Uusimmat artikkelit
Vaalipiirin kansanedustajat vaativat lentoharjoituksia Kauhavalle, koska toimintaan on osoitettu määrärahaa
Pohjalaiset kansanedustajat kysyvät: ”Millä tavalla hallitus aikoo varmistaa sen, että Kauhavan lentotoimintaharjoitukset järjestetään eduskunnan tahdon ja siihen tarkoitukseen myönnetyn määrärahan mukaisesti?”
Vaasan vaalipiirin kansanedustajilta kannanotto turkistuotannon puolesta
Vaalipiirin 14 kansanedustajaa yli puoluerajojen on allekirjoittanut kannanoton, jossa hallitukselta penätään toimia turkiselinkeinon tulevaisuuden turvaamiseksi.
Vihreät valitsivat uuden Vaasan vaalipiirin toiminnanjohtajan
Juuli Ojansuu laajentaa reviiriään, sillä hän toimii jo entuudestaan myös Satakunnan Vihreiden toiminnanjohtajana. Ojansuu aloitti uudessa tehtävässään syyskuun alussa.
Hallitusohjelma jakaa Vaasan vaalipiirin kansanedustajien mielipiteitä, mutta yhdestä asiasta ollaan samaa mieltä: Seuraavat vuodet eivät ole helppoja
Yle tavoitti sekä oppositio- että hallituspuolueiden kansanedustajia. Joku kritisoi edellistä hallitusta, joku uutta hallitusohjelmaa. Tiukkaa on kaikkien mielestä.
Lähes 73 000 euron vaalibudjetilla jäätiin rannalle, mutta reilun 5 000 euron budjetilla läpi – tältä näyttivät pohjalaisten kansanedustajien kampanjabudjetit
Vaalirahailmoitus jäi määräaikaan mennessä tekemättä ainoastaan perussuomalaisten Jukka Mäkyseltä. Ilmoitusvelvollisia ovat kaikki läpi päässeet kansanedustajat sekä varasijoille jääneet.
Parikymmentä pohjalaista poliitikkoa pääsee vaikuttamaan tulevaan hallitusohjelmaan
Listasimme poliitikot, jotka sorvaavat hallitusohjelmaa lähiviikkoina säätytalolla. Mukana on parisenkymmentä neuvottelijaa Vaasan vaalipiiristä, hieman laskutavasta riippuen.
Peltokangas, Risikko, Henriksson tai Östman – ovatko tässä tulevan hallituksen ministerinimet Vaasan vaalipiiristä?
Viime vaalikaudella Vaasan vaalipiirissä oli neljä ministeriä, jos Mikko Savolan (kesk.) pätkäministeriys lasketaan mukaan. Nyt pohjalaisten ministerien määrä saattaa jäädä vähäisemmäksi.
Kim Berg luotsaa Vaasan vaalipiirin kansanedustajien yhteistoimintaverkostoa
Vaasan vaalipiirin kansanedustajien yhteistoimintaverkosto valitsi Bergin puheenjohtajakseen järjestäytymiskokouksessa Varapuheenjohtajaksi valittiin Antti Kurvinen.
Vaasan vaalipiirin Peter Östman valittiin kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi
Peter Östman sai tämän vuoden eduskuntavaaleissa 6438 ääntä. Östman on toiminut kansanedustajana vuodesta 2011 lähtien.
Lappi ja Helsinki olivat naisvaltaisimmat vaalipiirit, Vaasassa miehet ovat jyränneet jo vuosia – Tällainen sukupuolijakauma vaaleissa oli
Lapin vaalipiiri oli tänä vuonna eduskuntavaalien naisvoittoisin. Asiantuntijan mukaan ehdokkaan sukupuoli vaikuttaa edelleen ihmisten äänestysvalintoihin.
Pohjalaiset äänestivät oman kylän poikia ja tyttöjä – yksi ääniharava tekee kuitenkin poikkeuksen
Äänestäjät olivat pääsääntöisesti uskollisia ehdokkaille, jotka olivat kotoisin samasta kunnasta tai lähialueelta. Vaalipiirin ääniharava Mauri Peltokangas sai kuitenkin kannatusta paikkakunnasta huolimatta.
Matias Mäkynen SDP:n tuloksesta Vaasan vaalipiirissä: ”Asetimme tavoitteeksi kaksi paikkaa, ja sen me täytimme”
SDP piti paikkamääränsä ennallaan eli kahdessa edustajassa, vaikka kannatusosuus laski hieman. Mäkysen lisäksi SDP:n edustajana jatkaa istuva kansanedustaja Kim Berg.
SDP:n Tiina Isotalus varasijalle – ”Kolmannesta paikasta jäätiin harmittavan kauas”
Isotalus jäi eduskuntaan nousseesta demareiden vaasalaisesta Kim Bergistä noin 400 ääntä.
Vihreiden piirin toiminnanjohtaja Mikko Jokipii jättää tehtävänsä – avautuu suorasanaisesti somessa: ”Etelä-Pohjanmaa on ummehtunut ja jämähtänyt”
Vaasan vaalipiirin vihreiden toiminnanjohtaja kritisoi maanantaiaamuna kovin sanoin ilmapiiriä, jossa puolueen ehdokkaat ovat käyneet kampanjaa.
Mauri Peltokangas nousi Vaasan vaalipiirin ääniharavaksi
Peltokangas ohitti näissä vaaleissa Anna-Maja Henrikssonin.
Kahdeksan Vaasan vaalipiirin uusista kansanedustajista asuu Pohjanmaalla – katso lista
Pohjanmaan alueelta nousi kansanedustajia eduskuntaan kahdeksan ja Keski-Pohjanmaalta ja Etelä-Pohjanmaalta neljä.
Perussuomalaiset nousi valtapuolueeksi lukuisissa vaalipiireissä – katso kartalta, missä valta vaihtui
Keskusta kärsi ison vaalitappion ja aloittaakin Antti Kurvisen mukaan nyt uudistustyön. Esimerkiksi Vaasan vaalipiirissa perussuomalaiset vei keskustalta suosituimman puolueen aseman kahdeksassa kunnassa.
Tässä ovat Vaasan vaalipiirin kansanedustajat
Uusia edustajia Arkadianmäelle nousee kolme: kokkolalaiset Pia Sillanpää (ps.) ja Janne Jukkola (kok.) sekä vaasalainen Anne Rintamäki (ps.).
Yle seurasi jännittävää vaali-iltaa Vaasan vaalipiirissä – kuuntele, katsele ja lue, miten ääntenlaskenta eteni ja tunnelmat vaihtelivat
Yle Pohjanmaan toimitus seuraa tässä hetki hetkeltä päivittyvässä artikkelissa eduskuntavaali-illan 2.4.2023 etenemistä. Artikkelia päivitetään kello 19 lähtien.
Vaasan vaalipiirin kansanedustajista eniten puheenvuoroja käyttivät Paula Risikko, Juha Mäenpää ja Pasi Kivisaari
Vaalipiirin ministerit pitävät loogisena, että he eivät sijoitu puheenvuorolistauksessa kärkisijoille, koska he pitävät puheenvuoroja jo ministerinäkin.
Kolme neljästä pohjalaisesta eduskuntavaaliehdokkaasta harventaisi susikantaa
Susikannan pienentäminen saa lähes täyden kannatuksen Vaasan vaalipiirin ehdokkailta. Ainoastaan Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat eri mieltä asiassa.
Kuka korjaa Urpilaisen äänipotin, voittavatko perussuomalaiset keskustan? Asiantuntija ruotii kiinnostavimmat seikat Vaasan vaalipiirissä
Edellisissä eduskuntavaaleissa Vaasan vaalipiirin kuusi suurinta puoluetta keräsi 90 prosenttia äänistä.
Vaalikampanjointiin saa kulumaan kymmeniä tuhansia euroja, mutta säästölinjallakin voi mennä läpi: ”Ollaan vanhoja mainoksia teipattu uudelleen”
Ehdokkaiden vaalikampanjointiin käyttämät eurot vaihtelevat nollasta miltei sataantuhanteen euroon. Tänä vuonna budjetit vaikuttavat maltillisilta, mutta kaikki eivät ole vielä rahasummiaan kertoneet.
Ennakkoäänestys jatkuu edellisiä eduskuntavaaleja aktiivisemmin Vaasan vaalipiirissä
Totutusti ahkerimmin on äänestetty Lestijärvellä ja laiskimmin Korsnäsissä sekä Pedersöressä.
Pohjalaisehdokkaat eivät halua keventää vanhustenhoidon hoitajamitoitusta, vaikka sen toteutumisessa on ongelmia – “Hyvä ajatus, mutta ei toimi”
Valtaosa Vaasan vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaista pitäisi kiinni hoitajamitoituksesta vanhusten hoidossa. Alan huutava hoitajapula pitää kuitenkin ratkaista nopeasti.
Ennakkoäänestys alkoi Vaasan vaalipiirissä edellisiä eduskuntavaaleja vaisummin
Vaalipiirissä jäätiin myös jälkeen koko maan aktiivisuudesta.
Merenkurkun silta tarvitaan, sanoo moni Vaasan vaalipiirin eduskuntavaaliehdokas vaalikoneessa – ”Yhteydet länteen on varmistettava”
Sillan rakentaminen Suomen ja Ruotsin välille jakaa Vaasan vaalipiirin ehdokkaiden mielipiteet. Esimerkiksi Venäjän tilanteen takia moni näkee tärkeänä kiinteän yhteyden rakentamisen länteen.
Kokkolan Koivuhaassa pääsee äänestämään ensimmäistä kertaa ennakkoon – eduskuntavaalien ennakkoäänestys käyntiin
Kokkolassa on linjattu, että ennakkoäänestys järjestetään ainoastaan kaupungin omistamissa kiinteistöissä.
Valtaosa eduskuntavaaliehdokkaista lisäisi lähijunia pohjalaiskaupunkien välille – Yle kävi läpi Vaasan vaalipiirin ehdokkaiden vaalikonevastaukset
Vaalikoneeseen vastanneet ehdokkaat toivovat junayhteyksien parntamisesta vetoapua työvoiman liikkumiseen. Osa pitää lähijunien lisäämistä turhana rahan tuhlaamisena.
Vaalimainoksia töhritään sattumanvaraisesti ja baari-iltojen jälkeen, arvelee poliisi – ensimmäiset ilmoitukset tehty jo Vaasan vaalipiirissä
Vaalimainoksille tehty ilkivalta on poliisille valitettavan tuttua aina vaalien alla. Tekijöitä on saatu jopa verekseltään kiinni, kerrotaan Pohjanmaan poliisista.
Vain kaksi kansanedustajaa Vaasan vaalipiiristä höllentäisi Suomen kansalaisuuden myöntämisperusteita – suurin osa oli eri mieltä
Kymmenen Vaasan vaalipiirin kansanedustajista tyrmäsi Ylen kansanedustajakyselyssä ajatuksen Suomen kansalaisuuden myöntämisperusteiden keventämisestä. Kysely on tämän kauden viimeinen.
Vaasan vaalipiirin ehdokkaat haluavat pysyvän Nato-tukikohdan Suomeen
Ukrainan sota kiihdytti keskustelua Puolustusvoimien läsnäolosta Vaasan vaalipiirissä.
Vaasan vaalipiirin ehdokkailta vankka tuki turkistarhaukselle ja lihantuotannolle Ylen vaalikoneessa
Kansanedustajaehdokkaat tukevat selvästi vaalipiirilleen tärkeitä elinkeinoja enemmän kuin muun maan ehdokkaat.
Kuukausi aikaa kevään eduskuntavaaleihin – kuuntele arvio Vaasan vaalipiirin ennakkoasetelmista
Kaikki istuvat kansanedustajat ovat ehdolla, mutta moniko heistä jatkaa ensi kaudella? Toimittajat Elina Niemistö ja Sebu Björklund avaavat keskustelun kevään ehdokasasettelusta.
Sukupuolten välinen epäsuhta vaivaa Vaasan vaalipiirin kansanedustajaehdokkaissa
Ehdokaslistat palautettiin vaalipiirilautakunnille tiistaina ja edelleen nähtävissä on, että sukupuolten välinen tasa-arvo on ehdokaskokonaisuudessa kaukana.
Vaasan vaalipiirin ehdokkaiden ammattitaustat ovat kirjavat, mutta yksi ammattiryhmä erottuu joukosta
Kevään eduskuntavaalien ehdokkaissa on kirjava joukko erilaisia ammattitaustoja. Sen sijaan erilaisista kulttuuritaustoista tulevia on vähän.
Vaalien ehdokkaat ovat selvillä – tämä juttu kertoo, millaiseen taistoon vaalipiireissä valmistaudutaan ja kuka haastaa kenet
Puolueet ovat lyöneet lukkoon listansa ehdokkaista, jotka pääsevät vaalipäivänä tavoittelemaan kansanedustajan valtakirjaa ensi vaalikaudelle.
Lähes kaikki eduskuntapuolueet saivat listansa täyteen Vaasan vaalipiirissä – loppusuora kohti huhtikuun eduskuntavaaleja alkaa
Kahdeksan puoluetta sai täyden listan kandidaatteja Vaasan vaalipiirissä. Eduskuntavaalit 2023 käydään huhtikuussa.
Vasemmistoliiton Pohjanmaan piirihallitus sai viikonlopun kokouksessa kasaan täyden ehdokaslistan
Vasemmistoliitto esittelee kuudentoista eduskuntavaaliehdokkaan listan. Piirijärjestön tavoitteena on saada yksi kansanedustajapaikka Vaasan vaalipiiristä.
Kristillisdemokraattien ehdokaslista kevään eduskuntavaaleihin on valmis Vaasan vaalipiirissä
Kristillisdemokraatit lähtee Vaasan vaalipiirissä eduskuntavaaleihin täydellä 16 ehdokkaan listalla.
Palautus Kiinaan vai valtio apuun? Pohjalaiskansanedustajien pandakannoissa on kirjavuutta, varovaisuutta ja myös vaikenemista
Kysyimme Vaasan vaalipiirin 16 kansanedustajalta mielipiteitä Ähtärin eläinpuiston pandoista. Vastauksia tuli yhteensä 12.
Sateenkaarijärjestö osasi odottaa Vaasan vaalipiirin nihkeää suhtautumista translakiin: lain suhteen on paljon väärinkäsityksiä, tiedottaja toteaa
Lakeuden sateenkaari ry:n tiedottaja Julla Laurila uskoo, että Vaasan vaalipiirin äänestystulos kertoo myös siitä, kuinka paljon uhkakuvia lain suhteen on maalattu.
Vaasan vaalipiirin kansanedustajista enemmistö vastusti eduskunnassa tänään hyväksyttyä uutta translakia – Sankelo: ”Sukupuoli ei ole ilmoitusasia”
Vaasan vaalipiirin edustajista seitsemän äänesti hallituksen lakiehdotusta vastaan ja kuusi sen puolesta. Poissa olivat Mika Lintilä (kesk.), Matias Mäkynen (SDP) ja Mikko Savola (kesk.).
Pohjalaiskansanedustajat yksimielisesti turkistarhauksen jatkon kannalla – Ylen kyselyssä toistuivat samat perustelut
Pohjalaismaakuntien kansanedustajat toteavat, että turkistarhaus on Vaasan vaalipiirissä merkittävä elinkeino. Se tuo leivän monelle perheelle.
Pohjanmaan vasemmisto asetti uusia kansanedustajaehdokkaita
Piirihallitus asetti kuusi ehdokasta lisää kevään eduskuntavaaleihin.
Puolueilla korkeat odotukset kevään eduskuntavaaleista – edes kannatusmittauksissa rämpivä keskusta ei tunnustaudu häviäjäksi
Ainakin kokoomus, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit tavoittelevat kansanedustajamääräänsä lisäystä kevään eduskuntavaaleissa Vaasan vaalipiirissä.
Keskustan ähtäriläinen kansanedustaja Mikko Savola aloittaa tänään puolustusministerinä
Puolustusministeri vaihtuu tänään presidentin esittelyssä. Savolan mietteitä kaudestaan voi kuunnella suorana Yle Areenassa.
Mikko Savola nousee puolustusministeri Kaikkosen sijaiseksi – Saarikon ehdotus Lintilän tuplasalkusta sai tyrmäyksen kansalta ja keskustalaisilta
Puheenjohtaja Annika Saarikko ehdotti alun perin tehtävään elinkeinoministeri Mika Lintilää. Lintilä kieltäytyi tehtävästä, kun tilanne energiasektorilla muuttui vaativammaksi.
Pohjanmaan Sosialidemokraatit asetti piirikokouksessa 11 eduskuntavaaliehdokasta Vaasan vaalipiiriin
Loput viisi ehdokasta Pohjanmaan sosialidemokraatit asettaa joulu-tammikuun aikana.
Pohjanmaan RKP:n piirihallitus nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita
Keskiviikon piirihallituksen kokouksessa nimettiin kolme eduskuntavaaliehdokasta. Aiemmin nimettyjä ehdokkaita on kymmenen.