannorpan näkövinkkelistä. Ihmisen avulla on ollut suuri merkitys poikasten selviytymisessä.

Katso, miltä Lontoo näyttää uhanalaisen kotkan silmin – video

Uhanalaiseen keisarikotkaan kiinnitetty kamera tarjoaa uudenlaisen näkökulman Lontooseen. Linnun Lontooseen tuonut The Freedom Project -niminen projekti juhlistaa uhanalaisten lajien listan 50-vuotispäivää.

Löytyykö vuoden luontoteko Keminmaasta?

Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton järjestämässä Vuoden luontoteko-kilpailussa on 16 ehdokasta ja niistä peräti kaksi on Keminmaasta .

Maitovalas synnytti kiinalaisessa akvaariossa – video

Maitovalasnaaras synnytti poikasen kiinalaisessa merieläinpuistossa keskiviikkona.

WWF: Hallitukset eivät tee tarpeeksi tiikerien salametsästyksen lopettamiseksi

Villieläinten kauppaa valvovan Traffic-järjestön mukaan joka viikko otetaan kiinni keskimäärin kaksi tiikeriä. On epäselvää, kuinka paljon tiikereitä yhteensä on.

Isomuurahaiskarhut tappaneet kaksi metsästäjää Brasiliassa

Tapot ovat herättäneet brasilialaisten tutkijoiden keskuudessa huolen isomuurahaiskarhun elinympäristön kapenemisesta. Vaarallisten kohtaamisten ihmisten kanssa pelätään lisääntyvän.

Apinavarkaus Britanniassa käynnisti Euroopan laajuisen etsinnän

Viidestä varastetusta apinasta kolme on äärimmäisen uhanalaisia valkotöyhtötamariineja. Etsinnät on keskitetty satamiin ja lentoasemille.

Huulikarhu Hank ihastuttaa eläintarhassa

Eläintenhoitajan mukaan taitavaksi kiipeilijäksi osoittautuneen karhunpennun seuraaminen on erityisen hellyttävää.

Tutkijat yllättyivät: Kissat tappavat miljardeja eläimiä vuodessa

Kissat tappavat paljon enemmän lintuja ja eläimiä kuin aiemmin on arvioitu, ilmenee tutkimuksesta. Yksittäinen kissa tappaa arviolta 200 - 400 nisäkästä ja lintua.

Turun Tienoo: Karannut davidinhirvi saatiin kiinni

Harvinainen hirvi seikkaili vapaana reilut pari viikkoa. Davidinhirvi on luonnosta hävinnyt laji.

Sukupuuttoon kuollut davidinhirvi liikkuu Varsinais-Suomessa

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto julisti neljä vuotta sitten davidinhirven hävinneeksi luonnosta. Sukupuuttoon julistaminen taisi olla ennenaikainen, sillä Liedon metsissä on elänyt sunnuntaista alkaen ainakin yksi davidinhirvi.

Sata Amazonian lintulajia yhä lähempänä sukupuuttoa

Aiemmat arviot ovat olleet liian valoisia, sanoo lintujärjestö BirdLife. Huolta on muuallakin, myös Itämerellä.

Viidennes kasvilajeista uhanalaisia, nisäkkäiden tilanne parempi

Enemmän kuin viidesosa maailman kasvilajeista on kuolemassa sukupuuttoon, mutta nisäkkäiden tilanne on hieman luultua parempi. Maailman 380 000 kasvilajien uhanalaisuudesta on tehty tähän saakka kattavin kartoitus.

Afrikan makean veden lajeja uhkaa sukupuutto

Viidesosaa Afrikassa elävistä makean veden lajeista uhkaa sukupuutto, kertoo Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN. Lajien häviäminen olisi järjestön mukaan tuhoisaa myös ihmisille, sillä miljoonat afrikkalaiset saavat toimeentulonsa kalastuksesta.

Taas yksi lintulaji kuoli sukupuuttoon

Madagaskarin saarella elänyt uikkulintu, alaotrajärvenuikku, on kuollut sukupuuttoon, sanoo Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN. Linnun kohtaloksi koitui ihmisen toiminta sen elinalueella.

YK: Eliölajien tuho suurempi ongelma kuin ilmastonmuutos

YK aikoo julkaista kesällä suuren raportin luonnon tuhoutumisen taloudellisista vaikutuksista. Brittilehti Guardianin saamien ennakkotietojen mukaan raportissa luonnon tuhoutumisen kustannukset arvioidaan suuremmaksi kuin ilmastonmuutoksen hinta ihmiskunnalle.

Aasian maat eivät hyväksy uhanalaisten haiden suojelua

Uhanalaisten kalalajien suojelu kohtaa ankaraa vastarintaa. Vain yksi hailaji on saanut lievän suojelun uhanalaisten eliölajien kansainvälistä kauppaa pohtivassa CITES-kokouksessa Qatarin Dohassa.

Hailajeista kolmannes sukupuuton partaalla

Kolmannes maailman avovesissä elävistä hailajeista on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Riskiryhmään kuuluvat mm. valko- ja vasarahai, paljastaa kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN.

Finnish Seal Nears Extinction

Finland's Saima-ringed seal is on the verge of extinction. The state-run nature administrator Metsähallitus estimates that the current population is just 260.

Ryhävalasta ei uhkaa enää sukupuutto

Maailman ryhävalaskannat ovat toipumassa sukupuuton partaalta. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN ei enää pidä ryhävalasta korkean sukupuuttoriskin lajina tiistaina julkistamassaan raportissa.

Kuovi siirtyy uhanalaisten lajien suuntaan

Peltolintu kuovi on siirretty uhanalaisuusluokituksessa "silmälläpidettävien" lajien joukkoon.