Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kimolan kanavan sulku on tyhjillään veneistä syksyllä.

Yrittäjä on valmis vaikka heittämään kuperkeikan: "Haluan, että heille tulee hyvä mieli" – uusi kanava houkutteli heti tuhansia veneilijöitä

Runsas vuosi sitten avautuneella Kimolan kanavalla Kouvolassa riitti kesällä uteliaita kävijöitä. Reitin ainutlaatuisuus viehättää, mutta palveluita kaivattaisiin enemmän.

Lohenpoikasia makaa rivissä läpinäkyvän astian päällä, jota ihmiskäsi pitelee. Yksi kaloista in suurempi, muut yli puolet pienempiä.

Jättimäinen lohivaellus Suomesta sai Itämeren lohikannan kukoistamaan – mereen päätyi eniten poikasia noin 40 vuoteen

Suomessa on monia jokia, joissa luonnollinen lohikanta on hyvä. Ilmastonmuutos näkyi jo tänä vuonna Kymijoessa, kun kesä oli kuuma.

Lohen kesänvanhoja poikasia ja yksi vanhempi lohen jokipoikanen.

Itämereen laskevissa joissa runsaasti lohenpoikasia

Tornionjoessa ja Simojoessa on ollut tänä syksynä edellisvuotta enemmän lohen kesänvanhoja jokipoikasia.

Kuva kesäisestä maisemasta, jossa etualalla kasveja, keskellä tyyni joki ja sen takana vihreää nurmea ja sekalaisesti puita.

Kymmeniä uusia rakennuspaikkoja Kymijoen rannoille ja Alakylään – kaavaehdotusta saa nyt kommentoida

Kymijoen varteen ehdotetaan uusia rakennuspaikkoja sekä ympärivuotiseen että loma-asumiseen. Uudet rakennuspaikat ovat tällä hetkellä yksityisessä omistuksessa.

Smolttiruuvi Kymijoella.

Kirkas ja puhdas vesi houkutteli useita Suomessa tuntemattomia vesiperhoslajeja Kymijoelle – vielä 40 vuotta sitten joessa lillui jätelauttoja

Kymijoen vesi on puhdistunut tasaisesti viimeisten vuosikymmenien aikana. Vedenlaadun parantumisen yhtenä syynä on se, että teollisuuden ja kotitalouksien jätevesiä pääsee jokeen aiempaa vähemmän.

Lahtelaismeloja Petri Savonen meloo kajakilla Nastolan Härönjoella. Taustalla melontareitistä kertova opaste.

Etelä-Suomeen syntyi uusi melontareitti – Lahdesta pääsee pieniä jokia pitkin Kymijoelle ja Kimolan kanavalle saakka

Retkimelojille on valmistunut uusi, opastettu reitti palvelukarttoineen. Kansainvälisen sivuston ja mobiilisovelluksen avulla tavoitellaan melojia ja muita luonnossa liikkujia myös ulkomailta Päijät-Hämeeseen ja Kymenlaaksoon.

Kuuppaäyriäinen

Suomeen rantautui uusi äyriäislaji, joka saapui Japanin ja Korean vesiltä – tutkija: "Katsoin ensin, että siltä puuttuu pää"

Kotkan merialueelta on löytynyt kaksi äyriäistä, jotka todennäköisesti kuuluvat alun perin Japanin ja Korean vesillä asustavaan kuuppaäyriäisten lajiin. Ensimmäisen kerran niitä tavattiin Euroopan vesillä huhtikuussa 2019.

Taukopaikka, jossa puisen pöydän ääressä istuu selkä kameraan päin ulkoilija puisella penkillä. Taustalla vesistö.

Kouvolan Lamminrantaan valmistunut ulkoilureitti sopii myös pyörätuolilla kulkeville – koko 25 kilometrin mittainen reitti valmistuu syksyllä

Lamminrantaan valmistunut reitti on osa suurempaa kokonaisuutta, joka muodostaa kehäreitin Kouvolan ja Kuusankosken keskustojen sekä Korian välille.

Kuusankoskella Kymijoen vierellä korkeita betonisia pylväitä

Kouvola varautuu katkaisemaan neljä sähköpylvästä, joissa ei ole kulkenut sähköä liki 40 vuoteen – pylväiden puolustajat raivona: "Ihan pelleilyä"

Vanhat betoniset sähköpylväät nostattavat tunteita Kuusankosken keskustaajamassa Kouvolassa. 30 metrin korkeuteen Kymijoen rannassa kohoavat pylväät edustavat suomalaista teollisuusperintöä.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Uimari uupui kovassa virtauksessa Kymijoen Ruhankoskella Kotkassa – pääsi turvaan kivelle, pintapelastaja haki hänet rantaan

Uimari pääsi itse turvaan kivelle. Ystävä hälytti apua ja pintapelastaja haki uimarin pois kiveltä.

Kuva kesäisestä maisemasta, jossa etualalla kasveja, keskellä tyyni joki ja sen takana vihreää nurmea ja sekalaisesti puita.

Kymijoen rantaan ehdotetaan useita kymmeniä uusia tontteja omakotitaloille Kouvolassa – luvassa myös uusia tontteja loma-asumiseen

Kymijoen varteen kaavaillaan uusia rakennuspaikkoja sekä ympärivuotiseen että loma-asumiseen. Uudet rakennuspaikat ovat tällä hetkellä yksityisessä omistuksessa, ja maanomistajat voivat itse päättää omien tonttiensa myynnistä rakennuskäyttöön.

Niko Nieminen sekä kunniakirjan luovuttanut aluepalopäällikkö Jari Lehtinen

Siviilit pelastavat lukuisia henkiä vuosittain – jo kerran aiemmin ihmishenkiä pelastanut Niko Nieminen nosti miehen hyisestä Kymijoesta

Mikään tilasto ei kerro, kuinka paljon siviilit pelastavat ihmishenkiä. Aluehallintovirastot saavat vuosittain noin sata ehdotusta hengenpelastusmitalin saajiksi. Mitali tai kunniakirja myönnetään vain, jos pelastaja on toiminut erittäin rohkeasti.

Vesi on poikkeuksellisen matalalla Kymijoella Mankalassa.

Vedenkorkeus vaihtelee rajusti Kymijoella – toisaalla vettä piisaa, mutta osa laitureista jää kuivalle maalle

Tavallista suuremman vesimäärän takia Kymijoen virtausta joudutaan nostamaan. Sen seurauksena vesi on paikoin korkealla, paikoin matalalla.

Junkkarinjärvi Kouvolan Anjalassa

Luonto muutti Heikki Tonterin kotijärven äkkiä täysin – ennen Junkkarinjärven pystyi ylittämään kahlaamalla, nyt siinä voi uida

Kymijoen isot vesimäärät nostavat myös alueen järvien vedenpintaa. Esimerkiksi Junkkarinjärvellä Kouvolan Anjalassa vesi on korkeammalla kuin vuosikymmeniin.

Kouvolan järvipelastusaseman Onni Marsala ja Saku Tauriainen ajamassa pelastusveneellä Kymijoella Kouvolassa.

Tältä näyttää iso joki, jossa on tuplasti liikaa vettä – katso video voimiaan uhkuvasta Kymijoesta

Kymijoki virtaa tällä hetkellä poikkeuksellisen kovaa ja korkealla. Harvinainen vesitilanne voi aiheuttaa riskejä esimerkiksi Kimolan kanavaa veneileville, joiden määränpää on Kouvolan uusissa vierasvenesatamissa Voikkaalla.

Venevajoja Padasjoen Maakeskessä.

Päijänteen ja Kymijoen vedenpinnat hipovat jo tulvakorkeuksia

Viime viikkojen runsaat sateet sekä runsasluminen talvi ovat aiheuttaneet vedenkorkeuden kohoamista vesistöissä.

Tutkija Jouni Tulonen tarkastelee nukutettua ankeriasta.

Sukellusveneiden metsästyksessä käytetty menetelmä paljastaa mystisen ankeriaan elämän saloja

Ankeriaan kutuvaellus Sargassomerelle on luonnonnäytelmä vailla vertaa. Tutkimuksessa selvisi, että myös järviimme istutetut poikaset löytävät suunnan synnyinseudulleen. Kalojen liikkeitä seurataan samaan tapaan kuin vieraan vallan sukellusveneitä.

Ilmakuva pelloista ja järvestä, jonka vesi on tulvinut pellolle.

Erikoinen Muhjärvi on viljelijöiden riesana vuodesta toiseen – yksi kuva näyttää, kuinka tulva nielaisee pellot

Vettä on juoksutettu helmikuusta lähtien, jotta kevään sateet eivät aiheuttaisi valtavaa tulvaa Kymijoen vesistöjen ympärille.

kartta ja sijaintimerkki

Kuollut ihminen löytyi Kymijoesta Kouvolassa – poliisi ei epäile rikosta

Hukkunut nostettiin ylös vedestä aamupäivällä.

Kuusankosken uimahallissa uimareita

Kouvolaan on suunnitteilla entistä monikäyttöisempi uimahalli – esitys sijaintipaikasta kesäkuussa

Kuntalaisille avataan huhtikuussa kysely tulevan uimahallin palveluista.

Ruoka-aineksia pöydällä.

Kotka boosts portion sizes for distance-learners

The city's meal provider reacted to negative feedback from parents following the first week of remote schooling.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Pelastuslaitos etsi veden varaan mahdollisesti joutunutta Kymijoesta Korialla – etsinnät lopetettiin tuloksettomina

Veden varaan mahdollisesti joutunutta henkilöä etsittiin sunnuntaina veneiden, sukeltajien ja droonin avulla.

Etsintäpartio seisomassa joen äärellä.

Jäljet johtavat veteen, mutta eivät takaisin – 40-vuotiasta kadonnutta naista etsitään Kouvolassa

Hätäkeskus sai ilmoituksen veteen johtavista jalanjäljistä tiistaina.

Kymin entinen ammattikoulu Kuusankoskella.

Sopimattomat seinämaalaukset peitettiin ammattikoulussa 37 vuodeksi – nyt väkeä pyrkii sisään jatkuvasti: "Halutaan nähdä, mitä kummaa niissä on"

Valtakunnallisesti merkittävä Kymin entinen ammattikoulu kätkee sisälleen koristeellisen juhlasalin ja lämpiön, jotka odottavat parhaillaan ely-keskuksen suojelupäätöstä.

Langinkosken kalastusmajan tupaantuliaiset 1889, kuvassa keisariperhettä sukulaisineen.

Langinkoskella Venäjän keisariperhe harrasti larppausta paljon ennen sen yleistymistä

Kalastusmajalla Aleksanteri III kantoi vettä ja hakkasi halkoja, keisarinna kuori perunoita essu edessään.

Isosorsimon peittämä Lappijoki

Mihin joki katosi? Katso video vieraskasvin peittoamasta uomasta

Vaikeasti tunnistetava vieraslaji isosorsimo leviää etenkin Kokemäenjoen ja Kymijoen vesistöissä. Loimaalla isosorsimon massaesiintymä nielaisi Lappijoen.

Poika seisoo rannalla, kädessään köysi

15-vuotias poika pelasti kaksi humalaista miestä koskesta ja ihmettelee, miksei kukaan aikuisista soittanut apua: "Ei saa katsoa poispäin"

Aleksi Määttä on palkittu kahden miehen hengen pelastamisesta. Miehet joutuivat Kymijokeen kuuluvan Korkeakosken virtauksen kouriin juhannuksena Kotkassa.

Kimolan kanava

40 järvipelastajaa treenaa jatkuvasti Suomen uusimman venereitin ongelmia varten: "Kanava on ihmeellinen, vastaavaa ei ole muualla"

Päijänteen ja Kymijoen väliseen veneilyyn valmistuvan Kimolan kanavan avaamishetken odotetaan selviävän lähipäivinä.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Kymijoen rannalta löytyi kuollut ihminen

Poliisilla on vahva epäilys, että lauantai-iltana löydetty henkilö on sama, jota etsittiin tuloksetta keskiviikkona.

Läheltä

Kotkassa mies hukkui Kymijokeen

Poliisin mukaan mies oli pudonnut mattolaiturilta jokeen.

Kukuljärvi Loviisassa

Kyläyhdistys alkaa seurata Kukuljärven vedenlaatua Loviisassa

Ensimmäiset näytteet otetaan ja analysoidaan tänä kesänä.

Anni Mykkänen Hirvivuolteella.

Freestylemelonta on suomalaislaji, joka on hyötynyt tämän kevään harjoituspaikkojen sulkemisesta – "Olemme treenanneet varmaan eniten Euroopassa"

Suomalaiset freestylemelojat ovat päässeet harjoittelemaan koko talven ja kevään Kymijoen auki olevissa luonnonvesissä. He ovat pystyneet tekemään paljon lajiharjoituksia, toisin kuin eurooppalaiset kilpailijansa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle