Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Sankarihahmo Superman paljastuu uusimmassa albumissa biseksuaaliksi

Uusi Superman on biseksuaali – "Taas yksi valkoinen heterosankari olisi ollut hukattu tilaisuus"

Sarjakuvayhtiö sanoo saaneensa sankarihahmonsa yllätyskäänteestä pääosin innostunutta palautetta.

Wonder Woman eli näyttelijä Gal Gadot juoksee Valkoisen talon edustalla.

Wonder Woman 1984 haluaa näyttää itsekkyyden ajasta totuuden – elokuvan tekijät kertovat Ylelle, miksi jättihitin jatko-osasta tuli niin ajankohtainen

Hollywood-tähti Gal Gadot ja elokuvaohjaaja Patty Jenkins sanovat toivovansa, että heidän uusi elokuvansa inspiroi katsojiaan hyvään.

Teos

Turkulainen Max Sarin päihitti Batmanin ja Hulkin – voitti sarjakuvien Oscarin kahdesti

Suomessa melko tuntematon Sarin piirtää yhdysvaltalaista draamakomediallista sarjakuvaa.

Adam West

60-luvun Batmanin esittäjä Adam West on kuollut

Adam West kuoli 88 vuoden iässä leukemiaan.

Doctor Strange

Supersankarielokuvissa fantasioidaan edelleen terroristien tuhoamisesta

Supersankarit ovat olleet jo vuosia Hollywoodin viihdeteollisuuden kärkituote. Sarjakuvista tutut hahmot saapuivat sankoin joukoin valkokankaalle maailmaa turvaamaan syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen.

Jack Nicholson Jokerina vuonna 1989.

Jokeri on velmuillut valkokankaalla jo 50 vuotta – kenen näyttelijän suoritus on osuvin?

Kemisti-insinööri pakenee Batmania, liukastuu ja putoaa kemikaalisammioon. Kuolo ei pakenijaa korjaa, mutta hiukset värjäytyvät vihreiksi, kasvoille jää pysyvästi leveä virne ja mielenterveyskin järkkyy.

Uutisvideot: Tyynysotapäivä villitsi New Yorkista Berliiniin

Kansainvälinen tyynysotapäivä: New Yorkissa tyynystä sai Donald Trump, Hongkongissa Batman (video)

Höyhenet pöllysivät lauantaina yli sadassa kaupungissa ympäri maailmaa. Kansainvälinen tyynysotapäivä järjestettiin seitsemättä kertaa.

Batman ja Teräsmies tappelivat, kumpi voitti? Tämä taistelu on täysin epäreilu

Batman v Superman -elokuvassa Teräsmies ja Batman kohtaavat.

Rendel-supersankari.

Neljä supersankaria yhdessä paketissa – Rendel tekee suomalaista historiaa

Daredevil, Batman, Teräsmies ja Hämähäkkimies ovat uuden suomalaisen elokuvan esikuvia. Rendel-elokuvan ensimmäisiä kuvauksia tehdään parhaillaan Kajaanissa entisessä paperikonehallissa.

Batman-aiheisia leluja.

Batman voi tuottaa paremmin kuin kotimainen taide

Moni keräilijä voi saada vuosien päästä iloisen yllätyksen, jos kokoelman arvo on moninkertaistunut. Kaikki on kuitenkin kiinni oikean keräilykohteen valinnasta. Alkujaan halpa lelu voi toisinaan osoittautua jopa kannattavammaksi sijoitukseksi kuin taideteos.

Dani Sordo kuvassa

"Sordon auto näytti rumalta Batmanilta" - katso kuva

Dani Sordo ajoi ulos Mökkiperän erikoiskokeella. Sordo pääsi takaisin tielle, mutta hässäkässä meni aikaa viitisen minuuttia.

supersankari

Muslimeja, homoja ja tavallisia tallaajia – supersankariudessa puhaltavat nyt uudet tuulet

Yksiviivaisten supersankareiden joukkoon on viime aikoina ilmestynyt myös hieman erikoisempia hahmoja. Supersankareita on syntynyt ei-länsimaisissa kulttuureissa ja uusin trendi on tavissankari.

Batman ja Robin tarkkailevat silmä kovana rikollista aktiviteettia

Batman-orkesteri jytäsi lastenjuhlissa 60-luvulla

Nuori folklaulaja Veepee Lehto soitti 60-luvulla Batman-bändissä. Musisointi hoitui parilla kitaralla ja rummuilla. Välillä huudettiin "Bätmäään".

Batman-sarjakuvagrafiikkaa.

Supersankarit valtaavat Yle Teeman

Yle Teema viettää 1.-7.6. supersankariviikkoa. Kanava kuhisee lepakkomiehiä, supersankaripureman saaneita faneja sekä amerikkalaista populaarikulttuuria.

Pierre-Emerick Aubameyang juhlisti maaliaan pukeutumalla Batmaniksi

Batman ja Zorro Dortmundin sankareita derbyssä

Pierre-Emerick Aubameyangin ja Marco Reusin tuuletus oli todella eriskummallinen, kun Dortmund voitti Ruhrin paikalliskamppailussa ansaitusti Schalken maalein 3-0.

Abiriemua

Batman, banaani ja pelikortti – penkkaririemu valtasi Rovaniemen

Perinteisiä penkinpainajaisia eli penkkareita on vietetty torstaina myös Lapissa. Abiturienttien lukulomalle jäämistä on vietetty tuttuun tapaan värikkäillä asuilla ja karnevaalitunnelmalla.

Mies suunnittelee 3D-tulostettavaa tuotetta.

Kuopiolaisyritys myy Batmania 3D-tulosteena – amerikkalainen mediajätti lähti kimppaan

Pieni kuopiolainen startup-yritys teki sopimuksen mediajätti Warner Brosin kanssa. Kuopiolaisyrityksen kautta voi jatkossa ostaa muun muassa Väiski Vemmelsääri -figuureita 3D-tulosteina. Yrityksen päämääränä on mullistaa valtavat oheistuotemarkkinat.

Isot nimet tähdittävät Suicide Squad -sarjakuvaelokuvaa

Suicide Squad on D.C. Comicsin sarjakuvaan perustuva elokuva.

Valencia Andre Gomes (oik.) poseeraa lehdistötilaisuudessa.

Batmanin edustajat tuohtuivat - futisseura joutui luopumaan suunnitelmistaan

Valencian lepakkoaiheisen logon uudistus ei mennyt läpi, sillä tuorein versio muistutti liikaa Batmanin logoa.

Batman, Robin ja Kissanainen punaisella matolla.

Hulppea tempaus kiekkojoukkueelta – ottelu käyntiin Batman-asuissa!

Jääkiekkojoukkue Toledo Walleye kunnioittaa Batman -sarjakuvan juhlavuotta pelaamalla ottelun teeman mukaisissa puvuissa.

Rendel-elokuvan teaseria kuvataan Savonlinnassa.

Synkkä kostaja Etelä-Savosta nousee valkokankaalle, Rendel-seikkailun kuvaus alkoi

Eteläsavolaisen supersankarin seikkailut tallentuvat nyt elokuvaksi. Mikkeliläisen Jesse Haajan luoma Rendel on synkkä hahmo ja synkkä on tarinakin. Kokonaisuudessaan elokuvan on määrä valmistua vuonna 2016, puoli vuotta suunniteltua aikaisemmin.

Kuvakaappaus ebaysta.

Harvinainen Teräsmies-sarjakuva vaihtoi omistajaa 2,4 miljoonalla eurolla

Action Comics -sarjakuvalehden ensimmäinen numero myytiin nettihuutokauppa eBayssä eilen sunnuntaina. Yhdysvaltalaismedian mukaan kyseessä on uusi ennätyshinta.

Batman yritti ryöstää iäkkään naisen

Batmaniksi pukeutunut mies yritti höynäyttää eläkeläisnaista.

Eli Wallach.

Lukuisissa suosikkielokuvissa näytellyt Eli Wallach kuoli

Wallach nähtiin muun muassa elokuvissa Hyvät, pahat ja rumat ja The Holiday sekä Pakkasherran roolissa 60-luvun Batman-sarjassa.

Ella ja presidentti -näytelmän rooleja tulkitsevat Jukka Leisti, Tuula Väänänen, Emmi Kaislakari ja Lola Wallinkoski.

Turun Kesäteatteri täyttää 60 vuotta – juhlanäytelmänä Ella ja presidentti

Turun Kesäteatteri on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut kesäteatteri, joka on sijainnut samalla paikalla Vartiovuorenmäellä.

Vampyyrien varjostamat - lepakoiden salainen maailma -näyttely avautuu yleisölle Kotkassa merikeskus Vellamossa

Demoni, vampyyri, lentävä rotta – mikä lepakoissa kiehtoo?

Lepakoihin liitetään monia myyttejä ja mielikuvia. Siivekkäiden salaista maailman esitellään Kotkassa avautuvassa näyttelyssä. Näyttelystä löytyy muun muassa tietoa lepakoiden levinneisyydestä ja lentoradoista. Paikalla on myös Batman.

Batman

Nänni-Batman ja kohusuhde Robiniin – Batman 75 vuotta

Batman syntyi suositun Teräsmiehen vanavedessä sarjakuvatilaustyönä vuonna 1939. Batman on seikkaillut ahkerasti populaarikulttuurissa ja herättänyt kiinnostusta myös seksuaalisella suuntautumisellaan.

Teräsmiehen ja Lepakkomiehen kohtaamista valkokankaalla lykätään

Warner Bros -elokuvayhtiö on ilmoittanut, että Man Of Steel -elokuvan jatko-osaa lykätään vuoteen 2016 asti. Lepakkomiehen ja Teräsmiehen kohtaamista valkokankaalla saadaan siis vielä odottaa.

Näyttelijöitä lavalla.

Kontulaan liittyviä ennakkoluuloja karsitaan Kansallisteatterin lavalla

Lähiön asukkaat ovat yhdessä teatterin ammattilaisten kanssa luoneet näytelmän, jossa kerrotaan Kontulan tarinaa yli sadan vuoden ajalta, kauas tulevaisuuteen asti. Kansallisteatterissakin nähtävän esityksen tähdet ovat kaikki kontulalaisia harrastajia, joilla ei ennestään ollut juuri lainkaan kokemusta näyttelemisestä.

Buffalo Sabresin logo

NHL-eriskummallisuuksia - Tästä finaaliepisodista ei olla ylpeitä

NHL:ssä on vuosien saatossa pudonnut tai lentänyt erilaisia esineitä kaukaloihin - varsinkin pudotuspeleissä. Yksi tapaus muistetaan vielä ylitse muiden vuoden 1975 finaaleista. Jim Lorentz sai tunteita nostattaneesta tempustaan lisänimen "Batman".

Pekka Haavisto

Haavisto ministeriroolistaan: Omistajaohjauksen Clark Kent ja Teräsmies

Ministeri Pekka Haaviston mukaan valtion omistajanohjauksessa olisi painotettava tulevaisuudessa enemmän suomalaisia työpaikkoja.

Batkidiksi pukeutunut Miles Scott San Franciscossa.

Batkid pelasti ja valloitti San Franciscon – video

Tuhannet sanfranciscolaiset, poliisi ja media elivät päivän ajan leukemiaa sairastavan viisivuotiaan pikkupojan suurinta unelmaa.

Batkidiksi pukeutunut Miles Scott San Franciscossa.

Leukemiaa sairastava 5-vuotias muuntautuu Batmaniksi - tuhannet vapaaehtoiset auttavat seikkailussa

Make a Wish -säätiön ja vapaaehtoisten avulla Batkidiksi nimetty Miles Scott päihittää Pingviinin ja Arvuuttajan sekä pelastaa naisen pulasta. Myös media on mukana leikissä.

Batman bin Suparman pysyy telkien takana Singaporessa

Supersankarin nimeä kantavasta pikkurikollisesta on tullut ilmiö sosiaalisessa mediassa.

Sarjakuvayhtiö ei salli Lepakkonaisen lesboavioliittoa

Piirtäjät luopuvat työstään. Yhtiön mukaan kyse ei ole syrjinnästä, vaan siitä, ettei vakiintuminen sovi supersankarin imagoon.

Kollegat puolustelevat Affleckin valintaa Batmaniksi

Yön ritari -elokuvista tuttu näyttelijä Joseph Gordon-Levitt sekä ohjaaja Kevin Smith uskovat Ben Affleckin suoriutuvan Batmanin roolista hyvin arvosanoin. Smith jopa kertoi Affleckin rakentaneen taloonsa Batmanin Lepakkoluolan sisäänkäynnin.

Batman

Marseillen asukkaat kutsuvat Batmanin kitkemään rikollisuutta

Väkivallasta kärsivän ranskalaiskaupungin asukkaat ovat pettyneitä perinteisten lainvalvojien toimiin rikollisuuden kitkemisessä. Tänä vuonna Marseillessa jengien yhteenotoissa on kuollut jo 13 ihmistä.

Batman-uutiseen reagoitiin nyrpeästi: Kuin tekisi Timo Soinista Harry Potterin

Tänään paljastui, että tulevassa Man of Steel -elokuvan jatko-osassa Batmanin kaavun itselleen asettaa näyttelijä-ohjaaja Ben Affleck. Uutinen ei kaikkia ilahduttanut.

Affleck pitelee Golden Globe -patsasta.

Ben Affleck on seuraava Batman

Vuonna 2015 ilmestyvässä elokuvassa nähdään sekä Batman että Teräsmies.

Henry Cavill Teräsmiehenä Man of Steel -elokuvassa.

Batman ja Teräsmies yhdistävät ensimmäistä kertaa voimansa valkokankaalla

Aiemmin supersankarikaksikko on seikkaillut yhdessä sarjakuvalehdissä.

Nyt se on virallista: Teräsmies ja Batman kohtaavat valkokankaalla vuonna 2015

DC Comicsin kaksi ikonisinta supersankaria kohtaavat valkokankaalla ensimmäistä kertaa kahden vuoden päästä.

Suomalaisen fanielokuvan Batman-pukuun satsattiin uskottavuuden nimissä

Fanielokuva Crime Alleyn tekijät kertovat, että Batmanin asun kohdalla ei haluttu tehdä villejä ratkaisuja, koska vaakalaudalla olisi ollut elokuvan uskottavuus.

Christian Bale ei enää aio palata Batmanin rooliin

Batmanin viitassa kolmessa elokuvassa viuhunut Christian Bale on kertonut, ettei häntä enää tulla Batmanina näkemään. Miehen mielestä roolin on siirryttävä nyt jollekulle toiselle.

Action Comics -lehden numero, jossa supersankari Teräsmies esiintyy ensimmäistä kertaa.

Yli 100 000 euron arvoinen harvinainen sarjakuvalehti lojui 70 vuotta seinän välissä

Vuonna 1938 ilmestynyt Action Comics No. 1 -lehti on arvokas, koska Teräsmies teki siinä ensiesiintymisensä. Parempikuntoinen lehti myytiin puolitoista vuotta sitten huutokaupassa yli 1,6 miljoonalla eurolla.

Suomessa tehdään Batman-elokuvaa – Helsingin kadut muuttuvat Gotham Cityksi

Ensimmäistä suomalaista Batman-elokuvaa työstetään parhaillaan pääkaupunkiseudulla. Kyseessä ei kuitenkaan ole suuren budjetin Hollywood-tuotanto, vaan elokuva-alan ammattilaisen ei-kaupallinen lyhytelokuva.

NYT: Uusi laki voi kieltää elokuvien aseita

Esimerkiksi raskaiden aseiden Batmanin tekeminen olisi uusien lakien aikana ollut mahdotonta.

Pohjalaiset pukeutuvat vappuna 2013 1950- ja 1970-lukujen tyyliin

Teräsmies ja batman pukuliikkeen vappusuosikkeja

Suomalainen viettää vuotuisia juhlia kohtuullisen rauhallisesti. Vapunvietossa tosin on pyrkimystä karnevaalihenkisyyteen. Pohjalaisten naamiaisasusuosikkeja ovat perinteiset elokuvasankarit, mutta tänä vuonna vappua juhlitaan erityisesti 1950- ja 1970-lukulaisittain, kerrotaan seinäjokisesta Pilailupuodista.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle