Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Taysin julkisivu, Acuta.

Pienet kunnat nousivat yhdessä vastarintaan hyvinvointialuetta vastaan – ”Kuntalaisten hätä on käsinkosketeltava”

Pirhan suunnitelman mukaan usea kunta jäisi ilman terveysasemaa. Vielä ei ole tietoa, mitä toimipisteitä korvaavat terveyspalvelut tulevat olemaan ja kuinka paljon ne kustantavat.

TE-toimisto.

Irtiotto Tampereen johtamasta TE-mallista: kuusi läntisen Pirkanmaan kuntaa aikoo perustaa oman työllisyysalueen

Oma työllisyysalue takaisi, että alueen jokaiseen kuntaan perustetaan vähintään yksi palvelupiste valtiolta siirtyvien tehtävien hoitamiseksi.

Susikaksikko istuskelee lumen keskellä.

Pirkanmaan vetovoima ei juuri susiin ulotu, eniten havaintoja tehdään maakunnan reuna-alueilla

Luonnonvarakeskus Luken vuotuinen kanta-arvio käy läpi susien reviirit havaittujen yksilöiden ja ulostenäytteiden perusteella. Koko maan kanta lienee kevättalvella 300:n paikkeilla, ehkä hivenen yli.

Tuulivoimala kuvattuna takaapäin.

Ely-keskus pitää Pohjois-Pirkanmaan Lylyharjun tuulivoimahanketta uhkana petolinnuille, nykyisistä vaihtoehdoista vain pienin kelpaisi

Kihniöön, Parkanoon ja Kurikkaan aiottu hanke voitaisiin Pirkanmaan ely-keskuksen mukaan toteuttaa vain minimivaihtoehdon mukaisena. Huolena on, että linnut törmäävät tuuliturbiinien siipiin.

Lapsia ja nuoria ylittämässä suojatietä Tampereen keskustassa. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta.

Odoteltu rajapyykki ylittyi: Tampereen väkiluku on nyt yli 250 000

Koko Pirkanmaalla asukkaita on reilut 534 000.

Ambulanssi Pirkanmaan pelastuslaitoksen tallissa.

Pirkanmaan syrjäseuduille kaavaillaan monitoimiambulansseja: ensihoito, pelastusvalmius ja sosiaalitukea yhdessä ja samassa autossa

Pirkanmaalle kaavaillaan uudenlaisia monitoimiambulansseja. Hätätilanteessa yksikkö toisi paikalle samalla kertaa sekä ensihoidon että pelastustoimen ja lisäksi joitakin sosiaalitoimen tukitehtäviä.

Äänestyslipukkeen laittoa kirjekuoreeseen

Pirkanmaalla äänestettiin ennakkoon paljon vilkkaammin kuin edellisissä eduskuntavaaleissa – äänestysprosentti on jo 44,3

Vaalipiirin kunnista aktiivisin oli Ruovesi. Seuraavina olivat Kihniö ja Tampere. Laiskimmin äänestämässä käytiin Urjalassa.

Pihlajalinna Oy kyltti

Pihlajalinna lopettaa Pirkanmaalla pienempiä työterveyshuollon yksiköitään

Lakkautuslistalla ovat Kihniön ja Ikaalisten toimipisteet. Lisäksi Hermian työterveys Tampereella lopetetaan.

Poliisi-kyltti Tampereella Sisä-Suomen poliisilaitoksen pääpoliisiaseman seinässä.

Poliisi tutkii epäiltyä tapon yritystä yksityisasunnossa Kihniössä – pahoinpitelystä epäillyt on otettu kiinni

Väkivallanteossa loukkaantui kaksi ihmistä, joista toisen vammat ovat hengenvaarallisia. Poliisi epäilee pahoinpitelystä kahta 90-luvulla syntynyttä miestä.

Puu on taipunut sähkölinjan päälle lumisessa metsässä.

Märkää lunta satoi, Pirkanmaalla siellä täällä sähkökatkoja

Lunta ja räntää on saatu Pirkanmaalla pitkin iltaa ja yötä, jonkin verran vielä aamullakin. Sähkökatkoja on ollut etenkin alueen lounaisosissa.

Fidgridin suurjännitelinja halkoo metsäpalstaa

Fingrid suunnittelee uuden voimajohdon rakentamista Kristiinankaupungista Nokian Meloon

Suunniteltu voimajohtoreitti kulkee kymmenen kunnan alueella neljässä maakunnassa. Myös uusia maastokäytäviä tarvitaan, vaikka suurelta osin uusi voimajohto sijoittuisi nykyisen johdon rinnalle.

Kuopiolainen Sirpa Pitkämäki tyhjentää kodin biojätteitä uuteen kompostoriin.

Kompostoritarkistuksista pääosin puhtaat paperit – osalla hylätyistä ei ollut kompostoria ollenkaan

Useat Etapin asiakkaat haluavat pidemmän jäteastian tyhjennysvälin kompostoriin vedoten. Tarkistuksessa selvisi, että osalla ei ollut kompostoria ensinkään.

Parkanon kaupungintalo.

Parkanon ja Pihjalalinnan sovintosopimus jäi pöydälle

Salaista sopimusta käsitellään uudelleen ylimääräisessä kokouksessa 2–3 viikon päästä.

Parkanon kaupungintalo.

Parkanon kaupunginhallitus hyväksyi Pihlajalinnan sovintoehdotuksen sote-kustannuskiistassa

Seuraavaksi Parkanon kaupunginvaltuuston pitää hyväksyä noin miljoonan euron lisätalousarvioesitys kaupungin maksuvelvoitteiden kattamiseksi.

Sosiaali- ja terveyspalveluyhtiö Pihlajalinnan logo Helsingissä torstaina 14. syyskuuta 2017.

Pihlajalinnan liikevaihto kasvoi, voitto supistui

Terveysyhtiön puolivuotistulos on plussalla, mutta vähemmän kuin samaan aikaan viime vuonna.

Lapset istuvat pulpetissa.

Muutama kunta ottaa ennakkoa koulun alkamiseen

Pirkanmaalla perusopetuksen alkamisesta jo tiistaina 9. elokuuta ovat kertoneet ainakin Pälkäne, Virrat ja Kihniö.

Kaksi koronapotilasta makaa vuoteissa eristysosastolla.

Parkanon ja Kihniön sote-riidan käsittely jatkuu seuraavaksi hallinto-oikeudessa

Kihniön ja Parkanon kiista koskee kuntien välisen sote-sopimuksen noudattamista.

Pihlajalinna Oy kyltti

Parkano ja Pihlajalinna pääsemässä sopuun sote-palvelujen rahakiistassa

Sopimus vaatii vielä valtuustolta päätöksen 860 000 euron lisämäärärahasta tälle vuodelle.

Kädessä oleva kaukosäädin osoittaa televisiota.

Tv-lähetyksissä katkoksia eri puolilla Pirkanmaata torstaina

Katkokset aiheutuvat Tampereen radio- ja tv-asemalla tehtävistä huoltotöistä.

Koronarokotuksia valmiina maljassa rokotuksia varten.

Tampereelle tulee ilman ajanvarausta toimiva koronarokotepiste – kaikkien yli 70 vuotiaiden rokotukset aloitetaan heti

Rokotteita on hyvin saatavilla, henkilökunnan määrää lisätään tarvittaessa.

Sinilevää vesilasissa.

Pirkanmaan sinilevätilanne rauhallinen

Viilennyt sää on vaikuttanut sinilevähavaintojen vähentymiseen.

Kolme tuulimyllyä avarassa maisemassa.

Kihniön ja Virtain rajalle suunnitellaan isoa tuulivoimapuistoa

Mitään nappipeliä voimala ei ole: roottoreita voi tulla lähes 30 ja tehoa parhaimmillaan noin 250 megawattia.

Kihniön vanha kansakoulu

Ely-keskus: Kihniön vanhaa kansakoulua ei määrätä suojeltavaksi, vaikka rakennuksella on kiistattomia kulttuurihistoriallisia arvoja

Ely keskus toivoo, että suojeluratkaisu löytyisi päätöksestä huolimatta. Kihniön keskustassa sijaitseva kansakoulurakennus on paikallisesti arvokas. Rakennus on valmistunut vuonna 1906 ja toiminut koulukäytössä yli sata vuotta.

Läheltä

Raskas ajoneuvo nostetaan: kolmostie suljetaan Parkanossa

Tie suljetaan liikenteeltä tiistaina kello 19.00. Vaihtoehtoinen reitti kulkee Kihniön kautta.

Veden peittämä entinen turvetuotantoalue

Neova myy kunnostettuja kosteikkoja

Alueista monet ovat käytettyjä turvetuotantoalueita. Kiinnostuneita ovat olleet etenkin luonto- ja metsästysharrastajat.

Läheltä

Parkano ja Pihlajalinna aloittelevat sote-kustannuskiistan sovittelua

Neuvottelut kulujen korvauksesta eivät ole johtaneet tulokseen, nyt yritetään saada selvyys perustettavan neuvotteluryhmän avulla.

Läheltä

Ulkorakennus ja sauna paloivat Kihniössä, palokunta pelasti kesämökin

Kukaan ei loukkaantunut tiistai-illan tulipalossa, mutta aineelliset vahingot ovat suuret.

Tuulimylly Simon Sarvisuossa valmistumaisillaan olevassa tuulipuistossa maaliskuussa 2022

Virroilla liikkeelle kaupungin ensimmäinen tuulivoimakaava

Tuulivoimayhtiöt etsivät kilvan paikkoja, joihin turbiineja voisi rakentaa.

Vanhusten jalkoja pöydän alla Vaarinsaaren hoivakodissa Mikkelissä.

Kiista Pihlajalinnan ja Parkanon kaupungin välillä jatkuu kirjepostilla – kaupunginjohtaja: “Aikanaan sovittiin, että yhtiö kantaa riskinsä bisneksessä”

Pitkään kestänyt kiista koskee sote-palveluiden kohonneita kustannuksia. Parkanon kaupunki ei hyväksy vaatimusta siitä, että sen pitäisi maksaa Pihlajalinnalle enemmän kuin mitä palvelusopimuksessa on sovittu.

Läheltä

Kolmostien Terveyden yhteistoimintaneuvottelut alkavat Parkanossa

Yt:t koskevat yli sataa sosiaali- ja terveysalan työntekijää.

Huomiovaatteisiin pukeutunut työntekijä Aki Kultala asentaa akkuporakoneen avulla keittiökaappia.

Tampereen vastaanottokeskus täyttyi, näin muut kunnat valmistautuvat pakolaisiin – Hämeenkyrössä valmiusharjoitus, Parkano selvittää leirikeskusta käyttöön

Yle kysyi kunnilta, miten eri puolilla Pirkanmaata on valmistauduttu ukrainalaisten pakolaisten auttamiseen. Valtaosa on jo selvittänyt, millaisia tiloja on vapaana.

Parkanon terveyskeskus.

Parkanon ja Kihniön sote-palveluista on tullut liian kalliita: Kolmostien Terveys aloittaa yt-neuvottelut

Maanantaina alkavat yt-neuvottelut koskevat yli sataa työntekijää. Kolmostien Terveys on Pihlajalinnan pääosin omistama yritys, joka tuottaa Parkanon ja Kihniön sote-palvelut.

Polttoturvetta kasoissa pressun alla turvetuotantoalueen laidalla.

Turvekoneiden romutuspalkkioita haettu Pirkanmaalla parikymmentä

Tukea voi saada muun muassa toimintakuntoisten jyrsimien, nostokoneiden ja kuljettimien romutukseen.

Polttoturvetta kasoissa pressun alla turvetuotantoalueen laidalla.

Polttoturpeen kaivaminen soilta ei lopu vielä: Neova käynnistää tuotannon ainakin Itä-Suomessa

Turpeen energiakäyttö on näyttänyt hiipuvan nopeasti, mutta kauppapakotteet vaikeuttavat puuhakkeen saantia.

Rahkasammalta kädessä.

Kasvuturpeen korvaaminen ei ole helppoa – esimerkiksi rahkasammal ja kivivilla tuovat omat ongelmansa

Energiaturpeesta on määrä päästä eroon, mutta muutoksen on arvioitu vievän kannattavuuden myös kasvu- ja kuiviketurpeen tuotannolta.

Turvetta siivilöidään

Turvetuottajien ahdinkoa helpotetaan tuotantokoneiden romutuspalkkiolla – lisätukea tulossa vielä kevään aikana

Romutuspalkkioilla autetaan tuotannon alasajosta kärsiviä tuottajia. Myös tuotannosta luopumisen tuki on tulossa.

Parkanon terveyskeskus.

Parkano saattaa suostua osittain terveysyhtiö Pihlajalinnan vaatimuksiin kohonneiden sote-kustannusten korvaamisesta

Kaupunginhallitukselle esitetään, että kaupunki suostuisi korvaamaan osan vaadituista kustannuksista, jotta pitkä kiista saadaan sovittua.

Sairaanhoitaja potilashuoneessa, Uusi lastensairaala, Helsinki, 8.7.2019.

Vaalichatit huipentuvat perimmäiseen kysymykseen lauantaina 22.1. kello 10: Miten Pirkanmaan rahat riittävät?

Sote-uudistuksen tavoitteena on ollut saada rahat riittämään koko maassa, mutta eri alueilla tilanteet vaihtelevat. Pirkanmaa on terveimpiä maakuntia ja saa siksi vähemmän rahaa per asukas.

Koivistonkylän Prismassa jonotettiin ennakkoäänestyspaikalle klo 18.45 viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä eli tiistaina.

29 prosenttia äänesti ennakkoon Pirkanmaalla, viimeinen päivä oli vilkas

Tiistain aikana osuus kasvoi noin 21 prosentista 29:än, eli ääniä annettiin päivän aikana reilut 27 000. Varsinainen vaalipäivä on ensi sunnuntaina, 23. tätä kuuta.

Juupajoen kunnanviraton äänestyspaikka Korkeakoskella.

Aluevaalien ennakkoäänestys etenee: Tampereella äänestysprosentti on nyt tasan 9

Uurnilla kävi ennakkoäänestyksen toisena päivänä melkein tasan sama määrä pirkanmaalaisia kuin ensimmäisenäkin.

Äänestyspaikka ratinan kauppakeskuksen aulassa, mainoksen vieressä vaalitoimitsija selin.

Aluevaalien ensimmäisenä päivänä äänesti 4,2 prosenttia Pirkanmaan äänioikeutetuista – vilkkainta oli Kihniössä ja Kuhmoisissa

Aamun ensimmäisinä hetkinä oli monin paikoin hiljaista, mutta päivän mittaan alkoi äänestäjiä tulla.

Jessica Lynch ja Francis Lynch, Emma, Evan, Elias ja Eetu.

Viimeistä kertaa sisäleikkipuistoon ennen kuin kaikki menee taas kiinni – Lynchin perhettä harmittaa, että koronan kanssa tuli jälleen takapakkia

Kysyimme kauppakeskus Triplan kävijöiltä Helsingissä mietteitä tiukentuneista koronarajoituksista. Kihniöläistä Juho Westerholmia harmittaa uuden vuoden juhlien peruuntuminen, mutta rajoituksille löytyy myös ymmärrystä.

Seinäjoki-Nurmon jäteasema

Lakeuden Etapin jätemaksutaksat muuttuvat ensi vuoden alusta – jatkossa kuorma hinnoitellaan jätelajin sijaan määrän mukaan

Vastaanottomaksu määräytyy jatkossa jätemäärän mukaan riippumatta jätelajista. Muutos koskee Alavuden, Ilmajoen, Kihniön, Kuortaneen, Kurikan, Lapuan, Seinäjoen ja Ähtärin alueita.

En brunbjörn ser sig omkring bland stenar och träd.

Karhu jäi kiinni pienpetorautoihin Kihniössä – poliisi antoi luvan lopettaa

Eläinsuojelulain mukaan sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on pyrittävä auttamaan.

Parkanon yhtenäiskoulu.

Parkanossa korona leviää koululaisten keskuudessa – myös lapsia ja nuoria patistetaan testiin, jos oireita ilmenee

Parkanon yhtenäiskoulun ja lukion eri luokilla viikon aikana ilmennyt koronatartuntoja. Kaupunki tiedottaa, että myös kahdesti rokotettujen tulee käyttää maskia ja noudattaa kaikkia annettuja turvaohjeita huolimatta valtakunnallisesta koronarajoitusten keventämisestä.

Sinilevää Kangasalan Kirkkojärvessä.

Sinilevä ei hätkähdä syksyn tuloa

Pirkanmaalla todettiin sinilevää 13:ssa valtakunnallisen seurannan paikassa 6. syyskuuta alkaneella viikolla.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle