Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tällaista Foo Fighters -herkkua luvassa Ylellä

Yle Teema tarjoaa musiikkidiggarille hyvän syyn käpertyä sohvalle tuijottamaan telkkaria.

Festarikävijöitä Puistobluesissa.

Uudet alkoholimääräykset hyydyttivät Puistobluesin

Lippuja lunastettiin tänä vuonna noin 4 000, kun esimerkiksi viime vuonna luku oli liki kaksinkertainen.

Mitä mieltä olet Alex Hepburnin kappaleesta Under?

YleX Iltapäivä soittaa maanantaista torstaihin joka päivä uuden Rytmibarometrikappaleen. Jokaista kappaletta voi äänestää kello 16 saakka. Perjantaisin viikon suosituin Rytmibarometri julistetaan voittajaksi ja se saa itselleen palkinnoksi soittotakuuta!

Tämän supertähden kanssa Adele haluaisi tehdä yhteistyötä

Lukuisat tähdet ovat lähiaikoina ilmoittaneet haluavansa palan Adelen suosiosta eli tehdä yhteistyötä tähden kanssa.

Television katselu sosiaalista toimintaa - musiikkigaalaa arvosteltiin ympäri verkkoa

Nykyään on jo normaalia katsoa televisiota ja päivittää samalla statuksia.

Musiikkimaailma suree menehtynyttä soultähteä

Lukuisat musiikkimaailman tähdet ovat antaneet osanottonsa legendaarisen Etta Jamesin menehdyttyä perjantaina.

Mitä mieltä olet Flo Ridan kappaleesta Good Feeling?

YleX Iltapäivä soittaa maanantaista torstaihin joka päivä uuden Rytmibarometrikappaleen. Jokaista kappaletta voi äänestää kello 16 saakka. Perjantaisin viikon suosituin Rytmibarometri julistetaan voittajaksi ja paras Rytmibarometrikommentti palkitaan!

Beyonce Knowles

Beyonce jännitti Etta Jamesin esittämistä

Kolmannen sooloalbuminsa juuri julkaissut Beyonce Knowles tähdittää pian ensi-iltansa saavaa Cadillac Records -elokuvaa. Siinä hän esittää musiikkilegenda Etta Jamesia, joka kuului uraauurtavaan amerikkalaiseen levy-yhtiöön.