Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

tummasävyinen pilvitaivas

Avaruusromua: Kun kaaos pyrkii lähelle

Silloin kun on hiljaista ja on yksin.

Susanna Viljanmaa

Theremin on yksi maailman vaikeimmista soittimista – ja Susanna Viljanmaa aikoo tehdä Suomesta sen suurvallan

Koskettamatta soitetettavan thereminin taitajia on Suomessa toistaiseksi vain kourallinen. 

Jääleinikki, käsitelty kuva

Avaruusromua: Kuunnellaan jääleinikkiä!

Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit?

Miehet tarkastelevat outoa löytöään elokuvassa The Thing – "se" toisesta maailmasta

Ääniä toisesta maailmasta!

The Thing, I Dream of Wires, Avaruusromua

Matti Adolfsen soittaa thereminiä.

Satavuotiasta thereminiä soitetaan käsin koskematta – "50-luvulla käytettiin kauhu- ja scifielokuvissa"

Puulaatikkomaisella soittimella on tehty muun muassa tehosteääniä useisiin kauhu- ja scifielokuviin.

Philips-yhtiön Paviljonki Brysselin maailmannäyttelyssä 1958.

Organisoitua melua tulevaisuudesta

Atomien laulu -radiosarjan ensimmäinen osa

Käsikellot

Käsikellot soittivat lähtömerkin Luostolla

Klassisen musiikin festivaali LuostoClassic käynnistyi tänään Lapin Käsikellojen konsertilla. Festivaalilla kuullaan tänä vuonna muun muassa sähkösoitin thereminiä.

Luosto Classicin konsertti vuonna 2007

Luosto Classicissa soivat theremin ja käsikellot

Luosto Classic kokoaa elokuun toisena viikonloppuna Luoston rinteille klassisen musiikin ystäviä ympäri Suomen. Tänä vuonna Ukko-Luostolla kuullaan muun muassa thereminiä, käsikelloja ja Riga Sinfoniettaa.

"Wau!" sanoi Suvi Turunen Kalevi Ahon thereminkonsertosta

Suvi Turunen kuuntelee Ylen konserttitarjontaa Areenasta.