Uusimmat artikkelit
Woody Allen – pedofiilisaatana vai syytön mies?
Woody Allenin tapaus toisesta näkökulmasta.
Roman Polanski voitti parhaan ohjaajan César-palkinnon – osa yleisöstä osoitti mieltään marssimalla ulos
Ohjaaja Polanskin uudet raiskaussyytökset varjostivat tämän vuoden César-gaalaa.

Kohuohjaaja Roman Polanskin vaikeudet jatkuvat – Uudet raiskaussyytökset varjostavat ”Ranskan Oscarien” palkintogaalaa
Polanskin uusin elokuva on saanut 12 arvostettua César-ehdokkuutta. Niitä myöntävän akatemian hallitus erosi kohun takia.

Ranskalaisnäyttelijä: Roman Polanski raiskasi minut ollessani 18-vuotias
Naisen mukaan väitetty raiskaus tapahtui Polanskin lomamökillä Sveitsissä vuonna 1975.

Elokuvamoguli Robert Evans on kuollut
Evans muistetaan useista hittielokuvista.

Ongelma nimeltä Roman Polanski
Ohjaajan uuden teoksen valinta Venetsian elokuvafestivaaleille herättää keskustelua
Rosemaryn painajainen on myös meidän painajaisemme – ”saatanapaniikkia” käynnistellyt kauhuklassikko ei voisi tuntua ajankohtaisemmalta
Hollywood palvoi 1960-luvulla paitsi tähtiä myös paholaista.

Yhdysvaltain elokuva-akatemia antoi potkut Roman Polanskille ja Bill Cosbylle
Akatemian mukaan Cosby ja Polanski ovat toimineet järjestön käytössääntöjen vastaisesti.

Analyysi: Ilman Törhösen elokuvia voi elää, mutta entä Allen, Spacey ja Polanski? #metoo tekee tiedostavan kulttuurinkuluttajan elämästä tukalaa
Seksuaalinen häirintä on nostanut esiin klassisen kysymyksen siitä, voiko tekijän ja teokset erottaa toisistaan.

Charles Mansonista ei tullut rokkitähteä, mutta populaarikulttuuri ei saa tarpeekseen murhakultin johtajasta
Populaarikulttuurin tekijät ovat imeneet vaikutteita Mansonin tarinasta siitä saakka, kun hänet tuotiin oikeuden eteen joulukuussa 1969.

Murhista tuomittu pahamaineinen kulttijohtaja Charles Manson on kuollut
Manson johti kulttia, jonka tekemät murhat järkyttivät Yhdysvaltoja kesällä 1969.

Feministit osoittivat mieltään Roman Polanskia vastaan Pariisissa
Ranskan elokuvainstituutti ei halunnut "moralisoida", vaan piti ohjelmiston ennallaan kritiikistä huolimatta

Pahamaineinen kulttijohtaja Charles Manson sairaalaan
Yhdysvaltoja kesällä 1969 järkyttäneiden raakojen murhien suunnittelija Charles Manson on vankilan ulkopuolella. Vahvistamattomien tietojen mukaan hän on vakavasti sairas.

Roman Polanskin luovutus Yhdysvaltoihin jälleen tapetilla – siellä odottaa raiskaussyyte
Elokuvaohjaaja Roman Polanski epäillyn raiskauksen aikaan hän oli 43-vuotias, ja tyttö 13-vuotias. Polanski myönsi harrastaneensa seksiä alaikäisen tytön kanssa.
Klovnien aika
Vuonna 2016 ajatteleminen on yhä radikaalimpi teko.

Puola ei luovuta elokuvaohjaaja Polanskia Yhdysvaltoihin
Puolalaisoikeuden päätös olla luovuttamatta Roman Polanskia Yhdysvaltoihin sai lainvoiman, kun syyttäjä ei valittanut siitä.

Puolalaisoikeus päätti, ettei Polanskia luovuteta Yhdysvaltoihin
Yhdysvallat voi vielä valittaa päätöksestä. Maa on yrittänyt saada elokuvaohjaajan luovutetuksi 1970-luvun lopulta peräisin olevien raiskaussyytteiden vuoksi.
Pianisti
Roman Polanskin ohjaama pianistin tosi selviytymistarina.

Elokuvaohjaaja Roman Polanskin luovutusoikeudenkäynti jatkuu
Elokuvaohjaaja Roman Polanskin oikeudenkäynti jatkuu edelleen Puolassa. Polanski toi uutta materiaalia oikeudenkäyntiinsä Krakovaan.

Polanski ei vapaudu vuoden 1977 raiskaussyytteestä
Yhdysvallat julkaisi Roman Polanskista pidätysmääräyksen jo vuonna 1978.
Ylilyönti
Roman Polanskin ohjaamassa mustassa komediassa tilanne riistäytyy käsistä, kun puistossa tapelleiden lasten vanhemmat tapaavat keskustellakseen sivistyneesti lasten käytöksestä.
Talot jotka heräsivät eloon
”Arkkitehtuurilla on keskeinen osa melkein kaikissa elokuvissa”, kirjoittaa arkkitehti Helmi Kajaste, jonka diplomityö on nimeltään Eloton herää – arkkitehtuuri hahmona elokuvissa. ”Elokuvaohjaajat luovat jopa tietämättään arkkitehtuuria ja tuovat esille arkkitehtuuria koskevia haaveita ja pelkoja.” Diplomityössä vilisee elokuvia, joissa rakennukset tai tilat tuntuvat eläviltä.Filmiryhmä lähti Kajasteen kanssa tutkimaan dvd-hyllyjä. Yle Radio 1 torstaina 20.11. kello 17.20.
Komeda, Polanskin säveltäjä
Dokumentti nuorena kuolleesta Krzysztof Komedasta, joka sävelsi Rosemaryn painajaisen unohtumattoman kehtolaulun. Nerokasta muusikkoa muistelevat muun muassa Roman Polanski, Mia Farrow ja Andrzej Wajda. Teema sunnuntaina 14.9. klo 21.

Pianistin ja Draculan säveltäjä kuollut
Puolalaisen säveltäjän Wojciech Kilarin musiikkia on kuultu lukuisissa elokuvissa, esimerkiksi monissa Roman Polanskin ohjauksissa. Kilar kuoli Katowicessa sunnuntaina.
Maailman vanhimpana pidetty elokuvateatteri avautuu uudelleen Ranskassa
Elokuvateatterin historia juontaa juurensa vuoteen 1899. Teatteriin on tehty kuuden miljoonan euron remontti.

Polanskin raiskausuhrin muistelmia päällystää ohjaajan ottama valokuva
35 vuoden takaiset tapahtumat ovat toistuvasti nousseet julkisuuteen.

Charles Manson haki vapautta luultavasti viimeisen kerran
Yhdysvaltalaisen sarjamurhaajan Charles Manson anomus ehdonalaisesta vapaudesta on torjuttu. Anomus oli 12. ja luultavasti viimeinen, sillä Manson on jo 77-vuotias eikä hänellä ole oikeutta uuteen anomukseen 15 vuoteen.

Tähtihetki arvioi elokuvat Risto Räppääjä, Hamilton ja Carnage
Esko Rautakorven esittelyssä on jotakin jokaiselle. Tähtiä saavat niin uusi Risto Räppääjä kuin ruotsalaisdekkaristi Jan Guilloun menestyskirjoihin perutuva Hamilton-tarina. Lisäksi esitellään Roman Polanskin uusin Carnage.
Carnagen tarina on tuttu
Ohjaus: Roman Polanski Alkuperämaa: Yhdysvallat 2011 Pääosissa: Kate Winslet, Jodie Foster, Christoph Waltz, John C. Reilly K-7

Roman Polanskille pidätyksen myöhästyttämä palkinto
Elokuvaohjaaja Roman Polanskille on luovutettu vihdoin hänen kaksi vuotta sitten saamansa elämäntyöpalkinto Zürichin elokuvafestivaaleilla. Ohjaaja pidätettiin Sveitsissä juuri ennen palkinnonluovutusta vuonna 2009.

Polanskin Haamukirjoittaja kahmi Euroopan elokuvapalkintoja
Roman Polanskin ohjaama The Ghost Writer eli Haamukirjoittaja on palkittu parhaana elokuvana Euroopan elokuva-akatemian gaalassa. Haamukirjoittaja kahmi gaalassa kaikkiaan kuusi palkintoa. Suomalaiselokuvat Miesten vuoro ja Lumikko jäivät ilman palkintoja.
Polanski ryhtyy jälleen elokuvantekoon
Elokuvaohjaaja Roman Polanski alkaa kuvata uutta elokuvaa. Sveitsi päätti toissapäivänä olla luovuttamatta ohjaajaa Yhdysvaltoihin pidätettäväksi. Polanskia syytetään sekaantumisesta alaikäiseen 70-luvulla.

Yhdysvallat tyrmistyi Polanski-päätöksestä
Yhdysvalloissa elokuvaohjaaja Roman Polanskia vaaditaan yhä oikeuden eteen. Sveitsi päätti maanantaina, ettei se luovuta nuoren tytön hyväksikäytöstä syytettyä Polanskia Yhdysvaltoihin.

Yhdysvallat kritisoi Sveitsin Polanski-päätöstä
Yhdysvallat ei ole ilahtunut Sveitsin eilisestä päätöksestä olla luovuttamatta elokuvaohjaaja Roman Polanskia. Sveitsi vapautti Polanskin kotiarestista maanantaina iltapäivällä.
Brittinäyttelijä syyttää Polanskia hyväksikäytöstä
Brittiläinen näyttelijä Charlotte Lewis väittää, että elokuvaohjaaja Roman Polanski käytti häntä seksuaalisesti hyväkseen, kun hän oli 16-vuotias.
Polanski: USA haluaa tarjota pääni lautasella medialle
Lapseen sekaantumisesta epäilty elokuvaohjaaja Roman Polanski on astunut julkisuuteen ensimmäistä kertaa kuukausiin. Polanski sanoo internetissä julkaisemassaan viestissä jutun pohjautuvan valheelle ja Yhdysvaltain viranomaisten haluavan tarjoilla hänen päänsä lautasella maailman medialle.
Turkkilaiselokuva ja Polanski palkittiin Berliinin elokuvafestivaaleilla
Turkkilainen elokuva Bal eli hunaja on voittanut parhaan elokuvan palkinnon Berliinin elokuvajuhlilla.
Polanskin kotiaresti Sveitsissä voi kestää jopa vuoden
Elokuvaohjaaja Roman Polanskin kotiaresti Sveitsissä saattaa kestää vielä jopa vuoden, sanoo Sveitsin oikeusministeri. Polanski voi valittaa mahdollisesta luovutuspäätöksestä kahteen eri oikeusasteeseen.

Elokuvaohjaaja Polanskin vaatimukset hylättiin
Kalifornialainen valitustuomioistuin on hylännyt elokuvaohjaaja Roman Polanskin vaatimukset siitä, että yli 30 vuoden takaisista raiskaussyytteistä luovuttaisiin.
Polanskin kotiaresti alkoi
Elokuvaohjaaja Roman Polanski on siirretty poliisisaattueessa loma-asuntoonsa, jossa hänen on pysyttävä kotiarestissa. Sveitsiläinen oikeuslaitos taipui vapauttamaan Polanskin vankilasta, kun hän tarjosi takuiksi miltei kolme miljoonaa euroa.

Polanski siirretään vankilasta kotiarestiin
Sveitsissä pidätetty elokuvaohjaaja Roman Polanski on siirretty vankilasta tuntemattomaan paikkaan, josta hänet viedään perjantaina edelleen kotiarestiin Sveitsin Alpeille. Salamyhkäisyyttä perustellaan turvallisuudella.

Polanski siirretään vankilasta kotiarestiin
Raiskauksesta epäilty elokuvaohjaaja Roman Polanski vapautetaan perjantaina vankilasta. Vapaalle jalalle tai pois Sveitsistä häntä ei kuitenkaan päästetä, vaan hän joutuu kotiarestiin Gstaadissa sijaitsevaan loma-asuntoonsa.
Polanski vapautetaan takuita vastaan
Elokuvaohjaaja Roman Polanskin pääsee vapaalle takuita vastaan. Sveitsin hallitus on ilmoittanut, ettei se valita tuomioistuimen keskiviikkoisesta vapautuspäätöksestä. Takuusumma on 4,5 miljoonaa dollaria eli noin kolme miljoonaa euroa.

Polanskin raiskaamaksi epäilty nainen pyytää rauhaa
Yhdysvaltalaisnainen, jonka raiskaamisesta elokuvaohjaaja Roman Polanskia epäillään, on pyytänyt oikeutta luopumaan Polanskin vastaisesta syytteestä. Nainen sanoo, että hänen terveytensä ja työnsä ovat kärsineet pahoin mediahuomiosta, joka on ollut jatkuvaa sen jälkeen, kun Polanski pidätettiin Sveitsissä viime kuussa.

Roman Polanskista luovutuspyyntö Yhdysvaltoihin
Sveitsin oikeusministeriön mukaan USA on pyytänyt Sveitsiä luovuttamaan elokuvaohjaaja Roman Polanskin Yhdysvaltoihin. Polanskia syytetään seksistä 13-vuotiaan tytön kanssa vuonna 1977.

Asianajaja: Polanskin antautuminen on mahdollista
Elokuvaohjaaja Roman Polanskin vapaaehtoinen paluu Yhdysvaltoihin ei ole täysin mahdotonta, sanoo yksi hänen asianajajistaan. Tällä hetkellä Polanski on sveitsiläisessä vankilassa odottamassa luovutuspäätöstä.

"Ajatus Polanskin pidättämisestä tuli Sveitsin hallitukselta"
Elokuvaohjaaja Roman Polanskia ei pidätetty Yhdysvaltain vaatimuksesta, vaan Sveitsi vihjasi asiasta Yhdysvalloille, kertoo uutistoimisto AP. Sen mukaan Sveitsin hallitus lähetti Yhdysvaltain ulkoministeriöön faksin, jossa tiedusteltiin, vieläkö Yhdysvallat halusi Polanskin pidättämistä.

Sveitsi pitää Polanskin pakoriskiä suurena
Sveitsiläinen oikeusistuin on jatkanut elokuvaohjaaja Roman Polanskin pidätystä. Tuomioistuimen mukaan Polanskin pakoriski on liian suuri, jotta hänet voitaisiin päästää vapaalle jalalle. Sveitsi pidätti Polanskin viime kuussa, koska Yhdysvallat haluaa hänet vastaamaan raiskaussyytökseen.
Polanski siirrettiin vankilasta sairaalaan
Sveitsissä viime kuussa pidätetty elokuvaohjaaja Roman Polanski on siirretty vankilasta sairaalaan. Hänen asianajajansa sanoo, ettei hän tiedä, mikä Polanskia vaivaa. Polanskin uusimman elokuvan käsikirjoittaja kertoi viime viikolla ohjaajan viimeistelevän elokuvaansa vankilassa.