Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

THL: Äänekoskella on todettu yksi uusi koronavirustartunta

Koronatartunnat kirjautuvat Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen tilastoon jopa useiden päivien viiveellä.

Veolia Services Suomi Oy aikoo rakentaa metanolin puhdistuslaitoksen Äänekoskelle – laitos on ensimmäinen laatuaan maailmassa

Laitoksessa puhdistettaisiin vuosittain 12 000 tonnia raakametanolia. Puhdistettua biometanolia voidaan käyttää liikennepolttoaineena.

Äänekosken poliisiasema valmistuu tammikuussa, uudet tilat käyttöön keväällä

Äänekosken poliisin vuosikausien evakkotaival päättyy vihdoin keväällä, kun uudet toimitilat tulevat käyttövalmiiksi.

Väkimäärän väheneminen saa kunnat pohtimaan valtuustonsa kokoa - Äänekoskella ja Jämsässä asia on ajankohtainen tänä vuonna

Kuntien väkiluvun pieneneminen on nostanut esiin ajatuksen siitä, että valtuutettujakin voisi olla nykyistä vähemmän.

Konneveden kunnanjohtaja Juha Jokitalo jättää tehtävänsä perhesyiden takia

Konneveden kunnanhallitus käsittelee kunnanjohtajan eroa ja uuden hakumenettelyä kokouksessaan maanantaina.

Äänekoski otti käyttöön koronapuhelimen

Koronapuhelin palvelee kuntalaisia kaikissa koronaan liittyvissä asioissa. 

Äänekoski: viikonloppuna kaksi uutta koronatartuntaa – kyseessä uusi tartuntaketju

Uudet tartunnat eivät vielä ole ehtineet THL:n tilastoihin.

Äänekoski sulkee kaupungintalon ja Painotalon yleisöltä vuoden loppuun koronaepidemian hillitsemiseksi

Äänekoski sulkee kaupungintalon ja kulttuurikeskus Painotalon yleisöltä huomisesta alkaen, henkilöstö siirtyy etätöihin.

Äänekoskella on todettu kolme uutta koronavirustartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilaston mukaan Äänekoskella on kirjattu tähän mennessä 50 koronatartuntaa.

Äänekoskella on todettu lauantaina yksi uusi koronavirustartunta

Tartunta liittyy Äänekosken kaupungin mukaan aiemmin tunnettuun tartuntaketjuun.

Hankasalmen, Konneveden ja Laukaan seurakunnat neuvottelevat yhdistymisestä

Taustalla on Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin suositus.

Äänekoskella on todettu yksi uusi koronavirustartunta – tapauksella ei ole yhteyttä tunnettuihin tartuntaketjuihin

Äänekoski kertoi myös eilen yhdestä uudesta koronatartunnasta, joka sekään ei ole peräisin aiemmin tunnetuista tartuntaketjuista.

Äänekosken Mikonpuiston päiväkodissa 33 karanteeniin – kolmas koronatartunta todettu

Altistuneet ovat tiedossa ja heidät asetetetaan karanteeniin.

Äänekoski aikoo kieltää sähköautojen lataamisen kaupungin parkkipaikkojen lämmitystolpissa

Kaupunki perustelee kieltoaietta muun muassa mahdollisella turvallisuusriskillä.

Äänekoskella vuokrataloyhtiö peruskorjasi kaksi kerrostaloa ja suunnittelee kuuden talon purkamista

Asukkaat ovat jo muuttaneet pois, mutta purkamisen aikataulu ei ole vielä selvillä.

Viikonloppuna seitsemän uutta koronatartuntaa Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä

Tartunnoista kuusi todettiin Jyväskylässä ja yksi Äänekoskella.

Äänekosken kerrostalopalon jälkisammutustyöt jatkuvat aamuun saakka – tulipalo alkoi parvekkeelta

Äänekosken Suolahdessa kolmikerroksisen talon arviolta 40–50 asukasta evakuoitiin tulipalon vuoksi.

Äänekoskella todettu kahdeksan uutta koronatapausta – kaikki liittyvät samaan nuorten kokoontumiseen

Syyskuun ensimmäisen viikonlopun nuorten kokoontumisesta on saanut alkunsa 25 koronatartuntaa.

"Lapsista on hauskaa, että sähköt on pois", kuvaa perheenäiti pienestä Parantalan kylästä – ruoka lämpiää takassa, jos Aila-myrsky tekee tuhojaan

Henriikka Rasku arvelee, että sähköt saattavat olla pois parikin päivää. Pisimmät sähkökatkot alueella ovat hänen mukaansa kestäneet kolme tai neljänkin päivää.

Miljoonia ropisee Keski-Suomen liikenneyhteyksille: budjetista rahaa nelostien ja Jyväskylä-Tampere raidevälin investointeihin

Rahaa liikenneyhteyksien parantamiseen on tulossa Keski-Suomeen yli 40 miljoonaa euroa.

THL kirjannut Äänekoskelta 14 uutta tartuntaa, Jyväskylässä viisi, Laukaassa ja Muuramessa yksi

Uusia koronatartuntoja on vuorokauden kuluessa kirjattu koko maassa 98. Äänekosken tartuntaketjut ovat olleet tiedossa jo aiemmin.

Äänekoski huutokauppaa omakotitalotontteja Kotakennäältä

Verkossa järjestettävä huutokauppa alkaa tänään.

THL: Jyväskylässä todettu kolme uutta koronatartuntaa, Äänekoskella yksi

Koko maassa on sunnuntain jälkeen rekisteröity 47 uutta koronatapausta.

Koronan leviäminen Äänekoskella yllätti: "Yleisin taudinkuva lievä flunssaoire"

Tähän mennessä nuorten yksityistilaisuudesta alkunsa saaneita koronatapuksia on varmistunut 17.

Äänekoskella toistakymmentä uutta koronatartuntaa – oppilaitoksia etäopetukseen, altistuneita kymmenittäin

Äänekosken lukio ja ammattiopiston Piilolan kampus siirtyvät etäopetukseen.

Kuusi koronatartuntaa Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistossa Äänekoskella

Perjantaina ilmeni ensin yksi koronatartunta, ja lauantaina tapauksia varmistui viisi lisää.

Äänekoskella nuorten korona-altistumista seurannut yksi uusi tartunta

Tartuntaketjut on kaupungin mukaan selvitetty.

Äänekoskella ammattiopiston opiskelijoita altistunut koronavirukselle

Oireilevia opiskelijoita on jo mennyt koronatesteihin.

Äänekoskella yksi uusi koronatartunta – nuorten yksityistilaisuudessa altistumisia

Altistuneisiin ollaan yhteydessä ja heitä asetetaan karanteeniin.

Äänekosken keskustan Alko muuttaa uusiin tiloihin

Uusi myymälä on nykyistä pienempi.

Äänekoski määrää vierailukieltoja koronatilanteen vuoksi

Tarvittaessa tapaamiset potilaiden kanssa pyritään järjestämään ulkona.

Äänekoski tehostaa koronatoimiaan – kaupunginjohtajan erityisvaltuudet kuitenkin lakkautetaan

Kirjastoissa aletaan jakaa kasvomaskeja, liikunta- ja kulttuuritilojen katsojamääriä rajataan ja tapahtumajärjestäjiltä aletaan edellyttää turvallisuussuunnitelmaa.

Poliisi tutkii tapon yritystä Äänekoskella

Poliisi on ottanut teosta epäiltynä kiinni kaksi henkilöä.

Äänekoski aloittaa ilmaisten kasvomaskien jakelun vähävaraisille

Maskeja jaetaan kerran viikossa kaupungin kirjastoissa.

Suolahden vaneritehtaalla kärähti, kun tehdasta käynnistettiin kesätauon jälkeen

Tehtaan koivuvaneripuolen lämmöntalteenoton laitteisto ylikuumeni torstai-iltana, mutta palo ei levinnyt laajemmalle.

Peräänajo haittaa liikennettä Konnevedellä tiellä 69

Onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Komea seitsemän sentin ennätysparannus ulkoradoilla – Arttu Mattila ylitti toisena suomalaisena tänä kesänä 221

Korkeushyppääjä Arttu Mattila kiitteli kotiyleisön tukea ylitettyään ennätyksensä 221 kotikentällään Äänekoskella.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle