Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Taidepedagogi Marjatta Levanto: Taide on totta

Lapset yllättivät Ateneumin ensimmäisen museolehtorin.

Operaatio Yövartio alkaa – Rembrandtin arvotaulun kunnostusta voi kuka tahansa seurata suorana verkossa

Taulu siirretään lasikuutioon, jonka sisällä sitä entisöidään. Työ kestää vuosia.

Leonardon nerokkuuden takana näkökyvyn ongelma? Myös Rembrandtin ja Picasson on arveltu kärsineen karsastuksesta

Uuden tutkimuksen mukaan renesanssinero Leonardo da Vincin kyky luoda kankaalle kolmiulotteisilta vaikuttavia maalauksia ja piirustuksia saattoi johtua hänen silmiensä poikkeuksellisesta ominaisuudesta.

Viivan viemä - kuvataiteilija Tero Annanolli

Viiva on Tero Annanollin taiteen ytimessä

Rembrandt heräsi henkiin Hollannissa – Maailmankuululta taiteilijalta löytyi uusi maalaus

Taidekauppias Jan Six osti kaksi vuotta sitten kiehtovan maalauksen lontoolaisesta huutokaupasta. Nyt kaksi vuotta myöhemmin asiantuntijat vahvistavat, että kyse on aidosta Rembrandtin teoksesta.

Amsterdamissa laaja sähkökatko – poliisit vartioimaan kansallismuseon taideaarteita

Jopa 30 000 asunnon sähköt olivat poikki ja raitiovaunuliikenne pysähtyi.

Lego-palikat taipuvat taideteoksiksi – katso millaiselta näyttää legoista tehty Mona Lisa

Yhdysvaltalaistaiteilija Nathan Sawaya on tullut tunnetuksi taiteestaan, jossa hän hyödyntää lego-rakennuspalikoita. Sawaya on tehnyt legoista paitsi surrealistisia, kolmiulotteisia ihmishahmoja, myös taidehistorian merkkiteoksia. Hänen toistaiseksi suurimmassa, Tyrannosaurus rexiä esittävässä veistoksessaan on huimat 80 020 lego-palikkaa. Sawayan Art of the Brick -näyttely on kiertänyt ympäri maailmaa, ja nyt se on esillä Pietarin Galeria-ostoskeskuksessa.

Amsterdamin uusi Rijksmuseum

Taidemuseon remontista tuli kymmenen vuoden urakka

BBC: Aiemmin mafiaratsiassa löydetyt van Goghin taulut jälleen esillä

Hollantilainen museo asetti taulut esille 15 vuotta varkauden jälkeen. Taulut löydettiin viime vuonna Italiasta.

Rembrandtin varjoon jäänyt taiteilijasuuruus rakasti ihoa, rintoja ja silkin hohdetta

1600-luvulla Hollannissa Rembrandtin aikaan eläneen Caesar van Everdingenin maalauksia on esillä harvinaisessa näyttelyssä Sinebrychoffin taidemuseossa.

Elävä ihmispatsas saa suut kääntymään hymyyn – "Se hämmästyttää, kun patsas puhuu"

Kotkan Meripäivillä voi törmätä mitä riemastuttavimpiin henkilöihin yhtäkkiä yllättäen. Kun perjantaina Meripäivien yleisöä poskisuukoillaan ilahdutti meripoika Thomas, niin lauantaina ihmisten katseet vangitsi ja suun sai hymyyn kävelevä Pietari Brahen patsas.

Kadonnut Caravaggio löytyi ullakolta

Ranskalaiselta ullakolta kaksi vuotta sitten löytynyt maalaus paljastui aidoksi Caravaggioksi.

Valamon taidenäyttelystä tulossa luostarin historian suosituin

Maailman kuuluisimpien taiteilijoiden kristillisaiheiset teokset ovat houkutelleet Valamoon rutkasti kävijöitä. Mestarin jälki 2 -näyttelystä on tulossa luostarin historian suosituin.

Uusi 20 euron seteli on entistä vaikeampi väärentää

Setelin hologrammi-ikkunassa voi nähdä mytologisen prinsessa Europan, jonka sieppaus inspiroi muun muassa hollantilaista taidemaalari Rembrandtia 1600-luvulla.

Rembrandt ja kumppanit vetävät kävijöitä Valamon luostariin – "Aikamoinen ihme"

Valamon luostarissa esillä olevia, huipputaiteilijoiden kristillisaiheisia töitä on käynyt katsomassa alle kahden kuukauden aikana 4600 vierailijaa. Luostarissa osattiin ennakoida, että näyttely kiinnostaisi, mutta näin suuri kävijämäärä oli heillekin yllätys.

Hollannin hallitus tukee kahden Rembrandtin maalauksen hankintaa Rijksmuseumille – hinta noin 160 miljoonaa euroa

Hallitus on luvannut maksaa teosten hinnasta puolet. Amsterdamin Rijksmuseumin, jonne teokset on tarkoitus sijoittaa, pitää kerätä toinen puolikas.

Rembrandt, Dali, Picasso, Warhol: Valamossa avautuu ainutlaatuinen kristillisaiheinen taidenäyttely

Valamon luostarissa Heinävedellä avautuu tiistaina laaja kristillisaiheinen taidenäyttely. Esillä on Suomen kultakauden taiteilijoiden lisäksi muun muassa Rembrandtin, Dalin, Picasson ja Andy Warholin taidetta. Kaikki teokset ovat pohjoissavolaisesta yksityiskokoelmasta.

Valamon luostari muutti 75 vuotta sitten Heinävedelle

Valamon luostari on sijainnut nykyisellä paikallaan Heinäveden Papinniemessä vuodesta 1940 lähtien. Juhlavuosi tarjoaa paljon erilaisia tapahtumia.

Anatomia taiteessa

Kuvataide ja lääketiede ovat kehittyneet rinta rinnan.

Valokuvan tarkkaa työtä kuudella värillä ja kynäruiskulla

Kynäruiskulla maalamiseen vaaditaan ennen kaikkea teknistä taitoa ja vakaa käsi. Tärkein ominaisuus on silti hyvä näkö. Hollantilaistaituri Marissa Oosterlee opetti suomalaisia taidon saloihin viikonloppuna.

Ranskan poliisi esitteli 15 vuotta sitten varastettua Rembrandtin arvotaulua – video

Lapsi ja saippuakupla -taulun arvo mitataan miljoonissa euroissa.

Murtomaarealismin mestari esittäytyy Torniossa

Inarilaissyntyinen Pekka Hermanni Kyrö on maalannut yli 40 vuotta. Tämän kunniaksi Aineen taidemuseolla järjestetään retrospektiivinen näyttely taiteilijan töistä, joiden skaala yltää luontoaiheista muotokuviin.

Hollannin kansallismuseo avautui vuosikymmenen jälkeen - katso video

Kymmenen vuotta korjauksessa ollut kansallismuseo avasi ovensa hollantilaisille. Museon avasi kuningatar Beatrix.

Yövartion hahmot yllättivät shoppailijat remontoidun Rijksmuseumin kunniaksi

Hollannin kansallimuseo Rijksmuseum aukeaa kymmenen vuoden jättiremontin jälkeen viikonloppuna. Museota on mainostettu näyttävästi jopa maitotölkkien kyljissä sekä flashmob-tempauksella.

Brittisäätiölle lahjoitettu maalaus osoittautui Rembrandtin varhaiseksi omakuvaksi

Maalaus uskottiin ennenkin Rembrandtin muotokuvaksi, mutta tekijäksi arveltiin joku hänen oppilaistaan. Asiantuntijan mukaan teos on 23 miljoonan euron arvoinen.

Varastettu Rembrandtin maalaus löytyi Serbiasta

Poliisi pidätti neljä henkilöä tapaukseen liittyen. Taulu oli varastettu jo toiseen kertaan.

Rembrandt ja Picasso myyntiin Lontoossa

Christie'sin taidehuutokauppa Lontoossa ilmoittaa laittavansa myyntiin Rembrandtin mestariteoksen. Rembrandt on yksi maalaus 15 teoksen myyntiin tulevasta kokoelmasta. Kokoelma edustaa 1600-luvun hollantilaisen "kultakauden" maalauksia. Niiden yhteisarvo on lähes 15 miljoonaa euroa.