Uusimmat artikkelit
Kasitielle halutaan nykyistä enemmän ohituskaistoja – tavoitteena sujuvampi tavara- ja henkilöautoliikenne
Pohjois-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan ely-keskukset ovat sopineet väyläviraston kanssa yhteisistä tavoitteista Valtatie 8:n kehittämiseksi lähivuosina.
Takana leuto ja vähäjäinen jäänmurtotalvi
Jäänmurtajille kertyi viime kautena edellistä kautta vähemmän operointipäiviä ja avustustehtäviä.
Suupohjan radalla olisi potentiaalia, jos yritykset uskaltaisivat luottaa sen tulevaisuuteen
Kaskisten satama ja Etelä-Pohjanmaan rautatieyhdistys ovat tehneet kyselyn, josta käy ilmi, miten paljon tavaraa yritykset olisivat valmiita kuljettamaan junalla.
Väylävirasto: Rata-alueilla villin lännen meininki, Vuokatissa turistit kulkevat radan yli ja paikalliset vievät lapsia hoitoon pihan kautta
Läheltä piti -tilanteita rata-alueilla sattuu usein. Liikkuminen rata-alueella on laitonta.
Väylävirasto: Syrjäsalmen uuden sillan rakentamiseksi on valikoitunut kaksi vaihtoehtoa
Väylävirasto pitää ensi viikon tiistaina tiedotustilaisuuden, jossa käydään läpi vaihtoehdot ja niiden vaikutukset Itä-Suomen liikenteeseen.
Kemin Ajoksen sataman väylän syventämistyöt jatkuvat – valmista on syksyllä
Kemin Ajoksen sataman kehittämisen suururakka alkoi kevätkesällä 2021 ja on nyt loppusuoralla.
Kontiomäki–Pesiökylä-radan peruskorjaus jatkuu myös tänä kesänä – tasoristeyksistä 16 poistetaan ja loput kunnostetaan
Tasoristeysturvallisuuteen liittyvässä urakassa poistetaan, parannetaan ja siirretään tasoristeyksiä sekä rakennetaan tarvittavia tieyhteyksiä.
Suupohjan rata paljastui uusimmassa kartoituksessa erittäin huonokuntoiseksi – vaalipiirin kansanedustajat jatkavat silti taistelua radan puolesta
Väylävirasto on tehnyt kuntokartoitusta Suupohjan radalla talven ja kevään aikana. Radan kohtalosta päätettäneen tulevalla hallituskaudella.
Väylävirasto harkitsee sulkevansa Suupohjan radan Seinäjoen ja Kaskisten välillä – radanvarressa ei yllätytty: ”Viimeistä sanaa ei ole sanottu”
Väyläviraston mukaan radan korjaustarpeet ovat merkittävät ja korjaamisen alustava hinta-arvio 240 miljoonaa euroa sisältäen sähköistyksen. Metsä Board suunnittelee kartonkitehdasta Kaskisiin.
Sähköistetty kaksoisraide rakentuu Turun päärautatieaseman ja Kupittaan aseman välille – Väylävirasto vastaa yleisön kysymyksiin
Väylävirastolta on kysytty muun muassa sitä, miksi Tampere onnistui Tampereen kannen rakentamisessa ilman junaliikenteen keskeyttämistä.
Huolta herättänyt tasoristeys uudistetaan Oulussa
Oulun Pateniemessä sijaitsevaan Vahtolanpolun tasoristeykseen asennetaan puomit, ja lisäksi junista varoitetaan jatkossa äänin ja valoin.
Kotkan pääväylän tietyöt valmistuvat maanantaina – viimeistely jatkuu kesäkuun alkuun
Viimeiset uudet rampit ja kevyen liikenteen väylä avautuvat liikenteelle 22. toukokuuta.
Ihmiset puikkelehtivat luvatta junaradalla ja puutavaran kuormausalueilla – viranomaisen mukaan vaaratilanteita tulee vastaan viikoittain
Luvaton liikkuminen junaradalla ja kuormausalueilla on kielletty. Siitä huolimatta moni kokee kiusausta oikaista esimerkiksi kauppaan ratapihan poikki. Viranomaisen mukaan luvaton liikkuminen on lisääntynyt viime vuosista.
Väylävirasto oikoo Turun päärautatieaseman uutisointia: Logomonsillasta ei tule väliaikaista asemaa
Maanantaina Väylävirasto tiedotti Turun ratapihan tulevista parannuksista. Viraston mukaan julkisuuteen on syntynyt väärä käsitys Logomonsillan roolista.
Turun junamatkustajille alkuun luvassa vain minimitason palvelut – järjestelyjen yksityiskohtia vasta kaavaillaan
Suunnitelmat rautatieaseman palveluiden järjestämisestä Turun Logomon yhteydessä ovat vielä kesken. Väyläviraston mukaan Logomon silta toimisi odotustilana jokusen kuukauden.
Raisio haaveilee junaradan matkustajalaiturista ja uudesta junayhteydestä – investointipäätös voitaisiin tehdä jo ensi vuonna
VR on käynyt tänä keväänä neuvotteluita Raision kanssa matkustajajunaliikenteen jatkamisesta Turusta Raisioon. Raisiolta puuttuu kuitenkin matkustajalaituri.
Veneilykausi on alkamassa: Heinäveden reitti avautuu ensimmäisenä
Väylävirasto avaa matalaväyläkanavat liikenteelle toukokuun ensimmäisten viikkojen aikana.
Joensuun junamotti voi jäädä paljon pelättyä lyhyemmäksi – Väylävirasto selvittää vaihtoehtoja Syrjäsalmen ratasillan sulkemiselle
Väylävirasto selvittää vaihtoehtoisia tapoja uuden sillan rakentamiseksi merkittävästi lyhyemmällä liikennekatkolla, jotta matkustajille ja elinkeinoelämälle aiheutuvat haitat voidaan minimoida.
Joensuun ja Imatran välinen rata ilmakuvataan toukokuussa
Noin 600 metrin korkeudessa lentävä kone voi käydä lentolinjojen risteyskohdissa jopa kymmenen kertaa.
Lappeenrannan junaliikenteeseen tulee katkoksia rataremontin takia
Junaliikenteen katkot alkavat huhtikuun viimeisenä viikonloppuna. VR on järjestänyt henkilöliikenteen vuoroille bussikuljetukset.
Liikenneyhteyksien rakentaminen Oulun satamaan jatkuu talvitauon jälkeen – Poikkimaantien perusparannus alkamassa vapun jälkeen
Poikkimaantie on Oulun sataman pääväylä, joka yhdistää valtatiet 4 ja 22 satamaan. Stora Enson tuotantosuunnan muutos lisää raskasta liikennettä. Lähivuosina myös muu liikenne lisääntyy Hiukkavaaran alueen rakentumisen takia.
Pohjois-Karjalan vientiyrityksille uusi järkytys: ensin hävisi Saimaan kanava, ja pian katkeaa Karjalan rata – ”Logistinen katastrofi”
Karjalan radan katkaisu ensi vuonna tarkoittaa vaikeuksia ja lisäkustannuksia pohjoiskarjalaisille vientiyrityksille. Väyläviraston mukaan junaliikenteen keskeytys on välttämätöntä siltatyömaan takia.
Yksi maan vaativimmista siltaurakoista on käynnissä Varsinais-Suomessa – sillat ovat ainoa maantieyhteys Paraisilta saaristoon
Uusittava riippusilta Kaarinan ja Paraisten välillä on vuodelta 1963. Väyläviraston hankkeen kokonaiskustannukset ovat 128 miljoonaa euroa.
Yksi huonokuntoinen silta on estämässä suoran junaliikenteen Joensuuhun jopa vuodeksi
Syrjäsalmen vanhan sillan huono kunto tuli yllätyksenä Väylävirastolle. Uuden sillan rakennustöiden aikana liikennöinti vanhalla sillalla ei näytä olevan mahdollista.
Syrjäsalmen ratasillan rakennus on jäissä – työt jatkuvat ensi vuonna, kun vanha silta suljetaan liikenteeltä
Maaliskuussa vanhassa ratasillassa havaittiin liikettä, joka johtui uuden sillan rakennustöistä. Väylävirasto on todennut, ettei liikennöinti vanhalla sillalla ole turvallista rakennustöiden aikana.
Etelä-Savon teillä siirrytään kesän nopeusrajoituksiin
Kesänopeusrajoituksia aletaan vaihtamaan Etelä-Savossa keskiviikosta alkaen. Tiet ovat paikoin huonossa kunnossa, joten päällystevauriot vaikuttavat osaltaan nopeusrajoituksiin.
Valtatie 15 mukana Väyläviraston investointilistalla – uusi eduskunta päättää hankkeiden toteutuksesta
Väyläviraston investointiohjelma sisältää 140 miljoonan ja 10 miljoonan euron suuruiset ehdotukset valtatien parantamiseksi.
Satakunnan liikennetoiveet kohtuullisen hyvin huomioitu Väyläviraston investointiohjelmassa
Investointiohjelma sisältää suunnitelmat liikenneväylien parantamisesta ja uusien väylien rakentamisesta aina vuoteen 2031 asti. Ohjelma ei sido eduskunnan käsiä mutta ohjaa rahanjakoa.
Vaasan ohitustie muuttuu nelikaistaiseksi – Väyläviraston tuoreessa investointiohjelmassa huomioitu myös sataman väylän syventäminen
Yhteensä 100 miljoonan euron hankkeessa ohitustien kaistamäärä tuplaantuu aina Gerbyseen saakka. Aikataulu toteutukselle on vielä avoin.
Laurila–Tornio–Haaparanta -rataosan sähköistyksen rakennustyöt käynnistyivät – hanke mahdollistaa rajan ylittävän matkustajaliikenteen
Torniossa Raumonjoen sillalla tehdään valmistelevia töitä. Keväällä alkavat myös uuden alikulkusillan rakentamiset Keminmaassa ja Torniossa sekä sähköratapylväiden asennustyöt.
Jäänmurtaja on lähtenyt pääsiäisen jälkeen avaamaan Saimaan syväväyliä
Väylävirastosta kerrotaan, että syväväyliä tarvitaan puun kuljetuksiin heti keväästä lähtien
Kesänopeudet astuvat voimaan pohjalaismaakunnissa keskiviikosta lähtien – Väylävirasto muistuttaa liikennemerkkien seuraamisesta
Kelirikko pakottaa pitämään nopeusrajoitukset alhaisempina tavallista useammalla tieosuudella. Kesärenkaat kannattaa vaihtaa alle vasta sitten kun jäisistä teistä ei ole enää pelkoa.
Väylävirasto: Saimaan kanavan jäälle ei kannata mennä
Saimaan kanavan jää voi olla heikkoa, vaikka se päälle päin näyttäisi kestävältä.
Lapin teiden korjausvelka jatkaa kasvuaan – määrärahoja on leikattu ja kustannukset ovat nousseet
Lapissa korjataan tulevana kesänä arviolta 80–90 kilometriä valtion teitä, kun viime vuonna korjaustöitä tehtiin 110 tiekilometrillä.
Saimaan syväväylien jäänmurto alkamassa aprillipäivänä
Jäänmurto aloitetaan Savonlinnasta.
Haaparannalle johtavan radan sähköistys pääsee käyntiin keväällä – henkilöjunaliikenne Suomen ja Ruotsin välillä voisi alkaa 2025
Laurilan ja Tornio-Haaparannan välisen rataosuuden sähköistys valmistuu ensi vuonna. Sen jälkeen henkilöjunayhteys Suomen ja Ruotsin välillä ja sitä kautta muun Euroopan kanssa olisi mahdollinen.
Kiteen Syrjäsalmen vanhan rautatiesillan nopeusrajoituksia on alennettu
Syrjäsalmelle on rakennettu uutta ratasiltaa tammikuusta asti. Paalutuksen aikana vanhassa sillassa havaittiin liikettä, mutta silta näyttäisi olevan edelleen vakaa.
Väylävirasto muistuttaa: vesiväylä on edelleen suljettu Hessundinsalmen sillan kohdalla
Maaliskuun loppuun saakka jatkuva sulku Paraisilla johtuu nykyisen sillan kohdalle rakennettavasta työsillasta.
Maalahdessa ollaan huolissaan valtatie 8 kehittämistoimenpiteiden toteuttamisesta
Maalahden kunnanhallitus päätti kokouksessaan lausunnosta, joka koskee kehittämistoimenpiteiden palauttamista väyläverkon investointiohjelmaan.
Naantali–Raisio-junarata putoamassa pois Väyläviraston investointiohjelmasta – taustalla Venäjän hyökkäys Ukrainaan
Naantalin ja Raision kaupungit haluavat, että radan peruskorjaus pidetään vuosien 2024–2031 investointiohjelmassa.
Pohjois-Pohjanmaan liiton mukaan pohjoisen Suomen liikennetarpeet eivät kelvanneet Väyläviraston investointiohjelmaan
Pohjois-Pohjanmaan liitto kritisoi kovin sanoin Väyläviraston investointiohjelmaa, joka ei sen mukaan ota pohjoisen liikennetarpeita huomioon.
Hailuodon kiinteän yhteyden rakentaminen olisi mahdollista aikaisintaan puolen vuoden päästä
Korkeimmalta hallinto-oikeudelta on haettu valituslupa Vaasan hallinto-oikeuden vesilupapäätöksestä, käsittelyaika on puolisen vuotta. Jos valituslupa annettaisiin, kestäisi käsittely noin vuoden ajan.
Suomiradan toimitusjohtaja: Konsulttiyhtiö tulkitsi ratahankkeen lukuja ”vaivaannuttavan väärin”
Suomi-radan toimitusjohtaja toivoo, että omistajakunnat saisivat mahdollisimman nopeasti päätettyä, millä vaihtoehdolla ratahanke lähtee etenemään.
Hailuodon sillan rakentaminen siirtymässä edelleen – valituslupa korkeimpaan hallinto-oikeuteen lykkäisi aloitusta jopa puolellatoista vuodella
Luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri hakee valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Sen käsittely kestänee kuukausia ja itse oikeuskäsittely, jos siihen päädytään, noin vuoden.
Väylävirasto suunnittelee toista raidetta Lappeenrannan läpi kulkevalle rautatielle
Karjalan radalle kaupungin keskustaajaman kohdalle on suunnitteilla toinen raide nykyisen raiteen eteläpuolelle. Väylävirasto ja kaupunki esittelevät suunnitelmia yleisölle tänään tiistaina.
Oulussa ja Kempeleessä voi tienata pian pikkurahaa arvioimalla pyöräreittien talvikunnossapitoa
Palautteen antoon vaaditaan älylaite sekä laitteeseen ladattu Crowdsorsa-peli. Kuntalainen voi ottaa pelissä olevaan karttaan valokuvan ongelmasta, ja saada hyväksytystä palautteesta 50 senttiä.
Välipäivien junakaaos oli monen epäonnisen sattuman summa: näin se tapahtui
Murphyn laki kuuluu, että jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen. Laki toteutui keskiviikkona junaliikenteessä.
Hailuodon kiinteä yhteys voidaan rakentaa – Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi vesiluvasta tehdyn valituksen
Väyläviraston aiemman arvion mukaan rakentaminen voisi alkaa jo ensi keväänä. Hallinto-oikeuden päätöksestä on vielä mahdollista valittaa Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Saimaan kanavalla oli hiljainen vuosi: kaksi rahtialusta, kymmenkunta huvivenettä ja lisäksi risteilyjä
Risteilyalukset tekivät liki 200 kanavamatkaa Lappeenrannan lähivesillä.
Syrjäsalmen uuden ratasillan rakennustyöt alkavat tammikuussa Kiteellä
Rakennusurakan hinnaksi on arvioitu lähes 10 miljoonaa euroa. Uuden sillan odotetaan valmistuvan vuoden 2024 loppuun mennessä.