Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Apulanta esiintyy SuomiLOVEn 4. kaudella

Tätä et kokenut televisiossa: Pidemmät versiot nelosjakson biiseistä!

Vain Areenassa: SuomiLOVE-biisit pitkinä versioina

Tässä ovat viikon parhaat biisit: mukana Artem x Yonas, Raappana ja Santa Cruz

Pysy kartalla kuumimmissa uutuuksissa ja viikon parhaissa biiseissä. YleX - Parasta nyt -Spotify-lista päivittyy viikoittain.

Raappana: Vanhat fanit ovat olleet rikki uudesta kappaleestani

Onko Raappana hylkäämässä reggaen? Toimittajana YleX Himotuimpien Maiju Pellikka.

Reggae ei kosketa Raappanaa enää samalla tavalla kuin ennen: Nyt on pakko hakea jotain uutta

Kaikki vanhat fanit eivät ole olleet mielissään Raappanan uudistumishalusta.

Radiosoitto johti levytyssopimukseen – levy-yhtiö bongasi Annukan YleX:n radioaalloilta

Annukka on suomalaisen elektropopin uusin tulokas. Levy-yhtiö Suomen Musiikin toimitusjohtaja kuuli popparin musiikkia YleX:ssä ja halusi välittömästi Annukan artistikseen.

Cheekin ansiotulot yli 200 000 euroa

Räppäri Cheek ja maailmantähtien musiikkituottaja MGI nousivat muusikoiden ansiotulolistalla korkealle. Sen sijaan esimerkiksi räppäri Nikke Ankaran tienestit jäivät viime vuonna reiluun 20 000 euroon.

YleX:n Viikon albumi -tähti Raappana koki rasismia Jamaikalla – mutta myös suurta ystävällisyyttä

Raappana uskoo, että seuraavaa levyä hän työstää taas Suomessa.

Raappana toi Jamaikan Suomeen - kuuntele koko levy tästä

YleX:n Viikon albumina tutkaillaan lahtelaisen Raappanan uutta Ennen aamunkoittoo albumia.

Runonlaulaja Raija Zapruskajan joiku löytyi Vuokkiniemen kylästä.

Värttinä ja Raappana matkustivat musiikkinsa juurille – uusilla levyillä kuuluu Vienan Karjala ja Jamaikan aurinko

Hakeutuminen musiikillisille juurille yhdistää yllättäviä artisteja. Autenttista tunnelmaa perjantaina ilmestyville levyilleen ovat hakeneet sekä pitkän linjan kansanmusiikkiyhtye Värttinä että suomireggaen harvalukuiseen tähtikaartiin kuuluva Raappana. Värttinä teki ensimmäisen matkansa Vienan Karjalaan, Raappana taas haki oikeaa soundia Jamaikalta.

Katso Jukka Pojan intiimi Rauhassa-keikka – mukana Suomen kovin reggae-yhtye

Jukka Poika on tuoreimman Rauhassa-keikan tähti.

Teflon Brothers vai Raappana suoraan soittarille?

Kumman kappaleen sinä tahdot YleX:n soittolistalle: Teflon Brothersin Pämppää vai Raappanan Helleaalto?

Raappana: Jamaikan musaskeneen pääsee nopeasti sisään

Reggae-artisti Raappana puhuu Ylex:n Maiju Pellikan kanssa tyylilajin klassikoista ja suomi-reggaen uskottavuudesta.

Onnea, Raappana!

Tyttöni tumma -kappale äänestettiin suoraan YleX:n soittarille.

Raappana vai Aurora suoraan soittarille?

Kumman kappaleen sinä tahdot soittolistalle: Raappanan Tyttöni tumman vai Auroran Annetaan tapahtuu?

Musiikin voimalla eroon talvimasennuksesta - katso kuumat videot

Yhä useampi kotimainen artisti karkaa kuvaamaan musiikkivideoita etelän lämpöön. YleX listasi aurinkoisimmat videot.

Mitä mieltä olet Raappanan kappaleesta Tyttöni tumma?

Äänestä päivän Rytmibarometri-kappaletta täällä.

Yle Live tarjoaa kovien kotimaisten vetoja – katso keikkaputki

Katso Jukka Pojan, Raappanan, Elastisen, Amoerphiksen, Von Hertzen Brothersin ja Samuli Putron keikat.

Yle Live tarjoaa huippukeikkoja itsenäisyyspäivän iloksi

Yle Teemalla vietetään itsenäisyyspäivää suomalaisen musiikin parissa.

Sielun veljet konsertissa Tavastialla joulukuussa 2011

Suomalaisen musiikin ja kulttuurin itsenäisyyspäivä

Teemalla vietetään itsenäisyyspäivää suomalaisen musiikin parissa. Iltapäivällä nähdään uusi dokumentti Suomen Kulttuurirahastosta, joka alkoi kansalaiskeräyksestä ja on kasvanut yhdeksi maailman suurimmista säätiöistä.

Ressu ja Jussi

SuomiLOVE - jakso 5

Tällä viikolla SuomiLOVE tarjoilee nostalgisia klassikoita sekä letkeää meininkiä. Illan artisteina nähdään Raappana, Toot Toot, Marja Tahvanainen, Herra Ylppö ja ihmiset, Maarit, Tuure Kilpeläinen sekä Ressu ja Jussi.

Rap-artistit kuvaavat musiikkivideota Lahdessa – bongasitko räppärin?

Brädi, Aste, Ideaali & Jay Who?, Raappana, Nikke Ankara ja joukko muita suomiräpin tekijöitä ovat mukana kuvaamassa Lahti-aiheista musiikkivideota.

Kari Härkönen eli Brädi.

Lahtelaisräppärit yhdistävät voimansa – kuvaavat musiikkivideota eri puolilla kaupunkia

Brädi, Aste, Ideaali & Jay Who?, Raappana, Nikke Ankara ja joukko muita suomiräpin tekijöitä ovat mukana kuvaamassa Lahti-aiheista musiikkivideota.

Raappana & Sound Explosion Band

Parasta nyt: Aurinkoinen Raappana

Raappana saa kansan kesäfiiliksiin kelistä riippumatta. Vuoden 2013 Ruisrockissa aurinkoa ei tarvinnut manailla esiin, vaan keikka vedettiin kirkkaassa auringonpaisteessa alusta loppuun.

Raappana Ruisrockissa 2013

Yle Live: Raappana & Sound Explosion Band

Vuonna 2004 aktiivisen keikkailun aloittanut reggae-artisti Raappana esiintyy Ruisrockin Rantalavalla Sound Explosion Bandin kanssa. Heinäkuussa 2013 taltioidun aurinkoisen keikan lisäksi mukana Raappanan haastattelu.

Juha Tapio

Juha Tapio ja Suvi Teräsniska Simerockiin

Rovaniemeläinen rockfestari Simerock on julkistanut viimeiset esiintyjänsä. Festareilla esiintyvät muun muassa Juha Tapio ja Suvi Teräsniska.

Nopsajalka ihmettelee: Missä ovat Suomen uudet reggae-artistit?

Nopsajalka uskoo, että Suomeen mahtuisi lisää reggae-artisteja.

Nyt se varmistui: Sean Paul Summer Up -festivaalin pääesiintyjäksi

Kuten aiemmin jo vihjailtiin, Sean Paul on varmistunut Summer Up -festivaalin pääesiintyjäksi.

Tuore kotimainen artisti tuo naisen kosketuksen miehiselle suomireggaekentälle

Vaviskaa Raappana, Jukka Poika ja Puppa J, sillä Aurora on täällä!

Raappana: Bob Marley on myös äitini suosikki

Reggae-artisti Raappana esitteli YleX Toiveissa elämänsä biisit. Listalla painottui arvatenkin rytmimusiikki.

Mitä mieltä olet Raappanan (feat. Asa) kappaleesta Muutoksii?

YleX Iltapäivä soittaa maanantaista torstaihin joka päivä uuden Rytmibarometrikappaleen. Jokaista kappaletta voi äänestää kello 16 saakka. Perjantaisin viikon suosituin Rytmibarometri julistetaan voittajaksi ja se saa itselleen palkinnoksi soittotakuuta!

Asa ja Raappana esiintyvät kimpassa uuden elokuvan tunnusbiisillä

Uudessa nuorten arkea kuvaavassa elokuvassa kuullaan Asan ja Raappanan esittämän kappaleen lisäksi muitakin suomalaisia tunnettuja artisteja.

YleX Viikon albumit 2013 -uusinnat

YleX:n Viikon albumi -sarjan vuoden parhaimmat palat uusitaan vuoden 2014 alkuun saakka.

Nallekarhu/NLLKRH

NLLKRH on kuuminta kakkaa Lahdesta tällä hetkellä. Tehdään kaikki alusta asti itse, taustat, nauhotus, mixaus, musavideot yms. Ollaan myös visuaalisesti mahtavia, joten youtube tulille ja NLLKRH hakuun!

Katso Raappanan ja Sound Explosion Bandin letkeä keikka Ruisrockissa

Raappana & Sound Explosion Band esiiintyi sunnuntaina 7. heinäkuuta Ruisrockin Rantalavalla letkeissä tunnelmissa.

Raappana Lahden satamassa.

Kolmenkympin kriisi iski reggae-rentoon Raappanaan

Raappana riimittelee pois lähtemisestä ja haaveilee asumisesta ulkomailla. Viimeisin albumi Tuuliajolla ilmestyi keväällä ja uusi on jo tekeillä. Nyt mies miettii, mitä haluaa tehdä isona.

Grammy-voittaja Hustle HKI -festivaalille - mukana lisää kotimaisia julkistuksia

Suvilahdessa heinäkuun 19.-20. päivä järjestettävä uusi urbaanin musiikin festivaali Hustle HKI täydentää artistikatrastaan.

Tämä reggaemies kannattaa kutsua bileisiin

YleX Viikonlopussa testattiin, millainen bilevieras Raappana on.

Blockfest julkaisi lisää esiintyjiä

Tampereella 23.-24.8.2013 järjestettävä kaupunkifestivaali Blockfest julkisti keskiviikkona 30 suomalaista artistia, jotka tuovat tapahtumaan kotimaisen hiphopin kärkikaartia.

Raappana viimeisteli Kran Turismo -hitin sanoitukset matkalla studioon

Yksi YleX:n viime vuoden soitetuimmista kappaleista sai viimeistelynsä junamatkalla studiolle Helsinkiin.

Reggaemies Raappana: Välillä voisi tehdä ruumiillistakin työtä

Tällä viikolla YleX:n Viikon albumina soivan Tuuliajolla-levyn kynäillyt Raappana on välillä huolissaan tulevaisuudestaan, mikäli musiikkihommat joskus loppuvat.

Lisää esiintyjiä Ilosaarirockiin

Ilososaarirock julkaisi jälleen uusia artisteja tulevalle kesällä.

Raappana sairastui denguekuumeeseen – uuden levyn lauluäänitykset jäivät

YleX:n Viikon albumina soivan Raappanan tuoreen Tuuliajolla-levyn äänitykset eivät sujuneet ongelmitta.

Ruisrock julkisti lisää ulkomaisia tähtiä ja kotimaan kärkinimiä

Macklemore & Ryan Lewis sekä Gary Clark Jr. täydentävät Ruisrockin sunnuntaita.

Raappana tarjoaa sulateltavaksi vuoden suurimman reggaejärkäleen

YleX:n Viikon albumina soi Raappanan Tuuliajolla. Kuuntele levy!

Aiemman keikkansa peruuttanut Far East Movement viimein Suomeen

Yhdysvaltalainen tanssimusajätti Far East Movement saapuu Lahden Summer Up -festivaaleille heinäkuussa.

Lapin yleisö sekaisin reggaesta - katso keikkakuvat

Raappana veti salin täyteen Rovaniemen Cafe Tivolissa.

Vuoden 2012 Himotuimmat biisit TOP20

Vuonna 2012 Himotuimmat-äänestyksissä annetut äänet laskettiin yhteen. Eniten ääniä kahmi ihana brittipoikabändi One Direction!

Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen jäsenet tutustuivat toisiinsa netissä

YleX:n Uuden musiikin aamuvuorossa soi keskiviikkona ensisoitossa yhtyeen kappale Älä tartu mun siipiini.

Mitä mieltä olet yhtyeen nimeltä Sallan ja Miron matka maailman ympäri kappaleesta Älä tartu mun siipiini?

YleX Iltapäivä soittaa maanantaista torstaihin joka päivä uuden Rytmibarometrikappaleen. Jokaista kappaletta voi äänestää kello 16 saakka. Perjantaisin viikon suosituin Rytmibarometri julistetaan voittajaksi ja paras Rytmibarometrikommentti palkitaan!

Carly Rae Jepsen

Call me Maybe on Suomen kuunnelluin Spotify-kappale

Kanadalaisen popparin Carly Rae Jepsenin maailmanlaajuinen hitti Call Me Maybe on soinut tänä vuonna eniten myös Spotifyn suomalaiskäyttäjien kaiuttimissa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle