Uusimmat artikkelit
Laukaassa aiemmin tänään kadonnut 15-vuotias on löytynyt
Nuoren löysivät vapaaehtoiset etsijät. Hän ehti olla kadoksissa nelisen tuntia ennen löytymistään.
Ronja, 7, on kahdesti lahjoittanut pitkät hiuksensa peruukkien raaka-aineeksi – “Musta tuntuu hyvälle, kun muilla on hauskaa ja hyvä mieli”
Suomalaiset voivat lahjoittaa hiuksia Britanniassa toimivalle järjestölle, joka tekee peruukkeja lapsille. Kiinnostus hyväntekeväisyyteen alkoi lisääntyä muutama vuosi sitten, mutta koronapandemia katkaisi lahjoitusten vastaanoton kuukausiksi.
Mikkeliläinen Joonas Saranen lahjoittaa hiuksensa syöpälapsille
Saranen postittaa leikatut hiuksensa kirjekuoressa brittiläiselle peruukkiyritykselle.

Kaksi naista pieksi julmasti naisen – törkeästä pahoinpitelystä tuomioksi ehdollista vankeutta
Uhri sai kivuliaita ja laajoja mustelmia, ruhjeita ja haavoja eri puolelle päätä ja vartaloa. Hän menetti myös pitkät hiuksensa.
Kokkolan Rödsössä yli kuukausi sitten kadonnutta naista ei ole löydetty – poliisi pyytää havaintoja
Naista on etsitty poliisin ja vapepan voimin.

Poliisi pyytää havaintoja Rovaniemellä kadonneesta 17-vuotiaasta
Saga on lähtenyt asuinpaikastaan Rovaniemeltä torstaina 24. lokakuuta ja liikkuu mahdollisesti Rovaniemen, Oulun tai Kuopion alueella.

Kateissa ollut kuusivuotias tyttö löytyi Tampereella
Tyttö ehti olla kateissa reilun tunnin.

Dua Olivia Pazin vauvatukka on ihastelun aihe – monessa maassa hiukset ovat voiman symboli, mutta äidiltä hiuslaatu voi vaatia työtä ja kärsivällisyyttä
Etnisten hiusten käsittelyyn erikoistunut kampaamoyrittäjä toivoo etnisten hiusten käsittelyoppia alan koulutusohjelmaan Suomessakin.

Ylen testissä yrityksiin tunkeutuminen oli helppoa – Psykologi: reagoimme eri tavoilla raskaana olevaan naiseen ja rähjäiseen pitkätukkaan
Psykologi Taina Kuuskorven mukaan arjessa ihminen tekee haluamattaan ratkaisuja stereotypioiden perusteella.

Ikänsä pitkätukkaisena elänyt Sanni Nieminen leikkasi kutrinsa syöpäsairaille – hiuslahjoitukset räjähtivät kasvuun
Suomalaislettejä on lähetetty Englantiin jo yli 100 kiloa. Moni lahjoittaja harmittelee, etteivät hiukset päädy peruukeiksi kotimaahan.

Yle Pohjois-Koreassa: Pjongjangin parturissa ei suosita Kim Jong-unin leikkausta
Parturi päätti tehdä minulle maan suosituimman hiustyylin, joka on nimeltään ”kunnialaukaus”, kertoo Pjongjangissa parturiin päässyt Ylen kirjeenvaihtaja Mika Mäkeläinen.

Omien hiusten lahjoittamiseen kannustava someilmiö leviää – myös nuoret tytöt haluavat osallistua
Salon Perttelissä asuva 5.-luokkalainen Neria Oranta lahjoitti 40 sentin mitalta hiuksiaan Englantiin.

Puolustusvoimat: Ei neonvärejä tai irokeesiä hiuksiin ja hellyydenosoitukset kasarmin ulkopuolella
Apulaisoikeusasiamies valmistelee parhaillaan aloitetta liittyen varusmiesten hiusten pituuteen ja tatuointeihin. Sen tarkemmasta sisällöstä ei kuitenkaan ole vielä tietoa.

Pohjalaistytön tangopettymys vaihtui tekemisen iloon – uutta musiikkia syntyy nyt ilman levy-yhtiötä
Laulaja ja tangoprinsessa Mervi Kovero on tarttunut haasteen ja ryhtynyt tekemään musiikkia ilman levy-yhtiötä. Uuden kappaleen palaute haettiin sosiaalisesta mediasta.

Hot or not – mikä on nyt nuorten muotia?
Ainoa varma asia, mitä muodista voidaan sanoa on, että se muuttuu. Kirkkoharjun uutisluokkalaiset selvittävät, mikä on lähivuosikymmeninä ollut muodikasta ja mikä poissa muodista.
Basistit ovat katoava luonnonvara – musiikkiopisto jatkoi hakuaikaa
Vaikka basisti muodostaa rumpalin kanssa yhtyeen selkärangan, on basisteiksi halajavia viime vuosina ollut aiempaa vähemmän. Pirkanmaan musiikkiopisto joutui jatkamaan hakuaikaa.

Bulgarian entinen tähtifutaaja on kuollut
Trifon Ivanov oli yksi tärkeimmistä pelaajista Bulgarian joukkueessa, joka eteni MM-kisojen välieriin vuonna 1994.
Poliisi etsii Multialta kadonnutta 15-vuotiasta
Poliisi etsii Multialta maanantaina kadonnutta 15-vuotiasta Roosa-Maria Kolehmaista.
Poliisi kaipaa havaintoja Turusta kadonneesta nuoresta
16-vuotias Henna Turunen poistui asuinpaikastaan Turusta elokuun puolivälissä.

Video: Uima-altaasta löytyy "kaikki mikä ihmisestä voi irti lähteä"
Kun uimarit ovat poistuneet ja uimahalli sulkenut ovensa, alkaa siivoustyö seuraavaa päivää varten. Siihen kuuluu muun muassa altaiden imurointi.

Flow sai haastajan – "Vähän hönö maalaisfestari, joka ei kulje aallonharjalla"
Mustapaitaisia, pitkähiuksisia miehiä moshaamassa raivokkaasti toisen nyrkin halkoessa ilmaa – tämä on monen mielikuva metallimusiikin festivaaleista. Dark Riverissä se on vain puoli totuutta. Kymiläisfestari onnistuu siinä, mitä muut tavoittelevat vuosia onnistumatta – olemaan ihan kaikkien tapahtuma.

Mies kateissa Raumalla viikkoja – poliisi kaipaa yleisövihjeitä
Raumalla kadonneen 60-vuotiaan Antero Norblomin liikkeistä pyydetään yleisövihjeitä.

Pahvisen ajokortin pitkätukka kelpaa yhä henkilöllisyyden todistamiseen
Vanhoja, pahvisia ajokortteja on yhä käytössä sadoillatuhansilla suomalaisilla. Lain silmissä pahviläpyskä on arvoton, mutta käytännössä se hyväksytään henkilötodistukseksi monella tiskillä.

NHL-valmentaja vauhdissa: siteeraa Raamattua – suitsuttaa suomalaisvahtia
Vieraskiertueella vakuuttanut Karri Rämö pääsee Ducks-ottelussa maalille. Parturiin taas ei ole asiaa. – Simsonkin oli vahva pitkän tukkansa ansiosta, kuuluu valmentajan raamatullinen perustelu.
Poliisi etsii lenkillä kadonnutta teinityttöä Porissa
Poliisin mukaan 17-vuotias tyttö on ollut kateissa perjantaista lähtien. Tyttö oli lenkkeilemässä Porin Metallikylän alueella.

Uimahallikulttuuri puhuttaa: osataanko uimahalleissa käyttäytyä?
Uinti on yksi suomalaisten suosituimpia liikuntaharrastuksia. Se sopii niin vauvalle kuin vaarillekin. Mutta osataanko uimahalleissa käyttäytyä?
8-vuotias tyttö katosi Turussa – poliisi kaipaa havaintoja
Tyttö ei saapunut koulupäivän jälkeen kotiinsa, joka sijaitsee Raunistulassa.

Maatalon emäntä hurahti fanittamaan Ässiä – lehmäkin sai nimen valmentajalta
Jääkiekkoa vaikka aamusta iltaan. Merikarvialainen maatalon emäntä Jaana Tommila on henkeen ja vereen Ässät-fani, joka puhuisi vaikka koko päivän rakastamastaan seurasta. Aivan kaikki eivät Jaanan superfanitusta sulata.

"Onks mun nyt pakko leikata tukka lyhyeksi, kun täytän 50?"
Suomalaisten naisten hiukset lyhenevät sitä mukaa, kun ikää tulee lisää. Lyhyet hiukset naisilla on muualla Euroopassa harvinaista. Usein ajatellaan, että pitkät hiukset tekevät vanhan näköiseksi. Keskustelupalstoilla lyhythiuksiset naiset saavat kuulla olevansa muun muassa epänaisellisia.

Hyppyri, ponnari tai jenkki – armeijan hiusmuodissa on valinnanvaraa mutta siisteydestä ei tingitä
Hiusmuoti puhuttaa niin jalkapallon mm-kisoissa kuin Suomen suvessa. Tuhannet suomalaisnuoret uudistavat hiustyylinsä suoraviivaisempaan suuntaan siirtyessään armeijan harmaisiin. Puolustusvoimien hiusvaateet laittavat toiset kovan paikan eteen, mutta moni osaa myös nauttia lyhyemmästä lookista.

Poliisi etsii Tohmajärvellä kadonnutta miestä
Reilu viikko sitten kadonnutta Esa Turusta on etsitty Tohmajärveltä maastosta. Rikoksen mahdollisuutta ei ole suljettu pois.
"Entinen elämä on entistä"
Menneisyys voi jättää pitkät varjot entisten vankien elämään.
Liperiläisnainen yhä kadoksissa
Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä kadonneesta 25-vuotiaasta liperiläisnaisesta. Poliisi ja sukeltajat etsivät liperiläisnaista Pielisjoesta viime viikolla.
Tuntematon pitkätukka löi miestä pullolla kasvoihin Riihimäellä
Poliisi kaipaa havaintoja pitkätukkaisesta, hoikasta keltapaitaisesta miehestä, joka löi riihimäkeläistä miestä pullolla kasvoihin Riihimäen Peltosaaressa tiistai-iltana.

Jagrin NHL-ympyrä sulkeutuu - "Pitkät hiukset palaavat muotiin"
Chicago ja Boston aloittavat Stanley Cup -finaalit yöllä. 41-vuotias Jaromir Jagr on pelannut Chicagossa finaaleja aiemminkin.

Tytöt saavat poikia enemmän hellyyttä päiväkodissa
Jos tytöllä on mekossa vetoketju, hiuksissa pinnejä ja pompuloita, hoitaja auttaa häntä ja jutustelee samalla hänen kanssaan. Poikien tavarat ja vaatteiden kuvat eivät samalla tavalla houkuttele vuorovaikutukseen.

Onko nainen tehty rinnoista ja hiuksista?
Kun on kalju ja toinen rinta puuttuu, ei ole helppoa tuntea itseään naiseksi, sanoo rintasyövän sairastanut Piia. Miehen kehoon syntynyt Taru kokee fysiikkansa vajavaiseksi, mutta naisille sallitut käytösmallit vapaiksi.

Lego satsasi stereotypioihin - myynti kasvoi 25 prosenttia
Tanskalaisyhtiön mukaan "tytöille tarkoitetun" Lego Friends -sarjan kauneussalongit ja pinkit esineet myivät niin paljon, ettei tuotanto pysynyt menekin tahdissa.
Apteekkiryöstäjä karkuteillä Turussa
Mies vaati apteekista lääkkeitä kirveellä uhaten. Poliisi toivoo yleisön apua tekijän tavoittamiseksi.

Mummo kauhistui: Pitääkö alokkaan olla kalju?
Kelpaako armeijassa enää vain kaljuksi ajeltu pää? Tätä äimistelee toimitukseen yhteyttä ottanut mummo oman lapsenlapsensa puolesta. Toki kaljukin sallitaan, mutta Porin Prikaatin tiedottaja helpottaa mummon ahdinkoa määritellessään armeijan perustukkamuodin: sivulta ja takaa lyhyt, kammattu ja siisti.

Prisma Studio tarvitsee hiuksesi
Mikäli olet aikeissa leikata pitkät kutrisi tai komean hevilettisi, kannattaa ottaa yhteys Prisma Studioon, joka tarvitsee hiuksesi - tieteen nimissä tietenkin.

Poliisi ei koreile koruilla työturvallisuuden takia
Miespoliiseilla näkee harvoin pitkiä hiuksia tai koruja. Laki ei koristautumista tai tukanlaittoa säätele, mutta työturvallisuussyistä poliisit eivät yleensä käytä koruja tai kulje hiukset valtoimenaan.
17-vuotias tyttö katosi Nokialta
Poliisi pyytää havaintoja Nokialta kadonneesta tytöstä.
Amish-miesten partojen leikkaaminen katsottiin viharikokseksi
Päälahkosta irtautuneen ryhmän jäsenet hyökkäsivät viime vuonna päälahkolaisten kimppuun ja leikkasivat miesten partoja ja hiuksia sekä naisten hiuksia.

Oletko nähnyt näitä tyttöjä?
Poliisi etsii kahta 15-vuotiasta kajaanilaista tyttöä. Tytöt poistuivat junasta ilmeisesti Jämsässä keskiviikkona.
15-vuotiaat kajaanilaistytöt kadoksissa
Kaksi 15-vuotiasta kajaanilaista tyttöä on kadonnut. Poliisin mukaan tyttöjen oli tarkoitus mennä yhdessä lomareissulle Vantaalle, mutta he eivät saapuneet perille.

Poliisi etsii 15-vuotiasta tyttöä
Kouvolassa kaivataan vihjeitä Judi Jetistä, joka liikkuu mahdollisesti Helsingin seudulla tai Kouvolassa. Hän karkasi huoltajiltaan maanantaina.
Poliisi kaipaa havaintoja kadonneesta naisesta
Poliisi pyytää havaintoja Joensuun Marjalassa kadonneesta naisesta. Viimeiset havainnot 48-vuotiaasta naisesta on lauantaiaamulta.

Pitkätukkarockia ja progeakin MILjazzeissa
Panssarisoittokunta ottaa sunnuntaina Hämeenlinnan Linnanpuistossa tiukan askeleen rockin suuntaan. Vaskiorkesterin solistina on luottotenori Pepe Willberg.

Rento otsisletti on kesän hitti
Hiostava otsatukka kannattaa kääräistä kesällä trendikkäästi pois auringon tieltä helpolla letillä. Katso kampaajan kikat, joilla saa muhkean letin tukkaan kuin tukkaan.