Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lähikuvassa on ison rakennuksen lasiseinä ja sen vieressä punatiilinen julkisivu.

Lahti ei voi enää tukea Sibeliustaloa pyörittävää tytäryhtiötä – ”Karhunpalvelus veronmaksajille”

Hallinto-oikeus kumosi Lahden kaupungin päätökset antaa tukea KOKO Lahti oy:lle. Tuesta valittaneen mielestä Sibeliustalo ei välttämättä edes tarvitse kaupunkiyhtiötä.

Kauhakuormaaja levittää betonimursketta tiepohjaan.

Napapiirin Kuljetus Oy yhtiöittää maanrakennuksen – tavoitteena parantaa kilpailukykyä

Napapiirin Kuljetuksen tytäryhtiöstä Napapiirin Maanrakennuksesta tulee yksi Lapin suurimmista maanrakennusurakoitsijoista.

Sulanut jäätelötuutti verta muistuttavassa nesteessä.

Suomalaisten jäätelöiden suurtuottajat toimivat Venäjällä – kytkös lähes kaikkiin tuttuihin merkkeihin

Suomalaisjäätelöiden omistajat ovat Ukrainan mukaan sotasponsoreita. Suomessa on vaikea ostaa jäätelöä, jolla ei olisi kytköksiä hyökkäyssotaa käyvään Venäjään, ilmeni Ylen selvityksessä.

Oulun keskustassa Lehto Groupin rakennustyömaa.

Lehto on myymässä myös kajaanilaisen Insinööritoimisto Mäkeläisen – kauppa varmistaa toiminnan jatkumisen

Insinööritoimisto Mäkeläisen mukaan kaupan toteutuminen varmistaa kajaanilaisyhtiön toiminnan jatkumisen ja työpaikat neljällä paikkakunnalla.

Nesteytetyn kaasun varastosäiliö Haminan LNG-terminaalissa.

Haminan Energian uusi toimitusjohtaja tiesi astuvansa kriisiyhtiön johtoon: ”Minut on pidetty hyvin ajan tasalla tilanteesta”

Energiayhtiö on tehnyt miljoonatappioita. Tilanne on huolestuttanut Haminan päättäjiä.

Muun muassa Business Finlandin kyltti on kuvattu Helsingin Porkkalankadulla joulukuussa 2020,

KRP aloittaa esiselvityksen Business Finlandin toiminnasta: taustalla epäily julkisten varojen väärinkäytöstä

Mediassa uutisoitujen tietojen mukaan Business Finlandin entisen Yhdysvaltain-työntekijän epäillään kavaltaneen useita miljoonia. Yhtiö on kertonut nostaneensa asiasta siviilikanteen.

Panda syö bambua Ähtärin pandatalossa

Ähtärin eläinpuiston toiminta jatkuu normaaliin tapaan suurten kysymysten keskellä – toimitusjohtaja: ”Ilmoitamme heti, kun jotain kerrottavaa on”

Eläinpuistosta on aiemmin kerrottu, että muun muassa pandojen tulevaisuudesta tehtään ratkaisuja kesäkauden jälkeen. Tarkkoja päivämääriä päätöksille ei kerrota.

Kirjekuoren osoiteikkuna, teksti Varha - Varsinais-Suomen hyvinvointialue

Varhan perintäpalveluiden hankintaa puidaan markkinaoikeudessa

Varha hankki vuonna 2022 hyvinvointialueen perintäpalvelut suorahankintana Revire Perintä Oy:ltä. Kilpailu- ja kuluttajavirasto katsoo, että hankinta olisi pitänyt kilpailuttaa.

Outokummun vanha kaivos näkyy kuvassa taustalla. Sää on puolipilvinen, oikealla kaivokselle vievä silta.

Outokummun matkailuyhtiö halutaan haudata

Outokumpulaiset päättäjät haluavat, että kaupungin tytäryhtiö Matkakumpu asetetaan selvitystilaan. Sen jälkeen matkailutoimi on tarkoitus siirtää kaupungin omaksi toiminnaksi.

Mäntypuupino metsäkoneen harvesteripään edessä.

Ponsse sai myytyä tytäryhtiönsä Venäjällä

Ponssen Venäjän toiminnot ovat olleet keskeytettynä viime vuoden maaliskuusta alkaen.

Lahden Sibeliustalon sisäänkäynti on lähikuvassa. Rakennuksen tiiliseinä on ulkoa valaistu.

Lahti Eventsistä aiotaan tehdä vielä erityinen tarkastus

Erityisessä tarkastuksessa selvitetään vielä kerrran, miten epäonninen Kymiring-yhteistyö sai alkunsa Lahden kaupungin tytäryhtiössä.

Havainnekuva isosta teollisuushallista ja sen parkkipaikasta yläviistosta kuvattuna.

Leden Group teki suurhankintoja kansainväliseltä konetoimittajayhtiöltä Oulaisten tehdastaan varten

Yhtiö toimii Suomessa ja Virossa. Tällä hetkellä Suomen tehtaita on Sievissä ja Nivalassa, mutta parin vuoden kuluttua suurin osa toiminnoista siirtyy uuteen tehtaaseen Oulaisissa.

Bittiumin pääkonttori Oulun Linnanmaalla.

Bittium aloittaa muutosneuvottelut, jotka voivat johtaa 80 työntekijän irtisanomiseen tai lomauttamiseen

Muutosneuvottelut liittyvät yhtiön toimenpiteisiin kannattavuuden parantamiseksi ja toiminnan kehittämiseksi kohti itsenäisiä liiketoimintayksiköitä.

Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Tšetšenian johtaja Ramzan Kadyrov tapasivat maaliskuussa 2023 Moskovassa

Putin jakaa länsimaisten yritysten omaisuutta lähipiirilleen – Danonen tytäryhtiön hallinta Tšetšenian johtajan ”rakkaalle veljenpojalle”

Venäjä on nimittänyt Danonen ja Carlsbergin tytäryhtiöille uudet johtajat. EU:n mukaan Venäjä on markkina-alueena täysin turvaton.

Lahden Sibeliustalo kuvattuna kaukaa aurinkoisena kesäpäivänä. Läheisellä parkkipaikalla seisoo muutama auto.

Lahden kaupunki ottaa kontolleen velkasopimuksen Hiihtoliiton kanssa – järjestely helpottaa Koko Lahti Oy:n maksuvalmiuden turvaamista

Maksujärjestelyjen taustalla ovat hiihdon MM-kisojen tappiot vuodelta 2017. Hiihtoliiton tulee maksaa Lahdelle vielä lähes kaksi miljoonaa euroa vuoteen 2032 mennessä.

Tampere-talon julkisivu.

Tampere-talon tapahtumissa kävi viime vuonna 380 000 kävijää – liikevaihto palasi lähes normaaliksi

Tampere-talo ylsi positiiviseen tulokseen, vaikka 2022 alkupuolella koronasulut vielä vaikuttivat toimintaan.

Tietokoneita ja datakaapeleita serverisalissa.

Turun tytäryhtiölle kertynyt koko olemassaolonsa ajan vain tappiota – kaupunki vaatii suunnitelmaa suunnan kääntämiseksi

Turku City Datan perustamisen yhteydessä suunnitelma oli, että yhtiö toimii ensimmäiset kolme vuotta kaupungin rahoituksella, minkä jälkeen kustannukset saadaan katettua toiminnan tuotoilla.

Toppilan turvevoimala.

Oulun tytäryhtiöt tuottivat lähes saman määrän kuin aikaisempina vuosina – Oulun Energian liikevaihdon kasvua siivitti sähkön korkea hinta

Kallis sähkönhinta siivitti Oulun Energian liikevaihdon kasvua viime vuoden lopussa, mutta suuria voittoja kaupunki ei silti kerännyt.

Läheltä

Vuolukivitehtaan muuttaminen talkintuotantolaitokseksi etenee Suomussalmella

Talkintuotantolaitokselle laina Business Finlandilta, tavoitteena on hiilineutraali tuotanto.

Kauhalla kaadetaan kanakastiketta riisille.

Turun Arkean ja Kaarean toimitusjohtaja irtisanoutui – uuden etsintä aloitetaan heti

Tuija Rompasaari-Salmi on toiminut Turun kaupungin tytäryhtiö Arkean toimitusjohtajana vuodesta 2012 ja Turun kaupungin in-house-yhtiö Kaarea Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2019.

Kuusi ihmistä pöydän ääressä. Pöydän päässä on suuri televisio. Yksi pöydässä olevista esittelee televisiossa näkyvää 3D-mallinnusta muille.

Joensuulainen ohjelmistoyritys investoi lähes kolme miljoonaa euroa – luvassa uusi teknologia-alusta ja tytäryhtiö Saksaan

Ohjelmistoyritys Process Genius tuottaa käyttöliittymäratkaisuja teollisuuden prosesseihin. Investointien myötä yritys palkkaa kevään aikana 20 uutta työntekijää.

Tampere-talo.

Sisäinen tarkastus nosti pöydälle Tampere-talon saamat tuet, nyt kaupunki tarkastelee toiminnan organisointia uudelleen

Tarkasteltavana on nyt kolme vaihtoehtoa Tampere-talon toiminnan organisoimiseksi.

Eventtin ja Pisanin selvityksen mukaan marraskuun loppuun menessä Venäjältä lähteneet ja Venäjälle jääneet G7-maissa konttoriaan pitävät yhtiöt, jotka olivat yltäneet Venäjällä yli miljoonan dollarin liikevaihtoon. Venäjältä oli lähtenyt 120 yritystä, joista suomalaisia oli 15. Venäjälle jääneitä yrityksiä oli 1 284, eniten niistä saksalaisia, 250 yritystä.

Selvitys: Vain 8,5 prosenttia länsiyrityksistä on lähtenyt Venäjältä – ”Tutkimustuloksemme toistaa historiasta tuttua kaavaa”, sanoo professori

Tuoreen selvityksen mukaan vain 8,5 prosenttia länsimaisista yrityksistä on myynyt venäläisiä tytäryhtiöitään. Selvitystä kohtaan on esitetty kritiikkiä.

Lahden Sibeliustalon sisäänkäynti on lähikuvassa. Rakennuksen tiiliseinä on ulkoa valaistu.

Kaupungin tapahtumayhtiö Lahti Eventsin toiminta lakkautetaan nykymuodossaan

Lahden kaupunginhallitus vahvisti maanantain kokouksessaan konserni- ja tilajaoston heinäkuussa tekemän päätöksen toiminnan lakkauttamisesta ja emoyhtiö Koko Lahti Oy:n toiminnan turvaamisesta.

  Taysin julkisivu, Coxa.

Sydänkeskus päätti maksaa osan sairaanhoitopiirin alijäämästä, tekonivelsairaala Coxa ei – pitää lisälaskua kohtuuttomana

Koska Pirkanmaan kunnat eivät suostuneet kuittaamaan sairaanhoitopiirin alijäämää, piiri pyysi lisäosinkoja tytäryhtiöiltään.

Tampereen yliopistollinen sairaala.

Sairaanhoitopiiri ei lähetä lisälaskua Pirkanmaan kunnille, miljoonien eurojen alijäämä katetaan talon sisältä

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto päätti tiistaina, että lisärahat otetaan tytäryhtiöiden ylijäämistä.

Tampereen yliopistollinen sairaala.

Kunnat eivät halua paikata sairaanhoitopiirin loppulaskua – ”Olisi reilu peli, että emon alijäämä katettaisiin tytäryhtiöiden ylijäämillä”

Pirkanmaan kuntia uhkaa vielä vuoden päätteeksi lisälasku sairaanhoitopiiriltä. Syynä on se, että loppuaikojaan elävän Pirkanmaan sairaanhoitopiirin viimeinen tilinpäätös on miinuksella.

Ajoavarman ja A-katsastuksen mainokset

Suomalainen A-katsastus osti espanjalaisomisteisen K1 Katsastuksen

Kaupan taustalla on alan haastava tilanne. K1 Katsastus jatkaa toimintaansa A-katsastus Oy:n tytäryhtiönä.

Wetterin tilaisuus, jossa juhlistettiin pörssiin listautumista.

Oululainen Wetteri ostaa Suomessa suurena autonmyyjänä tunnetun Autotalo Hartikaisen

Kokonaiskauppahinta on noin 34,4 miljoonaa euroa. Kilpailuviraston on vielä hyväksyttävä kauppa. Joensuulaisen E. Hartikaisen automyynti on ollut noin 5 500 auton vuositasoa.

HKScanin lasinen pääkonttori Turussa.

HK-Scan myy Baltian-liiketoimintansa virolaiselle yritykselle

Elintarvikeyhtiö HK-Scan on toiminut Baltiassa vuodesta 1998 asti.

KymiRingin moottoriradan varikkorakennus.

Kymi Ringin tytäryhtiö on asetettu konkurssiin

Kymi Ring Events oy jätti maksamatta Moto GP:n omistavan Dorna Sportsin vaatimat miljoonat.

Operail Kuopion juna-asemalla.

Viron valtion omistama Operail aikoo vetäytyä Suomesta – aloitti tavarankuljetukset vain kaksi vuotta sitten

Operail Finland on ollut yksi harvoista yksityisistä tavarankuljettajista Suomen rautateillä. 

KWH Group lippu liehuu.

KWH Logistics jatkaa toimintaa Venäjällä – pohjalaisyritysten päätökset käyvät ilmi Ylen tekemästä selvityksestä

Lähes kaikki suuret suomalaiset yhtiöt ovat lähteneet Venäjältä. KWH-yhtymän tapana ei ole ollut tapana tiedottaa liiketoiminnan muutoksista tai ottaa kantaa poliittisiin asioihin.

Mobiltelefonspel i lekpark

Lappset on käynnistänyt muutosneuvottelut Ruotsissa – toimintoja siirretään Rovaniemelle ja Tallinnaan

Lappset suunnittelee puisto- ja kadunkalusteiden valmistuksen siirtämistä Ruotsista Rovaniemelle. Kalusteiden metalliosien pintakäsittely aiotaan siirtää Ruotsista Lappsetin Tallinnan tehtaalle.

Biokaasun tuotantoa maatilalla.

Kurikkaan suunnitteilla laaja biokaasun tuotantoketju – maatiloille uusia mahdollisuuksia

Kokonaiskustannukset kohoavat 15–17 miljoonaan euroon. Työ- ja elinkeinoministeriöön lähtee miljoonien eurojen rahoitushakemus näinä päivinä.

Ravintolakonserni NoHo Partnersin toimitusjohtaja Aku Vikström Ravintola Teatterissa.

Noho ja Ponsse julkaisivat osavuosikatsauksensa: Noho teki historiansa parhaan tuloksen, Ponssen liikevoitot laskivat

Ponsse ennakoi Ukrainan sodan heikentävän yhtiön liikevoittoja merkittävästi edellisvuotta heikommaksi.

Naistenlahden voimalan piippu

Ylen selvitys: Tampereen tytäryhtiöt tuottivat jo enemmän rahaa kaupungin kassaan kuin Helsingin yhtiöt, syynä korona ja sähköyhtiöt

Yksi selittäjä on se, että koronapandemia iski pahemmin pääkaupungin tytär- ja osakkuusyhtiöihin.

yleiskuva - henkilöstöravintolan ruokalinjasto.

Forssan valtuusto myönsi lainaa kuntapalveluyhtiölle

Laina vahvistaa yhtiön omaa pääomaa ja sitä käytetään viime syksynä avatun uuden keskuskeittiön toiminnan hiomiseen.

Ponssen metsäkone metsässä.

Ponsse päätti myydä Venäjän-liiketoimintansa

Vieremäläinen metsäkonevalmistaja Ponsse käy parhaillaan neuvotteluja Venäjän ja Valko-Venäjän palveluista vastanneen tytäryhtiön myynnistä. Yhtiön mukaan kauppa pyritään allekirjoittamaan lähiaikoina

Pimeänäkölaite sotilaan kypärään kiinitettynä.

Pimeätoimintalaitteita valmistava Senop sai merkittävän lisätilauksen Puolustusvoimilta – tilauksen arvo on 24 miljoonaa euroa

Hankinnan myötä Puolustusvoimat kehittää taistelijoiden kykyä taistella pimeässä ja haastavissa näkyvyysolosuhteissa. Senop toimii Lievestuoreen lisäksi kolmella paikkakunnalla.

Tampereen kaupunkia ja Amurin kaupunginosaa kuvattuna Näsinneulasta päin.

Piilaaksosta lähtöisin oleva teknologiayhtiö avaa tytäryhtiön Tampereelle: kehittää paikannusta esimerkiksi älypuhelimiin

Yrityksen sijoittajiin kuuluvat muun muassa Google Ventures, Norwest Venture Partners ja GSR Ventures.

Mantsisen nosturi töissä Rauman satamassa.

Liperiläinen Mantsinen Group vetäytyy Venäjältä – tytäryhtiöiden myynnistä neuvotellaan parhaillaan

Nostureita valmistava perheyritys on toiminut Venäjällä lähes 25 vuotta. Tytäryhtiöiden myynnin jälkeen Mantsinen ei jatka toimintaansa Venäjällä.

Singaporelainen lahtelaiseen vedenpullottamoon sijoittanut Allan Poh tuotantolaitoksen edessä Hennalassa Lahdessa.

Suomalaisen pohjaveden maailmanvalloitus tyssäsi riitoihin: pankkitilejä suljettiin ja pullotehdas vuokrattiin yhtiökumppanin yritykselle

Singaporelainen sijoittaja kokee tulleensa huijatuksi yhtiökumppaninsa toimesta. Yhtiökumppani kiistää tämän ja sanoo, että kaikki on tehty Suomen lakia noudattaen.

Leikkauspyötä keskellä huonetta, ympärillä lipastoja ja seinillä kaappeja. Etualalla ovi, jossa huoneen numero. Katosta roikkuu kennomainen valaisin.

Lojer osti Merivaaran leikkaussalituotteiden liiketoiminnan

Merivaarasta tulee Lojerin tytäryhtiö. Työntekijät jäävät Merivaaran palvelukseen.

Autoja Laakkosen liikkeessä Jumbossa.

Laakkonen on myynyt koko autoliiketoiminnan Ruotsiin – autotehtaat saattavat ottaa myös myynnin haltuunsa jatkossa

Joensuulainen Laakkonen on yksi Suomen suurimmista autojen vähittäismyyntiketjuista. Tehdyt kaupat pitävät sisällään muun muassa automyynnin sekä huolto- ja varaosapalvelut.

Stop fuelling war -banderolli Fortumin pääkonttorin seinässä.

Greenpeace osoittaa mieltään kiipeämällä Fortumin pääkonttorin seinille Espoossa

Mielenilmauksella ympäristöjärjestö haluaa kritisoida Fortumin tytäryhtiön Uniperin ratkaisua suostua Venäjän vaatimuksiin kaasuostoissa. Aktivistit menivät paikalle Espoon Keilaniemeen tänään aikaisin aamulla.

Kuvayhdistelmä, jossa näkyy käsi leikkaamassa kangasta Fiskarsin saksilla, Valion maitoa sekä Pauligin kahvia.

Venäjä vaikeuttaa suomalaisyritysten lähtöä – poistuminen vie kuukausia, ja jopa kaikki omistukset saattavat jäädä Venäjälle

Venäjä estää kaikin tavoin länsifirmojen lähtöä maasta. Tytäryhtiöiden paikallinen johto uhkaa konkursseissa joutua jopa rikosvastuuseen.

Andritzin liput.

Teknologiakonserni Andritz kasvatti tulostaan tuntuvasti heinä-syyskuussa – kasvua oli 55 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan

Samaan aikaan yhtiön liikevaihto kutistui 1,5 miljardiin euroon. Yhtiön mukaan tärkein syy on se, että viime vuoden kolmannella neljänneksellä sellussa ja paperissa oli isoja tilauksia.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle